Hae tästä blogista

torstai 31. maaliskuuta 2011

Nokka kohti Pariisia

Koiranäyttelyssä 70-luvulla.
Olen innostunut koiranäyttelyistä joskus pienenä tyttönä. Isä oli Porin Kennelkerhon aktiivina mukana Porin kaikkien rotujen koiranäyttelyn järjestämisessä. Ja on muuten yhä edelleen.

Vuosien varrella on koiranäyttelyitä kierretty vain tahdin kiihtyessä. Reviiriä on laajennettu ensin naapurimaihin itään ja länteen. Nykyään tantereena on koko Eurooppa ja näyttelyssä on käyty Espanjaa myöden.

Tulevana kesänä lähdetään kunnon porukalla – Pariisiin! Siellä järjestetään helteisessä heinäkuussa koirien Maailman Voittaja -näyttely, Mondiale 2011.  Tätä kirjoittaessa sen alkuun on 97 päivää 5 tuntia ja 5 minuuttia. Etten nyt turhan innokkaalta vaikuttaisi, jätin sekunnit laskematta.

Vaikka Maailman Voittaja -näyttelyt on koluttu jo monessa maassa ja titteleitäkin on sieltä saatu, on tämä kerta toisaalta vastustanut ja toisaalta lykästänyt yllättävästi. Ilmoittautuminen ei ollut ihan yksinkertaista ja lopulta se aiheutti todellisen yllätyksen hinnoittelultaan. Kerrankin positiivisesti!

Maailman Voittaja -näyttelyiden tuntumaa kokeiltiin jo Kiran juniorivuonna 2003 Dortmundista. Siellä Kira oli 5. juniorinartuista. Matkaa tehtiin farmariautolla 5 naisen ja 4 koiran kera. Kilometrejä karttui kiitettävästi, mutta matka oli ikimuistoinen, ihana ja ratkiriemukas. Ja sehän on aina matkan päätarkoituskin. Sen jälkeen tapahtumaan on osallistuttu aina, kun se järjestetään Euroopassa.

Tukholmassa valkopukuinen kasvattajaluokkani
oli rotunsa paras.
Dortmundin jälkeen on käyty Euroopan Voittajassa Barcelonassa, Maailman Voittajissa Poznanissa Puolassa 2006, Tukholmassa 2008, Bratislavassa 2009 ja Herningissä Tanskassa 2010. Jotenkin tuo 2007 on välistä poissa, mutta taisi olla vuosi, jolloin Maailman Voittaja käväisi Etelä-Amerikassa. Rajansa meilläkin.

Nyt ollaan siis matkalla Pariisiin heinäkuussa. Siellä ensin koeponnistetaan kehät Ranskan Voittajassa eli Championnat de France, alkuperäiskielellä kerrottuna. Lentäen tulee mukaan 5 koiraa ja autolla maitse vielä kuudes. Näin esitämme koiria aika monessa eri luokassa.

Bratislavan erikoisnäyttelyssä kasvattajaluokkani
oli BIS3. Siellä esiinnyttiin mustissa.
Koirien lentomatkailusta kirjoitan ihan oman artikkelin, sillä se on myös oma taiteen lajinsa. On hyvä tietää muutamia perusasioita siitä, jotta matka ei tyssää jo lentoasemalle – tai koira pääsee myös kotimaahansa matkan jälkeen.

Pariisin matkan valmisteluja tulen aivan varmasti käymään blogissani läpi vielä useaan kertaan. Nyt kun koirat on ilmoitettu, lennot ja hotellit varattu, pitää vain jotenkin saada tuo 97 päivää kulumaan. Siihen väliin ehtii tulemaan pari pentuetta ja joitain näyttelyitä nuorille koirille harjoitukseksi. Onpa jotain syytä odottaa kesää ja helteitä.

Kisu on hallitseva Juniori Maailman Voittaja.
Tällä hetkellä ilmoittautumistuskaani helpottaa monien ranskankielisten Google-käännös-meilien ja englannin soperruksen jälkeen, että sain tänään vahvistukset kaikkien koirien ilmoittautumisten sekä maksujen hyväksynnästä. Tässä on jo eri ystävienkin hermoja koeteltu, kun olen puolihysteerisenä kironnut ranskalaiset maan rakoon ja toisessa hetkessä kiittänyt heidän nerokasta hinnoittelupolitiikkaansa. Pyrin harjoittelemaan eurooppalaista hermojen hallintaa näin etukäteen. Eli siis sitä, että sitä ei ole vaan raivotaan täysillä ja sitten huokaistaan.

Ranskan netti-ilmoittautumissysteemi oli itsessään kohtuullisen helppo, vaikka englanninkielistä versiota käyttäessäni mm. luokat piti valita ranskankielisestä alasvetovalikosta. Oui! Asia pitää kääntää positiiviseksi ja nyt iloitsen osaavani muutaman sanan ranskaa: jeune on juniori, travail on käyttöluokka, meute on ajue ja femelle on narttu. Pitkäkarvainen mäyräkoira on Teckel Standard Pelo Long. Myös sen olen oppinut, että olen liian vanha kutsuakseni itseäni Mademoiselleksi ja niinpä tittelini on Mme, Madame.

On siinä jokunen vuosi ja kierähdys näyttelykehässä kulunut, että olen päässyt matami-ikään!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Hevosen selästä

Tallilla ja ratsastaessa menee muutama tunti. Tänä aikana, kun kaikkien pitää olla jatkuvasti saatavilla, on kännykkä aina mukana. Se soi vähän väliä tai ainakin piippaa viestiä. Myös hevosen selässä. Onko se sittenkään ihan välttämätöntä. Ihan varmasti ei!

Ratsastan usein neljän aikaan hevosten iltapäiväruokinnan jälkeen, kun on sopiva pitää töistä vähän taukoa tai lopettaa päivä. Tällöin ei talliin jää muita, kuin minä. Jos siis putoan ja loukkaan vaikka jalkani, joudun odottamaan noin viisi tuntia että se huomataan iltaruokinnan aikaan. Pienelläkin pakkasella viisi tuntia lumessa voi olla sietämätöntä. Tai jalka poikki missä lämpötilassa tahansa. Oletan.

Kännykkä on minulle siis yksi turvallisuusväline. Siinä tapauksessa siitä varsinkin on hyötyä, että olen tajuissani sitä käyttämään. Tai en makaa kädet katkenneena. Tai kännykän päälle rojahtaneena ja sen rikkoneena. Henkisesti se auttaa ainakin...

Turvallisuus on hevosten kanssa tärkeää. Koska Miss O on itse kouluttamani, ei luottamus ole kovin korkeaa sen taitoihin ja kuuliaisuuteen. Vähän raaemmassa vaiheessa mulla oli tapana soittaa poikaystävälle lähtiessäni tallista kentälle. Jos uutta soittoa ei tullut 45 minuutin sisällä, hänen piti soittaa apua kentälle lähistön tutuilta. Pitää välissä mainita, että meillä on 230 kilometriä välimatkaa.

Kerran laitoin myös Facebookiin viestin, että ystävät soittaa apua, jos musta ei kuulu 2 tuntiin. Se herätti hilpeyttä ja monta ilmoittautui vahtimaan koneelta, kuuluuko mitään. Virtuaaliturvamies palveli silloinkin – ja apua ei ole vielä oikeasti tarvittu.

Tietysti kun puhelin on taskussa, se aina välillä soi. Yleensä lehtikauppiaan kysymykseen "olisiko teillä hetkinen aikaa..." ei tarvitse vastata, kuin hieman hiljaisemmalla äänellä varovasti, että "olen juuri hevosen selässä". Se on aika hämmentävä vastaus ja änkytykseltä ei kokenutkaan myyjä saa sanotuksi mitään. Heitä on opetettu kiertämään kaikki estelyt, mutta tähän ei ole vielä osattu inttää vastaan. Kokeileppa joskus – olit hevosen selässä tai et.

O:n vatsalinja näyttää huolestuttavalta.
Tänään käytin turvavarusteen kameraa hyväkseni ja napsasin kuvan hauskasta varjosta lumessa. Päivä oli ihanan aurinkoinen ja kentällä ratsastamisen lisäksi käveltiin Miss O:n kanssa peltoteitä ja nautittiin talviauringosta. Tämä hauska varjo tallentui pellon lumihangelle.

Lähetin sen useille ystävilleni kevätterveisinä, ihan vaan koska ilahduin kevään tulosta!

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Kakka-juttu

Sitä itseään. Koirankakkaa.
Nyt sitä pilkistää lumesta ja pian on lehtien yleisönosastot tulvillaan: koi-ran-kak-kaaaaa!!!

Se, mikä on varmaa on se, että sitä löytyy ja tulee löytymään ikuisesti keväisin. Ja sen tulo ei koskaan lakkaa, jollei Japanin tai jonkun muun maan ydinlaskeumat hoitele meitä elollisia olentoja täältä maapallolta pois ulostelemasta.

Siitä päästäänkin elämän peruskysymyksiin. Kun eläimenpoikanen syntyy, se on aina pieni ihme. Siihen on yhdistynyt monet geenit ja sen tulevaisuus on aina auki. Yksi mikä on varmaa, on se, että se tulee joskus kuolemaan. Se on luonnon laki. Samoin eläimen toimintaa ohjaa ja siihen vaikuttaa se, että eläessään se tarvitsee elääkseen ruokaa. Se tulee syömään säännöllisesti ja ruoka tulee toisesta päästä yhtä varmasti ulosteena ulos. Eläinten omistajilla 1/4 hoitamisesta on ulosteiden keräilyä jossain muodossa: koirien kakkaa kerätään pihalta ja pussitetaan lenkillä, kanin omistajille häkin siivousta, kissanhiekkalaatikon tyhjennystä, akvaarion pohjan imurointia ja hevostalleissa karsinoiden siivousta.

Ei tarvitse kovin kauaa olla eläimen omistajana tai hoitajana, kun tuohon pa...aan alkaa tulla neutraali suhde. Koirankasvattajat oppivat nopeasti syömään sen hajussa, kun pennut ovat keittiössä tai ruokailutilan läheisyydessä. Sen oppii jopa sulkemaan ajatuksista taka-alalle yllättävän nopeasti.

Koirankasvattajan puutarhasta löytyy omat lapiot ja haravat puutarhanhoitoon – ja tietysti koirankakalle. Kakan kerääminen ruokkii innovaatioita ja olenkin ostanut edistyneen kakka-kaappari-haravan, jolla pötköt saa nurmikosta leviämättä helposti irti. Sen käyttöä tulen varmasti keväämmällä esittelemään ylpeänä kuvasarjan avulla.

Moni haaveilee koirasta tai hevosesta ajatellen hetkiä harjatessa ja taputellessaan uljasta eläintä. Tuskin kukaan eläimestä haaveillessaan unelmoi talikon kanssa taistelemisesta karsinassa tai kakkapussijumpasta tien reunassa. Se vaan on se asian nurjempi puoli.

Suloinen pikku koiranpentu, joka syö ja kakkaa.
Aika usein vielä sisälle.
Koiranomistajat vertailevat ruokamerkkejä sillä, minkälaista jätöstä mikäkin ruoka koiran läpitullessaan tuottaa. Yleensä ruokapöydässä. Koiran ollessa kipeä, sen ulosteesta tehdään ensimmäiset arvelut diagnoosista ja sen koosteesta kysytään ensimmäisenä eläinlääkäripäivystykseen soitettaessa.

Hevostenomistajat seuraavat rehun imeytymistä ja mahavaivoja lannan rakenteesta ja sisällöstä. Sekoitetaanpa hevosenlantaa joissain ongelmatapauksissa hevosen ruokaankin, jotta saadaan hyviä bakteereja suolistoon.
Koiranomistajat tietävät, miten himoissaan koirat lantaa syövät. Valitettavasti ihmisen jätökset on ihmisen parhaalle ystävälle myös mieleen, millon puuceen alle pääsevät tai niitä retkeilyalueen metsästä löytävät.

Kissanomistajat vertailevat millaista paakkua kissanpissa missäkin pelletti- ja kissanhiekkamerkissä tekee. Kanikasvattajat testailevat erilaisia puruja ja pelleteitä, jolla kuivikekustannuksissa saisi säästettyä.

Ne ketkä kakanhajuun eivät totu, lopettavat kasvattamisen tai haaveilun eläintenhoitajan ammatista melko nopeasti. Ilman kakkaa ei ole koiranpentuja. Ilman tosipaljon kakkaa ei ole kenneliä. Ilman lantakasaa ja sen lemua joka vaatekappaleessa ei ole ainuttakaan tallia. Oletkos muuten koskaan käynyt sikalassa?

Väistämättä sontatalkoista tulee osa päivittäistä eläimenomistajan rutiinia. Viikottaista ainakin. Jos harrastat eläimiä – harrastat myös kakkamaisia juttuja.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Kissanhoidolla suu makiaks

Tämän päivän positiivinen pläjäys tulee ehdottomasti tästä purkista.

Sain tämän hyviltä ystäviltäni, jotka omistavat 4 ihanaa kissaa sekä sekalaisen määrän muita eläimiä. He viettivät ihania lomapäiviä minun hoitaessa eläimiä. Näissä vanilja fudgeissa on sokeripitoisuus minun rakastamalla tasolla.

Näiden kanssa elelen kissanpäiviä ja muistelen Juliusta, Gildaa, "Jäppistä" ja Scottia. Joskus vielä minullakin on kissa... (Kun Simoa ei enää ole tai olen keksinyt kissan ja Simon yhteiselämän kestävän ratkaisun.)

Lupaan alkaa opiskelemaan ajoissa kissakieltä ja perehdytän teitäkin rakkaat lukijat samalla siihen.

Mjauuu!

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Muuttuvat olosuhteet

Pipsa asuu Porissa.
Koska meillä on tukikohtia yksi ja puoli, tulee aina välillä pakattua koko konkkaronkka pakuun ja suunnattua Poriin. Siellä toinen puolikas hoitaa toista puolta koirista ja muista eläimistä.

Tänään on taas päivä, että lähdetään karvakorvien kanssa automatkalle. Mukaan pakattavia muuttotavaroita on listassa keittiön pöydällä. Onneksi Porissa on osa päivittäisistä tarvikkeista jo valmiina ja suurimmalle osalle koirista ulkotarhamahdollisuus päivän ajaksi. Se helpottaa kummasti arjen pyöritystä ja koirien ulkoilutusta. Hyvällä säällä saa nuoret koirat riehumaan pihalle ja nekin on tyytyväisiä ja rauhallisia. Nyt varsinkin ilma on mitä kaunein ja aurinkoisin koirat rakastavat pihalla oloa. Sää on mukava myös autoajeluun.

Kanit jäävät talonvahdeiksi ja Maria pitää niistä hellästi huolta poissaollessani. Ystävien apu on kullan kallis, kun omistaa eläimiä!

Autossa koirat matkustaa aina vahvoissa rautarunkoisissa kuljetusboxeissa, jotka on kiristysliinalla tukevasti kiinnitetty autoon kiinteäksi. Näin koirille käy mahdollisimman vähän vahinkoa, vaikka auto kierähtäisi katon kautta ympäri. Samalla lentävä boxi ei pääse murhaamaan minua. Jo pienessä äkkipysähdyksessä kevyt pieni koira voi lentää päin penkkiä, tuulilasia tai tippua jalkotilaan ja loukkaantua vakavasti. Tai irrallaan lentävä boxi viedä kuskilta tajun kankaalle.

Ystäväni on vuosia sitten ajanut toisen auton perään kääntyessään taaksepäin katsomaan, mitä pahoja hänen koiransa puuhailee takapenkillä. Itsellä on kerran vapaana autossa ollut pentu juossut polkimien alle. Luojan kiitos, silloin ei tarvinnut jarruttaa äkkinäisesti! Koira voi siis itsekin vapaana ollessaan aiheuttaa vaaratilanteen.

Koira tottuu kuljetushäkkin verrattain helposti ja pienen protestointiääntelyn voi jättää omaan arvoonsa. Eihän lapsiakaan jätetä kotiin, vaikka ne vinkuisivat, että mummolaan ei haluttaisi lähteä. Kyllä koiraltakin voi vaatia pientä kuuliaisuutta vastaavassa tilanteessa. Häkissä koira sitäpaitsi oppii nukkumaan matkat ja pitää sitä omana turva- ja nukkumapaikkanaan kyläpaikassakin.

Matkapahoinvointia voi helpottaa nuorella koiralla totuttamalla sitä säännölliseen ajeluun ja välttämällä ruokaa juuri ennen matkaa. Maha tyhjänä ei myöskään kannata koiraa ensi kertoja ajeluttaa, sillä sekin voi aiheuttaa pahoinvointia. Äärimmäisenä hätäkeinona voi kysyä eläinlääkäriltä pahoinvointiin lääkettä, mutta tähän mennessä pahoinvointi on loppunut tottumisen myötä itsekseen kaikilta omilta ja tuttujeni koirilta.

Hello visertäjät, pian nähdään!
Jos rakastat koiraasi ja välität omasta turvallisuudestasi, koirasi matkustaa boxissa, joka on kiinni tukevasti joko penkissä tai tavaratilassa.

Takaisin Porista tullessa minulla on mukana nuoria undulaatteja, joita eläinkauppa on tilannut sekä kaksi uutta lintuasukkia myös tänne meille laulelemaan. Toivottavasti voitan kädenväännössä ja saan ainakin ihailemani valkoisen undulaatin poikaystävältäni tänne Siuntioon. Pitäkää peukkuja, niin saatte valokuvia siitä kaunokaisesta.

Koirat haukkuu ja karavaani kulkee!

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Myönnytykset eläimelliselle elämiselle

Oletko koskaan miettinyt millaisia valintoja on elämässä tullut tehtyä sen vuoksi, että haluat elää eläinten keskellä ja niiden kanssa? Tämä päätös ei ole pelkästään sitä, että minkä lemmikkieläimen valitset vaan lopulta ja vuosien kuluessa se vaikuttaa entistä enemmän kaikkiin päätöksiin.

Talo joen törmällä.
Täydellinen meille.
Miten sinä asut? Oletko päätynyt myös asumaan "keskelle ei mitään" sen vuoksi, että koirien haukunta ei häiritse naapureita ja saat olla eläiminesi rauhassa ja väljästi? Niin minäkin.

Ei ole yksi tai kaksi kertaa, vaan satoja kertoja, kun olen kertonut miten olen päätynyt Siuntioon. Miksi tänne, missä asuu vain 6 000 ihmistä, mutta alueena kunta on Helsingin pinta-alaa suurempi. Palveluja ei ole nimeksikään ja julkiset kulkuyhteydet varsin huonot. Sanopa se. Ne on nuo pienenpienet kullanmurut, jotka ovat valintani ohjanneet. Niiden vuoksi en edelleenkään omista taloa, sillä näiltä leveysasteilta pystyy normaali työssäkäyvä ostamaan vain kerrostalokaksion. Ja sellaisessahan en voi karvaisten ystävieni kanssa mukavasti asua.

Onneksi saan vuokrata taloa näistä ihanista maisemista ja tallin vierestä. Tämä mahdollistaa sekä ratsastusharrastuksen, koirienpidon sekä kaikenlaiset pikkueläimet. Täällä asuakseni tarvitsen auton. Jälleen kerran kädet ylös, onko kenenkään auton ostoon vaikuttanut karvaisten kavereiden mahdollisimman mukava mukanaolo? Niin nyökytellään täälläkin.

Rakas ajoneuvomme.
En jaksa laskea kertoja siitä, monestiko olen kuullut tuosta ranskalaisesta autosta, jolla ajan. Se ei tunnu kenestäkään muusta järkiostokselta, kuin minusta. Nykyään harvoin silti niin tulee ajateltua itsekään. Olisihan se kiva ajaa jollakin kivalla urheiluautolla, jossa ajamismukavauuteen on satsattu vuosikausien tuotekehitys. Mutta minäpä valitsin pikkupakun, joka kulkee edullisesti pitkät matkat dieselillä ja siinä on suuri tavaratila. Lisäkustannuksilla sain webaston ajastimella ja ilmastoinnin. Vain ja ainoastaan, jotta koirilla olisi keväällä ja syksyllä autossa lämmin ja kesällä viileä.

Omalla ajomukavuudella en voi juurikaan kehuskella. Jokainen, joka on yrittänyt ahtautua kanssani kuskinkopperoon on valittanut jalkotilaa, mikäli on omistanut jalat ja on pidempi kuin 130 cm.

Mutta tuo auto on kiidättänyt minua ja koiria voitosta voittoon aina Tanskaa ja Liettuaa myöden. Se on jättänyt minut ja koirat Seinäjoelle ja sitä on korjattu Etelä-Ruotsissa, mutta silti sen tavaratilan vetovoimaa ja käytännöllisyyttä ei voi kuin kiitellä. Mukana on aina sadevarusteet saappaista lähtien, täydelliset jäljestysvarusteet, retkeilyvarustus kertakäyttöastioin, pyyheliina itselle sekä koirille, makuupussi, käynnistyskaapelit, ensiapu- ja kuormansidontatarvikkeita, navigaattori, autojääkaappi, varaboxit, vetoalusta ja koirapetejä ja kiinteät, suuret koiraboxit.

Tämän ikimuistoinen voitto tuli 2010
juhannuksena Tanskassa, jonka aikana
poikaystäväni huolehti koirista
Suomessa koska hoitajaa oli vaikea saada.
Entä sitten elämänkumppanit? Monellako teistä vaikuttaa parinvalintaan se, että siippa suodattaa teidän asuinkumppanit? Toiset tietysti vaihtaa eläinkuntaa, kun kaksilahkeinen tulee taloon, mutta itse teen toisinpäin. On se helpompi kertoa, että nyt menee juhlapyhä ja useampi kymmenen satalappua koirien Maailman Voittaja -näyttelyyn ja loput koirat jää kumppanille, kun hän itse on samanhenkinen. Tai onnekkaimmilla kumppani jopa ehdottaa jäävänsä reissun ajaksi kotiin, jotta eläinten hoito olisi helpompi järjestää.

Lomista puheenollen – on sekin aina melkoinen järjestely eläinperheissä. Loman suunnittelu alkaakin usein siitä, että kuka hoitaa eläimet poissaollessa.

Paljonko teillä pestään valkopyykkiä? Onko huonekalujen materiaalit ja värit valittu eläinystävällisesti? Onko lattia laminaattia ja muovimattoa vaiko korkkilattiaa tai pehmeää puulaatua? Harva peruselämää viettävä oikeastaan ymmärtää, mitä kaikkea valintoja tehdään eläinten ehdoilla.

Oletko punninnut uutta työpaikkaa sen perusteella, miten pitkät työmatkat joudut työajan päälle ajamaan? Koiriahan ei voi pitää määrätöntä aikaa kotona yksin. Myös lomien järjestäminen narttujen pennutuksen aikaan tai etätyömahdollisuus on ratkaisevia tekijöitä ennen palkkaa tai muita etuja. Itse olen päätynyt työskentelemään kotona freelancerina, jotta koirat voivat tälläkin hetkellä nauttia kevätauringosta ulkona, kun itse istun koneella.
Tämän utuisen maiseman olen kuvannut Puolassa.

Montako syrjäkylää olet nähnyt kulkiessasi koiranäyttelyissä ja kokeissa pitkin Eurooppaa? Onko sinulla laajat kontaktit eri puolille maailmaa ja tarvittaessa yöpaikka ystävien luona missä kuljetkin?

Olen nähnyt kauniita maisemia pikkuteiden varrella, kun olen ajanut koirineni johonkin syrjäiseen koiranäyttelyyn. Tutustunut ihaniin ja vieraanvaraisiin ihmisiin sekä erilaisiin kulttureihin. Oppinut suvaitsevaiseksi erilaisuutta kohtaan ja monia uusia tapoja selviytyä elämästä nähdessäni muiden tapoja elää. Jopa oppinut sanoja monista kielistä ja pitänyt yllä kielitaitoa kommunikoidessani muiden kasvattajien kanssa.

Sähköpostissani ja kännykässäni on eniten yhteystietoja koiraharrastusten mukana tuomiin ihmisiin. Monet ihmiset opin ensin tuntemaan koiran nimellä, ja myöhemmin mieleen muistuu myös omistajan nimi. Sosiaalista merkitys tässä eläinharrastuksessa ei voi väheksyä. Se on syy monen mukanaoloon. Itselle suurta mielihyvää tuo nähdä ihmisten onni uuden perheenjäsenen kanssa. Ne ihanat viestit, mitä saan pennunostajilta, jotka kiittävät maailman parhaasta koirasta ja kertovat kuulumisia lämmittävät enemmän kuin monet kokemani näyttelyvoitot.

Toisilla eläinten ystävillä valinnat jatkuvat aina asenteisiin lihan syömisestä tai turkis- ja nahkatuotteiden käyttämisestä. Itse olen taasen suorittanut metsästyskortin, koska kasvatan metsästyskoirarotua. Jotta koirani voivat henkisestikin hyvin, niiden pitää päästä toteuttamaan luontaisia viettejään. En tietysti ensimmäisenä kerro vieraalle ihmiselle, että ostan usein kaupasta sian verta, jotta voin treenata koiriani haavoittuneen eläimen jäljestykseen, pakkasessani on kymmeniä kauriin sorkkia samaan tarkoitukseen tai että harrastuslistallani on myös metsästys. Nämä kaikki valinnat olen tehnyt vapaaehtoisesti siksi, että eläinharrastus on vienyt moninaisesti mukanaan.

Silti löytyy aina ihmisiä, jotka pitävät elämääni kummallisena ja säälivät valintojani. Moni kysyy enkö tunne olevani täällä koirien vuoksi loukussa ja jääväni paitsi paljosta "elämästä". Itse tunnen itseni elämäni rikkaaksi ja monipuoliseksi. Voisi sitä huonomminkin elämänsä elää ja rahansa käyttää. Kuka sitten mitäkin haluaa – siitähän on elämän valinnat kiinni.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Eläimellinen sunnuntai

Tänään on ollut pelkkää eläimellistä menoa koko päivä.  Ja oikeastaan jälleen koko viikonloppu. Tai kun miettii, niin oikeastaan sitähän tämä elämä on ollut enemmän ja vähemmän tähän asti joka päivä 10-vuotiaasta lähtien. Pian 27 vuotta siis.

Yksi citykaneista sukupuolen määrityksessä.
Aamulla vietiin Faunattareen loput kaninpoikaset. Nämä pikku "citykanit" olivat Vitin toiset poikaset ja Rumpalin esikoiset. Poikue sai citykani-nimityksen siitä, että jopa neljä oli saanut luonnonharmaan värin Rumpalilta ja vain yksi oli valkopohjainen, mutta hauskasti luonnonharmaa korvistaan. Nelikko oli melko citykaniparvi pomppiessaan pitkin häkkiä.

Sukupuolen määritys alun lievien määritysongelmien jälkeen onnistui nappiin. Se ei ole pienenpienissä kaneissa helppo tehtävä. Parasta on odottaakin, että ne ovat vähintään 7-8 viikkoa vanhoja. Nenonen ja kaksi citykania olivat poikia ja loput kaksi luonnonharmaista oli tyttöjä.
Jesse ja Nenonen

Valkopohjainen "Nenonen" lähti perjantaina jo Jessen kaveriksi. Jesse sai näin toiselle kanilleen kaverin. Tätä nuorta miestä on kani-kärpänen puraissut ja jos Jesse saisi päättää, koko perheen omakotitalo vilisisi pomppivia pitkäkorvia.

Mukana kaninhakumatkalla oli Jessen perheen tuttava Mia, josta tulee ehkä isona pieneläinhoitaja. Kuka tietää vaikka vielä paljon muutakin. Mia tulee hoitamaan tätä kani-koira-undulaatti-hevos-huushollia kevään ja kesän aikana, kun käyn koiranäyttelyissä. Näin hänelle karttuu etukäteen arvokasta kokemusta. Lemmikkilaumaa hoitaessa tulee realistinen kuva millaista arkinen eläinten hoito on. Miaa ei varmaan haittaa, että samalla saa nauttia maalaiselämästä sekä kaikkien karvakorvien rapsuttamisesta mielin määrin.

Nenonen
Iltapäivä kului Helsinki Horse Fair -messuilla ihastellen muun muassa, miten western-ratsastuksessa hevosta ohjataan roikkuvin ohjin ja lähes näkymättömästi yhdellä kädellä. Käsittämättömän taitavaa ja helpon näköistä. Uskon, että takana on silti useita satoja tunteja ammattitaitoista ratsastusta, ennen kuin areenalla nähtyihin temppuihin asti päästään. Vaikuttavaa, että hevonen voi ravata paikallaan 360 asteen ympyrää mielettömällä vauhdilla 4 kierrosta ja pysähtyä kuin seinään.

