Tämä blogini siirtyy lähiaikoina uudelle sivustolle. Sen kehittely on ollut kesken jo toista vuotta ja siksi tämä blogi onkin ollut niin hiljaa.
Joten... Odota vielä hetki, niin saat osoitteen uuteen upeaan maailmaan!
maanantai 23. helmikuuta 2015
Teemme muuttoa!
Tämä blogini siirtyy lähiaikoina uudelle sivustolle. Sen kehittely on ollut kesken jo toista vuotta ja siksi tämä blogi onkin ollut niin hiljaa.
Joten... Odota vielä hetki, niin saat osoitteen uuteen upeaan maailmaan!
perjantai 4. lokakuuta 2013
Maaseutu hyötykäyttöön – Talikkoterapialla
Onko sinulla stressiä, harmitusta, kerääntynyttä aggressiota tai muuten vaan pännii?
Tarjoan tilanteestasi vapautumiseen – Talikkoterapiaa. Musiikin soidessa ja koko ruumiin liikkuessa sivuttaisesti, ylösalas-liikkein sekä edestakaisin, vapautuu paha energia ulos ja korvautuu uudella.
Porcivetin (ent. hirvensarviöljy) tai hyönteiskarkotteen kaltaisen tuoksun hajussa päätä voi alkaa särkeä, jolloin ajatukset kiinnittyvät siihen huolien sijasta. Se on tilapäistä ja vähenee päästyäsi kotiin. Terapian kuluessa hartiat rentoutuvat, hengityksesi syvenee ja tunnet rentoutumista. Alkuvaiheessa myös väsymys on tuttua, mutta vähenee terapian kuluessa.
Terapiaa tarjotaan yksiköissä 3x3 metriä (yksikön kutsumanimi karsina). Voit ostaa terpaiaa karsina kerrallaan tai 10 karsinan korteissa. Yksittäinen karsina maksaa 25 euroa + alv. 10 karsinaa 200 euroa + alv. Voit myös ostaa koko viikonlopuksi useita karsinoita tai tehdä kesälomaksi viikkovarauksen hoitopaikan kanssa.
Terapiapaikkoja löytyy ympäri Suomen, mutta mitä lähempänä pääkaupunkiseutua ja yleisiä kulkuyhteyksiä, sitä kysytympää ja kalliimpaa terapia on. Tämä on yksi vaihtoehto maaseudun autioitumisen estämiseen, sillä moni kaupunkilainen on vailla hyvää terapiapaikkaa. Terapian tarjoajat, joita kutsutaan myös tallinpitäjiksi, voivat esimerkiksi järjestää yhteiskuljetuksia kaupungilta maalle ja samalla majoituspalvelut maaseudulla lisääntyvät.
Terapiaan tarvitaan vain pieni ohjeistus jonka jälkeen sitä voi suorittaa itsenäisesti. Se toimii parhaiten joko täydessä rauhassa tai mieleisen musiikin soidessa. Myöhemmin voi esimerkiksi terapiaa suorittaessa keskustella mukavia hyvässä seurassa, mutta tällöin tulisi perustekniikka olla jo hallussa.
Tekniikka vaatii pientä käsivoimaa, eikä sovellu pahasti liikuntavammaiselle. Pienet psyykiset esteet eivät ole haitta jos toinen terapian saaja on seinän toisella puolella tai eri aikaan suorittamassa omaa terapiaansa. Myös fyysinen voima ja hapenottokyky kasvavat terapian edetessä. Moni on kokenut uutta eheytymistä henkisesti tämän terapian muodossa.
Terapiaa on suositeltava käyttää vain ulkoisesti, vaikka se harvoin sisältää muuta kuin puhtaita luonnon tuotteita.
Tämä terapia varmasti toimii, sillä päivittäisiä käyttäjiä on miljoonia ympäri maailman!
Satsaa itseesi – olet itse tärkein voimavarasi.
Tarjoan tilanteestasi vapautumiseen – Talikkoterapiaa. Musiikin soidessa ja koko ruumiin liikkuessa sivuttaisesti, ylösalas-liikkein sekä edestakaisin, vapautuu paha energia ulos ja korvautuu uudella.
Porcivetin (ent. hirvensarviöljy) tai hyönteiskarkotteen kaltaisen tuoksun hajussa päätä voi alkaa särkeä, jolloin ajatukset kiinnittyvät siihen huolien sijasta. Se on tilapäistä ja vähenee päästyäsi kotiin. Terapian kuluessa hartiat rentoutuvat, hengityksesi syvenee ja tunnet rentoutumista. Alkuvaiheessa myös väsymys on tuttua, mutta vähenee terapian kuluessa.
Terapiaa tarjotaan yksiköissä 3x3 metriä (yksikön kutsumanimi karsina). Voit ostaa terpaiaa karsina kerrallaan tai 10 karsinan korteissa. Yksittäinen karsina maksaa 25 euroa + alv. 10 karsinaa 200 euroa + alv. Voit myös ostaa koko viikonlopuksi useita karsinoita tai tehdä kesälomaksi viikkovarauksen hoitopaikan kanssa.
Terapiapaikkoja löytyy ympäri Suomen, mutta mitä lähempänä pääkaupunkiseutua ja yleisiä kulkuyhteyksiä, sitä kysytympää ja kalliimpaa terapia on. Tämä on yksi vaihtoehto maaseudun autioitumisen estämiseen, sillä moni kaupunkilainen on vailla hyvää terapiapaikkaa. Terapian tarjoajat, joita kutsutaan myös tallinpitäjiksi, voivat esimerkiksi järjestää yhteiskuljetuksia kaupungilta maalle ja samalla majoituspalvelut maaseudulla lisääntyvät.
Terapiaan tarvitaan vain pieni ohjeistus jonka jälkeen sitä voi suorittaa itsenäisesti. Se toimii parhaiten joko täydessä rauhassa tai mieleisen musiikin soidessa. Myöhemmin voi esimerkiksi terapiaa suorittaessa keskustella mukavia hyvässä seurassa, mutta tällöin tulisi perustekniikka olla jo hallussa.
Tekniikka vaatii pientä käsivoimaa, eikä sovellu pahasti liikuntavammaiselle. Pienet psyykiset esteet eivät ole haitta jos toinen terapian saaja on seinän toisella puolella tai eri aikaan suorittamassa omaa terapiaansa. Myös fyysinen voima ja hapenottokyky kasvavat terapian edetessä. Moni on kokenut uutta eheytymistä henkisesti tämän terapian muodossa.
Terapiaa on suositeltava käyttää vain ulkoisesti, vaikka se harvoin sisältää muuta kuin puhtaita luonnon tuotteita.
Tämä terapia varmasti toimii, sillä päivittäisiä käyttäjiä on miljoonia ympäri maailman!
Satsaa itseesi – olet itse tärkein voimavarasi.
tiistai 30. heinäkuuta 2013
Hiuspidennyksiä hevosilla
Hevosilla on kautta aikojen pidetty hiuspidennyksiä. Kärpästen häititessä silmiä on nailoninen otsatukkalisäke oiva apu.
Pilkkuponi sai Hangon Sea Horse -tuliaisena sini-mustan lisäkkeen. Kärpäsotsapanta taitaa olla ihan virallinen nimi, mutta samapa tuo. Ja sama asia.
Kerrankin otsis oli sopiva leveydeltä, mutta pituus huima. Niinpä lisäke kävi parturissa, ettei se mene kokoajan suuhun.
- Tarjoilija!! Heinissäni on otsatukka!
lauantai 27. heinäkuuta 2013
Vesileikkejä koirankupissa
Niin meidän vauvauimariakin. Kupissa jos toisessa on uitu käsipohjaa. Tänään oli kanasta tehty vesilintu ja Anteron vesikuppi sai leikkiä ankkalampea.
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Etu- ja takakaaren välistä: Kouluratsastusmietteitä
Tänään oli kolmannen kouluratsastusurani toinen päivä.
Lasken ensimmäiseksi sen koko ajan, mitä ratsastin nuorena ennen kymmenen vuoden taukoa. Toinen tuleminen alkoi siitä, kun tauon katkaissut Odessa sai minut selkäänsä ja oppimaan asioita, joita itsekään en osannut ennen. Toinen hyvään vauhtiin ehtinyt ura katkesi hiipuen ollessani raskaana tai oikeastaan vasta sitten, kun syntynyt lapseni joutui sairaalaan 80 päiväksi.
Raskauden jälkeen kuntoni oli kuitenkin hyvä ja lihaksia riittämiin ison mahan kantamisen jälkeen. Pikkuvauva-aikana oli helppoa ratsastaa, kun vauva nukkui usein ja pysyi vaunuissa. Päästiin etenemään jo taas ihan kivasti eteenpäin.
Autossa ja sairaalassa neljännesvuoden ajan istuminen on lähes rampauttanut minut, mutta vielä jostain virtaa intoa väsymisen tuskan yli. On turhauttavaa "alkaa vääntämään koulua", kun tiedostaa, että jaksaminen loppuu juuri samaan hetkeen kuin alkuverryttely on suoritettu.
Tänään ryhdistäydyin toista kertaa hevosen selkään tällä viikolla. Pidin selän suorana, itseni "paketissa" antamatta Odessan vetää minua raaja kerrallaan epätasapainoon ja heiluvaksi. Pidin kädet ylhäällä, nostin Odessan pään ylös, jos se yritti valua pitkäksi kuin juna ja vatsan sekä selän tiukkana.
Tuo hevonen on oppinut vetämään minut etukumaraan tai muuten epätasapainoon. Olen tietysti kaikki sen metkut itse sille aikaansaanut taitamattomana alkuopetuksellani. Se tuntee minut vielä paremmin, kuin minä sen. Iskee kerta toisensa jälkeen tasapainoni ja kehonhallintani arinpiin kohtiin.
Niinpä tänään yksin ratsastaessani kertasin mielessäni kaikki mielikuvat valmennusyhteistyön alkuajoilta Mian kanssa. Ensin pysäytin Odessan ja tunnustelin että hevosta on allani yhtä paljon etupuolella ja takapuolella. Käynnissä en päästänyt Odessaa notkahtamaan etupainoiseksi vaan kannattamaan itse etuosansa. Tunnustelin allani olevaa "jumppapalloa" ja sitä, että olen täysin keskellä sitä. Sitten yritin ajaa yksipyöräisellä kaatumatta itse eteen tai taakse ja pitää hevosen suorana myös kulmissa.
Laukassa yritin muistaa pitää oman paikkani satulassa, en antaa hevosen vetää minua mukaansa vaan olla pystyssä ja pitää keskikehoa tiukkana. "Pääkin vielä ylös, äläkä aja aidasta läpi", muistutin itseäni. On sitä paljon ajateltavaa, kun hiekkaa vilisee silmissä katseen valuessa taas maahan ja hampaat pureutuu yhteen.
Sain kuitenkin muutaman kivan tunteen siitä, että selvisin tästä sessiosta ehkä viejänä, eikä vikisijänä. Odessa kuunteli muutaman hetken minua kivasti, joten ehkä tästä vielä nautintoa alkaa taas tulemaan. Odessa ainakin oli hyväntuulinen kun olin taas tallissa ja nautin suunnattomasti sen kanssa yhdessä touhuamisesta.
Päätin, että jos vihdoin tapahtuisi kisastartti ennen kuin täytän 40-vuotta. Täten aikaa on starttiin reilu puoli vuotta. Edellisestä taitaakin olla jo 19 vuotta, kun rataharjoituksia ei lasketa kisaksi. Eipä jännitä enää tällä kilometrimäärällä. Nolottaa ehkä enemmän. Mutta tällä kertaa motivaationa onkin saada tulos alusta asti itse kouluttamallani hevosella. Se on eniten itselleni tunnustus, että olen saanut jotain aikaiseksi.
Kerroin kunto-ongelmastani valmentajalle, ja hän lupautui pitämään taas muutamia tunteja niin, että ratsastamme puoliksi. Hän aloittaa Odessan kanssa ja jatkan puolivälin jälkeen. Saan alle hevosen, joka on valmiiksi pehmeä, verrytelty eikä oma energiani ole lopussa jo heti alussa. Näin tunnista jää itsellenikin jotain onnistumista ja päästään harjoittelemaan paremmin. Tämä jos mikä on tiimityötä! Saan olla onnellinen kivasta hevosesta, hyvistä puitteista ja saumattomasta valmennusyhteistyöstä.
Lasken ensimmäiseksi sen koko ajan, mitä ratsastin nuorena ennen kymmenen vuoden taukoa. Toinen tuleminen alkoi siitä, kun tauon katkaissut Odessa sai minut selkäänsä ja oppimaan asioita, joita itsekään en osannut ennen. Toinen hyvään vauhtiin ehtinyt ura katkesi hiipuen ollessani raskaana tai oikeastaan vasta sitten, kun syntynyt lapseni joutui sairaalaan 80 päiväksi.
Raskauden jälkeen kuntoni oli kuitenkin hyvä ja lihaksia riittämiin ison mahan kantamisen jälkeen. Pikkuvauva-aikana oli helppoa ratsastaa, kun vauva nukkui usein ja pysyi vaunuissa. Päästiin etenemään jo taas ihan kivasti eteenpäin.
Autossa ja sairaalassa neljännesvuoden ajan istuminen on lähes rampauttanut minut, mutta vielä jostain virtaa intoa väsymisen tuskan yli. On turhauttavaa "alkaa vääntämään koulua", kun tiedostaa, että jaksaminen loppuu juuri samaan hetkeen kuin alkuverryttely on suoritettu.
Tänään ryhdistäydyin toista kertaa hevosen selkään tällä viikolla. Pidin selän suorana, itseni "paketissa" antamatta Odessan vetää minua raaja kerrallaan epätasapainoon ja heiluvaksi. Pidin kädet ylhäällä, nostin Odessan pään ylös, jos se yritti valua pitkäksi kuin juna ja vatsan sekä selän tiukkana.
Tuo hevonen on oppinut vetämään minut etukumaraan tai muuten epätasapainoon. Olen tietysti kaikki sen metkut itse sille aikaansaanut taitamattomana alkuopetuksellani. Se tuntee minut vielä paremmin, kuin minä sen. Iskee kerta toisensa jälkeen tasapainoni ja kehonhallintani arinpiin kohtiin.
Niinpä tänään yksin ratsastaessani kertasin mielessäni kaikki mielikuvat valmennusyhteistyön alkuajoilta Mian kanssa. Ensin pysäytin Odessan ja tunnustelin että hevosta on allani yhtä paljon etupuolella ja takapuolella. Käynnissä en päästänyt Odessaa notkahtamaan etupainoiseksi vaan kannattamaan itse etuosansa. Tunnustelin allani olevaa "jumppapalloa" ja sitä, että olen täysin keskellä sitä. Sitten yritin ajaa yksipyöräisellä kaatumatta itse eteen tai taakse ja pitää hevosen suorana myös kulmissa.
Laukassa yritin muistaa pitää oman paikkani satulassa, en antaa hevosen vetää minua mukaansa vaan olla pystyssä ja pitää keskikehoa tiukkana. "Pääkin vielä ylös, äläkä aja aidasta läpi", muistutin itseäni. On sitä paljon ajateltavaa, kun hiekkaa vilisee silmissä katseen valuessa taas maahan ja hampaat pureutuu yhteen.
Sain kuitenkin muutaman kivan tunteen siitä, että selvisin tästä sessiosta ehkä viejänä, eikä vikisijänä. Odessa kuunteli muutaman hetken minua kivasti, joten ehkä tästä vielä nautintoa alkaa taas tulemaan. Odessa ainakin oli hyväntuulinen kun olin taas tallissa ja nautin suunnattomasti sen kanssa yhdessä touhuamisesta.
Päätin, että jos vihdoin tapahtuisi kisastartti ennen kuin täytän 40-vuotta. Täten aikaa on starttiin reilu puoli vuotta. Edellisestä taitaakin olla jo 19 vuotta, kun rataharjoituksia ei lasketa kisaksi. Eipä jännitä enää tällä kilometrimäärällä. Nolottaa ehkä enemmän. Mutta tällä kertaa motivaationa onkin saada tulos alusta asti itse kouluttamallani hevosella. Se on eniten itselleni tunnustus, että olen saanut jotain aikaiseksi.
Kerroin kunto-ongelmastani valmentajalle, ja hän lupautui pitämään taas muutamia tunteja niin, että ratsastamme puoliksi. Hän aloittaa Odessan kanssa ja jatkan puolivälin jälkeen. Saan alle hevosen, joka on valmiiksi pehmeä, verrytelty eikä oma energiani ole lopussa jo heti alussa. Näin tunnista jää itsellenikin jotain onnistumista ja päästään harjoittelemaan paremmin. Tämä jos mikä on tiimityötä! Saan olla onnellinen kivasta hevosesta, hyvistä puitteista ja saumattomasta valmennusyhteistyöstä.
tiistai 16. heinäkuuta 2013
Kesäkatos ponille
Pilkkuponi asui ensimmäiset pari kuukautta hankkimisen jälkeen 5 kilometrin päässä kotoani ponitallilla., Käytännössä se osoittautui viideksi kilometriksi liikaa. Pilkkuponi olisi saanut majailla siellä koko kesän, mutta kuka nyt lähtisi merta edemmäs kalaan. Halusin ponin "kotiin" kesäksi.
Naapurissani, tien toisella puolella on kunnon puitteet hevosille kenttineen, maneeseineen ja pitävine tarhoineen. Mutta niin kauan, kuin pikkuponilla on kaksi pientä, mutta ratkaisevaa ruumiinosaa olemassa, se ei sinne voi mennä. Kivekset.
Hevosia ei pidetä niin vaan, kuten koiria – oreja ja tammoja ydessä. Hormoonit sitäpaitsi aiheuttavat melkoisen määrän stressitekijöitä kaiken hauskanpidon vastapainona. Siksi ruuna on paras hevonen, vaikka sillä ei voiteta kuninkuusraveja. Tai jatketa sukua. Siihen ei ole pilkkuponinkaan tarkoitus ryhtyä, joten se saa majailla meidän kotipihassa, kunnes on helteet ohi ja tulehdusvaara pienin ruunausoperaatiolle.
Koska ponilla pitää olla säänsuojana katos, sen rakentamiseen ryhdyttiin. Aidan olin jo tässä kohtaa sähköistänyt sisäpuolelta paimenlangalla. Ja jakanut pihamaan kristillisesti kahtia lapselle ja ponille. Kummallekin oma siivunsa.
Sain apuun rungon tekoon ystäväni miehen. Olen innokas nikkaroimaan kaikkea, mutta ymmärrän rajoitteeni. Ja ponin turvallisuuden. Halusin katoksen joka on paikallaan myös ensimmäisen tuulenpuuskan jälkeen.
Rungon alkaessa nousemaan, lähdimme puolestaan minä ja ystäväni talutusretkelle. Maria talutti lastenvaunuja ja minä pilkkuponia. Muuttomatka sujui kaikenkaikkiaan helpommin, kuin ajattelimme. Viisi nopeaa kilometriä reilussa tunnissa jutellen, paarmoja huitoen ja välillä tien poskeen pysähtyen. Turvaliiveissämme olimme varsinainen tieoperaatio, joka ainakin sai monet autoilijat hymyilemään.
Katos sai muotonsa, ja pilkkuponinsa ja me joimme pihassa kahvit ponia tuijottaen. Viikkoa myöhemmin jatkoin katoksen muotoilua lautojen ja toisen ystävän kera. Katokseen, tai myöhemmin ponikioskiksi tai bussipysäkiksi ristittyyn hahmotelmaan osallistui vanha työkaverini Kirsi. Yhdessä myöhäisillassa ja yhdessä päivässä oli tehokaksikkomme naulannut, nakuttanut ja nauranut kopin kasaan. Syntyy se kahdelta mainostoimistoyrittäjältä, myös raavaskin työ. Testosteroiinia höyrysi ilmassa, kun naulaa upposi puuhun.
Kirsi sai lyhyen oppimäärän ponikuiskauksesta, joka tarkoitti ponin työntämistä takapuolesta pois, kun se tuli varastamaan vasaraa tai kaatamaan naulalaatikkoa. Kirsi yritti ensin selvittää asioita keskustelemalla ponin kanssa. Tajusi kuitenkin pian, että jotain muutakin tarvitaan, jos ei halua tavaroita varastelevaa ponia lähelleen.
Meillä ei ollut sinänsä etukäteen mitään ajatuksia kopin muodosta, eikä niitä pahemmin syntynyt teon aikanakaan. Katsoimme mihin laudat sopivat mahdollisimman pienellä sahaamisella, ja siihen sitten kiinni. Apuna oli onneksi sirkkeli, joka auttoi siinä, että sahausjälki oli suoraa.
Kyllä käsillä tekeminen on parasta terapiaa ihan mihin asiaan tahansa. Vielä parempi lopputulos on, jos sen voi tehdä hyvässä seurassa. Nauramisen avulla meille molemmille tuli kymmeniä vuosia lisää elinaikaa. Jahka pilkkuponi muuttaa kivesten hävitessä tien toiselle puolelle oikeaan talliin, on ponikopin jatkoelämä varmistettu halkovajana ja polkupyörän sekä ruohonleikkurin talvisuojana.
Nyt vietämme laatukesää kotona. Koko hullunkurisen perheeni ollessa samalla tontilla. Joka päivä ponipysäkkiä katsoessani, nousee ryhtini ainakin kaksi senttiä.
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Kasa kärryjä
Viime viikon teemana oli hevoskärryt. Niitä tuli haettua pitkin Uudenmaan lääniä erikokoisiin tarpeisiin.
Ensin ajelimme ystäväni kanssa Porvoon Pellinkiin, jonne matkaa taitettiin myös lossin kanssa. Kärryt oli lähes sataprosenttisesti jo luvattu ostaa, eikä lupausta tarvinnut pettää. Ne osoittautuivat kivan kokoisiksi ja sopivan laadukkaiksi pilkkuponille.
Jännitystä aiheutti kärryjen kiinnitys liinoilla, mutta kolmeen naiseen saimme tehtyä sen hyvin. Samoin peräkärryn kanssa ajamiseen tarvin henkisen tuen. Koukku autossa oli ollut tuossa kohtaa aika tasan viikon.
Kauniina kesäpäivänä kävimme rannan kesäravintolassa myös syömässä. Pois lähtiessämme huvitimme terassin mieshenkiöitä peruuttamalla kärryä hieman linkkuun, mutta ei liikaa. Peräkärryn kanssa kannattaisi harjoitella hieman paremmin peruuttelemaan, jos aikoisi pysähtyä hiukkaakaan tiukempaan kohtaan.
Vetokartun kiinnitystä varten tarvittiin teline kärryjen eteen, joten ne jäivät vielä paluumatkalla Kirkkonummelle hitsausverstaaseen.
Kaksi päivää myöhemmin matkasin kohti Mäntsälää ja jälleen kärryjä hakemaan. Kärryt itsessään eivät olleet erityisen hienot, mutta arvoa nosti kovasti kuultuani, että ne on Riitta Väisäsen vanhat ja tulleet omistajalle hevoskauppojen mukana aikanaan. Tulen istumaan aikanaan penkille arvokkuudella tietäen, että vuoden -76 Miss Eurooppa on ajellut samoilla kärryillä.
Näiden kärryjen hakureissulla tuli eteen myös auton ja peräkärryn kääntäminen hiekkatiellä ympäri. Onneksi Porvoon retki toimi harjoituksena ja ensimmäistä kertaa peruutus 90 asteen kulmaan tienpätkään onnistui ja auto kääntyi kapealla tiellä.
Näitä isompia kärryjä hakiessa tulivat valmiiksi korjatut pikkukärryt paluumatkalla verstaalta. Niinpä peräkärryssä oli jo kaksi hevoskärryä, kun saavuin kotipihaan. Kasa kärryjä kärryssä.
Seuraavat kaksi päivää maalasin pikkukärryjä. Pohjamaalilla kaikki metalliosat ja puunsuojalla jalkojen alla olevat laudat. Vain penkki ja etuosan vesivaneri säästyivät maalaukselta. Tuskin maltoin iltaisin odottaa poikasen nukahtamista, että pääsin maalaushommiin pihalle.
Vihreän kulahtaneista kärryistä muotoutui kahdessa illassa ruskean ja kullanhohtoiset ponikärryt, joissa oli nyt myös toimiva vetokarttu. Näillä tullaan menemään niin pitkään, kuin pilkkuponi talosta löytyy. Kestää äidiltä pojalle ja vielä pojanpojalle näillä maaleilla. Testausta odotellessa!
Ensin ajelimme ystäväni kanssa Porvoon Pellinkiin, jonne matkaa taitettiin myös lossin kanssa. Kärryt oli lähes sataprosenttisesti jo luvattu ostaa, eikä lupausta tarvinnut pettää. Ne osoittautuivat kivan kokoisiksi ja sopivan laadukkaiksi pilkkuponille.
Jännitystä aiheutti kärryjen kiinnitys liinoilla, mutta kolmeen naiseen saimme tehtyä sen hyvin. Samoin peräkärryn kanssa ajamiseen tarvin henkisen tuen. Koukku autossa oli ollut tuossa kohtaa aika tasan viikon.
Kauniina kesäpäivänä kävimme rannan kesäravintolassa myös syömässä. Pois lähtiessämme huvitimme terassin mieshenkiöitä peruuttamalla kärryä hieman linkkuun, mutta ei liikaa. Peräkärryn kanssa kannattaisi harjoitella hieman paremmin peruuttelemaan, jos aikoisi pysähtyä hiukkaakaan tiukempaan kohtaan.
Vetokartun kiinnitystä varten tarvittiin teline kärryjen eteen, joten ne jäivät vielä paluumatkalla Kirkkonummelle hitsausverstaaseen.
Kaksi päivää myöhemmin matkasin kohti Mäntsälää ja jälleen kärryjä hakemaan. Kärryt itsessään eivät olleet erityisen hienot, mutta arvoa nosti kovasti kuultuani, että ne on Riitta Väisäsen vanhat ja tulleet omistajalle hevoskauppojen mukana aikanaan. Tulen istumaan aikanaan penkille arvokkuudella tietäen, että vuoden -76 Miss Eurooppa on ajellut samoilla kärryillä.
Näiden kärryjen hakureissulla tuli eteen myös auton ja peräkärryn kääntäminen hiekkatiellä ympäri. Onneksi Porvoon retki toimi harjoituksena ja ensimmäistä kertaa peruutus 90 asteen kulmaan tienpätkään onnistui ja auto kääntyi kapealla tiellä.
Näitä isompia kärryjä hakiessa tulivat valmiiksi korjatut pikkukärryt paluumatkalla verstaalta. Niinpä peräkärryssä oli jo kaksi hevoskärryä, kun saavuin kotipihaan. Kasa kärryjä kärryssä.
Seuraavat kaksi päivää maalasin pikkukärryjä. Pohjamaalilla kaikki metalliosat ja puunsuojalla jalkojen alla olevat laudat. Vain penkki ja etuosan vesivaneri säästyivät maalaukselta. Tuskin maltoin iltaisin odottaa poikasen nukahtamista, että pääsin maalaushommiin pihalle.
Vihreän kulahtaneista kärryistä muotoutui kahdessa illassa ruskean ja kullanhohtoiset ponikärryt, joissa oli nyt myös toimiva vetokarttu. Näillä tullaan menemään niin pitkään, kuin pilkkuponi talosta löytyy. Kestää äidiltä pojalle ja vielä pojanpojalle näillä maaleilla. Testausta odotellessa!
perjantai 5. heinäkuuta 2013
Hevostaidetta ihailemassa
Sitä johkaantuu monasti yllätyksellisiin paikkoihin. Jälleen kerran löysin itseni henkeä haukkomasta – tällä kertaa en mistään eläinten joukosta, vaan taiteen parista.
Tiistaina kävin ostamassa kärryt pilkkuponille ja samalla matkalla lupasin ottaa kouluratsastusvalmentajalleni yhden hänen tilaamansa hevosmaalauksen mukaan. Luulin hakevani taulun joltain taiteilijalta ovensuusta. Astuimme kuitenkin sisään ulkorakennukseen, joka toimi sekä ateljeena, että pienenä näyttelytilana.
Dace Strausan elävät maalaukset ihastuttivat valtavasti. Hän on Suomeen muuttanut ja Porvooseen studionsa asettanut latvialainen. Hevoset ja eläimet kiehtovat häntä ja sen näkee tauluista. Liike, ilmeet, eleet, anatomia – kaikki on maalauksissa kohdallaan. Melkein voi nähdä höyryn nousevan hevosen lihaksista.
Ihailkaa kuvaamiani tauluja. Ne ovat luonnossa vielä paljon elävämpiä. Niin ja kaunis valmentajani taulu on alimmaisena. Odottaa kehyksiä ja paikkaa kodin seinällä. Kuvassa valmentajani kaksi aiemmin omistamaa hienoa kouluhevosta ikuistettuna kauniiksi muistoksi.
Tiistaina kävin ostamassa kärryt pilkkuponille ja samalla matkalla lupasin ottaa kouluratsastusvalmentajalleni yhden hänen tilaamansa hevosmaalauksen mukaan. Luulin hakevani taulun joltain taiteilijalta ovensuusta. Astuimme kuitenkin sisään ulkorakennukseen, joka toimi sekä ateljeena, että pienenä näyttelytilana.
Dace Strausan elävät maalaukset ihastuttivat valtavasti. Hän on Suomeen muuttanut ja Porvooseen studionsa asettanut latvialainen. Hevoset ja eläimet kiehtovat häntä ja sen näkee tauluista. Liike, ilmeet, eleet, anatomia – kaikki on maalauksissa kohdallaan. Melkein voi nähdä höyryn nousevan hevosen lihaksista.
Ihailkaa kuvaamiani tauluja. Ne ovat luonnossa vielä paljon elävämpiä. Niin ja kaunis valmentajani taulu on alimmaisena. Odottaa kehyksiä ja paikkaa kodin seinällä. Kuvassa valmentajani kaksi aiemmin omistamaa hienoa kouluhevosta ikuistettuna kauniiksi muistoksi.
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
"Lapsiin tottuneita"
Koirien myynti-ilmoituksissa on paljon fraaseja, jotka ovat sanahelinää, todellisuutta värittävää tai tarkoittaa joitain muuta, mitä ostaja ajattelee. Aina myyjäkään ei hahmota, missä markkinat omalle koiralle on. Tai onko niitä.
Jos koira on myynnissä 8–15 kk iässä "allergian vuoksi" se mitä luultavimmin myöskään ei osaa kävellä remmissä, rähjää ja tekee tuhoja. Lähes varmasti tekee myös asiansa sisälle. Juuri tuossa iässä nuoren ja energisen koiran ongelmat alkavat muodostua niin suuriksi, että jos ei ole resursseja, taitoa tai halua, homma karkaa käsistä. Allerginen ei pysty elämään 8–15 päivääkään koiran kanssa, jos ongelma on todellinen.
Mieti mitä haluat. Valmiiksi sisäsiistiä koiraa, joka on koulutettu juuri sinun tapojasi vastaavaksi? Tämä ilmoitus ei ole sinulle. Harvoin kukaan luopuu kivasta, täysin koulutetusta, rauhallisesta ja sisäsiististä koirasta. Sen ottaa perheen ystävä tai sukulainen ilomielin allergian puhjetessa, koska se on perheelle varmasti hyvin rakas.
"Mieluiten maalaistaloon" on jotenkin romanttinen idea. Koira luultavasti karkailee tai pitää niin järjetöntä meteliä, että kenties olisi hyvä listata myös hehtaarimäärä, joka olisi oltava maata ympärillä, jotta meteli ei tee naapureita hulluksi.
Myyjä tuskin tietää, että maalaistaloissa ei siedetä koiria, jotka riekkuu enemmän naapurissa, kuin kotona. Hengestään pääsee heti arvokkaan karjan kiusaajat, varsinkin jos karja on naapurin. Maalla osataan myös viedä navetan taakse ne, jotka eivät osaa olla eläimiksi.
"Pienestä kotikennelistä" on ehkä romanttisin, mitä voi pennunostaja ajatella. Pennut kasvavat olohuoneen sohvalla ja niitä ruokitaan keittiön pöydällä. Osta jos uskallat! Kokemus puuttuu ja monasti paljon muutakin ihan perusasioista lähtien. Hyvä ohjesääntö on, että jos olet kokematon, osta kokeneelta. Jos olet kokenut, tiedät kyllä jo itsekin, mistä ostat.
Pieniksi kutsuvat itseään kennelit, joissa on yksi tai kaksi narttua. Hankalaa on kasvattaa laatua, jos ei voi pitää tarpeellista määrää jalostusmateriaalia voidakseen karsia jalostukseen vain parhaimmat. Voi olla tilanne, että kaikki silloin astutetaan mitä kotona on. Vioilla tai ilman.
Joillain pienemmillä kasvattajilla on vaikea jättää perinnöllistä sairautta kantavan tai sairastava koira käyttämättä jalostuksessa. Kasvatus on vaikeaa, jos koirat on vain keskitasoa tai eivät täytä rotujärjestön minimivaatimuksiakaan jalostuskoiran vaatimuksista.
Näitä termejä kuulee vain suullisesti, koska näitä ei enää kehdata edes mainostaa. "Ammattilaisen käsiin" tai "jos joku ongelmakoirakouluttaja vaikka ottaisi tämän". Tämä koira on jo lopetuspiikkiä vaille kuollut. Miksi joku muiden ongelmia ratkova ottaisi itselleen jonkun toisen ongelman? Joskus kun koira on sekoitettu totaalisesti päästään erilaisilla ristiriidoilla, tulee mieleen olisiko sille armollisempaa päästä lepoon, eikä kietoa suurta umpisolmua vielä tiukemmalle uusien innokkaiden ongelmanratkaisijoiden kanssa.
"Metsästystakuut" on kaikin puolin houkuttelevia. Mikäs sen parempi, kun että tulee uusi koira jos ensimmäinen ei toimi. Kuka antaa takuuta, että jos F1 auto annetaan mattmeikäläiselle, se tulee sillä maaliin. Tai saa edes liikkeelle.
Tässä sopimuksessa kättä lyöviä hölmöläisiä on sekä myyjä, että ostaja. Mutta onpahan tähän naimakauppaan ryhtyvät onnellisa molemmat. Kunnes sen ostajahölmöläisen koira ei toimikaan toivotulla tavalla. Lähde vaikka jäniksenajoon suoraan auton oven avauduttua ilman kerrankaan harjoitusta.
Tätä kauppamuotoa varten on käräjäoikeus ja lakimiehet. Pysyy makkara leivän päällä monella lakiammattilaisella.
Kysymyksistä legendaarisia on esimerkiksi "Onko mitään halvempaa, vaikka pikkuvikaista", tähän esitän joskus huumorilla vastakysymyksen, että "mitä vikoja saisi olla?". Siitä saadaan yleensä ihan hauska keskustelu, sillä kysymyksen kärki on monesti ajateltu väriviaksi tai häntämutkaksi. Lemmikkikoiraa ei valkoinen liian suuri läntti haittaa tai liian kippura häntä. Otatko vaikka sairaan koiran, jos saat satasen alennusta? Tai kaksi? Siinä sitä rahaa vasta tarvitaankin.
"Luonnetestatut vanhemmat". Pelkkä testi ei tee vielä hyvää luonnetta. Onko vanhemmat päässeet testistä myös läpi? Mitkä on eri ominaisuudet? Pelkkä testin tulos pisteinä ei ole mikään tae, että ostaja pärjää pentujen kanssa ilman puoliammattilaista osaamista.
"Terveistä vanhemmista" – kunnes toisin todetaan. Mikään elävä eläin ei ole täysin terve. Jokainen elollinen kantaa kymmenien perinnöllisten sairauksien geenejä perimässään. Se, mitkä siihen itse puhkeaa näkyviin, riippuu monista ulkoisista asioista. Itse väitän, että kun mitä tahansa koiraa tutkitaan tarpeeksi, siitä saadaan esiin asioita, jotka estäisivät sen jalostuskäytön. Samoin ihmisistä.
Pelkät vanhemmat ei riitä, jos vanhempien täyssisaret vaikka on sairaita. Tai isovanhemmista tarpeeksi moni. Monet ostetun jalostuseläimen omistajat eivät edes tiedä, elävätkö koiran vanhemmat, sisarukset tai kukaan ylipäätään suvusta. Itse kasvatetun emän tai isän omistajat yleensä tietävät vähän enemmän.
"Kaupat kennelliiton lomakkeella". Itse paperi ei taaskaan paranna yhtään pentua, mutta antaa paremmat mahdollisuudet selvittää tilannetta, kun niitä ongelmia tulee. Tai jos. Tämä on kuitenkin termi, joka kalskahtaa jo luotettavalta. Kysy edes tätä ostaessasi. Jos tulee hiljaista, lopeta puhelu.
"Lapsiin tottuneita" herra paratkoon! Olen kasvattanut jo vuosikymmeniä ennen kuin sain oman jälkeläisen. Koiria on lähtenyt sekä lapsellisten, että lapsettomien koteihin yhtä hyvällä menestyksellä. Yksivuotias lapseni haluaisi totuttaa pentuja itseensä, mutta hänellä on ikävä äiti. Vain pentuaitauksen verkon läpi on meillä ikävä sääntö.
Luovutusikäinen pentu on kävellyt noin kuukauden ja ollut silmät auki vähän sitä kauemmin. Sen paikka on turvallisesti emän ja sisarusten kanssa, ei lasten leikkikaluina. Sen leimautuminen on vahvimmillaan, kun se muuttaa uuteen kotiin. Sen ei tarvitse saada kuin emänsä lajityypillistä hoitoa, ravintoa, unta, rauhaa ja välillä turvallista ihmiskontaktia tullakseen valmiiksi tulevaan. Sitä ei voi kasvattaja ennalta ohjelmoida totuttamalla etukäteen kenenkään tarpeisiin. Se tapahtukoon uudessa kodissa.
Eilen vaihdoin tämänhetkisille pennuille papereita, kun poikanen konttasi eteiseen, minne pentuja oli livistänyt. Tätä kännykällä ikuistettua kohtaamista kesti noin kymmenen sekuntia. Siinä tuli totutettua metsästyskoiria ihmisten raakaan maailmaan. Onneksi on kovat eväät pentusilla korvien välissä. Toisesta kymmenestä sekunnista ei olisi lapsi tai pennut selvinnyt ilman traumoja. Nämä kuvat on otettu siis toinen käsi jo nappaamassa lasta niskasta. Lasta tai pentuja ei vahingoitettu kuvauksen aikana.
Jos koira on myynnissä 8–15 kk iässä "allergian vuoksi" se mitä luultavimmin myöskään ei osaa kävellä remmissä, rähjää ja tekee tuhoja. Lähes varmasti tekee myös asiansa sisälle. Juuri tuossa iässä nuoren ja energisen koiran ongelmat alkavat muodostua niin suuriksi, että jos ei ole resursseja, taitoa tai halua, homma karkaa käsistä. Allerginen ei pysty elämään 8–15 päivääkään koiran kanssa, jos ongelma on todellinen.
Mieti mitä haluat. Valmiiksi sisäsiistiä koiraa, joka on koulutettu juuri sinun tapojasi vastaavaksi? Tämä ilmoitus ei ole sinulle. Harvoin kukaan luopuu kivasta, täysin koulutetusta, rauhallisesta ja sisäsiististä koirasta. Sen ottaa perheen ystävä tai sukulainen ilomielin allergian puhjetessa, koska se on perheelle varmasti hyvin rakas.
"Mieluiten maalaistaloon" on jotenkin romanttinen idea. Koira luultavasti karkailee tai pitää niin järjetöntä meteliä, että kenties olisi hyvä listata myös hehtaarimäärä, joka olisi oltava maata ympärillä, jotta meteli ei tee naapureita hulluksi.
Myyjä tuskin tietää, että maalaistaloissa ei siedetä koiria, jotka riekkuu enemmän naapurissa, kuin kotona. Hengestään pääsee heti arvokkaan karjan kiusaajat, varsinkin jos karja on naapurin. Maalla osataan myös viedä navetan taakse ne, jotka eivät osaa olla eläimiksi.
"Pienestä kotikennelistä" on ehkä romanttisin, mitä voi pennunostaja ajatella. Pennut kasvavat olohuoneen sohvalla ja niitä ruokitaan keittiön pöydällä. Osta jos uskallat! Kokemus puuttuu ja monasti paljon muutakin ihan perusasioista lähtien. Hyvä ohjesääntö on, että jos olet kokematon, osta kokeneelta. Jos olet kokenut, tiedät kyllä jo itsekin, mistä ostat.
Pieniksi kutsuvat itseään kennelit, joissa on yksi tai kaksi narttua. Hankalaa on kasvattaa laatua, jos ei voi pitää tarpeellista määrää jalostusmateriaalia voidakseen karsia jalostukseen vain parhaimmat. Voi olla tilanne, että kaikki silloin astutetaan mitä kotona on. Vioilla tai ilman.
Joillain pienemmillä kasvattajilla on vaikea jättää perinnöllistä sairautta kantavan tai sairastava koira käyttämättä jalostuksessa. Kasvatus on vaikeaa, jos koirat on vain keskitasoa tai eivät täytä rotujärjestön minimivaatimuksiakaan jalostuskoiran vaatimuksista.
Näitä termejä kuulee vain suullisesti, koska näitä ei enää kehdata edes mainostaa. "Ammattilaisen käsiin" tai "jos joku ongelmakoirakouluttaja vaikka ottaisi tämän". Tämä koira on jo lopetuspiikkiä vaille kuollut. Miksi joku muiden ongelmia ratkova ottaisi itselleen jonkun toisen ongelman? Joskus kun koira on sekoitettu totaalisesti päästään erilaisilla ristiriidoilla, tulee mieleen olisiko sille armollisempaa päästä lepoon, eikä kietoa suurta umpisolmua vielä tiukemmalle uusien innokkaiden ongelmanratkaisijoiden kanssa.
"Metsästystakuut" on kaikin puolin houkuttelevia. Mikäs sen parempi, kun että tulee uusi koira jos ensimmäinen ei toimi. Kuka antaa takuuta, että jos F1 auto annetaan mattmeikäläiselle, se tulee sillä maaliin. Tai saa edes liikkeelle.
Tässä sopimuksessa kättä lyöviä hölmöläisiä on sekä myyjä, että ostaja. Mutta onpahan tähän naimakauppaan ryhtyvät onnellisa molemmat. Kunnes sen ostajahölmöläisen koira ei toimikaan toivotulla tavalla. Lähde vaikka jäniksenajoon suoraan auton oven avauduttua ilman kerrankaan harjoitusta.
Tätä kauppamuotoa varten on käräjäoikeus ja lakimiehet. Pysyy makkara leivän päällä monella lakiammattilaisella.
Kysymyksistä legendaarisia on esimerkiksi "Onko mitään halvempaa, vaikka pikkuvikaista", tähän esitän joskus huumorilla vastakysymyksen, että "mitä vikoja saisi olla?". Siitä saadaan yleensä ihan hauska keskustelu, sillä kysymyksen kärki on monesti ajateltu väriviaksi tai häntämutkaksi. Lemmikkikoiraa ei valkoinen liian suuri läntti haittaa tai liian kippura häntä. Otatko vaikka sairaan koiran, jos saat satasen alennusta? Tai kaksi? Siinä sitä rahaa vasta tarvitaankin.
"Luonnetestatut vanhemmat". Pelkkä testi ei tee vielä hyvää luonnetta. Onko vanhemmat päässeet testistä myös läpi? Mitkä on eri ominaisuudet? Pelkkä testin tulos pisteinä ei ole mikään tae, että ostaja pärjää pentujen kanssa ilman puoliammattilaista osaamista.
"Terveistä vanhemmista" – kunnes toisin todetaan. Mikään elävä eläin ei ole täysin terve. Jokainen elollinen kantaa kymmenien perinnöllisten sairauksien geenejä perimässään. Se, mitkä siihen itse puhkeaa näkyviin, riippuu monista ulkoisista asioista. Itse väitän, että kun mitä tahansa koiraa tutkitaan tarpeeksi, siitä saadaan esiin asioita, jotka estäisivät sen jalostuskäytön. Samoin ihmisistä.
Pelkät vanhemmat ei riitä, jos vanhempien täyssisaret vaikka on sairaita. Tai isovanhemmista tarpeeksi moni. Monet ostetun jalostuseläimen omistajat eivät edes tiedä, elävätkö koiran vanhemmat, sisarukset tai kukaan ylipäätään suvusta. Itse kasvatetun emän tai isän omistajat yleensä tietävät vähän enemmän.
"Kaupat kennelliiton lomakkeella". Itse paperi ei taaskaan paranna yhtään pentua, mutta antaa paremmat mahdollisuudet selvittää tilannetta, kun niitä ongelmia tulee. Tai jos. Tämä on kuitenkin termi, joka kalskahtaa jo luotettavalta. Kysy edes tätä ostaessasi. Jos tulee hiljaista, lopeta puhelu.
"Lapsiin tottuneita" herra paratkoon! Olen kasvattanut jo vuosikymmeniä ennen kuin sain oman jälkeläisen. Koiria on lähtenyt sekä lapsellisten, että lapsettomien koteihin yhtä hyvällä menestyksellä. Yksivuotias lapseni haluaisi totuttaa pentuja itseensä, mutta hänellä on ikävä äiti. Vain pentuaitauksen verkon läpi on meillä ikävä sääntö.
Luovutusikäinen pentu on kävellyt noin kuukauden ja ollut silmät auki vähän sitä kauemmin. Sen paikka on turvallisesti emän ja sisarusten kanssa, ei lasten leikkikaluina. Sen leimautuminen on vahvimmillaan, kun se muuttaa uuteen kotiin. Sen ei tarvitse saada kuin emänsä lajityypillistä hoitoa, ravintoa, unta, rauhaa ja välillä turvallista ihmiskontaktia tullakseen valmiiksi tulevaan. Sitä ei voi kasvattaja ennalta ohjelmoida totuttamalla etukäteen kenenkään tarpeisiin. Se tapahtukoon uudessa kodissa.
Eilen vaihdoin tämänhetkisille pennuille papereita, kun poikanen konttasi eteiseen, minne pentuja oli livistänyt. Tätä kännykällä ikuistettua kohtaamista kesti noin kymmenen sekuntia. Siinä tuli totutettua metsästyskoiria ihmisten raakaan maailmaan. Onneksi on kovat eväät pentusilla korvien välissä. Toisesta kymmenestä sekunnista ei olisi lapsi tai pennut selvinnyt ilman traumoja. Nämä kuvat on otettu siis toinen käsi jo nappaamassa lasta niskasta. Lasta tai pentuja ei vahingoitettu kuvauksen aikana.
 |
| "Lapsiin tottuneita..." |
 |
| Ikävä koirankasvattajaäiti iskee tässä kohtaa ennen kuin on huutavia pentuja ja lapsi. |
tiistai 4. kesäkuuta 2013
Kepan dayspa
Kurakaivuri Kepatti joutui kylpyyn, joska sen sietäminen kilo savea varpaiden välissä alkoi saavuttaa kyltymispisteensä. Sillä myös on eniten karvaa, johon savea liimautua, joten pitääkö juuri Kepan olla se innokkain kaivaja?
Muuten niin rauhallinen koira saavuttaa jonkinasteisen hysterian, kun on sateen pehmentämää savea ja nurmikkoa jossain. Ehkä savinaamiossa onkin sen turkin ja kauneuden salaisuus.
Muuten niin rauhallinen koira saavuttaa jonkinasteisen hysterian, kun on sateen pehmentämää savea ja nurmikkoa jossain. Ehkä savinaamiossa onkin sen turkin ja kauneuden salaisuus.
 |
| Rakastan pyyheliinoja |
 |
| Peräpään tule-luokseni-kiharat |
 |
| Pusuttelulla saa pari sekuntia aina taukoa föönauksesta. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)