Koirankakkaa, kamalaa!

Nyt juuri on se aika, kun joka taho takoo uutisia koirankakasta ja yleisönosastot antaa palstamillimetrejä tälle uudistuvalle luonnontuotteelle. Tämä on nyt niin pop aihe, että tänään polviin asti koirankakassa tarpoessani ajattelin aihetta. Mun koiratarhaa on pitkään laiminlyöty tuon jätöksen siivouksessa, koska olen suurimman osan valveajastani lapseni luona teho-osastolla. Rahallisesti tiukassa tilanteessa voisin hyödyntää tilannetta ja järjestää "p...katuristeille" matkoja takapihalleni. Siitä olisi kansantaloudellisesti paljon hyötyä oman etuni lisäksi.

Ensinnäkään yksi yksittäinen läjä kadun varrella ei aiheuttaisi muuta kuin hymyä: "Voi, voi tuollainen olematon jätös tuolla reunassa, siellä Siuntiossa se vasta kunnon miinakenttä oli...". Samoin monet koiranpentubusineksestä haaveilevat ja sitä kadehtivat voisivat tulla toisiin aatoksiin: "Pitäkööt miljoonansa, jos tällä paskan määrällä joku niitä tienaa...". Verottajakin alkaisi sääliä koirankasvattajia ja luopuisi heidän arvonlisäverovelvollisuudestaan ihan pelkästään ympäristösuojelullisesta syystä. Sillä rahalla voi perustaa lämpökompostorin tai ehkä biokaasulaitoksen keskikokoisen lähiön lämmönlähteeksi.

Mietin, että mitä jos purjehtisi juuri nyt kennelneuvojat pihaan, kun koiratarhassa on sitä itseään tonnikaupalla ja sitä paljastuu eri kerroksista lumen sulaessa. En ollut alkuunkaan paniikissa, että mitä niille selittäisin. Ehdottaisin niille, että puolen tunnin tai tunnin jeesustelun sijaan otettaisiin molemmat lapio käteen, niin olisi takapihan suuri tarha tyhjä jätöksestä siinä ajassa. Samalla voisi neuvoja kertoa minulle ohjeita, miten pitää koiria ja varsinkin ravata sairaalassa poikaa katsomassa. Jos puuskutukselta ehtisi.

Olen kyllä sitä mieltä, että meidän huushollissa hoidetaan ihmiset ja niiden välttämättömyydet ensin, sitten eläimet ja se kaikki p..ka vasta lopuksi. Oli se verbaalista tai ihan fyysistä. Se ei ole mun harrastus, vaikka sitä varten löytyy talosta useampikin lapio. Olen varma, että Suomesta löytyy pas..nsuojelijoita joiden mielestä se pitäisi hoitaa ensin ja sitten vasta lapsi sairaalassa. Suomi on nimittäin fanatismin luvattu maa. Meiltä löytyisi nyt suojeltavaa! Saa ottaa mukaan tai tulla huolehtimaan meille. Ehkä viedä myös ulkomaille asti, sillä tätä tulee joka päivä lisää.

Oikein odotan sitä tilannetta, että tulee joku "kenneljeesustelija" käymään. Minulla nimittäin ei ole koskaan vielä käynyt. Jos löytyy joku, jolla on ollut enemmän koiria ja kilometrejä mittarissa, niin mielelläni juttelen asioista. Yleensä vaan näiksi neuvojiksi valikoituu nuoria ja innokkaita, joilla maailma on täynnä ideaalistisia ideoita. Paantuneet kasvattajat ja vanhat ämmät, joihin jo itseni melkein luen, ei jaksa enää käydä kurkkimassa muiden huusholleihin. Niillä on omia koiria tarpeeksi, ettei ole aikaa käydä vahtimassa montako koiranp..kaa kenenkin pihalla lepää.

Nyt varmaan joku innokas soittaa ihan vaan, koska pääsen asialla retostelemaan. Ja syytä olisikin. Antaisin Kepan hänelle käteen ja käskisin antaa Kepalle seksuaalivalistusta. Nimittäin ei ole oikein, että vaikka onkin ainut uros talossa, hurvittelee kaikkien narttujen kanssa. Se ei ole nimittäin kivaa minullekaan, jos tulee lisää noita pursottimia, jotka tekevät tarpeitaan sisälle. Minulle riittää aivan hyvin se, että ulkona on miinaa miinan vieressä. Sisällä haluan syödä välillä lounasta ilman, että keskeytän sen p...nhajuun ja sen siivoamiseen.

Tänään pääsin koiratarhan p..katalkoissa vasta alkuun. Jatkan sitä taas huomenna. Tulisipa joku minulle sinne juttuseuraksi.

Mielenpuhdistusmaasto

Poikani on ollut sairaalassa nukutettuna kolme viikkoa. Jokaisen äidin huoli on keuhkot kasaan puristavaa, kun lapsi on sairas. Saati, että pitää käydä tapaamassa lasta teho-osastolla, missä lapsen ympärillä on kerrostalon verran koneita ja letkuja.

Miten sellaisesta voi selvitä itse ja pysyä tervejärkisenä? Lastenklinikan teho-osastolla on hoitajien ammattitaito rauhtaa. Perheen kokonaistilanteen huomioonottaminen on kultaa. Sieltä varmistettiin heti kaikki perustarpeet ruokinnasta majoitukseen myös vanhempien osalta. Samoin annettiina apua taloudellisten ja psyykisten seikkojen huomioimiseen. Lapsen, kuten perheenjäsenen asemassa olevat lemmikkieläimen sairastuminen koskettaa enemmän, kuin vain kulutetun lääkärikäynnin ajan osalta.

Tapasin psykiatrisen sairaanhoitajan ja kävimme läpi keinoja, miten saan säästettyä omia voimavarojani tämän stressin ja shokinkin keskellä. Syömisen ja nukkumisen perustarpeen ymmärtää jokainen aikuinen. Mutta miten pitää huolta henkisestä jaksamisesta?

Sain ohjeen, että aamupäivän tunteina, kun en voi olla teho-osastolla lääkärikierron vuoksi, en saa linnottautua kotiin. Silloin on se aika, kun minun pitää itse ulkoilla ja kerätä voimaa koko päiväksi. Hoitaja kysyi, mistä itse saan onnistumisen kokemuksia. Kerroin, että harrastuksiani ovat koirien kasvattaminen ja ratsastus.

Koirat ovat työmäärän vuoksi hoitolassa, mutta jäljellä on hevonen. Sain suorastaan määräyksen ratsastaa aamupäivisin. Se on sopivasti fyysistä ja vastapainoa paikallaan sängyn vieressä istumiselle. Samalla en voi välttyä saamasta ulkoilmaa.

Tästä olen haaveillut pikkulapsesta asti! Lääkärin, tai ainakin sairaanhoitajan, määräys ratsastaa. Jo pienenä haaveilin jostain vammasta, jonka ainoa hoitokeino on ratsastus. Kertoo putkinäköisestä katsannastani rakkaaseen harrastukseen. Lapsena en nähnyt mitään muuta, kuin hevoset. Ensin hevoset ja sitten koirat. Olin tosiaan valmis vaikka vammautumaan, jotta saisin määräyksen ratsastaa. Hauskaa, miten naiivi olen ollut fanaattisessa eläinrakkaudessani.

Lapsen sairastuminen hengenvaarallisesti on melkoisen kokonaisvaltaisesti vammauttava kokemus. Tällaisena aikana toimintakyky ei ole parhaimmillaan. Olen ratsastanut joka päivä, jollei yritykseni asioiden hoito ole vaatinut aamupäivän tunteja. Samalla olen saanut pientä viitettä, että tänä samana ajankohtana talvi on muuttumassa kevääksi. Tuskin muistan sitä enää hetken kuluttua, mutta olen ainakin ollut paikalla. Vaikkakin ihan pihalla.

Maastoratsastus pyyhkii hyvin kaikki surut mielestä. Nautin valtavasti luonnosta ja metsästä. Pelkään vaan kulkea metsässä aivan yksin. Mielikuvitukseni on rikkaus, mutta myös kovin petollinen. Minussa todellakin on myös heikkoja kohtia. Jos mukana on kaveri, koira tai hevonen, muuttuu metsässä kulkeminen suureksi nautinnoksi. Jos alla on viisi sataa kiloa hevosta, joka kiihtyy nollasta viiteenkymppiin pienessä hetkessä, ei sarjamurhaajat, viikatemiehet tai muut varjot pelota ollenkaan.

Pahoitin mieleni riideltyäni läheisen ihmisen kanssa ja sen jälkeen yrittäessäni selvittää asiaa. Riita ja kuulemani pahat sanat veivät mielen tosi maahan. Kaikki energia tuntui katoavan hetkessä, eikä ollut voimaa tai iloa tehdä mitään. Olin kuitenkin menossa talliin, joten suuntasin maneesin sijasta kohti maastoa.

Jo ensimmäisen pitkän peltosuoran läpi ravattuani alkoi huolia tipahdella lumeen. Aurinko teki takkiini pitävän kalvon, joka kirkasti oloa. Katselin jylhiä kallioita tien sivuilla, ihailin kelopuita, valokuvasin kännykällä näkymiä ja nautin. Tällaisella hetkellä mikään ei pääse vaikuttamaan tunteisiin haavoittavasti.

Kuljin parin kolmen kilometrin lenkin metsässä hiljaisuuden vallitessa. Odessan kanssa meillä on kiinteä luottamus ja yhteys toisiimme viiden vuoden ajalta. Se kiipeää kanssani vaikka puuhun tai voin ratsastaa sen vaikka päin seinää. Luotamme toisiimme, sillä molemmilla on samanlainen pieni varovaisuus, mutta myös paljon uteliaisuutta. Siksi kahdestaan olemme niin vahvoja, että meitä ei voi metsän pahat möröt vahingoittaa.

Takaisin pitkälle peltosuoralle päästyäni nostin vielä laukan. Päästimme viimeiset voimat puolen kilometrin suoralla, kun aurinko loisti kohden kasvoja. Suoran päässä silmät sirrillään päästin pitkät ohjat ja hymyilin. Tämä tehoaa.

Erämaassa vai tunnin päässä pääkaupungin keskustasta?

Tyhjää tyhjää metsätietä. Molempiin suuntiin kilometri takaisin tielle.
Odessan korva ja silmä kuuntelee minua, josko havaitsen uhkia. Se on valmis kiidättämään meidät turvaan.

Aurinko seurasi meidän menoa.

Vaikea sanoa kumpi nauttii enemmän. Odessa vaiko minä.

Pääsiäismunia koirille

Tässä tuliaiset Englannista koirilleni. Ne saivat erivärisiä pääsiäismuna-puruluita. Koska ne olivat hoidossa pääsiäisen, on munat edelleen syömättä.

En uskalla ehkä antaa niitä koirille, josko ne ahneuksissaan vetävät purupallon kurkkuunsa. Ehkä testaan jollakin vähiten ahneella niitä, ennen kuin elvytän koko porukkaa yskiviä mäyräkoiria.

Uudet tallisaappaat Englannista

Kun olin Englannissa maaliskuussa, näkyi monilla koirien kanssa lenkkeilijöillä kivoja nahkakärkisiä ulkoilusaappaita.

Samankaltaisia saappaita myy jotkin hevostarvikekaupat Suomessakin, mutta harvoin niitä näkyy muuten.

Cruftsin näyttelyssä asia palautui mieleen, kun niitä oli myynnissä useallakin myyjällä. Päätin ratkaista ongelman, johon olin joutunut uusien nahkasaappaideni kanssa.

Uudet hienot italialaiset ratsastussaappaani ovat juuri sellaiset, mitä halusinkin väriä ja mallia myöden. Mutta en voi käyttää niitä kurakelillä, nuoskalumella tai jos on muuten ulkons vähänkin kosteaa. Niiden paras käyttöaika on keskikesällä, kun on kaunista ja kuivaa. Eli harvoin.

Piti saada sopivat saappaat kaikkiin suomalaisiin keleihin ja normaaliin arkeen. Hööksin ratsastuskenkäni on palvelleet jo neljä vuotta ilman mitään hoitoa. Ne on vahvaa rasvanahkaa. Niillä on tehty tallihommia, ratsastettu ja lompsittu kurassa. Niiden kanssa olen käyttänyt minichapseja. Kura-aikana minichapsien kuminauha, joka kulkee kannan alta, kesää tosi paljon kuraa ja suttaa sitten joka paikan. Ilman minichapseja ratsastushousujen lahkeet lähtevät nousemaan ja pito on huonoa, kun housujen paikat loppuvat polven alle.

Tällaiset arkisaappaat, jotka kestävät käyttöä, mutteivat liian hienot kovaan käyttöön, olisi sopiva tuliainen itselleni. Koirat saivat pääsiäismunia ja karstan, linnut siemenkelloja, Odessa uuden turpahihnan, kani termospullosuojuksen vesipulloon ja vielä olemattomat kanatkin tunnisterenkaat. Poikanen sai yhtä jos toista myös pehmonallesta tennistossuihin, joten toki minäkin olin ansainnut oman tuliaisen.

Englanti jos mikä taitaa kuran ja veden. Samoin myös ulkoilun ja varsinkin ratsastuksen. Löysin kuin löysinkin Cruftsin koiranäyttelystä loputtomista myyntihalleista kojun, jossa valikoimaa oli malleissa sekä hinnoissa. Valitsin halvimmat, mutta kokonahkaiset saappaat, jossa sivuissa oli nyöritys. Piti kyllä ostaa vähän erilaiset, mutta ihastuin näihin, koska nahka oli samanlaista paksua rasvanahkaa kuin Hööksin kestävissä ratsastuskengissä.

Myyjää piti vain haastatella, kestääkö saapas ilman lisäpohjallisia -25 asteen pakkasen. Hänelle piti selventää, että olen Suomesta. Englannissa kun tuskin tavataan ratsastaa -25 asteessa tai muutenkaan näy sellaisia lukemia. Rehellisyyden nimissä pitää sanoa, että silloin minäkin pysyn sisätiloissa.

Nämä on ihanat! Nilkka taipuu helposti, mutta muuten jämäkät. Ei tule kylmäkään. Hinta oli 49 puntaa. Ihanan halpaa.

Pääsiäispupun pesä

Pääsiäinen on jo mennyttä, mutta meille on tulossa pyhiä pupunpoikasia. Martta nimittäin teki pääsiäisenä pesän häkkiinsä nyppimällä karvoja itsestään ja vuoraamalla heinäpesän niillä.

Pyhiä ja neitseellisiä nämä tulevat tai kuvitellut pikkupuput olisivat siksi, että Martta on asustellut yksin häkissään jo pian puoli vuotta.

En ole kuullut, onko kaneilla valeraskautta, mutta tämä on jo toinen Martan pesä, jonka se valmistaa. Muuten se kyllä on oma ahne itsensä, vai kerääköhän se vararavintoa poikasten varalle...

Takaa-ajoa maneesissa

Otsikon kaksoismerkityksestä huolimatta voin vakuuttaa, että kaikki eläimet ovat tallessa. Juoksutuksen päätteeksi päätin kokeilla, miten Odessa reagoi siihen, että siirryn sen taakse kahden liinan toimiessa ajo-ohjina.

Ja toimihan se. Vähän se käänteli korviaan ja silmiään taakse – kuten tilanteessa hevosen kuuluukin toimia. Se kuunteli ja tarkkaili puhettani, eikä aikaakaan kun otimme täydessä hallinnassa muutamia raviaskeleita. Pian kuljimme hölkäten maneesissa Odessa vaunuhevosen tyyliin sopivassa muodossa.

Jotta vaihetta ei kukaan epäilisi, otin askeleen vaikeamman liikkeen yhdellä kädellä ohjastamiseen. Pitihän taskusta kaivaa kännykkä kuvaamista varten. Tästäkin elävänä selvinneenä aloin jo kuulostella, mistä saisimme kesäksi kärryjä. Pienen lapsen kanssa voi hyvin ajaa kärryillä, mutta vaikeampi ratsastaa yhdessä.