Tunnen koirat "kuin taskuni". Ne ovat olleet jokapäiväistä arkeani 15 vuotiaasta lähtien ja mukana jokaisessa aikuiselämäni päivässä. Olen lähettänyt maailmaan lukemattomia (tai laskemattomia) koiranpentuja ja nähnyt monen monta ensikertalaista koiran hankkijaa.
Itse vertaan itseäni tuoreen lapseni kanssa usein uusiin pennunostajiin. Tässä tapauksessa ihan täysin koiria ennestään tuntemattomiin pennunostajiin. Intoa, rakkautta, halua ja tahtoa on, mutta ei sitten minkään sorttista kokemusta. Miten olen päässytkään 38-vuotiaaksi näin vähällä perehtymisellä lapsiin. Pelastuksekseni voinen myöntää, että on vain inhimillistä olla epätäydellinen.
Välillä tulee ihania ja ehkä jollain muulla saralla menestyneitä ihmisiä, jotka haluavat koiran. Jokaiselle se ensimmäinen on se ensimmäinen ja ihmisestä riippuu miten asiat lähtee luonnistumaan. Asteikkoa löytyy nelosesta kymppiin koiran pidolle ja kaikki ne ovat hyväkysyttäviä, kun pysytään sen nelosen yläpuolella. Tyylejä on monia, eikä yhtä oikeaa ole koirissakaan. Jokainen ottaa elämänkokemuksestaan tarvittavat eväät koiransa huoltamiseen – kuka mistäkin.
Itse otin lapsivakuutuksen syntymättömälle lapselle. Ajattelin, että josko olen yhtä hysteerinen, kuin osa ensikertalaisista pennunostajista. Muutamat ovat ottaneet vakuutuksen jo ennen pennun hakua kasvattajan luota, "josko matkalla kotiin vaikka jotain tapahtuu...". Voin vaikka vakuuttaa, että ei varmasti vielä silloin, mutta seuraavana 15 vuotena on jokaisena 365 päivää mahdollista tapahtua aivan mitä vain.
Ajattelin, että jos tuoreena äitinä kiikutan pienokaiseni yksityislääkäriin pienestäkin "röyhtäisystä tai pieraisusta", kuten uudet pennunomistajatkin tekevät – kunnes rauhoittuvat ja uskovat, ettei pentu niin helposti kuole. Tai josko lapsosessa on vaikka joku vakava vika syntyessään, joka huomataan ensimmäisinä kuukausina. Kuten pelkäävät pentujenkin omistajat – ja jotkut vakuuttuvat ainakin silloin, kun koira saa sydänvian 13,5 vuotiaana.
Mikä silti ihmisen perusluonnetta muuttaisi. Jos ei ole hysteerinen koirien kanssa, miksi sitä olisi hysteerinen lapsensakaan kanssa. Sama suurpiirteisyys ja maalaisjärki toimii molemmissa lajeissa. Ei tarvitse olla kympin äiti, kun pysyy selkeästi nelosen yläpuolella.
Mitä tulee opettamiseen, suosittelen aina pentukursseja, josko koirista ei ole kokemusta. Tai vaikka alkeistottelevaisuutta, jos muita kursseja ei ole tarjolla. Sanon aina, että "Siinä opitte tuntemaan koiranne paremmin ja koira teidät. Kaikki mahdolliset opitut temput tulee kaupan päälle".
Monesti koirakoulussa sitä huomaa, että "Onpas minun pentuni sittenkin aika fiksu, kun tuo Virtasen koira on noin auttamattoman tollo, eikä ole edes oppinut istumista vieläkään". Aivan samoin minä MLL:n mammakerhossa olen huomannut monia asioita omasta lapsestani ja sen kehityksestä. Ihan vain seuraamalla muiden samanikäisiä tai hiukan vanhempia, kuuntelemalla muiden kokemuksia ja kyselemällä miten muilla miettimäni asia toimii. Kahvin juonti ja seurustelu menee siinä samalla.
Tänään esimerkiksi havaitsin ja kuulin sen, että palleroni varmaankin lähtee pian liikkeelle. Siltäpä se tarkemmin katsottuna näytti muihin verrattuna, vaikka täällä kotona ainoana lapsena se on ollut kovin paikallaan olevan oloinen. Kuusviikkoiset koiranpennutkin laukkaavat jo melkoista vauhtia.
Eli eipä siinä ole väliä onko kyseessä koira vaiko lapsi. Parhaiten oppii muiden kanssakulkijoiden seurassa ja kokemuksia vaihtamalla. Vakuutustakaan ei ole tarvittu vielä ollenkaan.
 | ||
| Vertaistuki on aina paikallaan ihmislasten ja koiralasten kasvatuksessa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti