Hae tästä blogista

maanantai 4. helmikuuta 2013

Ensikosketus Espanjaan

Lähes suoraan Saksasta, vain yhden yön kotona vietettyämme, suuntasimme Espanjaan lomalle. Ilman yhtään koiraa, tietokone kylläkin mukana. Onneksi työt sisältänyt ulkoinen kovalevy sentään vahingossa unohtui Suomeen.

Suoraan lentokentältä päätimme lähteä lauantaiselle kirpparille Fuengirolan Feria-alueelle. Kirpputoreilla saa hyvän näkymän tavallisen paikallisen arkeen. Mitä ihmisillä on kotona, millaisia tarvikkeita käyttävät ja mitä he pitävät arvossa.

Minua tietysti kiinnosti nähdä eläintarvikkeita. Mitä paikalliset asukkaat käyttävät arjessaan eläimien kanssa. Kaupoissa voi nähdä vain sitä, mitä markkinavoimat haluaisivat meidän eläimien kanssa käyttävän.

Nämä pienet häkit pistivät ensin silmään. Mitä ne on?
Ensimmäinen eläimiin liittyvä tarvike oli pienen pieni puurunkoinen häkki. Ihmettelin sitä ja ajattelin koristeeksi. Suomessa olen sisustustarvikeliikkeissä nähnyt tällaisia ja joissain on värikäs tekolintu orrella. Kun näitä vanhoja tuli pari–kolme vastaan, huomasimme niissä selviä käytön jälkiä. Linnunkakkaa ja siemenen jämiä. Näissä on ollut lintuja sisällä!


Uudempi lintuhäkki kirpparilla, mutta ei juurikaan suurempi.

Häkkejä oli myös nykyaikaisempia, mutta melko pieniä nekin. Tarkemmalla tutkimisella ja myöhemmällä selvittelyllä selvisi, että häkki on kanarianlintua (nyk. nimi kanarianhemppo) varten. Yksikössä siksi, että ei näihin kahta mahdu. Urokset laulavat kauniisti ja niitä pidetään yksittäin. Enempää en tässä kohtaa tiedä, mutta tämän viikon aikana aion kaivaa tietoa kanarianlinnuista. Tällainen puuhäkki on mitoiltaan noin 20-25 cm x 20 cm x 15 cm. Siivet siinä voi ehkä levittää pieni kanarianhemppo, mutta eipä sitten muuta. Lentää ei voi vaan istua lyhyellä orrella. Tämä ei ole kovin kiva juttu.

Koiria oli kävelemässä paljon. Suurin osa oli sekarotuisia pieniä koiria. Rotukoirat olivat pääsääntöisesti Yorkshirenterrierejä, eli Yorkkeja. Muutama Chihuahua näkyi myös. 

Tässä koirassa voisi olla jackrusselia ja jotain pitkäkarvaista luppakorvaa. Suloinen se oli.





         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti