Nokka kohti Pariisia vol. 8

Nyt se on kuulkaas viimeisiä kirjoituksia ennen kun noustaan siiville. Älkääkä luulkokaan, että kaikki olisi valmista. Mitään pakkaamista ei oikeastaan ole aloitettukaan. Nyt alkaa olla työt pulkassa ja aivokapasiteetista siirtyy 200 % matkavalmisteluihin.

Fokus ja ajatus on siinä hetkessä, kun päästään hallin eteen. Sisäänkäynnin etsintä ja ovesta oikealla on meidän kehä. Etukäteistutkinta hallikartoista auttaa hahmottamaan tulevaa. Mielikuvaharjoitusten avulla voi käydä jo etukäteen kaiken läpi ja valmistautua tulevaan.

Mieti 20 000 koiran ja heidän esittäjien ja kannustajien massan ison messualuekompleksin ovelle. Kun heidän kaikkien tulee olla klo 8.30 valmiina arvostelun alkaessa. Jokaisen tulee hakea ennen arvostelua numerolappunsa ja ovet avataan klo 6.30. Se tarkoittaa aivan varmasti kaaosta, tönimistä, koirien panikointia, ihmisten tiuskintaa ja tuskaa. Se kannattaa käydä päässä etukäteen mielummin, kuin paikanpäällä yllättyä, että oville ilmestyy joku muukin koiransa kanssa ja elintärkeine kasseineen.

Maassa maan tavalla on hyvä fraasi. Ranskasta en tiedä juurikaan mitään, mutta olen saanut monelta taholta varoitusta, että kaikki tulee olemaan kaaosta. Meidät suomalaiset on opetettu siihen, että voimme istua perseellämme ja vaatia muita tekemään asiat meidän puolestamme. Ja että kaikki menee, kuten säännöstössä lukee. Maailmalla pärjää, kun ei odota, ei ajattele, ei oleta eikä vaadi – ainakaan mitään suomalaista.

Kun menee avoimin mielin, kysyy, katsoo ja toimii muiden esimerkin mukaan pärjää varmimmin. Kaikki ei varmasti mene ennakkosuunnitelman mukaan, mutta kannattaako siitä itkeä ja pilata oma reissu. Jos ihmisiä tai koiria ei kuole, ollaan aina kuitenkin plussan puolella. Harmittaa saa, jos joku asia menee pieleen, mutta senkin kestää lopulta.

Stressin määrä on aina vakio ja kaikki tuntematon pelottaa ja stressaa. Kun sen itse tiedostaa, sen oppii hyväksymään ja käsittelemään. Tiedän että tämän hetken painostava olotila johtuu vain siitä, että en tiedä miltä paikan päällä asiat näyttää, miten tulemme selviämään ja onnistunko kaikessa mitä toivon. Mutta tiedän myös, että jännitys laukeaa, kunhan ensimmäinen näyttelypäivä lähtee käyntiin. Sen jälkeen toiseen päivään on helpompi valmistautua ja se on se tärkeämpi kilpailupäivä.

Meillä on onneksi hyvä tiimi ja olemme melkein kaikki reissanneet ihan älyttömän paljon maailmalla. Tiedämme, että jos jollain hermo kiristyy, se johtuu matkan haasteista eikä kenenkään naamasta. Minulla on onni omistaa monta ystävää, jotka ovat mukana tässä tiimissä ja ponnistelevat yhteisen päämäärän eteen. Ja minun kasvatustyöni esilletuomiseen. Meillä kaikilla on hienoa jos joku voittaa. Mutta meillä on myös kivaa, vaikka tuloksia ei tulekaan. Itse reissu on jo seikkailu ja yhteinen kokemus.

Kiitos jo etukäteen koko tiimille: Sinikka, Irmeli, Maria, Jetta, Jaana, Essi, Antti ja Erno! Myös paikanpäältä tiimiin liittyvät Anu ja Kirsi. Ma monet muut ketkä ovat eläneet meidän valmistautumisessa mukana.

Lisään tähän fiilistelyä viimevuoden Tanskan reissulta. Näette, että joka hetkestä voi nauttia, vaikka kaikki ei menisi putkeen. Näitä kaikkia on kiva muistella jälkikäteen.

Matkatauolla voi ottaa aurinkoa.

Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.

Pääosan esittäjät sovussa porukassa.

Skålaus kuuluu joka tilanteeseen! Astiastosta viis.

Mökeillä voi nauttia ja viihtyä vapaina hetkinä.

Tiimityöllä tulee parhaat trimmaukset. Yksi tekee töitä ja muut katselee!

Kilpailua ei oteta turhan vakavasti. Kuolemanvakavasti vain.

Ja tuomarin edessä ollaan nöyränä polvillaan.

Maailman Voittajan voi pestä vaikka kastelukannulla. Hyvä koira on hyvä koira ilman välineurheiluakin.

Punainen matto sopii meille.

Kasvattajaluokka jälleen kerran. Ja luottohandlerit Essi ja Jaana.

Kisu veti pisimmän korren ja on ylpeä tittelistään.

Me otamme myös pienen maljan voitolle. Vaikka ilmankin astioita.

Ja voittokakkua tietysti. Elämästä saa nauttia!

Reissussa rähjääntyy – mutta mitä siitä! Seikkailu on tehty elävänä ja se on tärkeintä.