Hellyyttävä minishettis
Kolme tuntia hurahti huomaamatta katsellen hevosalan uusia tuotteita ja erilaisia myyntikojuja. Mukana messuilla oli kymmeniä erilaisia hevosrotuja: shetlanninponeja, Shire-hevosia, vuononhevonen, connemaranponi, arabi, friisiläinen, welsh cob, appaloosa, Gotlannin russi, suomenhevonen ja mitä kaikkia muita. Myös aaseja ja laamoja sai messukeskuksessa ihailla.

Hauska alpakka
Tällä kertaa ei ostoskasseja tullut hankittua käsiin roikkumaan. Pelkkä ideoiden katsastus riitti näiltä messuilta. Minishettiksellä karsinassa ollut pallo voisi olla kiva tuliainen myös hoitohevoselleni Miss O:lle. Se on hyvin aktiivista sorttia ja hääräilee karsinassaan ja kolkuttelee ovia, jos sitä ei heti huomata. Voisi vaikka sekin potkia palloa seinään jos tulee aika tylsäksi. Westerniä en kuitenkaan aio aloittaa vielä sen kanssa.

Mukaan tarttui muutama uusi hevoslehtituttavuus, jotka aion tarkkaan lukea. Ehkä on syytä tehdä lehtinurkka tänne blogiin ja pistää vinkkejä hyvistä artikkeleista. Lehtiä tulee tarkasteltua ammatinikin vuoksi ja aina kivempaa, kun aihe on itseä kiinnostavatai hyödyllinen. Ostin juuri myös Ruotsista ja Norjasta hevoslehtiä ja ne odottaa myös kannesta kanteen lukemista.

Aapo niminen aasi
Illalla kävin vielä ystäväni kotona hoitelemassa heidän kissoja, akvaariota ja kaneja. Kun useamman eläimen omistaja haluaa lomailla, pitää kaikille eläimille suunnitella asiantunteva lomahoito. Näin se onnistuu hyvin, kun eläimet saavat olla kotona tutussa ympäristössä ja niitä käydään kotona hoitamassa. Parin päivän lomamatka onnistuu näillä lajeilla hyvin kotona asuessa niin, että ne käydään ruokkimassa päivittäin. Pieni seurusteluhetki kissojen kanssa oli mukavaa vaihtelua koiratäyteiseen arkeeni.

Kissoja minulla ei ole koskaan ollut, mutta nämä ihanat cornish rex tapaukset viehättävät kovasti ja juteltiin tänään pitkät pätkät kissojen kanssa kuulumisia. Ruokaa oli kuulemma ollut tähän asti tarpeeksi ja naudanpaistisuikaleista tuli kiittäviä kommentteja. Vauhtia oli ollut päivällä mattojen aaltojen perusteella, vaikka kissat ristiriitaisesti vakuuttelivat, että koirien ollessa poissa talossa on suorastaan rauhallista. Pistän kuvia lähipäivinä näistä hassuista seuralaisista ja kaivan rodusta vähän lisätietoa teidänkin luettavaksi. Siihen asti – rapsuttelemisiin!

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Marian heppakoulu

Maria ja Centa tutustuvat porkkanan avulla.
Ystäväni Maria on kolmekymppinen supereläinrakas, joka on joskus nuorempana puuhaillut hevosten kanssa, mutta siitä on rutkasti aikaa. Hänen unelmansa on aloittaa jälleen ratsastus. Nyt hän imee hevosasiaa kirjoista ja käy kanssani tallilla nuuskimassa hevosten hajua. Pikku hiljaa mieleen alkaa muistumaan, miten hevosten kanssa toimitaan.

Marialla on yhden naisen heppakerho, jossa kaikki toimet sanotaan ääneen, sillä se rauhoittaa – ennenkaikkea Mariaa.
Miten päin tämä riimu laitetaankaan?

Marian lempihevonen meidän naapurin tallilla on Centa, joka on 21 vuotias puoliverinen tamma. Se on sopivan rauhallinen opetushevoseksi ja sen kanssa uskaltaa harjoitella kaikkia toimenpiteitä vaikka vähän kädet tärisisivät.

Ensimmäisellä kerralla tehtävänä on ottaa Centa kiinni karsinasta ja laittaa sille riimu päähän. Hiukan on ensin remmit sekaisin, mutta näppäränä naisena Maria selviää palikkatestistä ja riimu sujahtaa hevosen päähän. Centa on kuin muuli – niin rauhallinen, ettei sitä tarvitse pelätä tai jännittää mitään äkkinäistä liikettä.

Hevonen painaa monta sataa kiloa, joten turvallisuus ja molemminpuolinen kunnioitus on melko tärkeää. Kun omat taidot karttuu ja hevosen saa tekemään pyydettäviä asioita rohkeutta tulee kohisten lisää. Mariaa jännittää vielä hiukan ja hevosten kanssa pitääkin olla sopivan varovainen.
Maria taluttaa Centan varovasti käytävälle.
Maria on puhelias tyyppi ja kokeili tietysti, josko ruotsinkieliset käskyt toimisi Centalle. Karsinan ovelta kuuluu tauoton "Kom Centa, Kom. Kom hit. Kom hit.."... Parhaiten toimii kansainvälinen porkkana-kieli ja tamma raahustautuu ovelle. Riimukin sujahti ihan oikein päähän ja pari askelta käytävälle sujuu verkkaisesti ja varovaisesti.

Maria oppi, että hevosta kuljetetaan ihmisen oikealla puolella ja sopiva paikka kulkea on lavan edessä pään ja kaulan kohdalla.

Centan harja selvitetään perusteellisesti.
Centa sidottiin käytävälle ja se sai ensimmäisellä kerralla perusteellisen harjan selvityksen ja harjauksen. Samalla käytiin läpi mitä erilaisilla harjoilla ja kumisuilla tehdään. Maria oli tohkeissaan ja Centa nautti porkkanoista. Yhteinen kieli näiden kahden eri lajin edustajien välille oli syntynyt.

Ensi kerralla Maria harjoittelee hevosen taluttamista ulkona ja miten se onnistuu turvallisesti. Tämä on mullekin hauskaa ja Maria suostuu olemaan kuvattavana, joten saatte seurata hänen leppoisaa heppakouluaan. Kumpa kuulisitte kaiken Marian jännityksensekaisen kikatuksen mitä heppakoulussa kuuluu... Mennään joskus tutustumaan myös Marian erilaisiin lemmikeihin.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Kaninhuoltopäivä

Eilen oli Siuntiossa kansallinen kanihuoltopäivä. Siivosin kanien häkit kokonaisuudessaan ja ne saivat uudet aluskatteet tällä kertaa sanomalehdestä ja oljesta. Näin ei purua ole ympäriinsä, kun pikkupennutkin spurttailevat häkissä.

Rumpali nautti silminnähden siitä, että se pääsi takaisin vanhaan häkkiinsä. Se oli evakossa välillä Vitin häkissä, joka ei ole yhtä kiva ja tilava. Vaikka Rumpali pääsee juoksemaan säännöllisesti, se selvästi ilahtui kun pääsi tuttuun häkkin ja veteli ilopomppuja sinne tänne.

Näppärät kynsisakset kaneille, kissoille ja pienille koirille.
Samassa yhteydessä, kun kaneja siirreltiin, niiltä oli hyvä leikata kynnet. Ostin juuri koirille uudet kynsisakset ja ne toimi myös kaneilla näppärästi. Ne on oikeasti kissojen sakset, mutta vahvat ja sopivat mäyräkoiran kokoisten koirien kynsille. Hyvää saksissa on se, että ne saa kokonaan auki, eikä kynttä tarvitse pujottaa mistään leikkurin reijästä sisään, kuten monissa malleissa. Samoin "tuvaklipsi", joka monissa leikkureissa on, puuttuu näistä mikä helpottaa suunnattomasti. Itse en osaa leikata "turvaklipsileikkureilla", sillä haluan aina nähdä sen kohdan, mistä leikkaan enkä vain sokeasti luottaa että klipsi ohjaa leikkurin oikeaan kohtaan.
Rumpali ottaa coolisti kynsienleikkuun.

Rumpali antoi hyvin leikata kynnet. Sitä ei moinen toimenpide haittaa ollenkaan. Se on tottunut käsittelyyn ja se helpottaa suuresti sen kanssa touhailua.

Hampaat on hyvässä kunnossa.
Kurkkasin myös Rumpalin hampaita ja ne näytti oikein hyviltä. Martta varmaan saa kevään aikana pientä hammashoitoa, kun ystäväni joka on pieneläinhoitaja tulee kyläilemään. Kanien etuhampaita pitää seurata, koska ne kasvavat kokoajan. Vaarana on, että ne kasvavat liian pitkäksi ja haittaavat syömistä. Oksat ja kaikki kova purtava pitävät hampaat kunnossa.  Pitkäksi päässeet kanien hampaat voi käydä hoidattamassa eläinlääkärillä tai itse lyhentää sivuleikkureilla. Haluan opetella itse tekemään tuon toimenpiteen kokeneen hoitajan opastuksessa. Kerron sitten miten se hoituu.

Lopuksi Vitin ja Rumpalin yhteiset 8 viikkoiset kaninpoikaset erotettiin emästään. Niiden on aika vähän totuella elämään ilman emäänsä ja olla keskenään ennen uusiin koteihin muuttoa. Siinä olikin muutamaksi tunniksi kanimaista hässäkkää.