Hae tästä blogista

tiistai 6. marraskuuta 2012

Mustalaisleiri muuttaa eläinlääkärille

Viime aikoina on tuntunut, että mulle voisi nimetä oman parkkiruudun eläinlääkärin pihaan. 

Milloin käyn ostamassa jotain tarveainetta, kuskaan tuttavaani, käyn näyttämässä milloin mitäkin asiaa koiristani tai tarkastuttamassa pentuja. Viimeisen parin kuukauden aikana olen valehtelematta käynyt ainakin kerran viikossa Siuntion eläinlääkäreillä asioimassa.

Kun on koiria paljon, on hyvä ja luotettava suhde eläinlääkäriin lähes "elintärkeää". Kun on koiria paljon, on kiva, kun eläinlääkärille on vain 5 minuutin ajomatka. Ei, se on luxusta. Ja piste i:n päällä on, jos eläinlääkäriltä lähtee myös vierailun aiheesta huolimatta hyvällä mielellä.

Tänään marssin ovesta sisään kunnon arsenaalin kera. Kaksi boxia koiranpentuja ja pienokaiseni turvakaukalo ja käsilaukku piti raahata autosta sisään. Viisi pentua sai pentutarkastuksen ja yksi kävi kontrollissa muuten vaan. Muistin ottaa myös kaikki mukaani, toisin kuin perjantaina lompakkoni, joka vietti viikonloppua paikallisessa kaupassa, kun unohdin sen ostoskärryihin. 

Pennut pitivät pyöritystä yllä lattian tasossa, kun yksi kerrallaan ne kävivät pöydän päällä tutkittavana. Käytäntö oli pakon sanelema, sillä kiljunta boxissa peitti alleen muut äänet. Vapautimme koko remmin kaahaamaan lattialle. Paperit olin onneksi täyttänyt jo tietojen osalta kotona ja pennut oli valmiiksi sirutettu, niin tarkastus itsessään sujui joutuisaan.

Aina on kivaa, kun asioiden hoitamisen yhteydessä voi rupatella muutakin. Siinäpä se eläinlääkäri punnitaankin – kuka on paras ihmisten kanssa. Tuskin monikaan osaa arvioida hoitaako eläinlääkäri koiran hyvin vai erinomaisesti. Mutta ihmisten kohtaamisesta tulee se varsinainen osaaminen esiin.

Heidissä arvostan sitä, että hän kumoaa hymyillen mun omat netistä tehdyt diagnoosit. Tai vaihtoehtoiset hoitomuodot ja selittää miksi mikäkin menee eläimessä – kuten menee. Ja jaksaa selittää asioita, vaikka hän puhun aidasta ja minä aidanseipäästä.

Ihmislapseni – vajaan puolen vuoden ikäinen pikku-ukkeli on iloinen eläinlääkärillä kävijä. Ja tunne on molemminpuolinen myös vastaanotolla. Mulle on nyt luvattu järjestää aika "koska tahansa", kunhan pikkuhurmuri on mukana.


Käsimatkatavarat vastaanotolla sisällä. Kaikki pienokaiset omissa kaukaloissaan.

Pennut aiheuttivat elämää lattiantasossa. Niiden kiljuntaa ei vaan kestänyt kuunnella boxissa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti