Hae tästä blogista

perjantai 1. helmikuuta 2013

Paluumatka Saksasta pentujen kanssa

Sain onneksi kyydin kasvattajalta lentokentälle, sillä rehellisyyden nimissä yksi käsipari olisi täytynyt muuten olla enemmän junalla kulkemiseen.
Auton takapenkillä toinen pennuista mulkoili minua kassista.

Terminaalissa etsin ensiksi oman lentoni check-in tiskin. Koiria ei voi lähtöselvittää automaatin kanssa, ja ne pitää yleisesti maksaa vasta lentokentällä. Norwegian oli poikkeus, kun tilasin sitä kautta lennot juuri Unkariin. Pystyin tilaamaan ja maksamaan koirat siinä heti nettipalvelussa.

Sain kaavakkeen lähtöselvityksestä, mikä kourassa, käsilaukku ja koirakassi kärryillä ja poikanen sylissä ahtauduin hissiin. Epämukavasti lipputoimisto oli 2. kerroksessa. Siellä poikanen istui tiskillä toimituksen ajan ja hurmasi työntekijöitä.

Sitten taas alakertaan ja kohti turvatarkastusta. Koirat kuuluu ottaa silloin pois laukusta, laukku läpivalaisuun ja koira kainalossa läpi metallinpaljastimen - jotta sen sisään ei ole piilotettu esimerkiksi rynnäkkökivääriä. Laukku tutkitaan myös, että siellä ei varmasti ole mitään koiraa vaarallisempaa myöskään.

Koska olin matkustamassa vauvan kanssa minut ohjattiin jo pitkältä etukäteen vammaisille ja muille erikoismatkustajille varatulle linjalle turvatarkastuksessa. Frankfurt on jättikenttä, joten sieltä löytyy tällaiset erikoisuudet. Ensimmäinen mies, joka istui pienen pöydän takana otti boarding passimme ja tarkasti ne lukijalla. Ystävällinen naistyöntekijä otti poikasen syliin ja leikitti häntä sillä välin avuliaasti sylissä ja lattialla kävelyä leikkien. Lapset ovat ilmiselvästi tylsän rutiinityön suola lentokenttätyöntekijöille. Tai sitten lapsiin suhtaudutaan ulkomailla tulevina ihmisinä, ei rääkyvinä ikävyyksinä.

Jahas, minne lähdettäis. Kotiin ja äkkiä, siispä turvatarkastukseen mars!!
Toinen, vähän vakavammin ja ilottomammin työhönsä suhtautuva perin saksalaisen kuulantyöntäjän näköinen nainen otti topakasti koirakassin kädestäni. Vakava, mutta avulias ajattelin. Tekeepä työtänsä kuitenkin hänkin. Samalla nostin ipadia käsilaukusta tavaralokeroon, johon läpivalaistavat tavarat laitetaan. Kolmas virkailija huomautti, että minulla on kännykkä taskussa. Aikamoinen viiden hengen koneisto yhden ihmisen ja pikkuihmisen tarpeisiin. Ja saksalaisella tehokkuudella ja täsmällisyydellä toimien, kuin koneisto. Jokaisella oli tehtävänsä. Kännykkää lokeroon ostaessani, hups, koirakassi oli jo mennyt läpivalaisuun.

Otin poikasen virkailijalta, joka käsin oli tutkinut vauvan jalkoja, kuten elokuvissa voit nähdä tehtävän pidätetyille. Jouduin siis odottamaan hetkisen. Helsinki-Vantaalla kävelin itse lapsi sylissä metallinpaljastimen läpi.

Läpivalaisupömpelin toisella puolella istui keski-ikäinen kalju mies, jolle kuului laitteen käyttö. Hän oli vuorostaan taas leppoisan näköinen ja ystävällisesti kysyi, oliko minulla kaksi koiraa kassissa. Hymyilin ystävällisesti takaisin ja sanoin, että kyllä vaan. Samaan aikaan ruudulla oli neliön muotoisessa oranssihtavassa näytön kuvassa kaksi kiemuraa osin limittäin, kuten kantavan narttukoiran röntgenkuvassa. Mielestäni näin siinä jopa luurangon, joten jotain valoa voimakkaampia säteitä taitaa laite käyttää. Kalju kysyi, teenkö aina niin, että laitan koirat läpivalaisuun. Hymyilin ja sanoin, että en, mutta en ehtinyt tehdä mitään, koska tämä vieressäni ollut virkailija otti kassin.

Kuulantyöntäjä mulkoili ja puolustautui, että hän kyllä kysyi... En kyllä kuullut mitään, mutta ehkä hänellä oli niin matala bassoääni, etten vaan erottanut sanoja muiden naisten puhuessa kälättäen. Läpivalaisukalju ohjeisti minua, että ensi kerralla ota koirat pois kassista. Kuuluu mennä niin. ”I know!!!!”, minä hänelle huvittuneena tokaisin. Sinne jäivät muutkin työntekijät ihmettelemään kassin kuvaa ruudulle. Ehkä olemme puheenaiheena vielä myöhemminkin kahvipöydässä.

Kuponki, millä koirat maksettiin lipputoimistoon.
Kahta kassia ja yli 10 kiloa painavaa poikasta kantaessani hakeuduin suoraa päätä gatelle. Sillä varustuksella ei kauheasti ole huvia shoppailla, ikkunaosteksella tai muutenkaan etsiskellä kivaa kahvilaa. Frankfurtin kentällä olisi kyllä ollut hyvä valikoima katseltavia pikkuliikkeitä, mutta ei kiitos. Yleensä ulkomailta ostamani lehdet saivat nyt myöskin jäädä ostamatta.

Näytin varmasti säälittävältä, koska istuin vauvan kanssa penkkirivillänodottamassa kahden kassin ja takkien kera. Yritin vielä itse hörppiä kahvia ja syöttää ruokaa purkista poikaselle. Olisivatpa ihmiset tienneet sen, että tässä samassa kaaoksessa toinen kassini sisälsi kaksi ihmeissään olevaa koiranpentua.

Yleensä pennut ovat hiiren hiljaa vähän aikaa olalla kassissa keikuttuaan. Tietysti niiden mahat tulee olla tyhjät, sillä ilman sitä kanssmatkustavat haistavat koirat, vaikka eivät näkisi. Luulen ja uskon vahvasti, että kukaan ei tiennyt kassissani olevan koiria. Vastapäätäni kyllä vaihtui kaksi samalle lennolle odottavaa matkustajaa. Aina pienen hetken istuttuaan vaihtui edestäni odottava matkustaja. Ehkä he kuitenkin näkivät kassin liikkuvan välillä ja pelkäsivät olevansa piilokamerassa. Tai minun olevan joku hämärä salakuljettaja ja poistuivat äkkiä paikalta.

Mutta kotiin päästiin ilman ongelmia. Pennut olivat hieman märkiä kuolattuaan stressiä. Tällainen matkustaminen ei ole pennuille kovinkaan terveellistä ja stressitöntä, joten huvin vuoksi ei pentua kuulu lennättää. Tällä kertaa oma pienokaiseni saneli tämän aikataulun ja kuljetusmuodon.







Lipputoimistolle menossa pentujen kanssa. Tästä kärrystä ei kukaan tiedä mitä suloista on matkatavarana.


Lentokentällä poikanen leikki lentoa odotellessa lattialla.
Kassi nytkähti aina välillä pentujen vaihtaessa asentoa.


Jaloissa sekä käsilaukku, että koiralaukku.


Matkasta väsyneet pennut ensi askelin Suomen kamaralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti