Hae tästä blogista

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Eläinten virka

"Silloin kun menettää jotakin ymmärtää sen arvon." Niin sanoo vanha kansanviisaus.

Poikani on sairaalahoidossa ja juuri nyt on kaikki koirat pois kotoa. Vietän sairaalassa yötä lukuunottamatta päivät ja matkoihin kuluu vielä pari tuntia, joten koirien päivät sisällä venuisi liian pitkiksi. Uloskaan en niitä uskalla jättää aitaukseen, josko ilma muuttuu kylmäksi tai tapahtuu jotain odottamatonta. Haaveilemani kennelrakennus olisi tässäkin tilanteessa hyvä, josta koirat saisivat itse kulkea sisään ja ulos päivän mittaan.

Oma jaksaminen yksinhuoltajana on pidettävä kunnossa ja tein poikkeuksellisen päätöksen ja annoin koirat muutamiksi päiviksi hoitolaan. Päätös ei ollut helppo, mutta nyt satsaan kaiken oman energian pojan luona olemiseen. Hän tarvitsee minua, mutta koirat viis veisaavat minun alituisiin komentamisiin ja muuhun käskytykseen. Usein tunnen olevani niille täysin ilmaa tai vain ruokkimista varten.

Koirat on jaettu 5 hoitolaan ja 2 ystävälle. Vain undulaatit sirkuttavat ja kani pomppii ilahtuneena, kun tulen ovesta. Luojan kiitos tässä kohtaa kaksi koiraa on kantavana ja pennut pysyvät kätevästi niiden mukana. Syntyneitä pentueita olisikin ollut jo haasteellisempi sijoittaa nopealla aikataululla. Luotettavia kotihoitajia pentueille löytyy nopealla aikataululla yhtä usein kuin järviä saharasta.

Eläimistä on paljon vaivaa ja ne sitovat silloinkin, kun ei olisi aikaa hoitaa niitä. Niitä ei voi laittaa kaappiin odottamaan, kuten golfmailoja tai jääkiekkovarusteita. Mutta vastaavasti golfmailat eivät laske verenpainetta. Minulle on käynyt jopa päinvastoin – jo minigolf saa verenpaineen vaarallisen korkealle.

Kyllä on todella tyhjää ilman koiria. 17-vuotiaasta asti olen asunnut omillani ja elämääni kuului jo silloin oma koira. Juska. Olen ollut muutaman kerran lomalla niin, että minulla ei ole ollut yhtään koiraa mukana, mutta tuskin on montaa kertaa tapahtunut sitäkään. Yleisesti lomailuni on kulunut koiranäyttelyreissujen merkeissä vaikka olisin ulkomailla ollutkin.

Nyt olen tyhjässä kodissa, jossa eivät juokse koirat eikä ryömi poikanen. Kyllä niistä on paljon iloa ja myös paljon työtä. Niitä ilman tunnun aivan turhalta kapistukselta. Minulla ei ole kerrassaan mitään virkaa. Vielä kun sairaalaan lähtiessä näen Odessan naapurin tallissa tarhassa, enkä ehdi tänäänkään käydä sitä tallilla moikkaamassa, sydäntä riipaisee. Onneksi valmentajani lupasi ratsastaa sen illalla, joten edes Odessa saa liikuntaa.

Hoitolassa koirieni kuningatar ja kaikkien mummo Kira on onnistunut karkaamaan jo kaksi kertaa. Jälkimmäisellä kerralla myös Sara lähti sen matkaan. Hoitolan pitäjä ajatteli niiden kiivenneen 180 cm:n aidan yli. Sarasta sen vielä voisin kuvitella, mutta Kira... Se rakastaa vapautta ja ihmisen lähellä oloa, mutta se ei villeissä unissakaan kiipeäisi niin korkealle.

Eilen minulle soitettiin, että pakoreitti on löytynyt. Kira on kaivanut itsensä rakennuksen alta pienestä kolosta. Hoidossa on käynyt paljon mäyräkoiria, mutta kukaan ei ole ollut näin fiksu ja viisas. Vaikka karkutarinat kuulostavatkin kauheilta, hymyilyttää Kiran temput. Vanha koira on fiksu koira.

Tilanne sairaalassa on toivottavasti vain hyvin ohimenevä ja pian koko karvainen ja karvaton jengi on koossa ja kammottava meteli raikaa laaksossa. Sitä odotellessa juttelen kanille.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Kätevä vempain karvanlähtöön

Ostin koiratarvikekaupasta tällaisen härvelin. Se on kuulemma hyvä hevostenkin karvanlähtöön.

Siispä kokeilemaan. Ja hyvin toimii ilman voimankäyttöä.







maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kani kaipaa kesää

Meidän Martta on maailman ahnein kani. Se elää syödäkseen eikä syö elääkseen. Se rakastaa kaikkea. Sillä on kesä lautasella, kun salaatinlehtiä tarjoan.

Annoin sille juuri nahistuneet lehdet jäävuorisalaatin päältä sekä porkkanaa kaveriksi. Ähkyn jälkeen se saa syödä pääosin heinää ja vettä, mutta kyllä se saa herkutella myös kaikella tuoreella. Ja kuusenoksilla, kun käyn tallilla metsän vieressä. Jyviä ja pellettejä se saa myös, mutta entistä vähemmän. Kesää odotellessa, tuumii Martta paksukainen.

Ei roskiin vaan hyötykäyttöön päällimmäiset lehdet ja kanta.

Tulee aina kuorittua vähän reilusti salaatit, jotta Martta saa herkutella.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Palloretkellä poolokentällä

Lontoossa asuvan kasvatin omistajani Minnan lähellä, tarkalleen Virginia Watersissa on upeat Guards Polo Clubin poolokentät, joita saa kansa käyttää vapaasti ulkoiluun. Koirineen! Olin ruohonvihreänä kateudesta, miten upeissa paikoissa Minna, Dale, Boo, Corky ja Joey saavat lenkkeillä.

Tilaa riitti jokaisen koiran egolle ja pallolle. Horisontissa Corky, keskellä Joey ja edessä Boo.

En osaa selittää tai kertoa, miten suuresta alueesta on kyse. Kymmeniä tai satoja hehtaareja kuitenkin on kyseessä. Alueella järjestetään poolokilpailuja niin, että osa alueesta on harjoituskenttinä ja osa kilpailukenttinä. Kenttä voidaan rajata ja maalata tarpeen mukaan eri kohtiin, kun pohja menee rikki kilpailun aikana.

Poolokausi starttaa vasta huhtikuussa, mutta traktori ja työmiehet hoisivat nurmea koko ajan meidänkin lenkin aikana. Aina välillä kaukaisuudesta tuli esiin piste, joka lähentyessään paljastui ihmiseksi koiransa kanssa. Kaikilla oli koirat vapaana ja ne moikkasivat, kunnes taas jatkoivat leppoisaa matkaansa.

Täällä oli tilaa heittää palloa monta sataa kertaa ja kulkea samalla hiljakseen eteenpäin. Välillä koirat juoksivat keskenään ja välillä treenattiin seuraavan päivän koitosta, Crufts esiintymistä, varten. Eipä haittaa koiria olla pitkää päivää näyttelyhallissa, kun on kunnon lenkkipäivä takana.

Mäyräkoirat ja vinttikoirat sulassa sovussa menossa poolokentille.

Minnan kanssa mietittiin, että jos kyseinen alue sijaitsisi Suomessa, se olisi ensinnäkin aidattu, toiseksi vartioitu, kolmanneksi kielletty ihmisiltä ja varsinkin koirilta. Kaikki satsaus ihmistyövuosissa kohdistettaisiin valvontaan, sakottamiseen ja kieltämiseen. Englannissa nämä kuningattaren maat olivat kaiken kansan käytössä. Kiitos siitä hänen korkeudelleen.

Kuvakavalkadi kävelyretkestä:



Kauniilla sillalla oli pakko pysähtyä valokuvaamaan.

Halusin monta muistokuvaa itsestäni ja Joeysta. Englantilaistuneesta kasvatistani.



Tilaa silmänkantamattomiin.




Traktori ajoi pitkin valtaisaa aluetta ristiin rastiin ruohonleikkuri perässään.

Pooloponien satulointikatokset ja pilttuut.



Ystävällinen rouva ja Dandiedinmontinterrierinsä.

Seuraava suhahtava tuttavuus oli joku vinttikoiransekoitus.


Pooloponin kumibuutsi. Työmiehet kysyivät, mitä valokuvaan. Kun vastasin, ilmeet olivat epäuskoiset... Hullu nainen!




Kieli venui retken mittaan. Joey puoliväsyneenä.


Pallon kanssa oli hyvä treenata liikkeitä ja väsyneenä seisomista.




Yksi koira ei osannut lukea, että kahlailu kielletty.


Joutsenia kerjuulla.


Kauniin värinen mandariinisorsa oikealla.

Kuninkaallinen ankkalampi.

Lontoon olympialaisissa tämä oli kenttäratsastuksessa mukana oleva banketti, jolta hypättiin rantaveteen.

Kioski ja piknik-alue.

Herkullista kahvia ja pikkupurtavaa kioskista.

Bongattu yksi mäyräkoira puiston lastenalueen reunalta.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Talven hupi on hiihtoratsastus

Jokainen ponityttö ja hevospoika on aivan varmasti jossain kohtaa hiihtoratsastanut. Tai jokaisen pitäisi hiihtoratsastaa. Niin hauskaa se on.

Tässä mennään laskettelusuksilla. Vedettävällä on ikää noin 8 vuotta.

Ensimmäinen on vielä menossa, kun toinen jo odottaa innolla. Huomaa, molemmilla kunnon kypärät.

Tässä mallia, miten nuoriso menee lumilaudalla.


Hiihtolomalla vedin valmentajani lapsia Odessalla pitkin tallin teitä. Se oli kolmas kerta, kun Odessa hoisi hevosvoiman virkaa. Sillä tuntuu onnistuvan ihan kaikki, mitä sen kanssa keksii kokeilla. Kivaa vaihtelua sillekin koulun vääntämisen lomaan ja vielä parempaa lihaskuntotreeniä. Ja luonnollisesti tässä oli ihmisilläkin hauskaa.

Kun minä olin pieni... tai ainakin nuorempi, mentiin pulkalla silloisen vuokrahevosen Bartelin kanssa ja yritettiin Jylhiksen kanssa tiputtaa toinen toisiamme kurveissa pois matkasta. Lumikokkareita lensi laukassa kavioista naamaan ja välillä keskipakoisvoima sai meidät suistettua pulkasta. Ja hauskaa oli.


lauantai 9. maaliskuuta 2013

Englannista palanneena heti arkeen

Aivot vielä tallentavat kaikkea Englannissa koettua kovalevylle, mutta eläimellinen elämä jatkuu jo täyttä häkää täällä kotona. Astutus, koirantrimmaus, siivous ja matkalaukun purkaminen on tänään ohjelmassa. Kuvaraportti Cruftsista, Englannin eläinkaupoista, tarvikevalikoimista ja kaikesta muusta mielenkiintoisesta alkaa vyörymään blogiin ensi viikon aikana.

Joey Cruftsissa. Ja kuinka hänelle kävikään. Se selviää seuraavista kirjoituksista.
Kotona oli heti arki ja astutukset edessä palatessa. Glamour loppui lyhyeen.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Koiranäyttelyharrastajien mekka – Crufts

Lähdemme jälleen poikasen kanssa matkaan. Englantiin ja siellä suuntana Birmingham. Kaupungin nimen sanominen saa koiraharrastajat nyökyttelemään. Crufts. Maailman suurin koiranäyttely. Koiranäyttelyharrastajien mekka. Must.





Englanti on suuri koiramaa ja siellä koirakulttuuri on vahna. Vain Crufts voi voittaa suomalaiset koiranäyttelyt koiramäärässä. Se on näyttely, johon useat tuomarit ja harrastajat matkustavat katsomaan vuosittain.

Muutaman vuoden näyttely on ollut avoin myös ulkomaalaisille koirille. Tällöin koiran tulee saada osallistumisoikeus, jonka saa vain vuoden Voittaja-näyttelystä kustakin maasta. Osallistumisoikeus on vain seuraavalle vuodelle. Kansainväliset muotovaliot pääsevät nykyään myös mukaan.

Englannissa rekisteröidyt koirat tarvitsevat vuosittain myös oikeuden osallistua näyttelyyn. Sen saa tietyissä näyttelyissä ja arvatenkin niissä osallistujamäärä on moninkertainen tavallisiin avoimiin näyttelyihin verrattuna.

Viime kesänä lähetin yhden ylisuureksi kasvaneen kasvattini Englantiin juuri synnytyslaitokselta palattuani. Koiria piti vähentää, jotta selviän pienen vauvani kanssa kahdestaan kaikesta. Suomessa Baballa ei olisi ollut mahdollisuuksia jättiläismäisen runkonsa ansiosta.

Tämänkaltaisessa joukossa olemme torstaina 7.3.2013.
Mäyräkoirat Englannissa on hieman poneja pienempiä.
Englannissa mäyräkoirilla on eri rotumääritelmä ja siellä niiden koot vasta alkavat siitä, mihin Suomessa sen soisi loppuvan. Baban takana on kauempana menestyneitä englantilaisia koiria, joten koko tuli varmasti sieltä tuliaisina sukupolvien takaa tuliaisena. Onneksi Minna Haganilla oli tilaus sisällä mäyräkoiraan ja Babasta jo pentuaikana puheltiinkin, niin Minna lupautui kokeilemaan miten saarivaltakunta ottaisi pojan vastaan.

Nyt on kulunut hieman alle vuosi Baban muutosta. Se vaihtoi nopeasti nimensä Joey:ksi, koska se kuulemma on aivan Joey! Tällä matkalla tullaan tekemään omistajanvaihdos, sillä Minna ja hänen miehensä ovat rakastuneet lopullisesti tähän pöhköön mustaa koiraan.

Joey sai nopeasti osallistumisoikeuden 2013 Cruftsiin, vaikka sillä oli vain 4 näyttelyä aikaa hoitaa se. Se on sijoittunut kiitettävästi kärjen tuntumaan joka kerta, mikä on suoranainen ihme sen lähtömaan ja sukutaustan huomioon ottaen.


Lähes viikottain ja nyt vielä kiihtyvään tahtiin on tullut osallistujille mainoksia ja ilmaislahjoista tietoa näyttelyalueella. Hehtaarien kokoiset myyntialueet havittelevat kävijöiden puntia.

Voittoa emme lähde hakemaan vaan mahdollisimman korkeaa sijoitusta. Joka tapauksessa Joeyn astuminen kehään on historiallinen tapahtuma. Se on ensimmäinen Badamtam's koira, joka astuu kehään Cruftsissa. Eikä vain Badamtam's koira, vaan myös ensimmäinen Suomessa syntynyt pitkäkarvainen mäyräkoira. Itse asiassa luulen, että se myös ensimmäinen suomalaisomistuksessa oleva suomessa syntynyt mäyräkoira kaikenkaikkiaan, joka esiintyy Cruftsissa tai koko Englannissa.

Minulle vihreälle matolle astuminen on myös ensimmäinen kerta, joten katsotaan, miten onnistun. Onneksi meillä on Joeyn kanssa yksi päivä aikaa hioa askeleita yhteen. Minulla asuessaan se oli aina pari askelta ajatuksiani edellä tehden kivaa tuhoa mm. aurinkotuoleilleni. Toivon, että jälleennäkeminen pitkästä aikaa saa sen seuraamaan minua kuin hai laivaa.

Kunhan olen syönyt Minnan kanssa Englannin vanhimmassa pubissa, katsellut Joeyn lenkkimaastoja pooloklubilla ja pyörähtänyt ensikertaa vihreällä matolla, saatte katsella loputonta kuvaraporttia ja lukea juttua reissusta. Saatan pistää väliaikatietoja myöskin kännykällä, joten pysyhän kanavalla!