Hae tästä blogista

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kepatti matkaan

Kepa saatiin pestyä ja föönattua yön tunneilla. Viime päivien sateiden vuoksi sitä olisi ollut turha tehdä aiemmin.

Romaniassa on +30, joka ei koirille ole se paras lämpötila. Itse kyllä mielelläni vaihtaisin tuiskuun ja sateeseen varautumisen mielummin uimapukuun ja aurinkovoiteeseen. Niin se vaan on.

Näitä kolmea reissaavaa naista ei käy kateeksi. Heillä on kahden ja puolen päivän ajomatka edessä. Samoin Dracula-näyttelyyn matkaavien bussimatkustajien pakaralihaksia säälien makaan vihreästä kateellisena sängyssä kirjoittamassa tätä tekstiä.

Siellä kuuden vastasyntyneen pennun isä matkaa humputtelemaan ja jättää emän hoitamaan imeväiset. Sitä sattuu.

Lentopusu Kepatille!



Värileikkiä akvaariossa

Ruotsissa oli eläinkaupassa hauskan näköinen rivi akvaarioita, joissa oli eriväriset hiekat jokaisessa. Kun on kekseliäs tai hajuaa jopa hullutella, saa tällaisesta akvaariosta hauskan. Lastenhuoneen akvaarion voi erilaisilla hauskoilla sisustuselementeillä samoin tehdä leikkisäksi. Tytölle vaaleanpunaisella hiekalla sisustettu Hello Kitty -akvaario ja pojalle vaalean sinisellä hiekalla joku hahmo-akvaario. Moderniin keittiöön voisi kuulua kirkkaan punaisella hiekalla ja modernisti sisustettu akvaario.

Suosin aina eläinten kanssa kaikkea mahdollisimman luonnollista, mutta tässä kohtaa olen valmis sortumaan hullutteluun. Akvaario on arvokas sisustuselementti ja jos kaikki kalojen tarpeet muuten tulee kalojen kannalta täytettyä – miksikä ei.

Itse voisin tehdä esimerkiksi täysmustan akvaarion, jossa hiekka on mustaa, taustalla musta paperi/seinä, sisustukseen grafiitin harmaita tai mustia isompia kiviä myös ja ehkä värittömiä lasihelmiä myös pohjalle koristeeksi. Kaloiksi mustamolleja ja joukkoon yksi tai kaksi oikein kirkkaan punaista miekkapyrstöä kuin tiputettuna "vääränväriseen" ympäristöön väriläiskäksi. Kunnen akvaarioita tarpeeksi hyvin tunne, voin olla täysin väärässä onko tämä musta ympäristö oikein kalojen kannalta, mutta ajatusleikkinä maistuu tyylikkään hyvältä.









perjantai 28. syyskuuta 2012

Ratsastuksen ja raskauden sietämätön keveys

Olin yhteensä noin 5 kuukautta ratsastamatta raskauden loppuaikana ja juuri synnytyksen jälkeen.

Raskauteni oli fyysisesti todella helppo ja täysin vaivaton. Pääsin kyykkyyn aivan loppuun asti vaivatta. Lopetin noin 6 kuukautta odotettuani kävelynkin hevosen selästä käsin. Ihan turvallisuuen ja oman kehon tuntemusten vuoksi. Rakko ei enää tahtonut sietää pientäkään liikettä ja maha alkoi olla selkeä. Olin toki jo rauhoittanut menoa pitkään aiemminkin ja kysynyt lääkärin ohjeita. Mielestäni siinä kohtaa, kun mietin miten liu-un alas selästä vatsani selkeästi kasvettua, oli sopiva hetki pysyä kokonaan maan pinnalla. Se ei ollut niin haikeaa, mitä luulin.

Arvelin olevani todella huonossa kunnossa synnytyksen jälkeen. Loppuraskaus oli pelkkää puuskutusta ja 200 metrin matkan tallille ajoin autolla. Se oli pakon sanelemaa, jos ajattelin jaksaa kävellä tallissa edes hetken. Puuskutin ja huohotin todella niin paljon, että noin seitsemissä kymmenissä oleva tallin omistaja oli huomattavasti nopeampi kävelijä kuin minä.

Kokeilin ratsastusta viisi viikkoa synnytyksen jälkeen. Minun piti mennä vain loppukävelyt ystävän ratsastuksen jälkeen, mutta ajattelin kokeilla myös ravia. Sehän meni helposti, joten sitten vielä pätkä laukkaa. En hölskynyt kamalasti, en pelännyt selässä mitään outoja eikä muutenkaan tuntunut oudolta, mitä olin pelännyt. Puuskutus johtui vain suurentuneesta verimäärästä ja keuhkojen tilavuuden pienentymisestä – ei kokonaan huonosta kunnostani.

Ratsastuksen opettajani oli ratsastanut Odessaa kerran pari viikossa ja itse olin juoksuttanut sitä liinassa, joten se oli pysynyt kohtuullisesti liikkumassa. Ensikokeilun jälkeen viikon päästä ratsastin opettajan ohjauksessa jo vartin. Jaoimme tunteja puoliksi niin, että opettaja ratsasti ensin ja minä sen jälkeen. Verryttelyn jälkeen olisin ollut alkuvaiheessa vielä liian väsynyt.

Tästä on edetty rivakkaa tahtia ja nyt on jälleen täysi meno päällä. Istunta on jopa paljon parempi ja helpompaa mitä ennen raskauttani. Voimaa on tullut jalkoihin valtavasti ja pystyn toimimaan paremmin istunnalla, mitä ennen. Ratsastus on jostain ihmeen syystä tosi helppoa ja kevyttä. Tätä asiaa mietin päivänä eräänä ja tajusin – jalkakyykyt!

Olen tehnyt jo 8 kuukautta tehokasta jalkakyykkyä päivittäin. Ensin vain 4-5 kiloa mahan seudulla ja lopulta 14 kiloa punnusta keskivartalossa ja kehossa. Painopiste on hiukan muuttunut toukokuun synnytyksen jälkeen, mutta nyt alati kasvava punnus koettelee jälleen lihaksia. Nyt jo yli 7 kiloinen patukka on voimistanut reiteni ja pohkeeni timmiin kuntoon. Pakarat ovat (pienen läskikerroksen alla tosin) kiinteytyneet. Voimaa on kuin pikajuoksijassa.

Harjoittelun epäergonomisuus tuntuu alaselässä, mutta punnuksen iloinen ilme ja naurunhörähdykset auttavat kestämään sen. Urheilija ei tervettä päivää näe.

Potra punnus vaunuissa pyörien päällä. Tässä muodossa se rasittaa minun lihaksiani vähiten.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Keijo Paksujalka seikkailee ulkomaailmassa

Keijo Paksujalka, lyhyemmin Kepa, lähtee ja reissaa taas. Ollaan oltu sen kahteen ikävuoteen jo muutaman kerran matkassa. Se on ollut myös pari kertaa ilman minua reissussa. Muun muassa kun olin synnytyslaitoksella, kävi ystäväni Jaana laittamassa sen muiden koirien kanssa matkalle Salzburgin Maailman Voittaja -näyttelyyn. Nyt Kepatti on kolmatta kertaa lähdössä retkelle ilman mua ja jopa kahdeksi viikoksi. Tottakai mua jännittää! Miten se pikkupoika pärjää ilman mummoaan ja – minä tuota letkumakkaraa!!

Nyt pikkuäijän (ihmislapsen) kanssa en voi reissata niin paljoa, mitä haluaisin. Ja on sitä matkailtu viimeisen 20 vuoden aikana, nautitaan välillä kotona. Siksipä lähetän Kepan ystävän matkassa, joka matkaa vain yhden oman koiransa kanssa. Kepa on yksi hienoimpia kasvattamiani koiria ja sillä on potentiaalia Euroopassakin, joten tottakai käytän tilaisuuden esitellä sitä maailmalle. Jos maailma ei tule tänne, Kepa lähtee maailmalle.

Kepa lähtee tällä kertaa Romaniaan. Moniko on käynyt siellä, käsi ylös! Jaaha, ei ole tainnut moni olla käynyt. Minun koirani on kulkeneet maailmalla keskimäärin enemmän kuin suuren ikäluokan 60-vuotiaat Suomalaiset. Ja aika moni sitä nuorempikaan ei ole nähnyt maailmaa yhtä paljon kuin vaikka Kira tai Jola. Tai yhtä monia kulkuvälineitä ja yöpaikkoja.

Romaniassa siis on keskiyön Dracula koiranäyttely, joka järjesteään Draculalinnan puistossa. Best In Show alkaa keskiyöllä roihujen valossa ja BIS-tuomari tuodaan ruumisarkussa isoon kehään. Tuomarilla on tietysti smokin päällä musta viitta. Kaikki on toteutettu hienosti teeman mukaan – teemoitus ja tuotteistus on tervetullut lisä tylsään koiranäyttelymaailmaan! Meidät paantuneet kehänkiertäjät saa lähtemään – vaikka Romaniaan – jos joku keksii jotain erilaista. Kyllä minäkin sinne vielä joskus ja Kepa jo tänä vuonna.

"Draculan" lisäksi Kepa osallistuu Euroopan Voittaja -näyttelyyn. Yhteensä 5 kansainvälistä näyttelyä reilussa viikossa. Toivottavasti se nyt tuo jotain meriittiä tullessaan. Romanian Muotovalion arvon nyt ainakin. Sitä varten matkaan lähtee varmuuden vuoksi rekisteripapereiden kopio, valiotodistus ja valionarvonvahvistusta varten 40 euroa. Näissä maissa kun vahvistuksesta pitää maksaa ja sillä järjestöt keräävätkin ison potin vielä ulkomaalaisilta ilmoittautumismaksun lisäksi.

Matkaan olen pakannut jo valmiiksi myös EU-passin, näyttelyhihnan, kamman, peittoja, boxin ja ruokaa. Pyyheliinan ja shampoot laitan myös varmuudeksi mukaan. Kepalla on niskassa Bayvantic liuos loisia estämään ja 28 päivän säännön mukainen heisimatolääkitys on voimassa.

Kotona jännään Facebookin ja kännykän kanssa, mistä viestimestä milloinkin tulee "Lötjöskän" kuulumisia ja tuloksia. Katsellaan kuinka jätkän käy! Bon Voyage Querido Mio!

Kepan toiletpussukasta löytyy tärkeimmät paperit ja välttämättömyydet.

Muovikassillinen ruokaa ja muut tarvikkeet Kepan matkareppuun ja poika matkaan.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Vanha kunnon Oster

Oster on yksi vanhimmista trimmauskoneista, joita Suomessa on myyty. Sillä oli aikoinaan todella hyvän ja kalliin laitteen maine. Nykyään hinnat on laskeneet, mutta Osteria käyttävät lähes kaikki eläinlääkärit, mitä tunnen. Se on hyvin laadukas varsinkin teriltään. Malleja on jo monia eri hintaisia ja teriä saa hyvin kaupoista. 

Tarvitsin tässä viime viikolla trimmeriä, ja kaivoin kaapista tämän historian jäänteen. Sain sen ystävältäni muutama vuosi sitten, koska hän ei tarvinnut sitä enää koiransa kuoltua monta vuotta sitten. Paketissa oli takuukuitti, joka kertoo, että laite on ostettu 1990. Se on siis 22 vuotta vanha. Ja nätisti kone surisee.

Paketissa oli iso täyttöpullo teräöljyä, pienempi putkilo teräöljyä, hammasharja ja pari terää. Öljykanisteri on maksanut aikanaan 72 markkaa. Vaihtoterä 179 markkaa. Se on ollut aikanaan iso raha – lähes vastaava määrä euroja.

Minäkin ostin tähän parikymppiseen koneeseen uuden terän vielä viime joulukuussa Mustista ja Mirristä. Koneessa ei ollut muuta vikaa, kuin että terät olivat tylsät. Nyt toimii hyvin ja leikkaa edelleen!




maanantai 24. syyskuuta 2012

Pentuelämää ja mönkimistä

Niitä on taas. Pentuja. Se on tosi mukavaa aikaa, mutta kuluttavaa ja stressaavaa. 
 
Pentujen kasvua silmissä on ihana katsoa ja istuskella ihmettelemässä, miten luonto hoitaa eri asioita: silmien aukeaminen, nisän löytyminen, jalkojen tulo alle jne.

Vastuu pennuista on kuitenkin suuri. Ja pelko, että jotain alkaa mennä pieleen. Niinkin on sattunut ja sellaisella hetkellä on melko voimaton olo luonnonvoimien edessä. Kun on ruvennut hommaan, ei voi kesken sanoa, että "Tää ei ollutkaan kivaa, en mä halua enempää". Jokainen pentu on hoidettava syntymästä uuteen kotiin asti. 

8 viikkoa, jona aikana tapahtuu paljon. 
 
Lämpöjen mittausta monta kertaa päivässä, syntymä, pari päivää valvomisesta selviämistä, silmien avautuminen, mönkimisvaihe, isompaan laatikkoon siirto, kiinteän ruuan antaminen, telmimisen opettelua, kakkaa, kakkaa, kakkaa ja vähän vielä kakkaa. Kaupassa käyntiä pullahyllyllä monta kertaa viikossa, kahvilana toimiminen pennunkatsojille. Tiskokoneen täyttöä ja tiskikoneen tyhjentämistä. Siivoamista pentulaatikossa, siivoamista keittiössä, pihalla ja joka puolella. Pentujen kynsien leikkausta, hampaiden katsomista, seisottamista ja vertailua. Puhelimessa puhumista autossa, ruokaa laittaessa, pentulaatikkoa siivotessa, ratsastaessa, kävellessä ulkona, kävellessä kaupassa, kävellessä kotona ympyrää tietämättä mitä pitikään tehdä. Papereiden täyttämistä, samojen asioiden kertausta pentujen opettamisesta, kysymyksiin vastaamista ja pennunostajien arviointia.

Mutta se kaikki raataminen on sen arvoista. Kun 8 vuotias tyttö saa pennun syliin ja katsoo onnellisena äitiään. Tai kun iso metsämies hymyilee pentuja katsoessaan kyyneleen tullessa silmäkulmasta. Kun eläkeläinen tarttuu molemmin käsin käteesi ja kiittää uudesta ja aikaisemmista koiristaan. Kun saat enemmän jolukortteja kuin kukaan muu samalla tiellä. Kun BIS-voitto tulee näyttelyssä 6 sukupolven kasvatilla. Kun kasvatin omistaja soittaa käyttövaliosta ylpeydestä puhkuen. – siksi tätä tehdään. Uudestaan ja uudestaan.

Tästä se lähtee. Vajaan vuorokauden ikäiset pennut mönkimässä. Monta tarinaa vielä edessä.


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Syysillan tunnelmaa

Pitkäkarvainen mäyräkoira kynttilänjalkana on suosikkini keraamikko Terhi Mickelssonin töistä.
Talossa on rauha ja hiljaisuus. Ilta pimeni ja sisälle on mukava kääriytyä lämpöön, kun kaikki koirat on sisällä ja ruokittuna. Kynttilät päälle ja suolakeksejä pöytään. Kaikista kynttilänjaloista tämä mäyräkoira on katseenvangitsija. Olen ostanut sen pari vuotta sitten Jyväskylän koiranäyttelystä, jossa Terhi Mickelsson oli myymässä eläinaiheista keramiikkaansa.

Tutustukaa niihin tästä linkistä. Huumoria ja hyvää makua!



lauantai 22. syyskuuta 2012

Makupalavaihtoehtoja näyttelyyn

Näin Citymarketissa näitä kana-makupaloja. Eli jotenkin kuivattua kanan filettä. Ystäväni käyttää näitä aina näyttelyissä, mutta en ole ennen törmännyt näihin hyllyssä. Tai en ole ehkä reagoinut.



Makupaloja käytetään näyttelyssä houkuttamaan koira hyvään ryhtiin seisotettaessa sitä tuomarille. Sillä saa pään ylös, jolloin selkälinja suoristuu ja ryhdin ansiosta se näyttää niin hyvältä kuin mahdollista. Hyväkään koira ei näytä "miltään", jos se seisoo pää alhaalla, hartiat lysyssä ja selkä köyryssä. Esittämisellä on väliä!

Koiranäyttelyissä parhaita makupaloja koiralle on sen omat herkut ja tietysti voimakkaasti tuoksuvat. Annan ensikertalaisille vihjeeksi, että jos kotona kelpaa koiranruoka tai joku kuiva keksi makupalaksi, näyttelyssä pitää olla asteen tai kaksi paremmat herkut.

Jos koira on hiukankaan jännittynyt, sille ei kelpaa "tavalliset namit". Lihapulla, juustokuutiot ja nakinpalat toimii yleensä aina, kunhan suurin jännitys on lauennut. Se, syökö koira näyttelypaikalla ylipäätään parastakaan herkkua kertoo sen jännitystilasta. Sitä voit käyttää myös mittarina, miten paljon on paras sitä totuttaa paikkaan ennen kehään menoa. Kun koira ottaa kädestäsi makupalan, sillä on jonkinlainen toimintakyky. Jos mikään ei kelpaa ja koira vaan pälyilee ympärilleen, se on tosi jännittynyt.

Niin halpoja kuin eineslihapullat nykyään ovatkaan, ne on kamalia muusaantuessaan taskun pohjalle. Samoin kun housun materiaali imee kaiken rasvan juustosta, siitä tulee kivan kovaa ja housuihin ärsyttävä rasvaläikkä taskun kohdalle. Siksi kuivatut lihaherkut on hyviä.

Kuivattu kala, kuivattu kana ja kaikki lihat toimivat ja ovat kivoja taskussa. Minun koirieni herkkua on vuosikaudet ollut keitetty, sen jälkeen viipaloitu ja lopuksi uunissa 70-100 asteessa kuivatettu maksa. Sitä aina välillä jaksan tehdä koirille, mutta liian harvoin. Siksi on hyvä, että jotain näitä saa kaupasta myös ostettua.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Keskeinen kennelvaikuttaja

Sain juuri sähköpostin Kennelliiton toimihenkilöltä liittyen Kennelliiton sääntöuudistusprosessiin. Siinä sähköpostin saajaryhmää puhuteltiin asussa "kartoitamme keskeisimpien kennelvaikuttajien mielipiteitä...".

Sillä termillä ei ole aiemmin kutsuttukaan.  En toki ole huomaamattani rotujärjestön hallituksessa ja monessa muussa vakanssissa, mutta harvemmin sitä päivittäisessä arjessa huomaa olevansa minkään asian vaikuttaja. Päivittäinen arki kun koostuu ulkoiluttamisesta, ruuan jakamisesta, hoitotoimenpiteistä, koiran kikkareiden keräyksestä, tilojen siivouksesta ja monista koira-aiheisista yhteydenotoista.

Kokoukset ja politiikka ovat onneksi pieni osa tätä harrastusta, mutta tärkeää, jotta asiat toimii. Ja varsinkin jos ei toimi. Paljon kokouksia, vaikeita päätettäviä asioita, tylsiäkin aihepiirejä, vastuuta ja riitoja. Paljon on kestettävä eläinten läheisyydestä pois vievää toimintaa, jotta tuollaista termiä aletaan käyttää. Hyvää vai huonoa. Sekä että.

Onneksi läheisyyttä saa myös nauttia politiikasta ja asiantuntijatehtävistä huolimatta. Ne ovat saman harrastuksen erilaisia puolia.

Ulkomuototuomarina toimiessa olen aina Suomen Kennelliiton edustaja. Vaikuttaja.
Onneksi arjessa ei tarvitse miettiä politiikkaa. Nämä pienet kakkapursottimet pitävät ajatukset tiiviisti itse asiassa.

torstai 20. syyskuuta 2012

Taaperot tallissa ja maneesissa

Tänään oli kahden äidin harras harrastushetki. Minun, 4 kk ikäisen pojan äidin ja Minnan, 4 vuotiaan tytön äidin (mukana ei ollut tällä kertaa kolmasluokkalainen tytär). Vuorotimme ratsastukset niin, että saimme molemmat tuon tärkeän henkireiän pienistä lapsistamme. Eläköön vapaus ja äitienergia!

Ratsastuksen nautinto on tullut minulle entistä tärkeämmäksi, koska se on hyvä vastapaino kotona tehtävälle työlleni. Ja äitiyslomalla kun omaa aikaa ei saa kuin järjestämällä sitä. Olen asunut nykyisessä talossa 6 vuotta ja ratsastanut Odessaa reilu 3 vuotta. Nyt tuoreena äitinä mietin, että miten ihmeessä joskus olen jäänyt kotiin illalla, kun "en jaksa nyt lähteä talliin". Vaikka on hevonen, kenttä ja maneesi 200 metrin päässä vapaasti käytettävissä!! Soimaan itseäni nyt kaikesta aiemmasta laiskuudestani.

Niinhän sitä sanotaan, että vasta kun menettää, ymmärtää sen arvon. No en ole menettänyt ratsastusta enkä nautintoa, se vain on tullut haastavammaksi. Luovaa ongelmanratkaisua on käytetty tähän asti tuloksekkaasti ja sitä varmasti saadaan soveltaa vielä jatkossakin, kun poikani kasvaa.

Koska asun yksin poikani kanssa ja lähisuku on parin sadan kilometrin päässä, on pari astetta vaikeampaa kehittää sopivaa aikaa ja tapaa. Ratsastavilta naisilta ja äideiltä olen onneksi saanut vinkkejä, sillä ei kai ole tapana myydä hevosta pois, jos tulee raskaaksi. Ratsastajat ovat rohkeita tahtonaisia, jotka eivät hevillä luovuta, vaan raskaus on vain pieni hidaste.

Viime aikoina olen ajoittanut ratsastuksen pikkuäijän päiväuniin. Kun silmä alkaa hiukan lupsahtamaan, lähdemme rivakkaa kävelyä talliin. Hevonen äkkiä valmiiksi ja sitten vain maneesiin. Poika nukkuu maneesin reunalla – joko ulkona tai sisällä vaunuissa ja minä hyppään selkään.

Tänään kävi niin, että melkein puoli tuntia ratsastettuani kuului vaunuista ininää. Olin valmis jo lopettelemaankin, mutta ajattelin kokeilla josko voin jatkaa vielä hetken imetettyäni. Niinpä karautimme vaunujen viereen, parkkeerasin ratsuni laittaen ohjan jalustimen taakse. Siinä tuo odotti ja katseli meitä vähän matkan päästä, kunnes olimme valmiita.

Poika oli hyvin tyytyväinen tarjoiluun ja jäi rattaisiin puoli-istuvaan asentoon katselemaan, kun jatkoin vielä kymmenen minuuttia. Juttelin hänelle ratsastaessani ja hän toivottavasti piirsi verkkokalvoilleen selkeän ja positiivisen kuvan hevosharrastuksesta. Selkeän siksi, että hänen itsensä kannalta tulevaisuus on oikein mukavaa, mikäli hevoset alkavat tavalla tai toisella kiinnostaa.

Tallissa Minna oli satuloinut ratsunsa valmiiksi ja jäin molempien lasten kanssa riisumaan Odessaa varusteista. Lapset juttelivat ja pitivät hetken seuraa toisilleen. Emman hämmentäessä kauhalla ämpäriä, teimme elektrolyytti-vitamiini-lese-pellavansiemenpuuroa Odessalle ja jaoimme omenanpaloja hevosille. Sisu kulki välillä vaunuilla meidän mukana pitkin tallikäytävää. Meidän tallissa käy vain kolme ratsastajaa ja olimme lasten kanssa kolmistaan tuolloin tallissa. Ja hevoset ovien takana turvassa meiltä boxeissaan.

Kolmen tunnin aikana oltiin saatu neljä ihmistä ja monta hevosta onnelliseksi. Joko omenista, maidosta tai liikunnasta. Eläköön äitienergia, eläinrakkaat lapset ja hevosvoimat.


Vaunut oven suussa manesin reunalla ja äiti nauttimassa ratsastushetkestä.

Hevonen parkissa imetyksen ajan. Se uskoo olevansa kiinni ohjan ollessa jalustimen takana.

Imetyshetki maneesissa. Äiti alas selästä ja jakkaralle istumaan, niin homma hoituu ergonomisesti.
Kypärä päässä jopa myös turvallisesti.

Centa 24 v. ja Emma 4 v. Kokoeroa muutama sata kiloa, mutta lämmintä ystävyyttä ilmassa.

Hui, hevonen tulee ulos karsinasta! Emmaa jännittää ja Cedrik kerjää.

Omenoita nopeasti toisensa perään kippaan, niin Cedrik ei ehdi työntää päätä välissä luukusta.
Tässä kohtaa pienet kädet käyvät nopeasti ja omena vaihtaa paikkaa.

Jakkaralta ylettyy hyvin ruokakaukaloon. Apulainen on tohkeissaan. Valmis!

Odessakin tulee ulos luukusta – ei sentään, mutta Emmaa naurattaa ja jännittää.

Minä, sinä, hän, me, te, he

 
Koiralla on häntä ja koiralla on pää. Päässä on suu ja hampaat. Ilmeisesti tämä "Häntä" tarkoittaa henkilön tai hännän sijasta sitä koiraa. Pieni asia, mutta tuo "Vahdi Häntä" -otsikko jäi mietityttämään viime kerralla käydessäni Mustissa ja Mirrissä. Myös lopun "Vahdi Häntä hänen leikeissään" kuulostaa Google-kääntäjän tekstiltä.

"Hän" on kyllä ihmiseen kuuluva pronomini – on minulle opetettu. Eläimistä kuuluu sanoa "se". Ei kuulu sanoa "hän", eikä teittitellä, vaikka koiria inhimillistetään jo valtavasti.

En tykkää valittamisesta, ilman että se on rakentavaa tai sisältää korjausehdotusta.. Niinpä mietin, miten itse kyltin tekisin. "Vahdi koiraasi", "Vahdi koirasi leikkejä", "Vahdi kun koirasi leikkii"... Mietin, miten saman asian voisi sanoa paremmalla suomenkielellä, mutta en saa Vahtia-sanan kanssa mitään kovin hyvää.

Ehkä jättäisin kokonaan alun otsikon pois ja kirjoittaisin, että "Mikään lelu ei kestä ikuisesti. Toiset koirat ovat tehokkaampia tuhoamisessa kuin toiset. Katso koirasi perään ja kerää rikkinäiset tai palasiksi menneet lelut välittömästi pois."

Tyhmä juttu, mutta kun otsikon teksti jäi soimaan päähän, se oli suollettava myös tänne.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Rahalla saa ja hevosella pääsee!

Sainpas käyttää lempitermiäni. Tuo on jotenkin niin kutkuttavan hauska ja rehvasteleva letkautus. Se sopii erityisen hyvin tähän talliin, missä todella saa omistaja sekä hevonen parasta mahdollista viihtyvyyttä. Pienillä asioilla pystyy tekemään tilan kuin tilan viihtyisäksi. Kaiken ei tarvitse edes olla hirvittävän kallista. Hyvää makua kun ei voi ostaa. Se on tai ei ole.

Muutenkin on kummallista, että kun hevosiin laitetaan satoja ellei tuhansia euroja kuukaudessa rahaa ja tallilla vietetään kymmeniä tunteja viikossa – miksi talleja ei tehdä viihtyisemmäksi juuri ihmisille. Moni talli ei ole viihtyisä edes hevosille. Tässä kohdassa säästetään usein väärässä kohdassa. Satsaus tulisi ihmisten mielihyvässä moninkertaisena takaisin.

Ystäväni hevoset asuvat tällä von Rettigien tallilla Kirkkonummen Kylmälässä. Kaikki tilat ja puitteet ovat niin tip top, että nautin valtavasti joka kerrasta kun kyläilen tässä tallissa. Kaikki asiat on hoidettu niin viimeisen päälle, ilman että se on vielä turhamaista. Tallissa asuu kalliita kilpahevosia joten puitteet ja hoito on sen mukaista. Näistä ylisanoista päästän teidät pienelle visiitille todelliseen luxustalliin. Huokailkaa kanssani.

Loimia siistissä järjestyksessä ja kauniissa hyllyissä.


Ulkokenttä on suuri, erinomainen kuitu ja kumirouhepohja ja esteet, joissa kulumattomat maalit.

Karsinan seinässä oleva ilma- ja kurkistusaukko voi olla myös kaunis.

Karsinat ovat tyylikkäillä kaltereilla, ja hevoset pystyvät katsomaan oviaukosta käytävälle.

Hoitopaikalla on solarium hevosille.

Talli on äärimmäisen siisti. Käytävällä ei ole heinänkorsia tai kuivikkeita.

Tallin eteistilassa on taukopenkki ja tupakkapaikka.

Portit ovat myös hevosfiguureilla koristellut ja piha pidetään moitteettomassa kunnossa.

Maneesi on ulkokentän ja tallin vieressä. Se on tietysti lämmitetty.

Varustehuoneessa on kivat kaapit joissa on liitutaulut ovissa.

Kaikkien suitset ovat samoin laitettu.

Tallin käytävällä on valvontakamera, josta voidaan seurata ketä tallissa kulkee.

Loimien ja huopien pesua varten on teollisuuspesukone ja kuivaustelineet suojille ja loimille.
Ystäväpariskuntani toisen hevosensa eli "Sepon" kimpussa.

Lepakkoretkellä kirkkomaalla lauantai-iltana

Onko terveellistä notkahdella ja horjahdella baarissa lauantai-iltana? Ei sitten varmaan (imettävä äitiyslomalainen katkerana tilittää). Ei kuulosta kovin terveeltä lähteä kirkon pihallekaan odottamaan pimeän tuloa. Se oli kuitenkin jännä kokemus.

Viime lauantaina osallistuimme ystäväpariskunnan ja meidän pienten vauvojemme kanssa lepakkoretkelle. Inkoon - Siuntion Ympäristöyhdistys ry järjesti tilaisuuden, jonka alussa kuulimme mielenkiintoista tietoa. Lepakkotutkija Kari Salovaara kertoi mm. seuraavia asioita, joita listaan ulkomuistista:

- Lepakoita on kaikista nisäkäslajeista 20 %
- Suomessa on 13 lepakkolajia
- Lepakot lähtevät liikkeelle 20 minuuttia auringon laskun jälkeen
- Lepakot eivät lennä pilkkopimeällä (muistaakseni)
- Lajit voi erottaa eri taajuuksien äänestä (siihen oli paikalla 3 laitetta)
- Nuorten lepakoiden "juttelun toisilleen" voi kulla paljaalla korvalla
- Yleisin Suomessa on Pohjanlepakko
- Lepakolla ei ole pesää vaan piilo
- Lepakko käyttää piiloinaan puunkoloja ja erilaisia rakoja
- Suuaukoksi riittää 20 mm
- Lepakkopöntössä on suuakkona 20 mm rako pohjassa
- Lepakkopönttö pitää sijoittaa niin, että alhaalla on vapaata lentotilaa
- Lepakot saa vain yhden pennun
- Ne keskeyttävät raskautensa horroksensa ajaksi
- Lepakko muuttaa välillä horrospaikkaansa talvella
- Lepakko painaa vain 15 grammaa
- Yksi tutkija on kuollut lepakosta saatuun rabiekseen
- Lepakot elävät vesistöjen lähellä
- Ne syövät hyönteisiä

Paikalla olijoista oli ehkä 1/3 lapsia. Voin kuvitella, miten jännittävältä retki heistä tuntui. Taskulamppuja kokeiltiin pimenevässä illassa kirkon seinään ja puiden oksiin. Mekin naurettiin, että pitäisikö vauvat ripustaa rintareppuun pää alaspäin ihan teeman mukaisesti.

Paikalla oli laitteita, joilla lepakon äänitaajuus saatiin ihmisen kuultavaan muotoon. Älkää kysykö mikä laitteen nimi oli. Detektori?? Yhdessä oli näyttöruutu, josta ääniaallot näkyivät myös graafisena. Joku todella tekee laitteita tällaiseenkin tarkoitukseen! Kunnioitettavaa.

Oli erittäin hauskaa, että tällainen järjestettiin. Kiitos vaan, jos joku järjestäjistä eksyy tälle blogin kantille. Lisää näitä!

Otan selvää, millainen pitää olla lepakkopönttö mitoiltaan muuten kuin suuaukon osalta. Sellaisen haluan ehdottomasti tehdä ensi kesäksi. Lepakosta muodostui sympaattinen kuva entisen verenhimoisen ja hiirimäisen lentelevän hahmon sijaan. Kannattaisi harkita käärmeretkiä, jos se saisi vastaavan reaktion aikaan ihmisissä. Tai no...

Aikamme kirkkoa kierrettyämme ilman näköhavaintoa pienenpienestä lentävästä nisäkkäästä, meille tuli nälkä! Nämä verenhimoiset ja imettävät nisäkäslajimme naaraat halusivat salamipizzaa. Sepä olikin vaikeampaa kuin lepakon löytäminen. Sitä ei lopulta tästä maalaiskylästä saanut kuin huoltoaseman pakastealtaasta klo 21 lauantai-iltana.

Ihanan rauhallinen, mutta luonnonystävälle oikein sopiva maalaiskylä. Siuntio mussukkamme. Lepakoineen kaikkineen.

Paikalla oli arviolta 50 ihmistä kuuntelemassa luentoa pimeää odotellessa.
Siellä niitä jossain on varmaan räystään alla tai kiven kolossa piilossa.
Mistähän saisi vielä pizzaa...? Ystäväni näyttää
kännykän valossa tunnelmaan sopivasti pelottavalta.
Vähintään verenhimoiselta vampyyriltä.


maanantai 17. syyskuuta 2012

Pitkäkarvainen mäyräkoira mainonnassa

"Oma rotuni" on yli 20 vuotta ollut pitkäkarvainen mäyräkoira. Sydäntä lämmittää nähdä mäyräkoira – ja aina varsinkin pitkäkarvainen versio jossain tuotteiden etiketeissä tai mainonnassa. Tänään näin pelkästään Citymarketissa kaksi mäyräkoiran kuvalla tai sen osalla myytävää tuotetta parin metrin matkalla.  Tietysti eläintarvikehyllyjen välissä.

Toinen oli Pedigree koiranruoka ja toinen Denticks purutikut. En ole aivan niin rotutietoinen, että kuononpäästä tunnistan koiran rodun, vaikka kokemusta rodusta on pitkältä ajalta. Dental purutikkujen koirasta olen kuullut huhua varmalta taholta ja se kuulemma on pitkäkarvainen mäyräkoira ja siitä kääpiöversio nimeltä Pekka.

Aivan selvä mäyräkoira. Luultavasti kääpiöversio pitkäkarvaisesta.

Tuttu kuonon asento, mutta tästä olen saanut vinkkiä jotta olisi mäyräkoiran kuono.


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mäyräkoira kaulapannassa

Rotujutut myy. Tässä on ihan laadukas kaulapanta, jonka näin Ruotsissa Hund & Katt myymälässä. Hinta oli jotain 30 euron kieppeillä.


lauantai 15. syyskuuta 2012

Sänkkäri

Olen pari kertaa käyttänyt puhuessa tai sosiaalisessa mediassa termiä sänkkäri. Toisille se saa hymyn naamalle, sekä valtavan kaipuun fiiliksen nuoruusvuosiin. Katse lasittuu ja näen miten muistot kiitävät ajatuksissa kiitolaukkaa.

Toiset pälyilevät epäuskoisena ympärilleen, ovatko ainoita, jotka eivät ymmärtäneet, mikä se termi oli.

Nyt se paljastetaan: sänkipelto. Niille, jotka ovat hyvin nuoria tai urbanisoituja kerron, mikä sänkipelto on. Se on viljapelto (esimerkiksi ohra, kaura, ruis tai vehnä), joka on puitu puimakoneella. Koneen jäljiltä korsi on katki noin 20 cm korkeudelta ja muistuttaa ehkä etäisesti pellavapäisen pojan tukansänkeä.

Sänkkäri on hevosihmisten kausiherkkua. Sen alkua odotellaan ja siksi kesän vaihtumista syksyyn voi jotenkin kestää paremmin. Sänkipellon avautuessa eteen maastolenkillä tai tallin vieressä sekä ratsastajan, että hevosen ryhti kohoaa kymmenen senttiä.

Tämä tapahtuu monille herkkua maistamaan päässeille jopa autolla ajaessa, kun ohitetaan upeamaisemainen ja silmänkantamattomiin jatkuva sänkkäri.

Pellon puolelle astuttaessa ensin ravataan pitkällä askeleella ja ehkä vähän pidemmällä ohjalla. Ravi on letkeän rytmikästä. Pellolla on kiva tehdä kymmenien metrien ympyröitä ja vaihdella mielen mukaan suuntaa, sillä tilaa riittää, eikä aidat rajoita kuvioita.

Kun alla alkaa rullata niin paljon, että raviin tulee ilmakuoppia raviaskeleen pidentyessä, on laukka enää ajatuksen päässä. Sänkkärillä hevoselle ei tarvitse antaa merkkiä laukasta, sillä se nostaa sen itse luonnollisena jatkeena ravin kiihtymiselle. Laukka alkaa isoina pyöreinä liikkeinä. Hevosen pää nousee etuviistosta, jossa se on ollut. Valppaustaso nousee molemmilla.

Nouset etuviistoon ja seisaalleen jalustimille. Kädet on koukussa vyötärön edessä ja pitävät kireinä ohjia. Pää on hieman takakenossa, jotta näet eteen ja ilma virtaa samalla kasvoille. Suljet silmät kahdeksi sekunniksi, kun räpytät silmiä ilmavirran osuessa niihin.

Tunnet, kuinka monta sataa kiloa lihasta ottaa laukka-askelia polviesi puristuessa kohti toisiaan satulaa vasten. Peppu ja selkä keinuu vielä laukan tahdissa pyöreänä. Mutta ei kauaa.

Kaviot alkavat tömistämään maata tihenevään tahtiin. Rummutus on tiheää ja voimakasta. Näet etujalkojen kaviot jo kaulan alla, kun askel venuu. Laukan keinuntaa ei ole, vaan se on tasaista nopeaa tärinää, jonka tunnet nilkoissa, pohkeissa ja polvissa niiden puristuessa satulaa vasten. Kädet on venuneet suoriksi eteen hevosen kaulan mukana.

Hevonen on venunut äärimmilleen ja maisemaa ei ehdi katsoa. On vain rummutus maata vasten ja silmäkulmista valuva vesi.

Vapaapudotus voimakkaan lihasmassan selässä kestää vain hetken, sillä pellon pää on lähentynyt sekunneissa kaukaisuudesta. Tuona hetkenä et ajatellut mitään. Oli vain voima, nopeus, tuuli vasten kasvoja ja vuotavat silmät. Pieni varovaisuus ja pelko vaarasta tulee vasta, kun tartut ohjiin pidättäen.

Nouset pystyasentoon seisomaan ja nojaat taakse, jotta saat ohjiin voimaa pysäyttääksesi vauhdin. Hiukan enemmän vetoa vasemmalla ohjalla koko kropan kääntyessä samaan suuntaan. Hevonen kääntää päätä alas vasemmalle ja kaartaa hiljentäen laukkaa.

Pian vauhti on saatu laskettua käyntiin jäähdyttelyravaamisen jälkeen. Aurinko on laskemassa ja metsän reunan yli loistaa vielä peltoon tehden sen kullan väriseksi. Hevosen kaulalla suonet pullottaa ja väri on muuttunut tummaksi hiestä. Sen kaula notkuu pitkänä edessä ja korvat ovat hörössä tyytyväisyyden merkkinä. Keinut lantion rytmissä satulassa. Rentous valtaa molemmat ja pyörittelet nilkkoja keinuvan käynnin tahtiin. Aaaaahhh... Elämä on ihanaa!

(Kirjoitettu kännykällä tallin penkillä hikisen ratsastusretken jälkeen viilennellessä).

Avaran paikan villitys valtaa sekä hevosen, että ratsastajan!

Perjantai on pahin

Näin äitiyslomalaisena onneksi on aikaa! Mitenköhän sitä muuten ehtisi kaikki asiat hoitaa?

Eläimellinen elämä alkoi klo 03, kun yksi koirani aloitti synnytyksen. Se on ensikertalainen, mutta rakennettu "niin kovasta puusta", että arvasin sen olevan tilanteen herrana myös tässä hommassa. Ja arvaukseni meni oikeaan.

Viimeaikaisten vähien yöunien ja pienen vauvan vuoksi oli helpottavaa, että osuuteni tässä synnytyksessä oli mitätön. Minua ei siinä tarvittu oikeastaan mihinkään. Silloin luonto hoitaa homman ja saa nauttia elämän ja luonnon ihmeestä.

Klo 5.30 kaikki oli ohi ja nukkuminen sai jatkua hetkisen.


Synnyttävää narttua ei voi jättää yksin synnyttämään ihan sen oman hengen ja komplikaatioriskien vuoksi. Kun seuraa vierestä 3 tuntia, varmistuu synnytyksen normaalista kulusta, eikä tarvitse valvoa jälkikäteen komplikaatioita epäillessä tai ajaa eläinlääkärille tarkistamaan tilannetta. Siinä menee helposti neljännesvuorokausi kaikkineen eläinlääkärille siirtymisineen, jos alkaa epäilyttämään joku asia. Yöaikaan varsinkin mahdollisimman epämukavaa verrattuna muutaman tunnin valvomiseen.

Kävin varmuudeksi jo kello 05 suihkussa, sillä aamulla oli tiedossa myös hammaslääkäri. Se oli kyllä hyvä taktiikka ja näin ei ainakaan venunut synnytys ihan kauhean myöhään. Se on aivan varmaa, että jos sovit jonkin viisi minuuttiakin kestävän asian monta päivää ennen tai jälkeen lasketun ajan, koira synnyttää juuri silloin. Oikeastaan näin voit varmistaa synnytyksen ajankohdan. Varaa jotain todella tärkeää tai arvokas tilaisuus, mitä on hankala perua ja a vot, narttu kuoputtaa avautumispolttojaan juuri silloin pedillään!

Lopputulos oli 3 urosta ja 2 narttua ja ehdin vielä tunnin nukkua synnytyksen päätyttyä. Yön tapahtumista ilahtuneena kerroin uutisen pentueesta hammaslääkärissä. Uusi hoitaja osoittautui kolmen mäyräkoiran omistajaksi ja mäyräkoirien suureksi rakastajaksi. Niinpä toimenpiteestä ei meinannut tulla mitään, kun minun piti vastailla noin kahteensataan kysymykseen nyökkäilemällä ja änkyttämällä kilo rautaa kidassa. Vältin nukahtamasta hammaslääkärin tuoliin, vaikka sitä pelkäsin etukäteen keskivaikeassa väsymystilassa. En olisi kuulemma ollut ensimmäinen niin hyväuninen.

Aamulla sain hiukan tehtyä ei eläimiin liittyvää työtäni, mutta siitä sitten jo siirryttiinkin taas tutuille raiteille kauppareissulla. Matkalla kaupoille kävin meidän omalla eläinlääkärillä tarkistuttamassa rupikoiran hoito-ohjeita ja ostamassa desinfiointiainetta koiraboxeille ja tiloihin. Sain antibiootin mukaan jo eläinlääkäriltä, joten apteekkivierailu poistui iltaohjelmasta. Meidän pikkukylän eläinlääkäriasemalla (Sjuvet) on kyllä uskomattoman hyvä tarvikehyllystö. Harvassa apteekissa on niin kattava valikoima eläintarvikkeita, salvoja, hoitoaineita ja ravinteita.

Meidän koirat rakastaa näitä ruskeaksi paistettuja
porsaannahka luita. Iso pakkaus kiitos!

Koirille tuli hankittua ruokaa ja luita sekä käytyä Mustissa ja Mirrissä. Samoin kävin tapaamassa ystävääni, jonka kanssa ehdittiin sopia seuraavista näyttelymatkoista sekä Norjaan, että Turkuun.

Kotiin palattuani kävin tallilla, mutta öisestä valvomisesta johtuen ratsastus jäi väliin. Josko oma turvallisuus oli myös mielessä, tänään myös mukavuudenhalu vei voiton. Sade kun inhotti maneesista huolimatta. Odessa sai omenaa ja rapsutusta.

Loppuillan ohjelmaan kuului rupikoiran karvojen ajelua ja ihon hoitoa, koirien ruokintaa, tämän blogin ulkoasun muokkaamista sekä kirjoitusta ja uusien pentujen ihailua. Eläimet ovat jo niin kiinteä osa elämää, että sitä ei aina hyvin edes tiedosta. Ne vievät silti suuren osan ajasta. Se, että se ei haittaa itseä on merkki siitä, että niistä nauttii kovasta työstä huolimatta.