Hae tästä blogista

lauantai 6. lokakuuta 2012

Kerro kerro kuvastin: Näyttelyaamu Pärnussa

Tästä starttaa artikkelisarja, jossa jaan jostain syystä mieleen jääviä kuvia. Tai kuvia, joilla on jokin tarina.

Tämä kuva on otettu elokuun ensimmäisenä viikonloppuna 2012 Pärnussa Virossa. Tässä kuvassa näyttelypaikan areena näyttää hyvin kammottavalta aamuisessa sateessa. Päivästä tuli kuitenkin ihana ja aurinkoinen ja itse kenttä telttojen takana oli erinomainen. Kentällä oli hieno ja täydellisen nurmipinta. Samoin katsomon takana on kaunis puisto, joka päättyy Pärnun kuuluisaan hiekkarantaan. Koirista otetuissa kuvissa ei mistään huomaa, että "reunustat on rauniot". Kaikilla oli erittäin mukavaa ja näyttely sujui paremmin kuin monesti Suomessakaan, ilman pienintäkään mutkaa. Se oli tosi ammattitaidolla hoidettu näyttely ja loppukehät oli juonnettu erinomaisesti sekä viroksi että englanniksi. Erinomaista palvelua, hyvää ruokaa ja paljon suomalaisia koirineen. Auringon paisteessa harvemmin kenelläkään on mieli maassa ja tee mieli valittaa mistään.

MUTTA. Järjestysmiehet olivat aivan kamalia. He kiersivät molemmat päivät vahtimassa milloin mitäkin. Kehien ja boxien väliin piti jättää metrin kaistale yleisölle. He siirrättivät toisten boxeja jopa 10 sentin vuoksi. Vaikka missään ei ollut yhtään yleisöä – vain koirien kanssa olevia näytteilleasettajia jotka myös halusivat nähdä milloin on oma vuoro. Lauantai-aamuna minun käskettiin viedä lastenvaunut pois nurmikolta, eli Sisun (alle 3 kuukautta) olisi pitänyt viettää päivä tartan-radalla 25 metriä siitä, missä meidän kehä oli. Samoin boxit käskettiin viedä kentän keskeltä juoksuradan puolelle. Onneksi saimme vaunut, koirat ja boxit tuttujen telttaan, joten Sisu ei joutunut olemaan hetkeäkään yksin.

Yhdeltä pariskunnalta kiellettiin jopa retkituolien laittaminen nurmikolle! Mikä näyttely on sellainen, että tuoleja ei saa käyttää? Eihän se sääntö sitten kauaa kestänytkään, kun kenttä täyttyi monista sadoista ihmisistä. Järjestysmiehet kiersivät säännöllisesti koko päivän kehien reunoja ja heistä sai harmaita hiuksia yksi jos toinen. Mitäköhän he vartioivat? Näitä raunioita? Pyörittelimme päitämme. Kun kaikii toimi itse näyttelyssä, ilma oli mitä kesäisin ja kaikilla oli mukavaa, pitikö järjestysmiehien laittaa meidät kuvittelemaan, että olemme raunioiden keskellä neuvostokaudella?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti