Hae tästä blogista

tiistai 8. tammikuuta 2013

Maneesi on kuin suuri hiekkalaatikko

Talvella on liukasta kylmää ja maa kovaa. Onhan se nyt aika inhottavaa lapsille ja myös koirille. Mutta tilanteeseen on ratkaisu. MANEESI!

Hevosten esteillä voi koiratkin harjoitella. Edestakaisin vaan poing poing...


En ole aiemmin tajunnutkaan, miten hyvä keksintö maneesi on. Ei pelkästään ratsastajien kannalta, vaan myös koiranomistajien ja lasten vanhempien kannalta. Siellä voi turvallisesti ilman liukastumisen pelkoa juoksuttaa koiran tai lapset väsyksiin. Tai potkia ja heittää palloa ja hyppiä esteitä.

Me kävimme treenaamassa kasvatiani näyttelyitä varten maneesilla ja samalla perheen lapset hypyttivät terrieriäni ympäri pientä esterataa. Siinä oli sekä koirat, että lapset kieli hiekkaan asti venyneinä alle tunnin visiitillä.


Ja vetoapua lapsityövoimana. Koirat viivana perässä.




Päivisin on moni maneesi tyhjillään. Silloin niitä voisi hyvin vuokrata vaikka päiväkodin, koululaisten tai koiraharrastajienkin käyttöön. Ja pienissä kylissä, missä ei ole mahdollisuutta rakentaa sekä jalkapallohallia, jäähallia, jalkapallohallia, maneesia, agilityhallia ja yleistä markkinapaikkaa, se riittäisi, että tehdään yksi iso halli, jota voi käyttää yksi sun toinen ryhmä.

Itseasiassa Ruotsissa, missä moni asia on sekä ihmisille, että eläimille paremmin on sääntö, että jokaista jäähallia kohti pitää löytyä myös maneesi. Miksi?

Siksi, että jääkiekko on yleensäkin poikien laji. Ratsastus on tyttöjen laji. Jäähallit on kuntien ja kaupunkien rakennuttamia, ylläpitämiä, huoltamia ja vuokraamia. Eli yhteiskunta huolehtii näiden hallien rakennuttamisesta ja investoinneista. Sekä työvoiman palkkakuluista.

Oletko miettinyt koskaan, että kaikki maneesit sekä agilityhallit on joko yksityisten yrittäjien, perheiden tai ratsastus/agukutyseurojen – usein lainarahalla – rakentamia. Niitä myös ylläpidetään yksityisellä rahalla, josta maksut kerätään sen todellisten yritystalouden muodostamien kulujen mukaan. Siihen on laskettu pankin korot, kokoajan nousevat arvonlisäverot, yrittäjäriskin kattaminen, yrittäjä- tai hänen palkkaamansa työntekijävetoisesti toimiva huolto jne.

Kustannukset on mm. maneesin lanauksessa on silloin paljon kovemmat, kuin kunnallisen (ehkä työllistetyn) työntekijän tekemässä luistelujään huoltotyössä. Ja siksipä ratsastus on elitistinen laji, jota voi harrastaa vain ne, kenellä on siihen varaa. Suomessa siis. Tässä tasa-arvo ei toteudu suosittujen tyttöjen ja poikien urheilulajien kesken.

Moniko poika harrastaisi jääkiekkoa tai jalkapalloa, jos hallit ja urheilupaikat olisi varakkaiden pelaajien vanhempien rakentamisen varassa ja valmentajat olisi yrittäjiä, jotka tienaavat opetuksella leipänsä?

Haastankin jokaisen kunnanvaltuutetun ottamaan kunnallisen ratsastushallihankkeen puheeksi, kun seuraavaksi kunnan budjettiin määritellään rahoja urheilupaikkojen hoitoon, kunnostukseen ja rakentamiseen. Olisiko seuraava investointi jotain tytöille?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti