Hae tästä blogista

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Hakusanat, joilla Lemmikkitarhan blogiin on löydetty

Eilen selasin mielenkiinnolla blogini tilastoja. Minun on mm. mahdollista nähdä päivittäinen, viikottainen ja kuukausittainen kävijämäärä sekä blogin alusta lähtien kertynyt kävijämäärä.

Tämän lisäksi näen maat, joista blogissa on käyty ja hakusanat, joiden kautta blogiini on päädytty. Ehkä näillä on jotain merkitystä joissain muissa blogeissa, mutta minulle ne ovat ehkä eniten kivaa lisätietoa. Tämä tieto muuttui hyvin hauskaksi, kun katsoin viimeisen kuukauden suosituimmat hakusanat, joilla Googlesta on tänne päädytty.

Halikatti johtaa hakua, sillä siitä on tehty myymäläesittely ja uskon, että monipuolisena liikkeenä ja hoitolana moni sitä googlailee. Samoin "Klaukkalan eläinkauppa" viittaa siihen, että Halikatti on pidetty ja etsitty kauppa. Seuraavat kolme kärjessä aiheuttavat pientä hilpeyttä:
- jumppatossut
- Simo Silvonen
- eläinten kakkaa pihalla

Jumppatossuista tuskin blogistani saa muuta irti, kuin että niillä on varmasti kiva juosta näyttelykehässä. Eläinten kakasta tässä blogissa on paljon enemmän juttua ja se on ehkä yksi vakioaiheista niin kauan, kun eläimet sitä suoltavat. Eli ikuisesti.

Nimi Simo Silvonen ei sano minulle mitään, mutta sen Googlen kuvahakuun laittaessani saan tuloksissa oman koirani kuvia muutaman kappaleen. Simo on tietysti persoonallinen mäyräkoira joka ansaitsee vielä monen monta kirjoitusta, mutta kuka lie tämä hänen kaimansa?

"Kanin etuhampaat" on ollut hakusanana parilla kävijällä ja voin kuvitella miksi asiasta googlataan. Pitkäksi kasvaneet etuhampaat on huolen aihe omistajalle kun hampaat tunkevat suusta torahampaiden lailla.

"Koira lentokoneessa" on myös spesiaalitietoa, joka ei aukene ihan pelkästään lentoyhtiöiden sivuja selaillessa. Sieltä löytyy kuljetusehdot, mutta ei kaikkea sitä käytännön tietoa, jota kentällä olisi hyvä tietää. Toivottavasti artikkelistani ja rönsyilevistä teksteistäni on hyötyä niin koiransa kanssa matkustaville kuin muillekin aikaansa kuluttaville ja tietoa etsiville.

Tässä kaikille jumppatossu-hakusanalla tähän kirjoitukseen osuville kuva "jumppatossuista" tai tossuista, joilla esitimme kasvattajaryhmän Pariisissa Maailman Voittaja -näyttelyssä. Lisäksi toivotan onnea heidän sielunelämälle, joka etsivät hakusanoilla "eläinten kakkaa pihalla" tietoa googlesta!


perjantai 19. elokuuta 2011

Ratsastus on kestävyysurheilua

Samalla otsikolla löytyy artikkeli tuoreessa Hippos-lehdessä, jota julkaisee Suomen Ratsastajainliitto.

Hevosen hajun lisäksi ratsastuksen jälkeen haisee HIKI!

Artikkelissa kerrotaan, mitä Oulunsalon ammattikorkeakoulun fysioterapian opiskelijoiden Anniina Mörsärin ja Riikka Pitkäahon opinnäytetyö on tuonut esille. Reippaasti ratsaille on poikittaistutkimus ratsastuksen fyysisestä kuormittavuudesta. Se muuttaa käsityksiä ratsastuksesta liikuntana.

Moniko teistä on kuullut, että ratsastus on vain istumista hevosen selässä? Tao miten siinä voi tulla hiki? Ratsastusta vähätellään usein urheilumuotona kommentein, että lajissa työn tekee hevonen, ja ratsastaja vain istuu kyydissä. Nämä vähättelevät väitteet saavat tässä tutkimuksessa kyytiä.

64 ratsastajalla ja 64-80 minuutin ratsastusajoilla tehty tutkimus osoittaa, että kaloreita kului 87-1046. Minimisyke oli ratsastajilla 101 ja maksimisyke 174 lyöntiä minuutissa ratsastuksen aikana.

Ajatelkaa! Jos  30-60 vuotiaan noin 60-kiloisen istumatyötä tekevän naisen päivittäinen energiankulutus on vajaa 2200 kaloria, josta perusaineenvaihdunta kuluttaa noin 1600 kaloria. Ratsastuksen jälkeen on riski jopa laihtua.

"Ratsastus on keskilakorikulutuksen ja sykkeen mukaan kohtalaisen kuormittavaa kestävyysurheilua. Jotta kestävyysliikunnasta olisi hyötyä, sitä pitäisi harjoittaa 2-3 kertaa vikossa. Säännöllisesti ratsastamalla voidaan vähentää riskiä sairastua muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin kaksi diabetekseen sekä kohonneeseen verenpaineeseen. Ratsastus voi ehkäistä luukatoa lisäämällä ja ylläpitämällä luun tiheyttä" kirjoittaa Hippos.

Rentouttavan puuhastelun, mielen virkistyksen ja hevosten kanssa puuhastelun lisäksi harrastuksesta on todellista hyötyä terveydelle ja kunnolle.

Noustaan senkin vuoksi iloiten ratsaille!

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Eläimellinen keskiviikko

Potilas lepää hetken jotta jaksaa juosta kolmijalkana.
Eläimellinen sunnuntai -niminen bloginpätkä on jo kirjoitettu, joten jatketaan sarjaa keskiviikolla. Ehkä jatkossa nämä päiväraportit voi nimetä "Eläimellinen elämä 365/24/7".

Nenu aloitti aamupäivän pihajumpan hyppimällä aurinkotuolin päällä etupihalla sillä seurauksella, että yksi jalka solahti puupinnojen rakoon. Sisälle kuului kaameaa kiljuntaa ja kun pääsin ulos, Nenu seisoi oikea etujalka ilmassa. Se ei osaa näköjään kävellä kolmella jalalla vaan mätkähti aina päälleen ja kaulalleen maahan kun yritti liikkua.

Kannoin sen sisään ja annoin koti-apteekista löytyvää Metacamia sen ohjeen mukaan. Eipä sitä montaa tippaa tarvittu tuon kokoiselle pennulle.  Urhea pieni potilas litki ne kiltisti kielen päältä.

Nenu nukkui pari tuntia työhuoneessa jaloissani, kunnes totesi olevansa tarpeeksi tarmokas ontuessaankin. Niinpä koko loppuilta sujui tutuissa merkeissä, kun teinikolmikko Kepa, Baba ja Nenu riehuivat keittiössä.

Saisikohan jostain mäyräkoiran kokoisia trampoliineja, jotta nuo voisivat pomppia siinä ilman, että käyttäisivät pihan huonekaluja parkour-harjoituksiinsa?

Undulaatit Tipi ja Tepa pääsivät kesäretkelle. Nostin ne häkkeineen paistattelemaan ulos aurinkoon. Ohikulkevat traktorit olivat sisäseiniin tottuneille siipiniekoille ihmeellisiä, mutta muuten linnut virkistyivät aurinkokylvystä huomattavasti. Auringossa oli tänään reilu 20 astetta lämmintä, eikä tuullut juuri nimeksikään, joten vilustumisvaaraa ei ollut.

Toivon, että aurinko ja tuoreruoka innostaisivat pariskunnan pesimään. Laitoin niille viime viikolla  pesälaatikkon ja olen lisännyt niille nyt tuoreruokaa entistä useammin. Olen kokeillut kaikenlaista omenasta tomaattiin, mutta tälle urbaaniundulaattiparille ei tunnu kelpaavan juuri muu, kuin porkkana. Voikukan lehtiä Tipi nyppi palasiksi innoissaan kun annoin häkkiin niitä.

Martta laitumella.

Sillä aikaa kun linnut ulkoilivat, pääsi myös Martta-paksukainen ja Rumpali etupihaan pomppimaan. Nyt kun ei ole aitausta tarvitsevia pikkupentuja, toimii pentuaitaus hyvin kanien ulkoilualueena. Se pitää vain muutaman sekunnin aikuiset koirat ulkopuolella, joten koirat saivat nauttia muutaman tunnin sisäelämää ihan Nenunkin paikallaolon ja toipumisen vuoksi.

Illalla vielä oli ratsastustunnin vuoro, jonka jälkeen jokailtainen etupihajuoksutus mäyräkoirille joka on yleensä riehakas Simon toimesta. Tänään kaikkia eläinlajeja on kohdeltu tasapuolisesti.

Tänään en ole käynyt kuntosalilla, istunut sohvalla, huollattanut kynsiäni tai avannut telkkaria. Tai mitä "normaalit ihmiset" iltaisin tekevätkään. Tänään olen seurannut monen eläimen puuhia ulkoillessaan ja nauttinut loppukesän auringosta.

tiistai 16. elokuuta 2011

Paluu arkeen ja kotiin

Kahden kaupungin välillä matkustaminen ja eläinlauman organisointi vaatii aina jonkin verran ponnisteluja. Onneksi on iso auto ja kaikki koirat mahtuvat matkustamaan mukana. Samoin työ kulkee läppärilaukussa mukana osoitteesta huolimatta. Vain kanit ja undulaatit ovat pysyneet toistaiseksi koko kesän samassa paikassa, mutta niiden ruokinnasta on huolehdittu täällä Siuntiossa hyvin ystävien toimesta. Kolme kania asustaa kesäkaneina ystävien luona lähistöllä, joten sekin helpottaa kesän aikana hoitotoimenpiteitä.

Olen pystynyt näillä järjestelyillä olemaan pitkiä viikonloppuja Porissa, tekemään töitä sieltä käsin ja harrastamaan sieltäkäsin näyttelyitä ja koetoimintaa. Ilman sen ihmeellisempää lomaa nämä tauot ovat tehneet kesästä kesän ja antaneet vähän lomatunnelmaa työn oheen.

Eikä kesää ilman pentuja. Poriin syntyi uusimmat pentuni heinäkuussa (karkeakarvaisia mäyräkoiria) ja pomppiipa siellä myös kaksi pentuetta kaninpoikasia.

Tietysti se vaatii organisointia siirrellä laumaa paikasta toiseen, sillä mukana on seurattava tarvittava määrä hihnoja, ruokakuppeja, ruokaa, peittoja, kampoja, trimmausvälineistöä jne. Onneksi koirat ovat yhtä kotonaan molemmissa paikoissa, niin itselle paikkakunnan vaihto on helppoa. Samoin pakettiauto, jossa on kiinteä sekä turvallinen kuljetuskalusto ja paljon vakiotarviketta helpottaa kulkemista.

Koirilla on selvästi kaksi johtajaa ja kaksi kotipaikkaa. Ne ovat sopeutumisen mestareita, vaikka me ihmiset emme uskalla siihen useinkaan luottaa. Pikemminkin uskon, että mitä enemmän ihminen yrittää tasoittaa tietä ja kuoppia koiran elämästä, sitä huonommin sopeutuminen sujuu. Kun tervepäisellä ja hyvähermoisella koiralla on vakaa ja hermostumaton johtaja, joka ei tee kaikista muutoksista numeroa, ei koirakaan näe olosuhteiden muutoksessa mitään kummallista.

Ajatuksia ja kirjoitusten aiheita on kerääntynyt pitkin kesää ja ajettuja kilometrejä. Monesta kesän kokemuksesta voin ammentaa kerrottavaa vielä pitkälle talveen. Lehtien suurkuluttajana olen törmännyt moneen mielenkiintoiseen artikkeliin ja ilmiöön erityyppisissä erä-, koira-, hevos- ja sanomalehdissä, joita haluan jakaa teidän kanssanne. Monta tuotetestiä on tulossa. Samoin tapahtumien reportaaseja.

Ihana, ihana syksy ja arki palaa!

Nenu ja Baba ovat eläneet huoletonta koiranpennun elämää koko kesän.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Ei haukku haavaa tee

Koirien leikki saattaa muuttua hetkessä tappeluksi, jos tunteet kuumenevat liikaa.
Kuvan koirat eivät liity tarinaan.

Sattuipa eilen, että sain Simon totaaliseen hurmostilaan heitellessäni sille lelua. Se juoksi, haukkui, riehui ja nautti koko sielunsa kyllydestä riehumisesta.

Kävipä niin, että Kepa olikin nopeampana lelulla yhden kerran ja Simo rähähti. Yleensä Kepa väistyy automaattisesti ja yhteiselo jatkuu, mutta tällä kertaa Kepa rähähtikin takaisin. Tilanne oli sadasosasekunnissa muuttunut niin, että Simo makasi selällään nurmessa ja Kepa muristen sen päällä.

Koska Simon henkinen kantti sekä fyysinen voima on moninkertainen yksivuotiaaseen Kepaan nähden, tuli minulle kiire. Tiesin, että on mahdollista tulla joko iso riita, kunnon tappelu tai ruumiita. Koska en ollut aivan koirien vierssä mennäkseni väliin vaan välimatkaa oli metrejä avasin suuren suuni ja karjuin. En ole ihan varma, mutta luultavasti jotain "Perkele nyt loppuu tuollainen". Ja se loppui ihmetyksekseni kuin seinään. Niille, jotka eivät tunne minua kerrottakoon että minulla on kova ääni. Ja niille, ketkä tuntevat vain vähän, suuttuessani ääni tuplaantuu ja asennetta tulee äänen mukana isojen kirjainten verran.

Kepa nousi hämillään Simon päältä ja Simo katsoi samoin hämillään minuun. Äsken testosteroiinia tihkuneet urokset olivat kuin märät kissanpojat katsoessaan minuun. "Mites tässä nyt vahingossa näin kävi", näytti puhekupla molempien päällä. Olin tyytyväinen, että pojat eivät jääneet kyräilemään ja homma oli yhtä nopeasti ohi kuin oli alkanutkin.

Ei ole järkevää pitää talossa voimakkaita uroksia jotka eivät tule keskenään toimeen, joten on elinehto että ihminen on pomo ja riitoja ei synny. Tällä kertaa ei tullut ensimmäisenä mietintään, että on luovuttava jommasta kummasta, vaan helpotus että sopu säilyi.

Ehdein vasta henkeä vetää, kun kuulin ohikulkevan lenkkeilijän sanovan ivallisesti toiselle, että "En ole ennen nähnyt noin kovaäänistä koirankoulutusta..". Vaikka minulla oli kolme litraa adrenaliinia veressä, kurkku kipeä huutamisesta ja otsasuoni pullisteli lausuin vain hyväntuulisen kommentin. Äänensävy olisi voinut olla yhtä luja kuin uroksille, vastasin normaalilla äänellä normaaliakin rauhallisemmin leudossa kesäillassa "Koirat tappelivat ja roikkuivat melkein toistensa kurkuissa".

Lenkkeilijät menivät jo matkan päässä noloina sekä taivasta katsellen, kun tajusivat minun kuullen halveksuvan kommentin.

Tietysti minua harmitti ihmisten halveksuva asenne, kun en edes koskenut koiraan. Kyllä huutoa maailmaan mahtuu on muutenkin minusta loistava motto. Eniten ehkä olin helpottunut maineeni kannalta, että he eivät nähneet sitä, mitä olisi tapahtunut jos koirat olisivat todella olleet jo kurkkunahoissaan kiinni. Silloin olisi voinut näkyä jonkinasteista ravistusta kun olisin irrottanut kahta verenhimoista urosta toisistaan. Ei tarvita paljoa mielikuvitusta, mitkä olisivat olleet kommentit sen episodin jälkeen.

Kunpa pääsisin kertomaan noille tyypillisille kaikesta vaivaa näkeville, että episodin aikana ei vahingoitettu yhtään eläintä tai ihmistä. Korkeintaan järkytettiin kesäillan hiljaisuutta ja saatiin kaksi puupäätä urosta ruotuun. Tarvisi oikeastaan vähän useammin korotella ääntä, niin ei tarvisi tärisyttää äänihuulia kerralla ihan noin rajusti. Herran pelko, vai miten se menee toimii myös koirilla.

Jo tämän Härregud-kauhistelun jälkeen odotan, koska lenkkeilijöiden kutsuma Täti Eläinsuojelija kaartaa paikalle jonain päivänä. Hänet on kuorrutettu kauhutarinoilla ja väritetty liiottelulla sekä valjastettu kertomaan, miten pitää koiria lempeästi opettaa. Ja estää koirien tappelu antamalla niille aina makupalaa, jos eivät tappele ja jättämällä ilman makupalaa jos tappelevat. Tämän harjoituksen jälkeen ei niitä tarvitse kyllä toisaalta enää myöskään ruokkia tai ulkoiluttaa.

Tällaisille cityihmisille ja muille besservissereille minulla on yleensä vakiolausahdus: "Opeta minulle miten pidetään toistensa kanssa hengissä ja nuhteessa 10 koiraa, kun olet itse elänyt 10 koiran kanssa". Amen tältä illalta.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Kanille edullista ja maistuvaa

Kaneille löytyy hyvin erilaisia ruokia, pellettejä, sekoituksia yms. lemmikkiliikkeistä ja marketeista. Sain vinkkiä, että Agrimarketista saa kaneille tarkoitettua rehua edullisesti. Lähdinpä siis matkaan.

Virkkalan Agrimarketista löytyi heti säkki oven vierestä. Hinta 25,90 euroa/15 kg. Ensituntumalta vaikuttaa maistuvalta sillä Rumpali kävi heti tarjoilun kimppuun. Sille maistuu yleensä paremmin kuiva heinä ja pelletit tai muu rehu. Se kyllä syö tuoretta ruohoa, apilaa ja voikukan lehtiä, mutta mielummin kuivaa.

Ruokkijan mieleen tämä ruoka vaikuttaa monipuoliselta, miellyttävältä ja terveelliseltä. Siinä on joukossa mm. kuivattuja voikukan kukintoja ja porkkanaa. Yleisväri rehussa on aika tumman harmahtava johtuen siitä, että kaikki on kuivattua. Kauniin keltainen voikukka ei ole kuivuessaan enää yhtä herkullisen värinen saati vihreä varsi.

Silti se, mikä on ihmisen mieleen tai kuvitelmia ei aina ole sama mistä eläin eniten pitää. Ihminen menee helposti siihen halpaan, että tuotteen pussi tai tuoksu miellyttää heitä ja tekevät ostopäätöksen sen perusteella. Tietysti inhimillistä, muttei tarkoita aina samaa kuin "parhaaksi sinun eläimellesi".  Laatumielikuvaa voidaan muokata eri keinoin ihmistä eli tuotteen maksajaa miellyttäväksi, joten seurailen maittavuutta ihan oikeiden eläinmaistajien kanssa.


Ruoka on koostumukseltaan monipuolista.

Rumpali ihastui tähän ruokaan heti. 

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Salzburg, Budabest, Helsinki...

Tarinoita riittänee Pariisista vielä koko talveksi. Keskusteltiin ystäväni Kirsin kanssa retkistä eilen. Kirsi matkasi 3 päivää bussissa suuntaansa, kun me taivalsimme saman matkan reilussa 3 tunnissa. Kumpikaan keino matkustaa noin pitkää matkaa koirien kanssa ei ole kiva tai helppo.

Ehjänä perille ja ehjänä pois on aina hyvä tavoite matkalle. Seikkailu se on varmasti aina.

Mutta ei ole mennyt muutenkaan usealla suomalaisella putkeen. Yksi saman firman busseista, jolla Kirsi matkusti oli hajonnut Belgian ja Saksan rajalle. Eräs tuttu ei päässyt lähtemään Pariisista kahteen päivään ensin menestyttyään ja sitten lentokenttähenkilökunnan oikkuihin koirien kanssa matkustavien erikoisista säännöistä. Jotkut suomalaiset olivat vuokranneet auton, joka oli hajonnut Saksaan. Näin sieltä oli vuokrattava seuraava, jotta matka pääsi jatkumaan. Tarinoita tulee kuulumaan varmaan monia vielä ja niin se menee, että tekevälle sattuu. Ja kun ei tee mitään, ei koe ja näe mitään eikä varmasti mitään satukaan.

Nämä ovat yhdenlaisia seikkailuja aina ja tarjoavat sopivasti addrenaliinia, jännitystä, iloa ja takuuvarmasti muistoja. Kaikkia tuskaisia hetkiä bussimatkoilla muisteltuamme, aloimme kaivaa esiin karttaa ja miettiä, miten ensi vuoden toukokuussa pääsisi parhaiten Salzburgiin. 2013 on vuorossa Budapest ja 2014 kisataan kotimaisemissa Helsingissä. 2016 on puolestaan seikkailu Moskovaan ja eiköhän se 2015 retkikohde selviä ennen pitkää.

Bon Voyage my friends!

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Pariisista palanneena

No niin kaikki lukijat. Tiedän, että janoatte raporttia Pariisista, koirien Maailman Voittaja 2011 -näyttelystä, eli tämän vuoden huipputapahtumasta. Lupaan palata aiheeseen pätkittäin. Sulateltuani asiaa ja kaikkea kokemaani, tulen varmasti kirjoittamaan havainnoista, tekemään teräviä huomioita, kertomaan maailman trendeistä tällä saralla ja niin edelleen.

Aivan ensiksi kerron teille, että Jola on pitkäkarvaisten mäyräkoirien "Miss Universum". Maailman Voittaja -11. Se kantaa tämän vuoden kruunua päällänsä ja saa siitä nimensä eteen ikuisiksi ajoiksi vuosiluvun ja kirjaimet WW, World Winner. Jolan nimi on nyt kirjoitettu historiaan.

Kuva: Jetta Tschokkinen, esittäjä Essi Sinikorpi.


Tästä voitte päätellä, että ensimmäinen fiilis tapahtuman johdosta on helpottunut. Toiseksi hyvin onnellinen ja kolmanneksi väsynyt.

Ponnistus oli melkoisen rankka sekä fyysisesti, psyykisesti, että taloudellisesti. Mutta se oli jokaisen veri ja tuskapisaran sekä euron arvoinen. Se täytti kaikki odotukset ja vältti suurimmat pelot. Nyt on niin ihana istua kotona, nauttia ajasta koirien, kanien, lintujen ja hevosten kanssa, että en juuri nyt haluasi palata enää kuin voittotunnelmiin.

Tätä sulateltuani tulen kertomaan monta tarinaa ja monta asiaa, millä maailmalla pärjää. Ja millä ei varmasti pärjää.

Selvisimme koko kaaoksesta, 36 000 koiran jaloista ja monesta mutkasta. Mukana oli jatkuvasti 3 henkeä lähimpänä tukena ja 6 muuta aivan lähellä tarjoamassa apua ja hengessä mukana. Sen lisäksi vielä moni tuttu suomalainen ja ulkolainen ystävä kannusti meitä, onnitteli meitä ja eli mukana kaikessa kahden kilpailupäivän aikana. Päällimmäisenä on suuri kiitollisuus näille ihmisille ja onni kaikestä tuesta, mitä heiltä sain. Myös kotisuomessa oli monta, joka odotti ja seurasi tapahtumia ja eli mukana vaikka ei päässyt matkaan.

Tästä kaikesta tulette kuulemaan vielä kesän ja syksyn aikana kuvin ja sanoin. Merci!

torstai 7. heinäkuuta 2011

Lentokoneessa Pariisiin


Onnellisesti lentokoneessa ja pieni pätkä jopa untakin pallossa. Kirjoitan tällä kertaa lentokoneessa, mutta tietoteknisistä syistä teksti siirtyy verkkoon ja blogiin vasta jokunen tunti myöhemmin.

Koirien lentäminen on tietyllä tapaa yksinkertaista, kun säännöt ja kuviot on selvät. Niitä sääntöjä ja kuvioita on puolestaan hiukan toista sataa, joten matkaan ei lähdetä hetken mielijohteesta. Tai toki lähteä voi, mutta matka tyssää luultavasti jo lentokentällä.

Koiralle pitää varata paikka lentokoneeseen jo etukäteen. Varaus onnistuu lennon varausnumerolla puhelimitse lentoyhtiön varausnumeroon soittaessa. Samalla voi toki varata myös oman lennon, mutta netin kautta ostaessa säästää 30 euroa lipunkirjoituskuluja.

Lemmikkieläintä ei vahvisteta lennolle noin vain, vaan vahvistus tulee 24 tunnin sisällä. Tuon ajan sisällä kaiketi vahvistetaan, että ketään superallergista ei ole koneessa, tai ilmoittautunut sellaiseksi. Sähköpostiin tulee vahvistus ”pet in cabin”, ruuman termiä en muista. Tämä paperi on syytä ottaa lähtöselvitykseen varmuuden vuoksi aina mukaan. Lemmikkipaikan vahvistuttua paikka on varma. Useimmiten.

Meille kävi aamulla niin, että check-in tiskillä varauksessa näkyi vain 1 lemmikkipaikka, vaikka koiria oli tiskillä 3 ja lentokuljetuslaatikoita 2. Tässä kohtaa ei vielä alettu raivoamaan vaan kyselimme henkilökunnalta kaikkia eri vaihtoehtoja mahdolliseen tietokatkoon. Koirien tiedot löytyivätkin järjestelmän uumenista, joskin vääristä kohdista. Ne vahvistettiin oikealle riville ja onneksi myös paluulennolle, jotta samaa asiaa ei tarvitse käydä ranskaksi. Varsinkaan kun sitä ei meistä osaa kukaan.

Olimme kentällä 2 tuntia ennen lähtöä, joten paniikkia ei tullut ajasta.

Alle 8 kg koira (eli 7 gk, koska määrän tulee sisältää myös kuljetuskassin) voi matkustaa matkustamossa omistajansa jalkotilassa edellisen penkin alla. Määräysten mukaiseen kassiin ei kovin kummoista koiraa mahdu. Pienikokoinen mäyräkoiranarttu mahtuu kassiin tai pentu. Muut saavat tyytyä oloonsa ruumassa.

Koiran tulee matkustaa lentoyhtiöiden hyväksymällä muovisella kuljetuslaatikolla. Metallihäkissä koira ei koneeseen pääse, vaikka se olisi miten vahva. Tässä tärkein pointti on ”veden (lue pissan) kestävyys”.

Kentälle saavuttaessa pitää käydä check-in tiskillä lähtöselvittämässä itsensä ja koira matkaan. Koira ja laatikko punnitaan ja virkailija merkitsee boarding passiin veloitusta varten omat merkintänsä seuraavaa luukkua varten, jos hän ei itse ota maksua. Koiran matka maksetaan sen jälkeen lipputoimistoon. Sitä ei voi koskaan maksaa etukäteen vaan se maksetaan aina kentällä. Kuten tiedätte, lipputoimistossa riittää että jonossa edessäsi on se yksi, joka on jäänyt lennolta ja hän etsii virkailijan kanssa korvaavaa lentoa Honoluluun samaksi päiväksi, varaa aikaa kaikkeen jonottamiseen. Koiran kanssa kentälle pitää mennä väh. 2 tuntia ennen koneen lähtöä. Ja haitaksi ei ole vaikka vielä vähän ennen sitä.

Kun lippu koiralle on maksettu ja kuitti on kourassa, painellaan takaisin lähtöselvitykseen. Virkailija kutsuu paikalle turvatarkastajat ja koiran boxi katsotaan läpi sen ollessa tyhjä. Matot, patjat yms. Otetaan ulos. Ei kannata vielä kotona täytää juomakuppeja, sillä ne loiskuvat varmasti tässä kohtaa.

Koira laitetaan takaisin kuljetuslaatikkoon ja luovutetaan kenttävirkailijoiden huomaan. Turvatarkastus ja koiran luovutus tapahtuu yleensä erikoismatkatavaroiden ovelta. Saat tietää sen sijainnin virkailijalta (paitsi kuulemma Pariisin kentällä, we will see). Nyt olet itse valmis turvatarkastukseen ja juomaan kahvia lentoa odotellessa. Et voi nyt asioille yhtään mitäään ennen määränpäätä.

Jos koira matkustaa lentokassissa matkustamossa, kassi läpivalaistaan turvatarkastuksessa ilman koiraa. Laitat omat taskujesi aarteet, vyöt ja takit laatikkoihin hihnalle kuten normaalistikin. Otat koirasi kainaloon ja laitat tyhjän kassin hihnalle. Kävelette yhdessä läpivalaisun läpi. Jos piippaa, koira laitetaan kassiin tai annetaan kenttähenkilökunnalle ja tutkitaan onko syy kaarituissa vaiko farkkujen niiteissä.

Koneessa koiran tulee olla kassissa aivan koko ajan. Kassi edellisen penkin alla ja kiinni koko matkan ajan. Saat ottaa koirasi pois kassista vasta määränpäässä lentokentän sisätiloissa. Joskin sillä on ehkä turvallisempi olo sinun olkapäälläsi katsellessaan kassin verkkokankaan läpi menoa turvalliselta korkeudelta.

Ruumaan menneet koirat luovutetaan matkatavaroiden luovutustilassa. Joskus ne tulevat hihnalla kuin karusellissa, joskus ne on vaan jätetty jonkun oven taakse nurkkaan. Joskus mukana on kenttähenkilökuntaa, jotka utelevat ummet ja lammet koirasta ja odottavat että otat sen ulos laatikosta silitettäväksi. Monta tarinaa olisi näistä lentokenttätilanteista.

Pienillä vinkeillä voi helpottaa sekä omaa hermostoaan, että koiran oloa koneessa. Kun pääset koneeseen, kysy ovensuussa olevalta lentoemolta, onko koira jo lastattu koneeseen. Hän joko häkeltyy, lupaa tehdä sen tai auliistu lupaa että se on tai että tarkastaa ohjaamosta. Näin olet yrittänyt varmistaa, että koira on samassa koneessa itsesi kanssa ja että olet ainakin muistuttanut siitä. Koiria on unohtunut sinne tänne maailmalle. Itseltä jäi viimeksi vuosi sitten yksi koira Norjaan, kun se unohdettiin lastata pikkukentältä koneeseen. Tuolloin koira vietiin paikalliseen koirahoitolaan ja se tuli seuraavana päivänä toisella lennolla perässä. Sitä ennen vaadittiin tiukkaa keskustelua ja puhelinsoittoja toista kymmentä – norjaksi. Onneksi hallitsen kielen, muuten olisi ollut pahempi katastrofi ilmassa ja lopputulos ehkä hermoraunio tai muu hökötys.

Koirat eivät kärsi ilmanpaineesta, kuten ihmiset. Näin minulle on uskoteltu. Syynä on kuulemma koiran korvan erilainen rakenne, kuin mitä meillä ihmisillä on. Koirien herkkä kuulo puolestaan on koetuksella nousun ja laskun aikana. Siksi työnsimme tänäänkin pumpulit karvakorviin ja toivotimme vaimeampaa matkaa.

Pariisin Charles De Gaulle -lentokentästä on meitä etukäteen varoiteltu jo sen kaaottisuudesta. Koirien luovutuspaikan kuulemma vielä löytää matkustettuaan ensin terminaalista toiseen junalla ja kuljettuaan kilometrejä terminaaleissa. Lähdössä tarvittavaa luovutusta kuulemma ei löydä millään, kukaan ei tiedä eikä auta ja 3-4 tuntia ei ole yhtään mitään siinä hommassa.

Helsinki-Vantaalla kahvia juodessamme totesimme, että silloin asialla ei niin ole väliä. Kisat on käyty ja kaikki ohi. Lähdöstä myöhästyminen olisi paljon harmittavampaa. Ranskan ilmastoon ja oloihin tottuu kyllä varmasti ajan kanssa.

Bon Voyage, Blue1 lento KF821 – jossain Saksan yllä.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Nokka kohti Pariisia vol. 8

Nyt se on kuulkaas viimeisiä kirjoituksia ennen kun noustaan siiville. Älkääkä luulkokaan, että kaikki olisi valmista. Mitään pakkaamista ei oikeastaan ole aloitettukaan. Nyt alkaa olla työt pulkassa ja aivokapasiteetista siirtyy 200 % matkavalmisteluihin.

Fokus ja ajatus on siinä hetkessä, kun päästään hallin eteen. Sisäänkäynnin etsintä ja ovesta oikealla on meidän kehä. Etukäteistutkinta hallikartoista auttaa hahmottamaan tulevaa. Mielikuvaharjoitusten avulla voi käydä jo etukäteen kaiken läpi ja valmistautua tulevaan.

Mieti 20 000 koiran ja heidän esittäjien ja kannustajien massan ison messualuekompleksin ovelle. Kun heidän kaikkien tulee olla klo 8.30 valmiina arvostelun alkaessa. Jokaisen tulee hakea ennen arvostelua numerolappunsa ja ovet avataan klo 6.30. Se tarkoittaa aivan varmasti kaaosta, tönimistä, koirien panikointia, ihmisten tiuskintaa ja tuskaa. Se kannattaa käydä päässä etukäteen mielummin, kuin paikanpäällä yllättyä, että oville ilmestyy joku muukin koiransa kanssa ja elintärkeine kasseineen.

Maassa maan tavalla on hyvä fraasi. Ranskasta en tiedä juurikaan mitään, mutta olen saanut monelta taholta varoitusta, että kaikki tulee olemaan kaaosta. Meidät suomalaiset on opetettu siihen, että voimme istua perseellämme ja vaatia muita tekemään asiat meidän puolestamme. Ja että kaikki menee, kuten säännöstössä lukee. Maailmalla pärjää, kun ei odota, ei ajattele, ei oleta eikä vaadi – ainakaan mitään suomalaista.

Kun menee avoimin mielin, kysyy, katsoo ja toimii muiden esimerkin mukaan pärjää varmimmin. Kaikki ei varmasti mene ennakkosuunnitelman mukaan, mutta kannattaako siitä itkeä ja pilata oma reissu. Jos ihmisiä tai koiria ei kuole, ollaan aina kuitenkin plussan puolella. Harmittaa saa, jos joku asia menee pieleen, mutta senkin kestää lopulta.

Stressin määrä on aina vakio ja kaikki tuntematon pelottaa ja stressaa. Kun sen itse tiedostaa, sen oppii hyväksymään ja käsittelemään. Tiedän että tämän hetken painostava olotila johtuu vain siitä, että en tiedä miltä paikan päällä asiat näyttää, miten tulemme selviämään ja onnistunko kaikessa mitä toivon. Mutta tiedän myös, että jännitys laukeaa, kunhan ensimmäinen näyttelypäivä lähtee käyntiin. Sen jälkeen toiseen päivään on helpompi valmistautua ja se on se tärkeämpi kilpailupäivä.

Meillä on onneksi hyvä tiimi ja olemme melkein kaikki reissanneet ihan älyttömän paljon maailmalla. Tiedämme, että jos jollain hermo kiristyy, se johtuu matkan haasteista eikä kenenkään naamasta. Minulla on onni omistaa monta ystävää, jotka ovat mukana tässä tiimissä ja ponnistelevat yhteisen päämäärän eteen. Ja minun kasvatustyöni esilletuomiseen. Meillä kaikilla on hienoa jos joku voittaa. Mutta meillä on myös kivaa, vaikka tuloksia ei tulekaan. Itse reissu on jo seikkailu ja yhteinen kokemus.

Kiitos jo etukäteen koko tiimille: Sinikka, Irmeli, Maria, Jetta, Jaana, Essi, Antti ja Erno! Myös paikanpäältä tiimiin liittyvät Anu ja Kirsi. Ma monet muut ketkä ovat eläneet meidän valmistautumisessa mukana.

Lisään tähän fiilistelyä viimevuoden Tanskan reissulta. Näette, että joka hetkestä voi nauttia, vaikka kaikki ei menisi putkeen. Näitä kaikkia on kiva muistella jälkikäteen.

Matkatauolla voi ottaa aurinkoa.

Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.

Pääosan esittäjät sovussa porukassa.

Skålaus kuuluu joka tilanteeseen! Astiastosta viis.

Mökeillä voi nauttia ja viihtyä vapaina hetkinä.

Tiimityöllä tulee parhaat trimmaukset. Yksi tekee töitä ja muut katselee!

Kilpailua ei oteta turhan vakavasti. Kuolemanvakavasti vain.

Ja tuomarin edessä ollaan nöyränä polvillaan.

Maailman Voittajan voi pestä vaikka kastelukannulla. Hyvä koira on hyvä koira ilman välineurheiluakin.

Punainen matto sopii meille.

Kasvattajaluokka jälleen kerran. Ja luottohandlerit Essi ja Jaana.

Kisu veti pisimmän korren ja on ylpeä tittelistään.

Me otamme myös pienen maljan voitolle. Vaikka ilmankin astioita.

Ja voittokakkua tietysti. Elämästä saa nauttia!

Reissussa rähjääntyy – mutta mitä siitä! Seikkailu on tehty elävänä ja se on tärkeintä.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Nokka kohti Pariisia vol. 7

Tänään ei ole ehtinyt tapahtua paljoa Pariisiaiheista. Vielä.

Tein silti päätöksen, että vuokraan auton lentokentältä, jotta boxit ja koirat kulkee kaikkein parhaiten hotellien ja näyttelyalueen väliä. Näin meillä ei ole ainaista taxi tai kävelyongelmaa. Tänään, huomenna tai hyvin lähiaikoina pitää haarukoida autovuokraamojen hintoja ja systeemejä. En ole juuri koskaan tarvinnut vuokra-autoa, koska olen lähes aina omalla autolla liikenteessä.

Pariisin liikenne pelottaa joitakin matkakumppaneita, mutta Barcelonan keskustassa mopovilinässä ja Saksan monikaistaisella autobaanalla 160 km/h ajaneena ei Pariisin laitakaupunki voi olla juuri Helsinkiä kummoisempaa. Viikon päästä se tiedetään tarkemmin.

Nyt meitä on monta henkilöä, jolloin osa voi ottaa autosta koirat ja kamat ja loput jäädä parkkeeraamaan autoa jonnekin puolen maapallon kokoiselle parkkipaikalle. Tai viereiseen kaupunkiin.

Kerroinko jo, että sain liput sekä Ranskan Voittajaan, että Maailman Voittajaan, jota paikallisesti kutsutaan Mondialeksi. Reilusti 6:n koiran ilmoittautumista seuraa 1 sisäänpääsyyn oikeuttava lippu. Onneksi tuomarikollega lahjoitti saamansa 4 vapaalippua minulle, joten avustajat pääsevat edes toisena päivänä ilmaiseksi.
Tämän sillan alla on tilaa, jos rahat loppuvat kesken reissun.

Tässä kohtaa älkää edes ajatelko rahaa. Sitä ei saa miettiä siitä lähtien, kun lentoliput tilaa tai ensimmäiset koirien ilmiottautumiset maksetaan. Rahaa menee joka tapauksessa tällaiseen rumpaan joitain tonneja. Joten sitten, kun on pentuja, turha nähdä silmissä suuria setelipinoja. Niitä pinoja on syytä olla jostain muustakin tulonlähteestä, kun kilpaillaan Suomen rajojen ulkopuolella.

Se ekonomiasta, tämä on puhdasta hulluutta ja hauskaa harrastamista. Voisi sitä hullumminkin rahansa käyttää: uhkapeliin, aurinkorantamatkailuun, kesämökin ylläpitoon, keräilykokoelmien hankintaan jne jne. Tässä harrastuksessa näkee maailmaa, oppii eri kulttuureista, saa paljon ystäviä eri maista ja ehkä hitusen elämänkokemusta.

torstai 30. kesäkuuta 2011

Nokka kohti Pariisia vol. 6

Olen tänään taas tehnyt hankintoja Pariisia varten: pari huivia, sukkahousuja ja yhden ihanan sinisen mekon. Keräsin keittiöön kaikki kasvaria koskevat muovikassit kengistä alkaen ja nyt alkaa mietityttää pakkaaminen.

Näillä pääsee lujaa!
Huomenna koeponnistan kasvarivaatteet ja toivon, ettei pääse itku. Niiden nyt pitäisi kaikkien olla kunnossa kaiken järjen mukaan. Hiukan on vielä käsityötä huivien kanssa, mutta sitten se olis siinä. Tämä ei ole helppoa, kun pitää ostaa vaatteita 4-5 henkilölle sovittamatta. Vielä haastavampaa on se, että kaikki kasvarin esittäjät ei ole 100 %:sti tiedossa tai ne voivat vaihtua vielä aikataulujen mukaan. Voitte siis uskoa, että mitään tyköistuvaa ei ole tiedossa.


Pistän tähän yhden parhaista ostoksista ever näyttelyitä ajatellen. Kengät, jotka ovat kuin jumppatossut. Pehmeät, joustavat, kivat ja paikallaan pysyvät.


Ei tosikoille.
Ja jotta ette luulisi, että hommassa mennään hammasta purren, vakuutan yhdellä kuvalla että eihän toki! Meillä oli tiivis shoppailukierros Essin kanssa Helsingissä pari viikkoa sitten. Aikaa ei tuhlattu, eikä kauheasti eurojakaan, mutta hauskaa oli. Kaikkea pitää kokeilla ja ideoita voi hakea vaikka pääkoristeista. Tämä on jopa niin Essille, sopiva, että tuskin huomaa pystytukkaa höyheniksi. Ja pian blogin nimi voidaankin jo muuttaa muotiblogiksi...

Lisää muoti- ja vähän Pariisinkin aiheesta jälleen lähipäivinä. Nyt siihen on enää vajaa viikko!

Puput uusissa kodeissa

Viimeisimmistä pörröpupuista lähti tänään 3 Forssaan eläinkauppaan myyntiin. Tutun kautta olen saanut kontaktin Lemmikkieläintarvike Epelit -liikkeeseen jo aiemmin tänä vuonna. Tarjosin heille keväällä syntyneitä pentuja ja heillä sattui olemaan tarvetta juuri kaninpoikasille. Epeleissä oli hienot ja siistit tilat myytäville lemmikeille. Liike sijaitsee Prisman liikekeskuksen tiloissa ja on auki arkisin 10-19. Poikkeamisen arvoinen liike 2-tiellä kulkeville!

Me olemme Forssassa nyt etsimässä uusia koteja.


tiistai 28. kesäkuuta 2011

Nokka kohti Pariisia vol. 5

Tänään Pariisi on ehtinyt häivähtää mielessä vain muutaman paniikinomaisen hetken verran. Nyt olisi puunattava ja treenattava koiria. Ja mietittävä mitä pakataan mukaan ja miten. Ja miten mennään lentokentälle ja koska. Ja mitä kasvarissa on jalassa – toivottavasti jotain kuitenkin.

Tämän näyn jos ehtisi kohteessa näkemään...
Meillä sentään on aikaa vielä 7.7. asti. Tulevana sunnuntaina lähtevät matkaan jo bussilla kulkevat. Tänään lupauduin ajamaan yhden ystäväni Hesinkiin Pariisiin menevään bussiin. Samoin sovin Nicken hakemisesta Ruotsista ja mietin sille mukaan lähtevän boxin mallia.

Tällä viikolla on käytävä vielä Chilin kanssa Helsingissä treenaamassa Essin kanssa. Samoin Ullalla katsomassa lentoboxien kokoa. Vielä olen Porissa ja täältä katson mukaan kaljakärryjä jotka mahtuisivat lentolaukkuun. Jotta boxit saadaan kuljetettua kohteessa. Samoin lainaan äidiltäni Pariisin turistioppaan – sillä haavekuvalla, että ehdimme edes pariksi tunniksi keskustaan turisteiksi.

Yksi asia on varmaa. Stressi on vielä minimaalista. Se tulee nousemaan tasaisesti vielä ennen koneeseen nousemista. Siinä kohtaa, kun koirat on saatu turvatarkastuksen läpi ja luovutettu lentokenttähenkilökunnalle koneeseen vietäväksi, on aika hengähtää. Silloin istutaan ehkä yhdelle, tai ensimmäiselle kuohuviinille, koska stressi jatkuu tasaisen varmana jälleen perillä kohteessa.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Nokka kohti Pariisia vol. 4

Juhannustunnelmissa ajattelin, että ajatukset saavat parin päivän tauon Pariisi-kuumeesta. Mutta ei, ei, ei. Turha toivo.

Satuin huomaamaan ystäväni profiilissa FB:ssä linkin WW-11 omistajatietoihin. Arvatkaa, voinko olla katsomatta, onko kaikki 6 ilmoittamaani koiraa todella osallistujalistalla. OVAT! Mikä helpotus.

Pätkä 211 sivuisesta dokumentista, jossa on koirien omistajien tiedot ja koirien numerot.
Itse lista sisältää 211 sivua pelkkiä omistajien nimiä. Venäläiset ja batialaiset ovat luultavimmin punaisella, koska heille ei lähetetä numeroita. Posti ei kulje noissa maissa joten turha yrittää ylimääräistä selkkausta vaan jättää suoraan numerot toimistosta poimittavaksi. Sekin on silti iso kaaos.

Maria otti eilen värjäysprojektin itselleen. Saapas nähdä minkä sävyistä sinistä käsivärjäys Dylon antaa. Eipä hätää, meillä on yksi vaatekappale ylimääräisiä josko värjäys ei onnistu. Luotan kuitenkin Marian huolellisuuteen enemmän kuin omaani.

Nyt voin hyvillä mielin aloittaa juhannuksen vieton. Ensi viikolla alkaa pakkaus ja tutustuminen jokaiseen yksityiskohtaan, mitä pitää ottaa huomioon. Tämä on matkan toisiksi parasta aikaa – haaveilua ja odotusta.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Pörröistä ja pehmeää

Tässä kesäpäivän kunniaksi teille ihana pieni kuvamaistiainen pörröpupuista. Ne alkavat olla juuri lähtövalmiina maailmalle.


maanantai 20. kesäkuuta 2011

Nokka kohti Pariisia vol. 3

Kun Suomalaiset jo odottavat kieli pitkällä juhannusta, koirakansa tähyää siitä vielä kaksi viikkoa eteenpäin. Paris, paris, paris...

Juuri tulleessa Maailman Voittaja-näyttelyn sähköpostikirjeessä kerrotaan, että koiria on ilmoitettu näyttelyyn 36 354 kpl. Kyllä, se on jotakuinkin saman verran, kuin on asukkaita Tuusulassa, Raaseporissa tai Forssassa. Ei mikään pieni tapahtuma siis. Kaikki Tuusulalaiset mummosta koululaiseen samassa hallissa 4 päivän aikana? Ehkä ei onnistu, mutta koiria maailman joka laidalta kyllä.

Chili saapui eilen ja viettää täällä lomahoidossa aikaa Pariisiin asti. Se on kaikkein raakilein kehäkäyttäytymiseltään, joten huomisesta lähtien sillä alkaa tiukka treeni.

Tänään voisin kokeilla vaatevärjäystä, jotta kaikkien oikeanväristen asusteiden hankinta ei jää viimeiselle viikolle. Pitää sanoa, että kaiken työkiireen keskellä tämä kasvattajaryhmän suunnitteluprojekti on poikinut monta hyvää naurua. Se pitää mielen vireänä. Toivottavasti aiheutamme edes pienen oivalluksen jonkun katsomossa istuvan ajatuksissa. Oui.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Nokka kohti Pariisia vol. 2

Tätä maisemaa odotan näkeväni jälleen tänä kesänä. Kuva matkalta 2007.
Kun on jotain, mitä odottaa (kuumeisesti) ei niin haittaa, vaikka kaikki maailman asiat menisi pieleen. Hampaat purraan yhteen, nostetaan laput silmille ja tuijotetaan kaukaisuuteen siihen pienepieneen pisteeseen joka lähenee päivä päivältä.

Minun pisteeni on jo hieman suurentunut, sillä siihen ei ole enää kuin vajaa kuukausi. Valmistelut on aloitettu jo viime vuoden puolella. Oikeastaan katse kääntyi Ranskaan jo heti Tanskan viimekesäisten mittelöiden jälkeen. Raadolista, sillä upea Kisu nappasi sieltä hienon Juniori Maailman Voittaja 2010 -tittelin, jota ei noin vaan unohdeta.

Tämä blogin aihepiiri olisi pitänyt oikeastaan alkaa jo paljon aiemmin, sillä nyt tehdään jo viimehetken valmisteluja. Koirat on ilmoitettu jo talvella, lennot buukattu viimevuoden puolella ja kaikki on ollut vain toteuttamista vailla valmista. Nyt alkaa tositoimet.

Kasvattajaryhmän vaatteet käytiin valitsemassa pari viikkoa sitten. Ne on ehditty myös jo käydä vaihtamassa toisenväriseen. Osa asusteista ja kengistä puuttuu vielä, mutta ne on jo tässä kohtaa hyvin suunniteltu, eli puoliksi valmiina.

Tähän vaatetushömpötykseen pitää vaan todeta, että "Image is everything". Koiranäyttely on arvostelulaji, eikä maailmalle lähdetä sillä mielellä, että "nää nyt on vaan tällaisia meidän kivoja koiria". Sinne lähdetään sillä mielellä, että kun koirat on nyt tasokkaita, olemme me handlerit myös niiden tasoisia. Asenteella "katsokaa näitä upeita koiria!". Nyt käytetään kaikki se tietotaito valmistautuessa, mitä on opittu maailmalla reissatessa.

Eilen on ostettu kangasväriä (tulee selviämään jatko-osissa, mihin tarkoitukseen) ja kukkahörhökkeet. Samon tipahti ensimmäinen takapakki –  yksi handlereista lähteekin jo lauantaina pois ja mikäli kasvattajaryhmä päätyy "isoon kehään", siihen on saatava paikkaava sopivan pituinen, mahd. samankokoinen (vaatteisiin sopiva) ja erityisesti handlauksen hyvin hallitseva naishenkilö. Tämä on todellakin erityistä salatiedettä tai vähintään kummallista.

Päivittelin pulmaani Marialle kauppamatkalla, ja ennen lauseen loppumista tajusin katsovani varahandleria suoraan silmiin. "Sinähän olet siellä matkalla myös". Ja niin Mariasta leivotaan ammattihandleri - tai vähintään kuvioluistelija kolmessa viikossa. Muut muodollisuudet on muuten kunnossa. Ehkä hiukset vaihtavat väriä, mutta se on vain huumorilla.

Onneksi sisareni koira Chili (joka oli vähällä aikanaan muuttaa Marialle) tulee hoitoon ensi viikolla ja pääsemme henkilökohtaiseen valmennussuhteeseen molempien kesken.

Rokotusvaatimukset on tarkistettu joka koiralta ja matolääkkeet tilattu, sillä Suomen maahantulosäännökset vaativat kääpiöheisimatojen häätämistä koirasta, joka on vieraillut Suomen ulkopuolella enemmän kuin 24 tuntia.

Pian alkaa laukkujen testipakkaus ja listaus mitä koirat tarvitsevat mukaan. Omat kamppeet on sitten asia erikseen ja vaatteita tulee varmasti haalittua jokaiseen eri lähtöön.

Palaamisiin tähän aiheeseen.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Maailman Voittaja - UKK

Jos joku lukijoista ei vielä tiedä Maailman Voittaja -koiranäyttelytapahtumasta, teen pikakertauksen. Kertaus on omakohtaisten kokemusten ja pienen faktatiedon varassa, joten ei ole yleispätevää tietoa joka rodulle. Mäyräkoirille varsin itsekoettua.

Joka vuosi jossain päin tätä maapalloa järjestetään koirille "miss Universum"-kisat. Eli kaikkein korkea-arvoisin koiranäyttely, mikä FCI:n ("kansainvälinen kennelliitto") alaisuudessa järjestetään. Joka maalla on yleensä oma Voittaja-näyttely kerran vuodessa ja siitä saa V-11 tittelin (SV-11 on Ruotsin Voittaja -11, EEV-11 on Viron jne.). Maailman Voittaja -näyttelystä jaetaan samat tittelit MV-alulla. Englanniksi WW-11.

Titteleitä on jaossa 6. Niitä saa paras aikuinen koira uroksista ja nartuista. Eli Cacibin saanut koira. Näin Cacib-uros saa WW-11 tittelin ja Cacib narttu WW-11 tittelin myöskin. Junioreista molempien sukupuolten voittajat saavat myös Juniori Maailman Voittaja -tittelin. Suomeksi lyhenne on JMV ja englanniksi virallinen on kai WJW, mutta myös JWW on monesti käytetty. Veteraaneilla titteli on WVW World Veteran Winner.

Rodun paras valitaan joko kaikkien kuuden tittelin saaneen kesken tai vaihtoehtona on valita ensin rodun paras juniori ja veteraani, jolloin lopussa kehässä on 4 koiraa. Tällöin ei valita vastakkaisen sukupuolen parasta vaan pelkkä ROP-koira. Näissä kilpailuissa ei niinkään jahdata sertejä ja se, ketä voittaa ROP:in ei ole niin tärkeää. Jokainen haluaa tuliaiseksi jonkun himotuista rodun vuosititteleistä. Usein Eurooppalaisilla serteillä ei yksittäin valioidu vaikka olisi entuudestaan valio. Ei edes vaikka olisi voittanut sen Maailman Voittaja -näyttelyssä ja peitonnut kaikkien mantereiden parhaimmiston.

Titteleiden lisäksi valitaan eri maissa eri määrä muita rodun voittajia. Brace, eli pari on yleensä luokkavaihtoehtona, eli kaksi saman rodun edustajaa, jotka ovat eri sukupuolta. Ranskassa on mukana Couple, eli kaksi samaa sukupuolta olevaa koiraa esitetään yhdessä. Normaali kasvattajaryhmien välinen kilpailu on myös mahdollista Ranskassa 3-5 koiralla. Joskus kasvattaja- ja jälkeläisryhmien osanottajamäärää ei ole rajattu ja niinpä jollakin koiralla voi olla vaikka 20 jälkeläistä ryhmässä. Suomessa on aina tasan 4 koiraa kasvattajaryhmässä.

Ranskassa erikoisuutena meikäläisiin ja lähimaihin on ajue eli Packhound. Se on tietyille metsästyskoirille mahdollinen ryhmä, jossa on 6 koiraa joista kolmella pitää olla käyttötulos. Tämä ei ole vielä täysin selvinnyt, että miten koirat esitetään. Yhden vai useamman handlerin toimesta.

Olen ollut mukanaa 2003 Dortmundissa Saksassa, 2006 Poznanissa Puolassa, 2008 Tukholmassa Ruotsissa, 2009 Bratislavassa Sloveniassa ja 2010 Herningissä Tanskassa. Joka näyttely on tietyltä osalta samaa kaavaa noudattava, mutta silti kaikki on täysin erilaisia. Dortmundissa piti kaikkien olla klo 8 viemässä koiransa rekisteritodistus sihteerille. Sen sai päivän päätteeksi vasta pois leimalla varustettuna. Puolassa riippui täysin kehäsihteerin englanninkielen tasosta, miten mikäkin kehä pyöri. Tukholmassa kaikki sujui hyvin, joskin mitään glamouria ei näkynyt ilmassa. Bratislava oli osin kaaottinen ja tuomari myöhässä yli tunnin ruuhkan vuoksi. Herningissä toimi kaikki ihan hyvin joskaan koirat eivät saaneet kirjallista arvostelua. Myös eri kehässä oli eri tyyli ottaa koirat loppukilpailuun. Kaikista maista leivottiin kuitenkin rotunsa Maailman Voittajat ja ne jää kulloisen vuoden koirina historiaan.

Kasvattajaluokkien valinta on myös ollut erilaista eri kerroilla. Joskus kaikki etukäteen ilmoitetut kasvattajaryhmät menevät "isoon kehään", eli loppukilpailuun. Joskus valitaan ensin rodun paras ryhmä, joka jatkaa loppukilpailuun. Sitä harvoin tietää etukäteen ja Puolassa sitä ei tiennyt kehäsihteeritkään. 

Varmaa on aina, että näyttely ja sinne pääseminen on aina suuri seikkailu. Se seikkailujännitys ehkä ajaa keräämään koirat kasaan vuosi toisensa jälkeen. Nykyään ystäväporukka vaan lisääntyy vuosi vuodelta, sillä kaikki haluavat lähteä haistelemaan suuren maailman menoa – joko koirien kanssa tai ilman.

Tänä vuonna Maailman Voittaja 2011 -näyttely kisataan Pariisissa Ranskassa 7.-10. heinäkuuta. Sinne on ilmoitettu kisaamaan 32 548 koiraa ja näyttelyn alkuun on juuri nyt 21 päivää, 23 tuntia ja 25 minuuttia aikaa.

Viime hetken valmistautumista tehdään jo. Tulen kertomaan lähes päivittäin ennen matkaa, miten kuume nousee. Joko saa alkaa lähtölaskennan?

tiistai 31. toukokuuta 2011

Kuvamuistoja ratsastusleiriltä

Minä ja Idol voitetimme nämä leirin taitokisat. Ja Huom! Jo tuolloin HÄNTÄLETTI!!!
Aivan ehdottomasti parasta ja onnellisinta aikaa elämässäni ovat olleet ratsastusleirit. Olen niillä ollut noin 10-vuotiaasta joka kesä monen monta vuotta ja monen monta kertaa. Kesäleirejä kierreltyäni laajensin hiihtolomaleirieille ja kesäleirit pidentyivät myöskin kaksiviikkoisiksi. Monasti meitä oli sama porukka sekä talvella, että kesällä ja leirit varattiin seuraavaksi vuodeksi jo edellisenä kesänä.

Nuo ajat ovat olleet todella antoisia. Jos en ole kovin hissukka vieläkään, tuolloin olen ollut hurjapää ja aivan pelkäämätön kaikkea vaaraa kohtaan. Tuona aikana olen istunut hevosen selässä aivan joka suuntaan, kuten kuvankin näyttää ja aina yhtä luontevasti. On ollut pää alaspäin, ratsastettu väärinpäin, maailmanpyöriä, maaten selällään hevosen selässä ja seisoen! Ei ole niin ollut väliä, onko ollut satulaa ja minkälainen ratsu on ollut alla. Kaikki on käynyt ja jokaisella on menty eteenpäin.

Onneksi olen unohtanut hyvin paljon nuoruuden kohelluksia, mutta kuvat palauttavat aina mieleen, mitä kaikkea hulluakin on tullut tehtyä. Täytyy tunnustaa, että nyt jo itseäkin hämmästyttää moni kuvan asia, mitä olen tehnyt, mutta tapana on edelleen elää niin, että vanhainkodissa ei tarvitse katua elämätöntä elämää. Jos muisti pelaa, niin mielummin shokeeraan mummoja kumoon kertomuksilla hurjasta nuoruudestani.

Tässä kuvassa olen vuokrausleirillä, jossa jokaisella leiriläisellä oli oma nimikkohevonen viikon ajan. Ratsastaa sai 4 tuntia päivässä ja muistaakseni ratsastimme kaksi kertaa päivässä – melko järkevästi.

Meitä oli toista kymmentä nuorta viskattuna jonnekin keskelle metsää jossa oli talli, talo, poneja ja pelto. Jostain saimme ruokaa päivittäin. Ilmeisesti. Tallin ylisillä muistaakseni oli jotain majoitustilaa ja tuolloin ei meillä olisi ollut mitään väliä, vaikka meidät olisi majoitettu lantakasaan. Kenttä oli muovinarulla aidattua kuraista peltoa vanhan navetan takana. Ei mitään puhettakaan hyvästä ja turvallisesta pohjasta, mutta hällä väliä! Hevoset ja ponit olivat 4-5 vuotiaita ja osaamattomia. Tuon kesän jälkeen ainakin kaikenlaiseen tottuneita ja valmiita myyntiin.

Muistan tuon kypärän. Se on ensimmäine kypäräni ja maksoi 110 markkaa. Se meni minulta Aipalle kisakypäräksi, jonka jälkeen palasi minulle vuosien päästä. Nyt se roikkuu seinälläni koristeena. Se on nyt noin 25 vuotta vanha! Ratsastushousut on "trendikkäät": mustat ja kokomokkapaikkaiset. Jalassa näköjään joko pitkävartiset tennarit tai luultavasti keinonahkaiset nyrkkeilykenkien kopiot. Huoh... 

Mutta tuona aikana, ei minulla ollut huolen häivää tulevaisuudesta. Ei vastuuta monista eläimistä tai pärjäämisestä päivästä toiseen. On vain riemu ratsastuksesta, hevosten kanssa yhteiselosta, yhteistyöstä ja toimimisesta. Oikeaa elämistä hetkessä – tässä ja nyt.

Näitä kaikkia kokemuksia saan kiittää vielä tänä päivänä, kun yritän muistella Miss O:n selässä ratsastuksen jaloa taitoa. Se kuitenkin ilmiselvästi pitää paikkaansa, että nuorena opitut taidot jäävät lihasmuistiin ja nyt lähes nelikymppisenä tuo taito on palautettavissa melko kohtuullisesti. Tässä iässä ja tällä selällä, en haaveilisi yhtään mitään ulottuvuuksia ratsastuksen parissa ilman tuota nuoruuden antamaa luottamusta tasapainoon, taitoon ja voimaan.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Kultainen mäyräkoira

Pitkäkarvaiset mäyräkoirat ovat aika tylsiä värivalikoimaltaan. On punaisia, mustia punaisin merkein, punaisia tummin peitinkarvoin, mustalaikullisia ja muutama hassu ruskea keltaisin merkein myös nähty.

Värijalostus ei ole – luoja paratkoon – pesiytynyt vielä tähän rotuun, vaan muut asiat ovat tärkeysjärjestyksessä ennen väriä. Terveys, rakenne, luonne ja käyttöominaisuudet. Ja vaikka hampaiden määrä ja asentokin on väriä tärkeämpi tekijä koiran elämässä.

"Hyvä koira voi olla vaikka sininen" -motto, kuvaa hyvin sitä ajatusmaailmaa, että ennenkaikkea rotutyyppi ja sitten vasta väri.

Silti on selvästi ihmisiä, jotka haluavat ehdottomasti joko punaisen (minulla käsi ylhäällä) tai vannovat mustan nimeen. Onneksi vaihtoehtoja ei ole enempää.

Meille syntyi eilen kuitenkin jotain tosi hauskaa. Keltainen mäyräkoiran pentu. Kultaiseksi tuo tosin on jo nimetty. Se hohtaa kuin 24 karaatia kultaa. Geneettisesti tämä on punaisen värin laimentuma, ja tulee muuttumaan hyvin punertavaksi ilman ainuttakaan mustaa karvaa.


Juuri nyt se hauskutta puolta maailmaa erilaisissa sosiaalisissa medioissa ja on saanut valtavasti faneja. Se imee maitoa silmät kiinni autuaan tietämättömänä siitä, että hän on jotenkin poikkeava.

Hippu kultaa ja paljo mäyräkoiraa noin 15 minuutin iässä.
Jonain päivänä alkaa hänen yksityinen elämänsä uuden perheen luona, mutta sitä ennen rakkaat blogini lukijat saatte nauttia pienen "kultaisen" kehityksen seuraamisesta ja toimia sen kummisetinä ja -täteinä.

Iiiikkkkkk!!

Fonzie ja Martta ovat muuttaneet jo pihalle tontin kauneimmalle paikalle joen rantaan. Vain yksi pieni valkoinen hermeliinityttö "Viti" istuu sisällä. Hänet arveltiin – tai pikemminkin hartaasti toivottiin – kantavaksi.

Minulla oli lainassa ja seurana Vitillä kolmen viikon ajan Pörrö-kani, joka kuitenkin on vasta vuoden ikäinen ja hiukan häveliäs. Tietysti.

Vaikka minusta ystävyys miehen ja naisen kesken on kaunis asia, tässä kohtaa se oli vähän liian yliarvostettua. Olin malttamaton ja olisin toivonut niin mieluusti jotain actionia, mutta Pörrö ei vaan osoittanut merkkiäkään luonnon kutsusta.

Tänään petti MINULTA hermot ja laskin, että nyt on parisen viikkoa mahdollisesta h-hetkestä jos noilla kahdella on tärpännyt. Niinpä tongein oksalla varovasti heinäkasaa kopin suuaukon kohdalta. Ja mikäs sieltä heti tunkikaan oletettua äitikania vastaan? Kaksi hassua kaninpoikaa! Onneksi kännykkä oli lähellä ja sain kuononpään ikuistettua.

Niin kuin tässä talossa ei olisi pentulaatikkoja tällä hetkellä jo muutenkin pari liikaa... Mutta nytpä onpi yksi pentuhäkki joukon jatkona. Ja kaninpoikia ainakin kaksi. Toinen vaikutti harmaalta (kuvassa) ja toinen ruskehtavalta. Pian ehkä näemme karvanlaadun ja korvien asennon, kun otukset tulevat ulos pesästään.

Pörrö-isähän on sekoitus kääpiöluppaa, leijonaluppaa ja vaikka mitä. Se on väriltään kaunis isabella, korvat ovat itään ja länteen ja karvaa naamasta pyllyyn. Viti puolestaan on albiinon värinen hermeliini. Toivottavasti saadaan kesäiloksi oikein kunnon pomppivia sekasotkuja kaikissa väreissä.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Jonotus on maksuton



Silittäminen 5 euroa minuutti, syliin ottaminen 12,90 ja valokuvaus 14,90.


Yritin katsoa lentojen hintoja, mutta se oli vähän vaikeaa. Ensin on hinta 39 euroa ja sitten tulee laukku 15 euroa ja polttoaine-tai-veromaksu-tai-joku ja sitten jos haluat tietyn ikkunapaikan, se on 10 euroa ja vielä ruuat 12 euroa ja peruutusturva 22 euroa. Ja ilman polttoainemaksuja ei ilmaan kuitenkaan pääse.

Sama peli missä tahansa. Ensin on katsastus 69 euroa ja sitten pakokaasut 30 euroa ja sitä ja tätä ja tuota. Kuitenkin ne kaikki on otettava tai ei saa tien päällä ajaa. Ja kaikki erilaisiin palveluihin ja tuotteisiin lisättävät käsittelymaksut ja toimitusmaksut ja kaikki muut millä tahansa verukkeella laitettavat lisämaksut. Ihan kummaa hintapolitiikkaa.

Miksi kaikki laskutetaan erikseen ja lisäyksien kanssa on summa kuitenkin ihan eri luokkaa, miltä aluksi saattaa ymmärtää. Eikö kaikkea voisi tumpata "samaan hintaan"?

Varoitus herkkähipiäisille, mutta nyt revittelen aralla aiheella. Eläinten kasvattaminen ja raha.

Miksei koiranpentuja markkinoida myöskin hinta edellä. Pistetään vaikka suuri keltainen pallo ilmoitukseen, jossa lukee "Nyt mäyräkoiran pentuja huippuvanhemista – vain 399 euroa!" tai "Nyt vain 299 + toimituskulut" tai "Nyt vain toimituskulujen hinnalla" tai "Osta nyt – maksa marraskuussa!". Sitten pienellä präntti alle:

Hintaan lisätään toimitusmaksu 149 euroa, 8 viikon hoito- ja ruokintamaksu 279 euroa, rekisteröinti 199 euroa (sis. uroksen siemenmaksun)  ja sirutus 49 euroa. Jokaisesta seitsemän viikon jälkeen vietetystä vuorokaudesta veloitetaan myös hoito- ja valmennusvuorokausihintaa 37 euroa. Ensimmäisenä pentunsa valitsevan extra-korotus 179 euroa. Värilisä harvinaisesta väristä 249 euroa ja sukupuolen valinta 79 euroa. Hintaan puolestaan kuuluu Kennelliiton sopimuksen mukaisesti kirjalliset ruokinta- ja hoito-ohjeet. Mutta jos luovutettaessa haluaa myös kahvia, se on 2,50 kuppi (sis. yhden santsauksen) ja keksi 0,70 euroa tai viineri 3,50 euroa. Samoin, jos haluaa käydä katsomassa pentua useamman kerran, niistä veloitetaan 79 euroa jokaiselta alkavalta tunnilta ja kahveista aiemman taulukon mukaan. Samoin sähköpostitse lähetetyt valokuvat pennusta ensimmäisten viikkojen ajalta 8,90/kuva ja videosta 15,90 minuutti. Elinikäisen takuun aivan kaikesta mahdollisesta kasvattajalle kuulumattomastakin saa 17 990 eurolla ja avoimen 24/7/365/15 valituslinjan voi lunastaa 179 900 eurolla (sis. oman numeroliittymän valitusta varten joka ei ole koskaan varattu).

Näin pennun ostamiseen kuluisi rahaa sellainen tonnista kahteensataan tuhanteen, riippuen paljonko kasvattajan aikaa ja kahvia on kuluttanut. Eli maksut kulutuksen mukaan. Eikö se olisi sitä nykyaikaa ja valinnan mahdollisuutta? Jos haluaa säästää, ei tarvitse käydä toiselta puolelta Suomea katsomassa pentua, muttei myöskään saa valita, vaan saa sen pennun, jonka kasvattaja käteen lykkää. Palvelua saa aivan loputtomiin – kunhan siitä maksaa.

Ja mikä rahasampo se kasvattajalle olisikaan, kun jälkihoitona annetusta neuvonnasta otettaisiin vastaavat maksut kuin vaikka nettioperaattorin tekniseen tukeen soittavalta. Eli jotain (1,97 €/min + pvm/mpm). Also in English!! Ja vielä kehtaavat pitää sloaganina "Säästöä joka minuutti". 

Onko koirankasvatus vaan miellettävä yleishyödylliseksi puuhasteluksi tai aatteelliseksi toiminnaksi, kun raha on tabu? Vai onko meillä kasvattajilla "pisnes-vaisto" vähän samaa luokkaa kuin Uuno Turhapurolla? Ei sitten mitään hajua. Koiranpentuja hoitaessa ei ainakaan raha haise, vaan pelkästään se ihan itse. Se p:llä alkava.

torstai 26. toukokuuta 2011

Kouluratsastuskisoissa kisahoitajana

Häntäletit ja shakkikuvio on mun käsialaa
Kun on visualisti luonteeltaan ja vähän ammatiltaankin, ei pysty pitämään näppejä erossa mistään missä voi vaikuttaa estetiikkaan positiivisesti. Olin pari vuotta sitten rakkaiden ystävieni kisaorjana Lappeenrannan kansallisissa koulukisoissa. Kaiken puunaamisen ja siivouksen lomassa näpersin molemmille kouluhevosille kauniit häntäletit ja shakkikuvion lautaselle.

Onneksi Miss O:n kouluratoihin on vielä aikaa, sillä en ole saanut kasvatettua sen risaiseksi hinkattuja häntäjouhia letityspituuteen. Pitäähän olla jokin paikka, minne sen punaisen rusetin laittaa – eli varoituksen potkivasta peräpäästä muille kilpailijoille.

Nyt alkaa kesän myötä pieni kisafiilis nousemaan, joten voisinpa lähteä taas haistelemaan sitä tunnelmaa ja kisaorjaksi ystävieni ylväille kouluratsuille. Myös raveihin lupaan itseni viedä tänä kesänä pitkästä aikaa.

Reissussa rähjääntyy

Koirien kanssa harrastaessa on kilometrejä karttunut eri autojeni mittareihin satoja tuhansia. Tai melko paljon kuitenkin. 

Ja kuten sanonta kuuluu, reissussa rähjääntyy. Meillä rähjäännyttiin kylläkin viime kesänä kertarysäytyksellä ja kolmasti. Kyseessä oli siis viime juhannuksen reissu Tanskan Maailman Voittaja -näyttelyyn. Se tehtiin kolmella autolla, joista eniten tavaraa niellyt auto oli tietysti minun rakas Junttini. Citroen Jumpy.  Tuo uskollinen  koppero, joka sai tällä matkalla nimeksi Elsa – "Elsa,  kohtalon lapsi" -kappaleen myötä.

Onneksi takana ajoivat Sindy ja Leena jotka raportoivat
sauhuavasta takarenkasta ennen katastrofia.
Ruotsin puolella, hieman ennen Helsingborgia yksi pyörä alkoi sauhuta. Olimme vasta menomatkalla ja päivä oli juhannuksen aatonaatto. Ajoitus ei ollut aivan täydellinen matkan jatkumista ajatellen. Kello oli noin 17, kun kurvasin ensimmäisestä rampista moottoritieltä ylös. Tuolloin joka ainut svenssoni-automekaanikko oli jo sulkenut putiikkinsa ovet ja lähtenyt tanssimaan juhannussalon ympärille. Olimme parkissa jonkun kebab-ravintolan ulkopuolella ja ruotsalaisten vieraanvaraisuudesta ei ollut tietoakaan, kun yritimme kysellä neuvoja korjaamoille.
Vaikka Elsaa aina parjataan, se vetää viikon reissukamat ihmisille ja koirille sekä 8 mäyräkoiraa tuosta vaan sisuksiinsa.


Autossa sisällä oli 8 koiraa ja meidän valtaisat tavaravuoret. Mietimme, miten saisimme edes minut ja Anun sekä koirat mahtumaan muihin autoihin. Kahteen farmariin. Se olisi ehkä jotenkin onnistunut, jos olisimme hylänneet kaikki muut tavaramme auton kera tien poskeen.

Kun muut jäivät pizzalle odottamaan ratkaisua, minä ja Anu marssimme pitkin läheistä teollisuusaluetta, joka selvästi vaikutti siltä että siellä voisi apu löytyä. Löysimme yhden jugoslaavien pitämän automaalaamon, jonka ovet olivat vielä tulevista pyhistä huolimatta auki.

Esitin selkeällä ja sujuvalla ruotsinkielellä asiani ja kysyin apua suoraan eteeni kävelleeltä "pääjohtajalta". Lisäsin pyyntöön avuttoman ilmeen ja huolestuneen nöyrän sävyn. Kun hän kertoi, ettei heidän pajansa tee autoremontteja, vaan maalaa pelkästään niitä, sivuutin sen ja jatkoin hiukset entistä vaaleampana selittämistä, että autoni savuttaa ja jotain on pielessä. Pääjohtaja pehmeni hitusen ja pyysi apupoikaansa katsomaan autoani. Spurttasin juosten takaisin kebab-mestan pihaan ja kurvasin hymy korvissa Jumpyllä hallin pihaan.

Kun parikymppinen mustatukkainen adonis komennettiin hommiin auton kimppuun, me Anun kanssa kerroimme jugoslaaveille matkamme määränpäästä ja mistä olemme. Nämä maahanmuuttaja-ahertajat olivat jo aloittamassa juhannuksen viettoa ja niinpä meillekin tarjottiin odottelun ratoksi olutpurkit kouraan. Omani tosin meni autoon odottamaan myöhempää mahdollista avaamisajankohtaa.

Nämä koirat ovat nähneet reissuilla
yhtä jos toista. Ja monta korjaamoa!
Opastimme karskeja keski-iän reilusti ylittäneitä miehiä, että Tanskassa tulisi olemaan viikonlopun aikana yli 20 000 koiraa kilpailemassa kuluvan vuoden Maailman Voittaja -titteleistä. Miesten hämmästykseksi repäisimme Elsan takaovet auki, josta tuijotti 16 kappaletta tummia silmiä. Koirat olivat olleet hiiren hiljaa ja kenelläkään miehistä ei ollut niistä hajuakaan, vaikka auto oli tunkattu puoliksi ilmaan.

Ilmapiiri alkoi muuttua leppoisaksi ja jutustelun lomassa auton alta kerrottiin vian olevan melko pieni. Joku jarrujuttu vain oli juuttunut kiinni, kertoi nuorukainen. Muistaakseni käsijarrun joku osa. Näin aika muuttaa kiperät muistot hataraksi hapuiluksi ja mieli paikkaa traumapaikat. Näin voin tässä kohtaa jo todeta.

Autosta irrotettiin jokin osa jota kuulemma "ei tarvita". Näin luottavaisina me yleensä olemme matkassa! Johtaja oli hövelillä päällä jutustelumme lopuksi ja sanoi, ettemme ole velkaa kuin sen verran, mitä auton alla ahertanut adonis haluaisi itselleen. Terästimme parhaimman hymymme kohti häntä ja maksoimme auliisti 200 kruunua (20 euroa), jonka hän pyysi. Annoimme myös yhden tuliaiseksi tarkoitetun salmiakkikossun nuorukaiselle, joka teki ehkä hänet iloisemmaksi kuin setelit. Karjuimme autossa riemusta (eikä vähiten korjauksen hinnasta), kun starttasimme kohti Tanskaa lähes aikataulussa edelleen.

Lupasimme pyhästi palata takaisin kyseiseen korjaamoon, josko tämän korjauksen johdosta pääsisimme perille ja voittaisimme jotain. Emme palanneet, vaikka saavutimme onnellisesti Kisulle Juniori Maailman Voittaja 2010 -tittelin. Lupaan kyllä lähettää jonain päivänä kortin  korjaamolle ja kiittää miehiä vielä kerran.

Yksi muoviosa sinne tai tänne.
Romuttamolta löytyi uusi 50 eurolla.
Paluumatkalla Suomeen lensi ensin motarilla takalampusta ja vilkusta kaikki muoviosat taivaaseen ja viimeisessä yöpaikassamme auto luisui alamäkeen parkissa ollessaan kohti valopylvästä, jolloin koko etuosa meni lyttyyn. Luojan kiitos se valopylväs oli siinä! Seuraava kohde alamäessä oli yksi mökeistä usean kymmenen metrin päässä.

Tuolloin en vielä tajunnut olla huolissani mahdollisesta jäähdytinjärjestelmän vaurioitumisesta, joka huomattiin vasta Suomessa kolarikorjaamolla. Siispä ennen matkaa huollattamani ilmastointijärjestelmä uusittiin kokonaisuudessaan, samoin konepelti ja paljon muuta pikkusälää. Nämä saatiin onneksi vakuutuksen piiriin, eikä konkurssi ollut niin totaalinen. Tukholman satamassa muille suomalaisille saatoimme jo nauraa koko auton rähjäiselle ulkonäölle.

Tämä ruttu näytti aluksi aika pieneltä, mutta korjaus
maksoi lopulta 3927 euroa, kun peltiä ja ilmastoinnin kennoja
myöten osaa oli vaihdettu tarpeeksi uuteen.
Tämä reissu muistetaan monesta asiasta, mutta ainakin siitä että Jumpystä tuli Elsa kohtalon lapsi.