Raporttia Norjanmaalta

Saamanne pitää. Pieni kuvaraportti Norjan matkasta. Var så vennlige!

Norjaan lähti kolme koiraa ja tuotiin yksi. Perästä lähtee varmaan vielä yksi ja yhdestä esitettiin kiinnostusta. On tämä sellaista tämä matkailu, että ei moni ymmärrä. Enkä minä ymmärrä monta. Joten hyvä kun kaikilla on jotain kummasteltavaa ja päiviteltävää. Meitä ihmisiä oli mennessä ja tullessa kaksi aikuista ja yksi tuollainen "pätkä".

Tullissa kyllä virkailija heitti minulle "olet sitten ottanut koko perheesi mukaan", kun kuljin turvatarkastuksesta mäyräkoiranpentu molemmissa kainaloissa. Tästä lentoaiheesta pitää kirjoittaa ihan oma artikkeli, sillä se on koirien kanssa yksi taiteen laji ja siitä on kertynyt melkoisesti kokemusta.

Matkustin ensisijaisesti arvostelemaan mäyräkoiria Norjan Voittaja -näyttelyyn. Minun osalle tuli pitkäkarvaiset, jotka on myös oma harrastamani rotu. Tunnen paljon norjalaisia kasvattajia ja olen käynyt kilpailemassa ja leireillä vuonojen maassa lukemattomia kertoja. Aiemman elämäni vuoksi puhun myös norjaa ihan kelvollisesti. 

Tämän verran meillä oli tavaraa kahden yön ja kolmen päivän retkelle.

Ensin suoritettiin velvollisuudet näyttelykehässä.

 Matkaan valmistautuminen ei ollut ihan "pikku juttu", sillä mukana oli ensi kertaa lentokoneessa 6 kk ikäinen VAUVA. Herran jestas montako sataa tuhatta kilometriä olen ajanut koira takapenkillä, takaluukussa, sylissä, etupenkillä, katolla tai pään päällä, mutta IHMISVAUVA! Tämä matka jännitti sen aspektin vuoksi melkoisesti.

Tiedän miten koirat ja koiranpennut käyttäytyvät lentokoneessa – ihan tavallisesti. Mutta ei mitään aavistusta, miten vauvat reagoivat. Mitä ne tarvitsevat?

Mukana oli siis illallisvaatteet, vaippoja, korkokengät, ruokalappu, meikkejä, pilttipurkkeja, tweedtakki, talouspaperirulla, sukkahousut, kuolaräsyjä, hiuskiillettä, varatutteja, puolihame, maissinaksuja jne. jne. Onneksi tukihenkilönä, lapsenvahtina ja seuraneitinä oli mukana 5 lapsen äiti ja 9 lapsen mummo joka on tehnyt työuransa lastentarhassa. Pienokaiseni siis ainakin selviäisi hengissä tästä kolmesta päivästä. Mikä parempaa seuran kannalta, kun hän on myös yli 40 vuotta toiminut koirankasvattaja. Riittää puhetta muutamaksi tuhanneksi kilometriksi.

Tämä kaunis 8-vuotias uros oli kaunein veteraani ja uroksien toiseksi kaunein.

Poikasen piti päästä välillä maahan, kun rattaissa istuminen alkoi puuduttaa. Tyhjä kehä sopi areenaksi.

Itse näyttely meni rutiinilla ja voittajat saatiin aikaiseksi. Itse luetteloa en ole ehtinyt kuin nopeasti vilkaista vieläkään, joten minulle on edelleen arvoituksia oliko voittajat vanhoja tuttuja vaiko uudempia tuttavuuksia. Joka tapauksessa tuomarina kehän keskellä seistessä koiria tulee eteen sitä vauhtia, että jälkikäteen ei muista enää oliko se hoikka musta uros avoimessa vaiko nuorten luokassa ja tuliko se kehään ensimmäisenä vaiko viidentenä. Joten sitä luetteloa selatessa ei paljon viisaammaksi tule.

Suosittelisin jokaiselle yhden näyttelypäivän ajan istumista kehän laidalla ilman luetteloa. Illalla voisi sitten kaivaa jostain netistä tulokset ja yrittää kaivaa koirien kuvia mieleen. Mahdotonta! Kehän laidalla luettelo kädessä ei voi ymmärtää millaisessa sokkotestissä tuomari työnsä tekee. Siinä ei ehdi eikä halua tietää mitään koirista vaan arvioi ne näkemänsä perusteella. Vaikka moni tietysti luulee tuomareiden laskeskelevan, selailevan aivojensa arkistoja ja taktikoivan tuloksia. Näille luulijoille voin sanoa: katsokaa vähemmän televisiota. Totuus on paljon arkisempaa ja koirat saavat kukin ansionsa mukaan arvostelun.

Näyttelyn jälkeen päästiin rennompaan osioon, joka sisälsi vanhojen tuttujen tapaamista, kuulumisten päivittämistä, pentujen katsontaa, nuorten koirien katsontaa, ruokailua, juttelua, hiukan vielä ruokaa, juttelua ja vierailua tuttavakennelissä.

On erittäin tärkeää, että
a) matkustaa. Ilman matkustamista ei saa käsitystä ulkomaisista koirista. Nettikuvista ei saa tietoa varsinkaan luonteesta, koosta, turkinlaaduista tai liikkeistä.
b) tutustuu kasvattajiin henkilökohtaisesti. Näin saat tarvittaessa ostettua häneltä lupaavan pennun, jos samasta pennusta kilpailee Ukrainalainen tuntematon harrastaja.
 c) katsoa myös kotona olevia kasvattajien koiria. Ilman sitä ei voi ymmärtää mitä kenellekin "hieno pentu" tarkoittaa. Kun näet itse kunkin materiaalin, voit muodostaa käsityksen ihmisen omasta mausta ja koirien laadun todellisesta tilasta. Samoin arvioida mitä mistäkin on mahdollisesti tulossa.
d) välttyä ostamasta – suoraan sanottuna roskaa. Yksi tärkeimmistä tiedoista on, että on ostamatta sitä pentua joka näyttää kuvassa upealta, mutta emä ja isä ovat kaikkea muuta ja itse pentukin lopulta venutettu ja vanutettu jollain vahingolla kuvan asentoon.

Kun jokainen tuontia suunnitteleva kasvattaja ylittäisi muutaman kerran Suomineitomme rajan, välttyisimme monilta huonoilta ja keskitasoisilta koirilta, joita syntyy joka tapauksessa. Se taas siitä paasausosiosta.

Vanhan kasvattajan kodikas palkintolautas-asetelma seinällä.

Yksi kauneimmista karkeakarvaisista mäyräkoirista, joita olen koskaan nähnyt.

On aina yhtä inspiroivaa kuunnella muita kasvattajia, eri maiden ongelmia ja iloja koiran kasvatuksesta. Tällä reissulla mm. kuulin, että Norjassa matolääkkeet ovat siirtyneet reseptille, joten pentujen madotus on vähän hankalaa. Samoin sen, että kutun maitoa on kautta aikojen käytetty pentujen ruokinnassa aikana ennen Royal Caninin pennunmaitovastiketta. Myös "patentoimani" tutti-ruisku-systeemi on vanha tapa syöttää villieläinten pentuja, kertoi 72 vuotias kasvattajatuttava. Samat on arjen haasteet ja systeemit oli maan valtiomuoto tai sijainti mikä tahansa.

Pentuja näin silmänkantamattomiin – lähes.

Kääpiömäyräkoiran anova katse. Anna herkkuja!

Tällä matkalla näin enimmäkseen karkeakarvaisia pentuja. Normaali- ja kääpiökoossa. Norjassa on ihan kelvollisia kasvattajia ja sieltä tulee varmasti kovia kilpakumppaneita moneen isoon näyttelyyn lähitulevaisuudessa. Materiaalivaihtoa ystäväni ovat tehneet muutaman viime vuoden aikana, joten he vertasivat nyt aikaansaannoksiaan.

Elämä ei ole pelkkää koiraa, kenneliä ja kasvatusta. Ihastelimme ruskeaa kutunjuustoa "brunost:ia", kaupassa ihmettelimme norjalaisia joululeivonnaisia, erilaisia liha- ja kalaruokia ja päivittelimme joulukukkien hintoja. Söimme norjalaisia ranskalaisia ja katselimme auton ikkunasta maisemia.

Kotiin palattuani halusin hyödyntää sitä intuition tunnetta, jota koin kun menin vierailulle uuteen kenneliin. Miltä siellä tuoksui – tai haisi. Mikä oli ensivaikutelma ja ensinäkymä sisään astuttaessa. Näin hienon kennelin, jossa kaikki on aina tip top. Sitten näin koirien kuraisen aitauksen – jota ei myöskään Norjassa voi välttää. Tämän yhteispohjoismaisen kura-ahdistuksen vuoksi tilasin tänään 10 kuutiota soraa. Se saapuu huomenna juuri parahiksi ennen illaksi luvattua lumimyrskyä. Saan soran odottamaan kevättä tarhan pohjaan ja täten ensi kevät sujuu kurattomammin. Ihana olla kotona.

Pieni tikkuparta harjoittelee vasta vetoavaa ilmettä.

Pieni pentu, suuri maaailma.

Monta on mutkaa ja kuoppaa tälläkin pennulla ihmeteltävänä.

Tässä neljän kuukauden ikäinen keskenkasvuinen tuijottaja.