Hae tästä blogista

tiistai 11. syyskuuta 2012

Eläinkaupassa Ruotsissa

Hieno idea värjätä akvaariohiekka.
Minulla on hullunkurinen tapa bongailla eri maissa eläinkauppoja. Enkä ole ainoa. Se on varmasti monen muunkin tapa hypähtää ovesta sisään, kun matkan varrella eläinkauppa näkyy.

Käyn katsomassa, mitä eri maissa lemmikeille myydään ja miten tuotteet vaihtelevat. Samoin onko hintataso samaa, kuin Suomessa. Minua kiinnostaa myös mikä lemmikkitrendi on missäkin maassa valloillaan, eli mitä lemmikeitä on myynnissä.

Omille eläimille on kiva tuoda jotain erilaista tuliaiseksi, mitä Suomessa ei ehkä näy. 
Häkkien hinta-laatusuhde on arveluttava.

Ollessani elokuussa Ruotsissa, kävin Tukholmassa Kungens Kurvan ostosalueella lemmikkikaupassa nimetlä Arken Zoo. Se oli todella valtavan kokoinen ja hyvin avara kauppa. 

Harpoimme ystäväni Karoliinan kanssa puolelta toiselle kauppaa. Alakerrasta löytyi koirien ja kissojen ruuat sekä tarvikkeet sekä akvaariot. Koiranruuissa oli edustettuina monet tutut, joita Suomessa myös myydään. Royal Canin oli varsinkin hyvin esillä.

Häkin muoto on taloudellinen kotirakentajallekin.
Huomion sai tällä kertaa värilliset akvaariohiekat. Ne olivat kiva piristys, koska vierekkäiset altaat oli sisustettu eri värein.

Yläkerrasta löytyi jyrsijöiden, kanien ja lintujen häkit sekä kissojen kiipeilypuut. Myös koirien pedit ja häkkejä löytyi yläkerrasta. Kanien häkkeihin löytyi ulkoversioita, jotka Suomessa pääasiassa on itse kyhättyjä erilaisia. Näissä häkeissä oli selkeästi saksalaista vaikutelmaa, mutta en tarkistanut missä ne oli tehty. 

Itselläni on pihalla saksasta tuotu häkki, joka näyttää yhtä kivalta, kuin kuvien häkit, mutta jonka laatu vastaa kolmen pienen porsaan majaa. Sen saa kettu tai hiiri puhallettua kumoon. Niinpä se poistuu käytöstä tämän kesän jälkeen.

 Häkit oli hauskasti esillä vihreällä ruohomatolla ja häkeissä oli sisällä pehmonalle pupuja.

Näistä häkeistä ehkä ottaisin vain idean ja rakentaisin itse vastaavan hyvästä puutavarasta ja hieman suuremmassa koossa. Häkkien hinnalla (noin 200 euroa) saa hyvää puumateriaalia mistä tahansa puutavaraliikkeestä ja vihreää pienisilmäistä lintuverkkoa esimerkiksi Bauhausista.
Lintuhäkki jota voi helposti siirtää.

Kolmiohäkissä on varsinkin hyvä idea ja se säästää verkon määrässä 25 % kun yhtä kanttia neliskulmaisesta häkistä ei tarvitse tehdä. Säästetyn verkon verran voi vaikka suurentaa kanin elintilaa.

Lintuhäkkivalikoimasta löysin yhden haavehäkeistäni. Se on iso (varsinkin undulaateille) ja alla on teline sekä pyörät. Näin sitä on helppo siirtää, kun imuroi sen alle pudonneet siemenet ja höyhenet.

Päivän hauskuudet löytyivät hamsteri/hiirihäkeistä. Kyllä on suunnittelija käyttänyt luovuutta putkia sekä liukumäkiä viritellessään hyllyltä toiselle ja häkkiä ympäri. Ihan varmasti tämä on kiva pienten lasten mielestä, joille hamstereita ostetaan "leluiksi". Häkkihän muistuttaa leikkitaloa, josta lapsi olisi suuremmassa koossa iloissaan. Täten ihmisen haaveet on toteutettu eläimelle – oikein vai väärin, no jaa.

Häkki liukumäkeen hullaantuneelle hiirelle?
Hamsteri ei varmaankaan voi pahoin kyseisessä häkissä niin kauan, kuin se on ehjä ja kaikki sen tarpeet tyydytetään ruuan ja puhtauden osalta. Yritän hetkeksi unohtaa käytännöllisen ja luonnollisen puoleni ja nauttia näistä väreistä. Kotiini ei kuitenkaan tällaista "hamsterisirkusta" tulisi.

 Uskokaa tai älkää, minun matkakumppanini osti koirilleen alelaarista hauskat pinkit puruluut. Niiden makuna oli "Bubblegum" eli "purukumi". Purkka! Hmm... Jälleen mietin mitä on ollut tämän tuotesuunnittelijan mielessä. Barbien koiralleko tämä luu oli myynnissä vaiko koiran omistajalle.

Hamsterien puuhamaa.
Eipä mitään, nämä luut kiersivät Södermanlandia autossani koiraboxeissa, mutta ei niihin kyllä kumpikaan kaverini koirista koskenutkaan. Ilmankos ne maksoivat reilun 50 senttiä ja olivat alelaarissa. Hymyilyttää tämä tapaus, mutta eipä niitä ostettu naama vakavana. Tässä tapahtui siis pieni eläinkoe, jonka tulos oli se, että ei kelvannut koirien syötäväksi.

Kungens Kurvan alueelta löytyy myös Hööks hevostarvikeliike, Hund & Katt lemmikkitarvikekauppa ja pieni Ratsastustarvike liike, jonka nimeä en enää muista.




Uskotko, että maistuu koiralle? En minäkään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti