Taaperot tallissa ja maneesissa

Tänään oli kahden äidin harras harrastushetki. Minun, 4 kk ikäisen pojan äidin ja Minnan, 4 vuotiaan tytön äidin (mukana ei ollut tällä kertaa kolmasluokkalainen tytär). Vuorotimme ratsastukset niin, että saimme molemmat tuon tärkeän henkireiän pienistä lapsistamme. Eläköön vapaus ja äitienergia!

Ratsastuksen nautinto on tullut minulle entistä tärkeämmäksi, koska se on hyvä vastapaino kotona tehtävälle työlleni. Ja äitiyslomalla kun omaa aikaa ei saa kuin järjestämällä sitä. Olen asunut nykyisessä talossa 6 vuotta ja ratsastanut Odessaa reilu 3 vuotta. Nyt tuoreena äitinä mietin, että miten ihmeessä joskus olen jäänyt kotiin illalla, kun "en jaksa nyt lähteä talliin". Vaikka on hevonen, kenttä ja maneesi 200 metrin päässä vapaasti käytettävissä!! Soimaan itseäni nyt kaikesta aiemmasta laiskuudestani.

Niinhän sitä sanotaan, että vasta kun menettää, ymmärtää sen arvon. No en ole menettänyt ratsastusta enkä nautintoa, se vain on tullut haastavammaksi. Luovaa ongelmanratkaisua on käytetty tähän asti tuloksekkaasti ja sitä varmasti saadaan soveltaa vielä jatkossakin, kun poikani kasvaa.

Koska asun yksin poikani kanssa ja lähisuku on parin sadan kilometrin päässä, on pari astetta vaikeampaa kehittää sopivaa aikaa ja tapaa. Ratsastavilta naisilta ja äideiltä olen onneksi saanut vinkkejä, sillä ei kai ole tapana myydä hevosta pois, jos tulee raskaaksi. Ratsastajat ovat rohkeita tahtonaisia, jotka eivät hevillä luovuta, vaan raskaus on vain pieni hidaste.

Viime aikoina olen ajoittanut ratsastuksen pikkuäijän päiväuniin. Kun silmä alkaa hiukan lupsahtamaan, lähdemme rivakkaa kävelyä talliin. Hevonen äkkiä valmiiksi ja sitten vain maneesiin. Poika nukkuu maneesin reunalla – joko ulkona tai sisällä vaunuissa ja minä hyppään selkään.

Tänään kävi niin, että melkein puoli tuntia ratsastettuani kuului vaunuista ininää. Olin valmis jo lopettelemaankin, mutta ajattelin kokeilla josko voin jatkaa vielä hetken imetettyäni. Niinpä karautimme vaunujen viereen, parkkeerasin ratsuni laittaen ohjan jalustimen taakse. Siinä tuo odotti ja katseli meitä vähän matkan päästä, kunnes olimme valmiita.

Poika oli hyvin tyytyväinen tarjoiluun ja jäi rattaisiin puoli-istuvaan asentoon katselemaan, kun jatkoin vielä kymmenen minuuttia. Juttelin hänelle ratsastaessani ja hän toivottavasti piirsi verkkokalvoilleen selkeän ja positiivisen kuvan hevosharrastuksesta. Selkeän siksi, että hänen itsensä kannalta tulevaisuus on oikein mukavaa, mikäli hevoset alkavat tavalla tai toisella kiinnostaa.

Tallissa Minna oli satuloinut ratsunsa valmiiksi ja jäin molempien lasten kanssa riisumaan Odessaa varusteista. Lapset juttelivat ja pitivät hetken seuraa toisilleen. Emman hämmentäessä kauhalla ämpäriä, teimme elektrolyytti-vitamiini-lese-pellavansiemenpuuroa Odessalle ja jaoimme omenanpaloja hevosille. Sisu kulki välillä vaunuilla meidän mukana pitkin tallikäytävää. Meidän tallissa käy vain kolme ratsastajaa ja olimme lasten kanssa kolmistaan tuolloin tallissa. Ja hevoset ovien takana turvassa meiltä boxeissaan.

Kolmen tunnin aikana oltiin saatu neljä ihmistä ja monta hevosta onnelliseksi. Joko omenista, maidosta tai liikunnasta. Eläköön äitienergia, eläinrakkaat lapset ja hevosvoimat.

Vaunut oven suussa manesin reunalla ja äiti nauttimassa ratsastushetkestä.

Hevonen parkissa imetyksen ajan. Se uskoo olevansa kiinni ohjan ollessa jalustimen takana.

Imetyshetki maneesissa. Äiti alas selästä ja jakkaralle istumaan, niin homma hoituu ergonomisesti.
Kypärä päässä jopa myös turvallisesti.

Centa 24 v. ja Emma 4 v. Kokoeroa muutama sata kiloa, mutta lämmintä ystävyyttä ilmassa.

Hui, hevonen tulee ulos karsinasta! Emmaa jännittää ja Cedrik kerjää.

Omenoita nopeasti toisensa perään kippaan, niin Cedrik ei ehdi työntää päätä välissä luukusta.
Tässä kohtaa pienet kädet käyvät nopeasti ja omena vaihtaa paikkaa.

Jakkaralta ylettyy hyvin ruokakaukaloon. Apulainen on tohkeissaan. Valmis!

Odessakin tulee ulos luukusta – ei sentään, mutta Emmaa naurattaa ja jännittää.