Kuvastaa hyvin tätä muurahaisasetelmaa, jossa nyt elän. Herään siihen, että mietin, miten saan vettä muutaman tuhat litraa siirrettyä parinsadan metrin matkan. Yksissä naisin. Jos ei vuori mene mooseksen luo, mooses menee vuoren luo, läpi vai miten se meni.
Ensin kaivoin hevosten kesäisiä juomatynnyreitä auton perään ja täytin ne. Voi sitä veden loisketta, kun ajoin autolla maneesiin tynnyrit kyydissä. Nopeutta oli alle 5 km/tunnissa, mutta pieni alamäki ja epätasainen luminen tie eivät olleet kohtaloni puolella. Vettä oli onneksi pienet tilkat myös tynnyreissä, kun pääsin perille.
Heinäladosta olin kaivanut pätkän vesiletkua, jolla lappotekniikalla (toinen pää ämpäriin, toinen suuhun ja IMUA!) sain veden valumaan. Siten ruiskin metristä letkua, että vesi lentäisi edes muutaman sentin autosta ja jaloistani poispäin. Loput vedet valui työtraktoriksi muuttuneeseen autooni aina kaikissa mahdollisissa väleissä. Koska seisoin vesilammikossa, tarttui kenkiin puolet maneesin hiekoista ja autoa siirtäessäni hiekka seurasi ohjaamoon.
Sinänsä helppoa, kun hiekka vähenee, niin on vähemmän kasteltavaa. Ja miksikö hiekkaa pitää sitten kastella? Koska maneesiin ei sada, niin hiekka kuivuu liikaa ja pian se pölyää ylös hevosten ja ihmisten hengitysteihin asti. Samoin löysä, kuiva hiekka on kuin suo. Tai rantalentis-areena. Raskasta mennä ja siinä on hevosten jänteetkin jo kovilla, kun hiekka on upottavan pehmeää.
Napakka pinta olisi paras hevosten juosta. Samoin kuin ihmisille urheilukentän juoksuradalla on kimmoisa kumipohja. Lännenratsastuksessa halutaan pehmeä hiekkapeti, mitä pitkin on hyvä tehdä liukuvia jarrutuksia. Este- tai kouluratsastuksessa pitäisi voida luottaa, että pohja pysyy liukumata alla, eikä kaarteessa kompastuta kuoppaan. Siispä vedellä hiekkaa tiiviimmäksi ja estämään sen pehmeyttä.
Hiekkarannallahan se veden huuhtelema rantahiekka on napakkaa ja pitävää. Vesi haihtuu pakkasessa ja helteessä maneesistakin, niinpä seuraavaksi tarvitaan suolaa vettä sitomaan. Sitä saa laittaa monta sataa kiloa. Tonni suolaa olisi paras. Nykyään parhaat pohjat tehdään niin, että "kuitua" eli kuitukangassilppua tai kumirouhetta on myös hiekan joukossa sitomassa sitä paikalleen. Eli ei riitä, että on katto pään päällä, sen jälkeen alkaa pohjan kanssa taistelu, kunnes sekoitussuhteet on kohdallaan. Eikä maneesi ole huoltovapaa koskaan. Lanaus ja tiivistys on myös tärkeää kastelun ja suolauksen väleissä. Monissa maneeseissa se tehdään päivittäin.
Ulkokentillä ongelmana usein on se, että vettä on liikaa sateen jälkeen ja kenttä on kuraliejua, joka on liukas. Hyvä pohja rakentuu eri kerroksista mursketta, soraa ja hiekkaa. Jopa asvalttia voidaan laittaa alimmaiseksi. Kentässä pitää olla alla salaojat sadevettä nopeasti pois ohjaamaan. Huippukentissä on jo altakastelujärjestelmä, joka pitää kentän kosteana sisältä käsin. Teknologia ja hifistely on tullut tähänkin lajiin – ja ei ihme, sillä riittää vain yksi "naps", kun kymmenien tai satojen tuhansien eurojen hevosilta on jänteet katki ja ne ovat käyttökelvottomia.
Meillä yritetään vielä pelkän veden ja suolan avulla. Onneksi pian on kevät, jotta pääsee ulkokentälle. Miten sitä ennen on selvitty ilman maneeseja?
 |
| Autoon johtaa vesiletku. Mitä ei neuvokas nainen keksisi kun yksin pitää tehdä raskasta työtä. |
 |
| Kolme isoa saavia mahtui takalaatikkoon kerralla. Tämä lasti oli kuin pisara saharaan. Ei tuntunut missään. |
 |
| Poikanen voi pian perustaa hiekkalaatikon autoon sisään. |
 |
| Pari reissua ja vaatteiden vaihto. Joku kaveri tähän touhuun olisi ollut paikallaan. |
 |
| Vaatteidenvaitotauon jälkeen uudelleen maneesiin hevosen selässä. Maneesitunteja tälle päivälle lisää. |
 |
| Pienokainen satulahuovan ja fleeceloimen välissä unilla. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti