Kakka-juttu

Sitä itseään. Koirankakkaa.

Nyt sitä pilkistää lumesta ja pian on lehtien yleisönosastot tulvillaan: koi-ran-kak-kaaaaa!!!

Se, mikä on varmaa on se, että sitä löytyy ja tulee löytymään ikuisesti keväisin. Ja sen tulo ei koskaan lakkaa, jollei Japanin tai jonkun muun maan ydinlaskeumat hoitele meitä elollisia olentoja täältä maapallolta pois ulostelemasta.

Siitä päästäänkin elämän peruskysymyksiin. Kun eläimenpoikanen syntyy, se on aina pieni ihme. Siihen on yhdistynyt monet geenit ja sen tulevaisuus on aina auki. Yksi mikä on varmaa, on se, että se tulee joskus kuolemaan. Se on luonnon laki. Samoin eläimen toimintaa ohjaa ja siihen vaikuttaa se, että eläessään se tarvitsee elääkseen ruokaa. Se tulee syömään säännöllisesti ja ruoka tulee toisesta päästä yhtä varmasti ulosteena ulos. Eläinten omistajilla 1/4 hoitamisesta on ulosteiden keräilyä jossain muodossa: koirien kakkaa kerätään pihalta ja pussitetaan lenkillä, kanin omistajille häkin siivousta, kissanhiekkalaatikon tyhjennystä, akvaarion pohjan imurointia ja hevostalleissa karsinoiden siivousta.

Ei tarvitse kovin kauaa olla eläimen omistajana tai hoitajana, kun tuohon pa...aan alkaa tulla neutraali suhde. Koirankasvattajat oppivat nopeasti syömään sen hajussa, kun pennut ovat keittiössä tai ruokailutilan läheisyydessä. Sen oppii jopa sulkemaan ajatuksista taka-alalle yllättävän nopeasti.

Koirankasvattajan puutarhasta löytyy omat lapiot ja haravat puutarhanhoitoon – ja tietysti koirankakalle. Kakan kerääminen ruokkii innovaatioita ja olenkin ostanut edistyneen kakka-kaappari-haravan, jolla pötköt saa nurmikosta leviämättä helposti irti. Sen käyttöä tulen varmasti keväämmällä esittelemään ylpeänä kuvasarjan avulla.

Moni haaveilee koirasta tai hevosesta ajatellen hetkiä harjatessa ja taputellessaan uljasta eläintä. Tuskin kukaan eläimestä haaveillessaan unelmoi talikon kanssa taistelemisesta karsinassa tai kakkapussijumpasta tien reunassa. Se vaan on se asian nurjempi puoli.

Suloinen pikku koiranpentu, joka syö ja kakkaa.
Aika usein vielä sisälle.

Koiranomistajat vertailevat ruokamerkkejä sillä, minkälaista jätöstä mikäkin ruoka koiran läpitullessaan tuottaa. Yleensä ruokapöydässä. Koiran ollessa kipeä, sen ulosteesta tehdään ensimmäiset arvelut diagnoosista ja sen koosteesta kysytään ensimmäisenä eläinlääkäripäivystykseen soitettaessa.

Hevostenomistajat seuraavat rehun imeytymistä ja mahavaivoja lannan rakenteesta ja sisällöstä. Sekoitetaanpa hevosenlantaa joissain ongelmatapauksissa hevosen ruokaankin, jotta saadaan hyviä bakteereja suolistoon.
Koiranomistajat tietävät, miten himoissaan koirat lantaa syövät. Valitettavasti ihmisen jätökset on ihmisen parhaalle ystävälle myös mieleen, millon puuceen alle pääsevät tai niitä retkeilyalueen metsästä löytävät.

Kissanomistajat vertailevat millaista paakkua kissanpissa missäkin pelletti- ja kissanhiekkamerkissä tekee. Kanikasvattajat testailevat erilaisia puruja ja pelleteitä, jolla kuivikekustannuksissa saisi säästettyä.

Ne ketkä kakanhajuun eivät totu, lopettavat kasvattamisen tai haaveilun eläintenhoitajan ammatista melko nopeasti. Ilman kakkaa ei ole koiranpentuja. Ilman tosipaljon kakkaa ei ole kenneliä. Ilman lantakasaa ja sen lemua joka vaatekappaleessa ei ole ainuttakaan tallia. Oletkos muuten koskaan käynyt sikalassa?

Väistämättä sontatalkoista tulee osa päivittäistä eläimenomistajan rutiinia. Viikottaista ainakin. Jos harrastat eläimiä – harrastat myös kakkamaisia juttuja.