Katse lattiaan päin!

Ikean hiiret on ihan must juttu.
Ne näyttävät melko surkeilta ennen päätymistään roskikseen...

Kulin tässä eräänä päivänä sisällä kamera kaulassa, kun tulin pihalta kuvaamasta koiria. Katse kiinnittyi lattiaan ja mitä kaikkea sitä koiraperheessä sieltä löytyykään. Sitä ei tule ajateltuakaan, miten paljon tavaraa ja leluja on koiria varten. Niitä ei enää oikeastaan näe jaloissaan kun ne kuuluvat kodin vakiokalustoon. Pistän tähän meidän tämän hetken lattiasuosikit.

Kirppikseltä ostettu gorilla on kestänyt kauan.

Lelut on vakio-ostoksia koiranäyttelyistä. Siellä on hyviä lelutarjouksia ja kaikenlaisia hauskoja uutuuksia. Ostan aina pennuille ihkauudet lelut, jotta niissä ei ole "muiden koirien bakteereita". Ne siirtyvät sitten aikuisille pentujen jälkeen, jos ovat vielä olemassa tai eivät lähde pentujen mukana uusiin kotehin.

Tässä kanilelussa ei ole sisälmyksiä.

Ikean hiiret ovat olleet kestosuosikkeja jo monen vuoden ajan. Se lähti oikeastaan siitä, että borderterrierini X on hyvä saalistamaan hiiriä. Kun sillä oli aikanaan pennut, piti pentujen saada opetella omilla hiirillä. Niinpä myös mäyräkoirat ovat saaneet näitä hiiriä tuliaiseksi useita kymmeniä viimeisten vuosien aikana. Ikean lastenlelut ovat testattuja, jotta ne voi pistää ihmislapsen suuhun – silloin varmasti ovat myrkyttömiä myös koiran suuhun. Ne on sopivan kokoisia ja maksavat euron, joten ne raaskii laittaa roskiin, kun alkavat olla liian kärsivän näköisiä. En taida olla ainut koirankasvattaja, joka Ikeassa asioidessaan tuo kaikenlaisia pikkuleluja tuliaiseksi kotieläimille.

Kierrätyskeskus ja kirppikset ovat toinen unelmapaikka sellaisten koirien omistajille, joilla lelujen kesto lasketaan minuuteissa. Meillä Simo suolistaa kaikki pehmytolennot ja listii lateksilelut niin, etteivät ne enää vingu. Kierrätyskeskuksessa pehmonallet maksavat muutamasta kymmenestä sentistä reiluun euroon, joten Simo saa usein sieltä tuhottavaa ajankulukseen. Kumma kyllä yksi gorilla on kestänyt jo monta viikkoa.

Roskan oma kettu, jonka sai tuliaiseksi
Tampereen pentunäyttelystä.

Nykyään tosin tehdään koirille leluja, joissa ei ole sisällä vanua. Sehän on niin monesti nähty, että se vanu suolistetaan heti ensin pois, mutta  itse lelun kuolattu "nahka" jää koiran lempileluksi. Nyt ei tarvitse kerätä vanua ensin tolloittain lattialta, että koira saa sen räsylelunsa. Meillä on ollut tästä sarjasta – jonka nimeä en nyt muista – sorsa-, kettu- ja kaniversiot. Siskoni mäyräkoiran ehdoton lempilelu on vaaleanpunainen flamingo. Piippi löytyy päästä ja hännästä ja keskikohta on kangasta. Kunhan muistan lelujen nimen, kerron sen teille myöhemmin.

Lateksiauto, joka ei enää vingu.

Samanlainen versio ketusta, mutta sisältöineen on säilynyt myös jo melkein pari viikkoa. Jokaisella pienellä mäyräkoiralla pitää olla oma leikkikettu, joten Roska on saanut omansa ennen kuin se on tarpeeksi rohkea päästäkseen itse metsälle.

Lateksilelut on kivoja - jos koiralla ei ole taipumusta ottaa niistä vinkupilliä pois. Moni fiksu koira osaa kaivertaa pillin pois juuri oikeasta kohtaa. Muut tyytyvät rikkomaan pehmeän lateksin niin, että vinkupilli ei enää toimi. Hulluimmat tapaukset juoksevat lateksilelu suussa vinguttaen sitä niin, että kukaan ei kuule mitään muuta.

Lateksileluissa ei ole ideoita säästelty. Olen ostanut leluiksi ranskanperunoita, kaluttuja omenoita, hampurilaisia, eri vihanneksia, krokotiilejä useitakin malleja, kanoja, possuja, kenkiä, palloja, fantasiahahmoja, vasaroita ja vaikka mitä mielikuvituksellisimpia lateksileluja. Unelmatyöpaikka olisi olla suunnittelijana koirien lelutehtaalla, sillä sillä alalla ei ole mitään rajoja luovuuden lentämiselle. Mitä hullumpi tai hassumpi lelu, sitä varmemmin se löytää paikkansa jonkun lattialta.

Ohikulkumatkalla bongattua: Halikatti

Minulla on tapana piipahtaa aina eläinkauppaan, missä tahansa kuljenkin. Aina löytyy jotain hauskaa ja näkee erilaisia tarvikkeita ja uutuuksia. Olin aikanani työharjoittelussa Porin Akvaariokeskuksessa ja siitä jäi innostus eläinkauppojen tunnelmaan.

Ei ole kerta tai kaksi kun on ulkomaillakin tullut pysähdyttyä eläinkaupan ohitettuani. Yksi suosikeistani on Husqvarnassa Ruotsissa, jonka löysin sattumalta. Tai oikeastaan siellä on kaksikin. Toisen löysin etsiessäni sitä ensimmäistä jollain toisella reissulla.

Usein ulkomaan näyttelyreissuilta tulee ostettua jotain tuliaisia koirille. On pantaa Puolasta ja Ruotsista. Näyttelynumeron pidike Espanjasta ja keittiön koirapeti ja monta ratsastus- ja hevostarviketta Ruotsista. Kira sai hienon hollantilaisten käsintekemän nahkahihnan Englannista viime keväänä. Monasti joku reissu muistuu mieleen jostain tavarasta joka on eläimille ostettu. Eli kun kaverit kysyy jostain kivasta tarvikkeesta, se on jostain hornantuutista.

Eikä oikeastaan tarvi mennä pidemmälle, kuin Espooseen, niin Kierrätyskeskuksen pehmolelulaarista on löytynyt tähän taloon useampikin nalle ja ötökkä suolistettavaksi.

Olin tänään työasioissa Klaukkalassa ja silmiini osui sattumalta myymälä nimeltä Halikatti. Päätin, että kunhan pääsen tapaamisesta, ajan samaa reittiä ja poikkean ehdottomasti ulkoapäin melko suurelta vaikuttaneeseen myymälään. Sitä se todella olikin. Koko suuri hallirakennus oli täynnä erilaisia tarvikkeita, ruokia ja häkkejä. Mutta yleisilmeeltään selkeä sekä avara.


Täydellinen tavaratalo josta löytyi aivan kaikkea, mitä vain ajatella saattoi. Ruokaa löytyi kaikille eläinryhmille hevosesta marsuun samoin tarvikkeita, pantoja, petejä, hoitovälineitä, häkkejä...
 Myymälän lisäksi tiloissa toimii myös kissojen ja lemmikkieläinten hoitola. Siinäpä vinkki pikkujyrsijöiden omistajille, sillä Klaukkala tekee vain pienen mutkan Tampere-Helsinki moottoritieltä, mikäli olette matkalla Helsinki-Vantaan lentokentälle.

Ystävällinen henkilökunta antoi luvan valokuvaukseen, joten jaan tämän mukavan kokemuksen nyt teidän kaikkien kanssa. Pieni pitkäkarvainen (tottakai!) marsuherra(tar) pääsi myös kuvaan. En lähde tässä arvaamaan tämän marsun rotua, kun se jäi tarkastamatta, mutta se voi olla sheltie. Marsurotuja voitte arvuutella marsuharrastajien sivulla.

Nuorena omistin tällaisen pitkäkarvaisen marsun. Ostin sen jostain näyttelystä jyrsijöitä harrastavan ystäväni avustuksella. Se oli väriltään kermanvaalea ja maksoi maltaita. Voin etsiä sen valokuvan jonain päivänä ja skannata sen tänne nähtäväksi. Muistan, miten öljysin ja nyytytin sen karvoja jotta ne eivät kuluisi. Morris oli sen nimi..

Kiertelin aikani myymälää ja yhtenä kivana tuotteena siellä oli suomalaisvalmisteiset makuualustat, joissa luki teksti "vahdin paikka".

Myymälässä kulki välillä lyhytkarvaisen weimarinseisojan pentu ja vanhempi corgi. Kuulemma myymälässä olevat koirat käyvät varkaisilla alussa, mutta oppivat nopeasti jättämään houkuttelevasti oikealla korkeudella olevat luut hyllyyn. Mietin vaan, että mitenköhän saisin vastaavassa tilanteessa Simoa pysymään erossa luista. Tuskin millään. Tulette tutustumaan vielä tähän tapaukseen.

Tuliaisiksi tuli tänne kodin lemmikkitarhaan "vain" hauskat herkkupalat kaneille. Kun ne saavat omansa, lupaan ikuistaa "hampurilaiset" ja "jäätelötötteröt" myös tänne blogiin.

Ensi viikolla olen menossa Tukholmaan ja lupaan bongata sieltä joitain kivoja ostospaikkoja lemmikkien ystäville.  Esiselvitys parhaista paikoista on vielä kesken, mutta luotan hyviin kontakteihini ja kaikki lemmikkipaikat paljastavaan nenääni.

Helmikuussa on tulossa myös näyttelymatka Tallinnaan, jonka aikana myös tulen käymään sikäläisessä lemmikkieläinliikkeessä, jonka viime vuonna löysimme ystävieni kanssa. Koska joka maassa ja kaupungissa aina tulee piipahdettua lemmikkieläinkauppoihin sekä koira- ja hevostavaraliikkeisiin, tulette saamaan raporttia aina mikäli minulla on vain kamera mukana. Kännykkä nyt ainakin.

Toivottavasti jatkossakin kauppojen pitäjät ovat yhtä suosiollisia, kuin Halikatin henkilökunta tänään. Pistetään shoppailukierros pystyyn ja parhaat vinkit jakoon, niin tuotteista, ostospaikoista kuin muistakin näkemisen arvoisesta.

Änkyttävä citykani Peijaksesta

 

Jouh

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

- Yks, ka ka kaks, yks, kaks... Kuuluuks tää sinne taakse ka ka kanssa? Jooo cool.

Mulle on sanottu nimeks Rumpali, mut mä mä mä oon Ra ra rambo. Mua on aina ymmärretty väärin, koska mä mä mä oon vähän erilainen. En oo rusakko, vaikka mulla on tä tä tää punertava camoväri, tai riista tai miks sitä kukakin sanoo. Ja sit tota valkosta kans. Ihan suomalainen joo.

Mä oon ihan puhdas he he hermis, mutta mua haukutaan tä tä täällä kotona citykaniksi. En kai mä nyt voi olla vi vi villieläin, kun no no noi metsästyskoirat ei musta oo kiinnostunut. Tai mitään metsästyskoiria taida olla. En mä sitäpaitsi välitä koirista. Oon mä kouluttanukki pari bokserii. Ja mulla on muuten sellainen maasturi, jossa on ainakin 25" renkaat. Se vaan on nyt vähän huollossa tai jossain.

Mulla on vähän se se sellainen puhejuttu, että mä tykkään räppää kokoajan. Se o siistii. En mä änkytä, vaik jotkut luulee. Mä mä mä va va vaan räppään.

Siks toiseks mä oon Peijaksesta. Se on Itä-Vantaata ja ihan jees city. Vähän eri ku ku kuin nää typerät landemaisemat. Siellä on sä sä sähäkät katuvalot ja edes muutama grillikin. Täällä himassa kuulee vaan jotain Nova-humppaa eikä kunnon räppiä. Siellä Peijaksessa kulkee edes dösät. Mä meen vielä käymää si si siellä kun mun maasturi tulee.

Musta blonit on ihan ok. Kyl mä bruneteistakin, mut blondit on aika mageit. En mä muita oo silleen tsiigannutkaan. Nii joo.

No mut hei ei muuta. Tsättäillää!

Lumi, tuo hevostallien painajainen

Säästä on helppo aloittaa keskustelu. Ei ole vaikea arvata, mistä on ollut eniten puhetta sekä viime, että tänä talvena. Se on lumi.

Upea kulkuväylä, jonka saimme lapioitua hevosille.

Meidän suomalaisten pitäisi siihen olla tottuneita ja kasvihuoneilmiöstäkin puhutaan, mutta silti. Nyt on jo menty yli oman sietorajani. Enkä taida olla ainoa. Naapurissa tuli edellispäivänä hevonen yli sähköaidan, koska lumen vuoksi aidassa ei kulje sähkö kunnolla. Ja paksut loimet vielä edesauttavat, että sitä vähäistäkään sähköä, ei hevonen tunne nojatessaan tuskin polvenkorkuiseen aitaan.

Niinpä tänään aamulla oli naapuritallilla lumitalkoot, jossa kahden naisen voimin urakoimme 50–60 senttistä hankea vajaat 100 metriä, jotta saimme yhden uuden hevostarhan käyttöön. Nyt ovat karkulaiset kiltisti aidoissa ja aisoissa, mutta molemmat naiset lihaskivuissaan. Siinä tuli pyyhittyä hikeä ja mietittyä tätä jatkuvaa lumen lisääntymistä.

Ratsastuskenttää koristaa myös hevosen korkuinen lumivuori. Alkutalvi selvittiin vielä sillä, että hevoset tamppasivat lumen siististi "lyttyyn". Sen jälkeen, kun lunta oli jo hevosten puoleen sääreen, oli pakko ottaa traktori apuun ja työntää lumet kentän päätyyn. Nyt kentällä on komea lumivuori ja jälleen mahtuu hevosella sekaan. Tallin katolta tippuvia lumia on väistelty ja lapioitu, jotta ovesta on mahduttu ulos. Lankoja viritelty lisää ja korkeammalle, jotta ne eivät olisi aivan hevosten nilkan korkeudella. Hevostallien omistajat ovat varmasti kaikki helisemässä tätä kaikkea ylimääräistä työtä, mitä tällainen supertalvi on aiheuttanut. Vaikka nyt kaunista onkin.

Ratsastuskenttä ja sen lumikasa.

Kotona olen nostanut kädet pystyyn etupihan lumien kanssa. Sillä puolella on vain 80–90 cm aidat ja ne eivät muutenkaan pidättele villeintä sakkia. Pennut vielä pysyvät sillä puolella ja tietysti Kira, joka ei karkaa vaikka olisi vain villalanka laitettu nurmikolle tai lumen päälle..

Etupihan surullinen aitatolppa.

Viime talvena pahimmassa lumikaaoksessa helmikuussa sain kammottavan puhelun. Olin Tallinnassa koiranäyttelyssä ja hyvä ystäväni oli talon ja koirien vahtina. Simo ja Sara olivat tulleet 140 cm:n aidasta yli, koska lumihanki oli madaltanut aitoja ja koirat olivat talon takana sijaitsevan joen jäällä. Neuvokas ystäväni Kirsi sai koirat houkuteltua pois jäältä, joutumatta itse jäihin. Sain lopulta helpottavan tiedon näyttelyyn. Tästä johtuen takapihaa koristaa nyt 180 cm kokea aita, joka antaa kuvan, että täällä asuisi vähintään elefantteja mäyräkoirien sijasta.

Tässä hangella on jänikset tanssineet valssia.

Silti pitää myös kiittää lunta ja pakkasta siitä, että meillä ei ole yhtä paljon kasvi- ja eläintauteja, mitä lämpimissä maissa. Monet Euroopan ikävät loiset, kuten sydänmadot jopa puuttuvat ilmastomme vuoksi Suomesta. Koirat ja hevoset on hyvä madottaa, kun on lunta ja pakkasta, niin ne eivät "saastu" heti uudelleen. Rekiajelut ja hiihtoratsastus ovat myös meidän pohjoisen asukkaiden etuoikeutta. Ja lumi paljastaa meille monet luonnon asukit. Mistä tietäisimmekään lähistön jäniksistä, ketuista, hirvien kulkureiteistä ja isoista ilveksistä yhtä hyvin, kuin lumelle jääneistä jäljistä? Valitettavasti myös hiirien ja rottien olemassaolo paljastuu niitä inhoaville.

Olin eilen upean valokuvanäyttelyn avajaisissa. Vanha työtoverini ja innokas luontokuvaaja Jussi Leppänen kahden ystävänsä: Jarmo Niemisen ja Sakari Mannisen kanssa olivat koonneet upeat multimediaesitykset valokuvista ja videomateriaalista, joita he ovat kuvanneet Santahaminan saarella. Tuo saari kuuluu puolustusvoimille ja on suljettu yleisöltä. Se sijaitsee vain 3 km Helsingin kauppatorilta, mutta pitää sisällään kuvankaunista luontoa. Upeat kuvat pöllöistä, merestä, metsästä, kasveista, erilaisista korennoista ja tunnelmista oli väritetty asianomaisella äänimaisemalla. Kannattaa vierailla Helsingin kaupungintalon Virka-galleriassa osoitteessa Sofiankatu 1 ennen 20.2.2011.

Lumi on myös kaunista.

Näyttelystä inspiroituneena valokuvasin tänään myös lunta sillä mielellä, että kaiken rasittavuuden lisäksi siinä on kauniita muotoja ja se on kuitenkin myös - ihan kiva juttu.

Koiranpennun elämää

Olisipa elämä kuin koiranpennulla: leikkiä, syömistä monta kertaa päivässä. Sitten ulkoilua, riehumista, pissoja ja kakkoja. Ja taas ruokaa ja leikkiä ja paljon väleihin unta. Ja taas vähän ruokaa ennen ulkoilua ja sitten taas unta ja leikkiä. Kaikki turvattua ja valmiiksi ohjelmoitua elämää ilman huolen häivää.

Hillitön juoksulenkki keittiön pöydän ympäri hypäten petiin ja taas syöksyen sieltä lelun kimppuun. Kaartaen ympäri huoneistoa pää takaviistossa, selkä köyryssä ja jalat juuri kurvissa alla pysyen. Sitten hölmistynyt katse ja pysähdys, kun jalkojen juureen leviää lämmin pissalammikko. Lelusta tukeva ote ja taas mennään ympäri ja ympäri, kuin riivattuna. Lopulta lattialle kellahtaa pieni pentu ja vaipuu uneen keräämään voimia seuraavaan spurttiin.

Pieni mäyräkoiranpentu osaa näyttää viattomalta.

 

 

 

 

 

Kaikki vastaantulijat kaappaavat kainaloon ja pysähtyvät ihastelemaan. Ihailijoita ja rapsuttajia riittää ja monta naamaa tulee nuoltua. Rappuset autetaan nostaen ja lelujen virta on ehtymätön.

Pian on kuitenkin aika opetella säännöt ja niitä on alettava noudattaa. Eipä aikaakaan, kun pentu on jo iso ja sen hassun pentumaista olemusta saa muistella vain kuvista. Siinäpä se pentuajan ihanuus varmaan onkin – sitä ei saa sullottua pulloon, vaan se kuluu pois. On hetkessä ohi.

Pennusta kannattaa ottaa satoja ja satoja valokuvia. Niitä ei ole koskaan liikaa ja ne tuo aina mukavia muistoja. Silloin, kun koiran kaikki pahanteot ja lattialle pissaamiset ovat enää vain hauskoja valokuvatallenteita tietokoneen kovalevyllä, huomaa miten kiva se oma koira oikeastaan on juuri sellaisenaan – kuuliaisena aikuisena.

Jos sinulla on pentu kotona, ota heti tänään kymmeniä kuvia. Muista myös kuvat pahanteosta. Ne naurattavat ihan varmasti – vuosien päästä.

Kaikenkarvaista seuraa

Aloitan bloggaamisen siitä ilosta, että seuraan kaikenkarvaisia tallustelijoita, pomppivaisia ja lentäväisiä päivästä toiseen arkeni iloksi.

Pääasiassa kotilaumani koostuu mäyräkoirista. Pitkäkarvainen ja punainen on lempiversioni, mutta mäyräkoirarakkaus ei katso väriä eikä kokoa eikä oikeastaan enää karvanlaatuakaan.

Omat mäyräkoirani; lyhytkarvainen Napsu ja pitkäkarvainen Kepa sekä
ystäväni karkeakarvainen kääpiömäyräkoira Naukkis.

Eläinrakkaus on ollut minussa ihan pikkulapsesta pitäen. Hevoset ovat olleet tärkeä eläinlaji ja oikeastaan se ensimmäinen muistamani kiinnostuksen kohde. Mikään laji tai eläinharrastuksen muoto ei ole epämiellyttävä. Vaikka joistain eläimistä pidän toisia enemmän, ne kaikki kiinnostavat olivat ne villi-, hyöty- tai lemmikkieläimiä.

Ystäväpiirini on myös samankaltaista erikoista sakkia, joten saanen esitellä paljon uusia eläinlajeja ja persoonallisia eläinyksilöitä. Lähdetään yhdessä eläimelliselle seikkailulle etsimään esiin tietoa kaikkien yhteisesti luettavaksi. Tervetuloa mukaan Lemmikkitarhaan!