Itse olen ihastunut kanoihin vasten aikaisempaa luuloani. Poikasen isällä on ollut kanoja ja hän on jotenkin viehättynyt niistä. En ennen ymmärtänyt sitä kovin hyvin, mutta nyt olen löytänyt kanan sisältäni ja haluan niitä kesäksi.
En ole päässyt vielä sen konkreettisemmalle asteelle, kuin että olen kuvannut viime kesänä näitä kana-aitauksia Tuorlan majatalossa Kaarinassa. Näissä jotenkin yhdistyy riippuvan pihlajan kanssa pergola ja kanatarha. Toisessa päädyssä asui kanoja ja toisessa kaneja.
 |
| Vihreäksi maalattu puu teki aitauksesta jotenkin luontoon sulautuvan. |
 |
| Onnellinen kana kurkkii aitauksestaan ja odotti herkkuja. |
Takapihalla on panssariverkosta olevia koiratarhan elementtejä, joita voisin hyvin jatkokäyttää kana-kani-aitauksessa. Itse asiassa tarkoitus oli saada tuo aitaus valmiiksi jo syksyn aikana, jotta saisin hakea jostain kanoja jo heti kun ilmat sallivat.
Luotan siihen, että itse kanojen hankinta ei ole se ongelma. Pikemminkin se, että niitä ei ole täällä tontilla enää syksyllä. Meillä ei ole navettaa tms. ja siksi niistä on luovuttava syksyllä. Pelkään itseäni, että en maltakaan luopua niistä ja homma muuttuu minulle tuskaiseksi, kun kanat päätyvät jonkun ystäväni pataan viinin kaveriksi.
Minulla on itse tiedostettu suuri kiintymyssuhde kaikkiin eläimiin ja luopuminen on varsin vaikeaa. En halua missään nimessä olla viherpiipertäjä, joka ehdoin tahdoin haluaa pitää kanat hengissä jossain välttävässä asumuksessa tai tehdä jotain suuria ponnisteluja niiden talvisäilytykselle. Siksi kai en ole tähän päivään mennessä niitä saanutkaan meille.
Yhtä tuttua ja hänen kanojen talvisäilytys-sekamelskaa seuranneena, olen todennut järkevimmäksi olla nimeämättä niitä ja vain antaa jollekin kanlan munituskanalan kotkottajalle mukavan kesän, johon päättää taivalluksensa. Kaikkia kanoja ei voi "säästää" kiikkumassa navetan täytteenä jonkun eläintenkeräilijän pihassa. Siksi totuttelen ajatukseen, että jos kanoja otan, ne myös hävitän. Asiallisesti.
Tykkään kovasti kananmunista, mutta sekään ei ole niin välttämätöntä. Tunnen, että neljänkympin lähestyessä tämäkin elämänvaihe ja eläinlaji sopii minun tutustuttavakseni. Lampaathan olen jo kokenut kaksikymmentä vuotta sitten. Se on toinen terapeuttinen eläinlaji. Vähän kuin puutarhan hoito on jollekin, on lampaiden pitäminen hyvin rauhoittavaa. Moni niitä iltaisin laskee sängyssä, mutta onnellinen on se, joka saa niitä laskea pihassaan.
Päässäni pyörii jo kolmiulotteinen mallinnus hässäkästä, jossa on kanoja ja kaneja sulassa sovussa tai sitten ainakin seinänaapureina. Sinne Huvikumpuun saavat ehkä undulaatit muuttaa myös viettämään kesäpäiviä, jos saan tehtyä sen tarpeeksi tuulensuojaiseksi. Kanaverkkoa, koiratarhaelementtejä ja betoniharkkoja olisi jo. Enää tarvitaan vähän runkopuuta, valokatetta ja maalia. Ehkä vähän kulmarautaa tai reikänauhaa myös. Ja se Puuha-Pete, joka auttaa tämän rakennelman toteuttamisessa. Onneksi kesään on vielä aikaa, niin saan ainakin suunnitella ja harkita asiaa vielä tovin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti