Ratsastus on paljon muuta, mitä ulkopuolelta näyttää. Nyt minulla on opettaja, joka osaa kertoa minulle sopivalla tyylillä, miltä sen kuuluu myös tuntua.
Olen kai jollain tavalla matemaattinen, sillä pohdin aina miksi mikäkin toimii – juuri niin kuin toimii. Minusta kaikki asiat on selitettävissä ja kaikessa on "systeemi" tai "logiikka". Siksi on ihanaa, kun opettajani Mia Wollstén ei vain sano, miltä meidän tulisi näyttää ulospäin, vaan miltä ratsastuksen tulisi tuntua. Hän ei korjaa vain ulos näkyvää – "pysy suorempana" vaan kertoo miksi on tärkeää, että mun yläkroppa ei huoju ja seuraa hevosen jalkojen liikettä. Tai ei vain sano ympäripyöreästi, että "ratsasta sitä paremmin alle". Hän osaa kertoa millä kropan lihaksilla pitää milloinkin toimia. Miten saan hevosen liikkumaan oikein ja oikeilla lihaksilla, jotta se voi tehdä minun pyytämät asiat.
Minusta on erittäin tärkeää, että kouluratsastusta opettava opettajani ratsastaa aktiivisesti itsekin ja kouluttautuu säännöllisesti. Mialla on halu oppia kokoajan itsekin lisää, joten hänellä on monia uusia näkökulmia hevosen liikkumiseen ja oppimiseen. Hän tietää itsekin miksi mikäkin toimii hevosen lihaksistoa ja luustoa myöden niin, kuin niiden tulee toimia kouluratsastuksessa.
Mielikuvaharjoitukset ovat oma lukunsa. Niistä tulette lukemaan vielä paljon, sillä niiden avulla itsekin olen oppinut valtavasti ja niitä käyttäen ratsastan yksin ollessani. Koska minulla ei ole käytössä peliliä eikä ketään, joka voisi sanoa miltä ratsastus näyttää ulospäin, on minun itse tunnettava se selästä. Tähän etukäteiset mielikuvat auttavat. Kaikkea nimittäin en ole kokenut koskaan ennen. Opettajan on kerrottava ne minulle maasta käsin jotta osaisin toteuttaa ne Odessan selässä istuessa.
Todellakin, olen luullut, että ratsastuksessa käytetään vain "pohkeita" ja "ohjia" ja "istuntaa". Nyt ollaan oppimisessa siinä kohdassa, jossa käytetään koko kroppaa ja hallitaan sitä eri osissa: vatsalihaksia, sisäreittä, nivuksia, alaselkää, yläselkää, kyynärpäitä, alapohjetta, kantapäätä, polvea, ranteita, sormia ja aivoja.
Pidin olosuhteiden vuoksi noin kymmenen vuoden tauon ratsastuksessa. Koirat veivät aikaa ja en halunnut ratsastaa vanhoilla ravureilla, joita oli tarjolla, kun muutin Siuntioon. Tauko on ollut nyt tarkastellessa suuri onni, sillä lihasmuistissa oli tallella se, miten hevosen selässä pysyy etuperin tai takaperin, mutta olen unohtanut lähes kaiken muun oppimani. Muistan miten hevonen reagoi joihinkin asioihin, mutta en liikaa. Lähdin nollasta liikenteeseen sillä erolla, että osasin jo "ratsastaa", joka on nyt kyllä täysin väärä termi. En ole osannut ratsastaa ja siihen, että voin niin sanoa, on hyvin pitkä matka. Osasin istua hevosen selässä joka askellajissa ja sain sen siirrettyä askellajista toiseen.
Tässä tapauksessa käyntiin lähdettiin tauon jälkeen niin, että nappasin naapurin laitumelta yhden 6-vuotiaan sekarotuisen hevosen alle. Jolla ei oltu ratsastettu koskaan, eikä oikeastaan käsiteltykään paljoa aiemmin. Alussa apuna oli toinen rautainen ammattilaisratsuttaja Sari Aimia. Hän on suvereeni nuorten hevosten ratsuttaja ja erinomainen valmentaja. Pääsin alkuun ilman suurempia virheitä tai tyhmyyksiä ja Sari katsoi sivusta että hevonen liikkuu oikein, mitä minun huojumiselta nyt pystyi. Sari on edennyt samoista Talli Ravanin lähtökohdista huolimatta Suomen ammattiratsuttajien eliittiin. Lapsuudenystävyys ehkä auttoi siinä, että "mahdoton yhtälö" sai mahdollisuuden hänen avustuksellaan.
Kolmisen vuotta on mennyt ja nyt noin vuoden Mian opastuksessa. Ja näillä tiedoilla, taidoilla ja kalustolla nyt mennään. Olen iloinen, että kummankaan – ratsun tai tätiratsastajan – lähtökohdat eivät ole laimentaneet Mian motivaatiota opettamiseen vaan hän opettaa meille ratsastuksen hienouksia eteenpäin ja eteenpäin. Saatte seurata meidän kolmen projektia eteenpäin. Mian, minun ja Odessan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti