Hae tästä blogista

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Reissusarja alkaa!

Selasin kuviani läpi etsiessäni jotain sopivaa kuvaa tänne blogiin koiran (lentokoneella) lentämisestä kertovaan juttuun. Sitäpä ette saa, koska jäin katsomaan kaikkia kuvia eri reissuista. Tiedäthän, kun pitäisi siivota kaappeja, hyllyjä tms. ja jääkin vaan lueskelemaan vanhoja lehtiä, nauramaan jotain vanhoja juttuja jne.

Itselaukaisimella Latvialaisella P-alueella otettu kuva pioneeriporukasta joka ensimmäisellä
asuntoautoreissullaan ajoi suoraan Puolaan. Hengissä selvittiin ja paljon koettiin!
Luulen, että tulette lukemaan useasta hauskasta reissusta vielä. Itseasiassa, kun noita kuvia katsoo, niin tajuaa sen, että meidän harrastus on yhtälailla matkailu, kuin koiranäyttelyt. Koiranäyttely on syy lähteä matkaan. Kukaan tästä porukasta, joka yhdessä reissaa ei matkaile etelän lomilla, vaan haemme seikkailumme autoillen tai lennellen pitkin Eurooppaa – koirien kera. Siksi toiseksi, kun ottaa reissun jo alusta matkailun kannalta, ei haittaa sitten tippaakaan, jos niitä sertejä ei tule.

Vuonna 1999 kävin ensi kerran Virossa näyttelyssä, sen jälkeen pohjoismaiden kaikki kolkat on koluttu. Samoin Baltia alkaa olla tuttu. Venäjä, Espanja, Puola, Saksa, Slovakia ja Englanti on myös käyty. Portugalissa olen ollut lisäksi tuomarina. Ensi kesänä on vuorossa Ranska ja Pariisi. En malta olla housuissani siihen asti!

Nämä ovat vain plussaa. Pelkästään tittelit kiikarissa
matkanteosta tulee turhan vakavaa. Relax!
Matkalla on joka kerta yöunet vähillä, hermot silloin tällöin myös kireällä (en tunnutsta), itku usein lähellä (auton rikkoontuessa nykyisin liian usein) ja nauru aina herkässä. Mutta koirat on säilyneet ilman ongelmia, kop kop (koputtaa päähänsä). Huumori pitää tiellä!

Kertaanpa tähän ensimmäiseen blogin matkailuosioon jotain itsestäänselvyyksiä, joiden kanssa selviää hengissä pisteestä a pisteeseen b tai c.

Hyvä suunnittelu on kaiken a ja o. Näyttelyyn on ilmoittauduttu usein 3-6 kuukautta ennen, laivaliput varattu toista kuukautta ennen, samoin hotelli. Jos matkaan lähdetään lentäen, on kyseessä yleensä iso näyttely ja silloin pitää varaus olla tehty ainakin puolta vuotta ennen. Raitti ja matkan karkea aikataulutus on tehtävä jo tuolloin varausten vuoksi.

Rajavartija bussissa katsomassa
kaikkien passit. Paperit kuntoon!
Koiranäyttelysäännöt on tavattu alkuperäiskielellä ja selvitetty, mihin luokkiin koirat voi osallistua jos haluaa kilpailla serteistä. Rokotuksien voimassaolojen maakohtaiset säännöt ja esim. Venäjän leptospiroosivaatimus pitää myös huomioida ajoissa.

Vain Ruotsista ja Norjasta voi tulla takaisin Suomeen ilman heisimatolääkitystä tänä päivänä. Eli varmista milloin näyttelypaikalla on eläinlääkäri, ota omat drontalit mukaan ja merkintä EU-passin sivulle heti rokotusten tarkastuksen yhteydessä. Varaa merkintään myös paikallista valuuttaa käteisenä. Kotiin tai ainakaan tulliin ei ole asiaa ilman asianmukaisia merkintöjä. Niin EU-passi otetaan pennulle jo ensimmäisestä rokotuksen yhteydessä!

Ruotsiin ja Norjaan lähtijöillä pitää olla myös Rabies vasta-aineet testattuna ja rabiesrokotus ollut voimassa jokaikinen päivä verikokeen jälkeen. Tämä maahan tulo ja eri maihin meno -viidakko on sekavaa ja se muuttuu ainakin puolivuosittain. Katso Eviran sivuilta määräykset vaikka joka kerta, niin ei tule ikäviä yllätyksiä.

Kaikki pitää olla paperilla mukana: hotellivaraus, kartta hotellin ja näyttelyn alueesta printtinä, laivaliput, koirien ilmoittautumisten hyväksynnästä ja maksukuitista on hyvä ottaa myös printti. Lisäksi hanskalokeroon katsaus, että auton paperit on siellä ja ennakkoon hankittu Green Card, matkavakuutus kortti lompakossa. Vaikka sinulla on navigaattori, osta myös kartta. Itsellä on autossa ollut jo monta vuotta varalla Euroopan karttakirja. Jos matkakuume vaikka iskee kesken kauppamatkan...

Unohda glamour ja sopeudu – vaikka hotelli olisi kapinen luukku!
Siellä ei nukuta kuitenkaan 4-5 tuntia enempää...
Ota suvaitsevaisuutta, asennetta ja huumoria mukaan. Luottokortti on kanssa aika hyvä kapistus myös. Glamourin ja kaikki luxuksesta unelmoinnit kannattaa jättää pois, sillä matkanteko koirien kanssa on väsyttävää, roudaamista aamuyön ja illan tunteina, nälässä, vaatteet ja tukka paskaisena ja illalla on hotellissa valittavana 5 tunnin yöunet tai 4 tuntia ja suihku. Siinä ei auta äiti eikä taivaan isä, vaikka miten potkisit seiniä.

Tässä matkustaa 11 koiraa ja 3 naista päiväretkelle Viipuriin.
Saaliina 11 sertiä ja kaikki palkinnot tuliaisineen mahtui vaivatta.
Tässä kohtaa en voi korostaa auton hyvää huoltoa. Ja tässä samaisessa kohtaa kaikki mun kanssa reissussa olleet ja niistä kuulleet purskahtavat nauruun. Niinpä, puhun kokemuksesta, uskokaa! Autossa ei ole pahitteeksi olla kaikenlaista tarviketta. Sadevarusteet, yöpymisvarusteet tai ainakin peitto, kertakäyttö-astiat, korjaustarvikkeita, öljyä, lasinpesunestettä, RATTILUKKO, VESSAPAPERIA, ylimääräisiä muovikasseja ripuloiduille koirien pedeille ja kaikelle muulle, mitä vastaan sattuu, käynnistyskaapelit, vetoköysi, ylimääräinen pyyhe, kakkapusseja, vesikanisteri koirien ruokia ja juomista varten, ensiapulaukku, vaahtosammutin, taskulamppu, puukko, varasulakkeita ja polttimoita. Siihen kun lisätään koirien boxit, omat matkavarusteet, koirien matkavarusteet, trimmipöydät, vetoalustat, teltta ja kaikki kymmenet tuliaispussukat, ette enää naura minun autovalintaani. Yksikään tavara ei ole jäänyt autosta pois tilan puuteen vuoksi. Eikä shoppailulle ole ollut rajoituksia. Koirista on mahtunut aina kaikki, mitä on haluttu näyttelyyn ilmoittaa.

Viamichelin.co.uk reittipalvelu on ehdottomasti paras! Katso matka-ajat ja bensan kulutus siitä budjettia ja aikataulutusta varten. Lisää aikatauluun tunti jokaista 300-400 kilometriä kohti koirien kusetustauko-ekstraa. Ja lopuksi päivään tunti tai kaksi joustovaraa tietöiden, ruuhkien ja katastrofien varalta. Usko tätä! Kertaakaan ei olla myöhästytty laivasta, vaikka lähellä on ollut lähes joka kerta.

Autonkorjauskokemuksista eri maissa tulee yksi juttu
aivan varmasti. Tässä autossa on sisällä 8 koiraa hiiren hiljaa,
koska ne ovat tottuneet olemaan autokorjaamossa matkoilla!
Hitsaaja ei tässä kohtaa tiedä koirista mitään.
Valehtelin, viimeksi myöhästyttiin Tallinnan lautasta, kun autosta tippui pakoputki jo 15 kilometriä kotoa lähdön jälkeen. Ehdittiin näyttelyyn silti, koska oltiin varattu 3 tuntia shoppailuaikaa. Ehdittiin seuraavalla laivalla ja vielä shopattiin tunti...

Maassa maan tavalla - maassa. Venäjällä ei ole välttämättä
pöytää kehässä, mutta siihen ei itku auta. Alas polvilleen vaan
nöyrästi, niin tuomari, sihteeri kuin omistajakin!
Tärkein ohje kaikista: "Maassa maan tavalla!". Kun jätät Suomen tomut taaksesi, jätät kaiken hyvin organisoidun, kaikki meidän miljoonat säännöt, tutut rutiinit ja ohjeet. Älä oleta mitään, vaan ota selvää etukäteen. Älä ajattele, että "kun meilläkin Suomessa, säännöt menee näin...". Joka kerta näkee maailmalla ensikertalaisia tai muuten noviiseja, joilla on homma sekaisin ja suuret pettymykset. Suurin syy on siinä, että ei olla otettu selvää tai kysytty koneneemmilta miten tulee toimia vaan on "oletettu, ajateltu ja luultu". Ei tuonne maailmalle kannata mennä opettelemaan kantapään kautta tai luulemaan. Sen verran se kuitenkin maksaa ja vaaroja on olemassa.

Kysy, lähde kokeneen matkaan tai käytä valmiita bussimatkoja. Mutta älä jää kotiin ja katkeroidu niille, kenellä on ulkomaisia valionarvoja ja voittajatitteleitä. Niitä saa vain hakemalla ulkomailta, ne ei tule kotiin!

Bon Voyage!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti