Elän ihanaa ja rauhallista aikaa, kun juuri mitän ei tapahdu. Siis konkreettisesti jokapäiväistä eläinhuoltoa lukuunottamatta. Päässä suhisee ajatuksia kyllä sitäkin enemmän ja tässä kohtaa tehdään sitä ajatustyötä, jota ei ehkä ehdi kevään touhussa tehdä yhtä huolella.
Juuri nyt ei ole yhtään narttua astutettuna. On vielä hiukan auki ketkä koiristani astutetaan ja millä. Paljon sanoo se, kenellä alkaa ensin juoksu. Yksi sijoitusnartuistani on varma astutettava, mutta muu paletti on sekaisin, kunnes alkaa rytinällä tapahtumaan. En muista aikaa, että olisi tullut juoksuja nätisti parin kuukauden välein niin, että voi astuttaa ensin yhden ja kun pennut on lähteneet, tulee seuraava. Ei, yleensä juoksut alkavat viikon välein, jotta on yhdeksän viikon päästä synnytysaikaan pää sekaisin perättäisistä valvomisista ja muutaman viikon päästä keität kahvia liukuhihnalla pennunkatsojille.
Jos astutat vain yhden nartun ja ajattelet "satsata kaiken ajan ja energian tämän pentueen hoivaan ja seuraamiseen" – narttu jää aivan varmasti tyhjäksi. Tai saa vain yhden mutkahäntäisen pennun. Jos astutat kaksi tai kolme, kaikki tulevat tiineiksi ja tekevät jokainen 7-8 pentua, jotta olet todella kusessa. Murphyn lait ovat nämä. Kokeiltu on tarpeeksi monta kertaa ja tarpeeksi monen kasvattajan toimesta.
Olen kuullut hirveän monelta parin nartun omistajalta, kuinka he tietävät viikon tarkkuudella, milloin juoksu alkaa milläkin koiralla. En usko. En todellakaan usko, sillä ainut varma asia juoksujen kohdalla on se, että ne alkavat silloin kuin ei pitäisi. Tai kun ei niitä odoteta. Tai aivan liian aikaisin, jos on tarkoitus käyttää urosta, joka tulisi johonkin tiettyyn aikaan Suomeen. Tai kun olisit itse sopivasti ulkomailla. Näin ei valitettavasti käy, vaikka olen kuullut tällaisista suunnitelmista satoja kertoja. Se, että sanot ääneen jonkun toiveen juoksun ajasta, vakuuttaa kohtalosi siitä, että silloin ei juoksu ainakaan ala. Ja ilman juoksua ei ole astutusta. Ilman astutusta ei ole pentuja. Niin se vaan menee.
Eli kun nyt odotan tälle sijoitusnartulle A juoksua, alkaa juoksu luultavasti koirillani N ja E. Tällöin ehkä arvon jotain niiden pään menoksi ja seuraavassa hetkessä onkin A juoksussa niin, että tulee pentuja yhteen rysäykseen. Ja ei – se ei ole kivaa. Ei-koirankasvattajat luulevat – hyvin hyvin virheellisesti, että koiranpentujen tekeminen on kivaa. Ei, se ei ole kivaa. Siinä on kivoja hetkiä, mutta sitä ei tehdä siksi, että pentujen kanssa leikitään aamusta iltaan. Siinä on monasti leikki kaukana, kun p...ka haisee ja puhelin ei soi.
Eikä sitä todellakaan tehdä rahasta. Se on toinen yleinen harhaluulo. Toinen vahvistettu Murphyn laki on, että jos ajattelet saavasi vähän reissurahaa pennuista, tulee märkäkohtu, sterilointi päivystyksessä ja parin tonnin lasku. Ei ole, eikä tule pentuja sille nartulle. Koskaan. Never ever. Punkt slut.
Siinä meni sekä tuhannet ja tuhannet seuraavatkin pentueurot, sekä kaikki tulevat haaveillut loistohetket Maailman Voittaja -kehässä juhlien sen koiran jälkeläisten kanssa. Puhkeaa unelmat, kuin jättikokoinen purkkapallo keskelle naamaa. Jää vain nolo ja tahmea olo.
Minulta on kysytty pentulaatikon äärellä muutaman kerran, että "Teetkö tätä työksesi". Vastaus on tullut pienen hymyn kera, että "En vaan teen hitosti leipätyötä, että saan elätettyä tämän kirppusirkuksen".
Siellä leipätyössä taasen kysytään, että "Montako pentua syntyi?". Kun vastaat nilkkoihin asti syvät silmäpussit mustana rankan yön jäljiltä että "viisi", alkaa laskukone raksuttaa.. "Viisi tonnia", kuulet mielessäsi kateellisen työkaverin aivokuoren laskevan.
Tähän vaaleanpunaiseen unelmakuvaan työkaverin päässä ei mahdu aamulla makuuhuoneen nurkasta siivotut veriset pyyhkeet, jälkeisen ja napanuorien retaleet, tyhät neulat ja ruiskut sekä oksitosiinipullot. Paperiin kääritty kuollut pentu tai tuhannen kilometrin astutusmatka arki-iltana ja yönä. Satalappuset, jotka suhahtelevat terveystutkimuksiin, uroksen omistajan ja Kennelliiton tileille sekä mikrosiruttajalle ja pentutarkastajalle. Halvemmalla myydyt pennut, sijoituskoirat tai kotiin jätetyt, joihin oikeasti vain menee rahaa sen sijaan, että toisivat niitä tonneja.
Ja se työ. Jos "tienaat" tällä esimerkiksi tuhat euroa kulujen jälkeen, se on maksu kahden kuukauden työstä leipätyön päälle. Tässä työssä ei ole sunnuntait vapaat, eikä sairaspäivät. Se on lähinnä siivous ja ruokintatyötä. Puhelimessa puhumista ja nettisivuja päivitellen. Työtä väsyneenä hektisen työpäivän jälkeen kotona ja mahdollisesti yöllä kuihtuvaa pentua valvoen. Siinä menee varta vasten tähän säästetyt kesälomat samalla, kun työkaveri maistelee mansikka margariittaa Kanarialla.
Koirankasvattaja istuu lomaviikon, kuten seitsämän sitä seuraavaakin tienaamassa sitä tonnia, jolla ruokkii ja eläinlääkitsee ne seitsemän muutakin koiraa ehkä kolmestä kuuteen seuraavaa kuukautta. Siinä jää Karibiat näkemättä ja Chryslerilla ajamatta. Näyttelymatkoista puhumattakaan.
Mutta ne, keitä on tämä jalostuksen ja kynologian kärpänen purrut, tekee tätä silläkin uhalla, että naapurit ja työkaverit luulevat sinun tienaavan kuin Hjallis. Tai no, naapuri on jo parin pentueen jälkeen huomannut, että pentujen aikaan mustat jätesäkit lisääntyvät ulko-oven takana, silmät painuvat syvemmälle mustaan aukkoon ja tukka päässä ränsistyy viikkojen kuluessa. Sitten tulee hetki, kun piha on illasta toiseen autoja täynnä ja savupiipustakin tulee jo kahvin tuoksua.
Tämän kahden kuukauden jälkeen ei talosta lähde perhe etelään matkalaukku seteleitä turskahdellen, mutta mies on saattanut lähteä viemään roskapussia jo puolivälissä takaisin palaamatta.
Mutta näitä. Näitä on nytkin mielessä. Millä kenetkin astutan ja mikä on järjestys ja taktiikka, jos ja kun juoksut alkavat ajateltua päinvastaisessa järjestyksessä. Toiveissa vaan on, että rahat riittää siinäkin tapauksessa, että tulee keisari. Se ei tarkoita nyt minkään valtakunnan keisaria tahi loisteliasta koiraa vaan keisarinleikkausta, joka vie viimeisetkin pesästä. Joka astutus on yhtä jännittävä siksi, että se on peruuttamaton tapahtumaketju, joka on vain otettava vastaan.
Kun hommaan on lähdetty ja narttu astutettu, ei voi vetää hätäjarrusta tai lopettaa kun ei ole kivaa. Siitä huoahtaa helpotuksesta vasta neljän ja puolen kuukauden päästä, kun pennut on saatettu maailmalle. Ja senkin jälkeen on vielä pennut mielessä viisi tai viisitoista vuotta. Miten ne elämästään selviytyvät.
Täydellisen koiran tavoitteluun on valmis uudelleen ja uudelleen. Stressi, valvominen ja p...anhaju unohtuu, kun jokin pennuista joskus aikanaan saa sertin tai tulee metsästä jälkitulos plakkarissa. Järjetön uurastus muutaman tuloslapun ja tyytyväisen perheen vuoksi. Sitä se on. Muurahaisen työtä maailmankaikkeudessa. Mutta jotainhan se on ihmisen tehtävä, jotta tuntee olevansa tyytyväinen eloonsa vanhainkodissa. Minulla se on tätä ja niinpä elän elämäni kulta-aikaa. Ja jälleen pian ja taas uudelleen ja uudelleen. Sanomalehtien ja pennunruokakuppien välissä. Se on rikkautta, jos mikä. Aineetonta rikkautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti