Katse lattiaan päin!

Ikean hiiret on ihan must juttu.
Ne näyttävät melko surkeilta ennen päätymistään roskikseen...

Kulin tässä eräänä päivänä sisällä kamera kaulassa, kun tulin pihalta kuvaamasta koiria. Katse kiinnittyi lattiaan ja mitä kaikkea sitä koiraperheessä sieltä löytyykään. Sitä ei tule ajateltuakaan, miten paljon tavaraa ja leluja on koiria varten. Niitä ei enää oikeastaan näe jaloissaan kun ne kuuluvat kodin vakiokalustoon. Pistän tähän meidän tämän hetken lattiasuosikit.

Kirppikseltä ostettu gorilla on kestänyt kauan.

Lelut on vakio-ostoksia koiranäyttelyistä. Siellä on hyviä lelutarjouksia ja kaikenlaisia hauskoja uutuuksia. Ostan aina pennuille ihkauudet lelut, jotta niissä ei ole "muiden koirien bakteereita". Ne siirtyvät sitten aikuisille pentujen jälkeen, jos ovat vielä olemassa tai eivät lähde pentujen mukana uusiin kotehin.

Tässä kanilelussa ei ole sisälmyksiä.

Ikean hiiret ovat olleet kestosuosikkeja jo monen vuoden ajan. Se lähti oikeastaan siitä, että borderterrierini X on hyvä saalistamaan hiiriä. Kun sillä oli aikanaan pennut, piti pentujen saada opetella omilla hiirillä. Niinpä myös mäyräkoirat ovat saaneet näitä hiiriä tuliaiseksi useita kymmeniä viimeisten vuosien aikana. Ikean lastenlelut ovat testattuja, jotta ne voi pistää ihmislapsen suuhun – silloin varmasti ovat myrkyttömiä myös koiran suuhun. Ne on sopivan kokoisia ja maksavat euron, joten ne raaskii laittaa roskiin, kun alkavat olla liian kärsivän näköisiä. En taida olla ainut koirankasvattaja, joka Ikeassa asioidessaan tuo kaikenlaisia pikkuleluja tuliaiseksi kotieläimille.

Kierrätyskeskus ja kirppikset ovat toinen unelmapaikka sellaisten koirien omistajille, joilla lelujen kesto lasketaan minuuteissa. Meillä Simo suolistaa kaikki pehmytolennot ja listii lateksilelut niin, etteivät ne enää vingu. Kierrätyskeskuksessa pehmonallet maksavat muutamasta kymmenestä sentistä reiluun euroon, joten Simo saa usein sieltä tuhottavaa ajankulukseen. Kumma kyllä yksi gorilla on kestänyt jo monta viikkoa.

Roskan oma kettu, jonka sai tuliaiseksi
Tampereen pentunäyttelystä.

Nykyään tosin tehdään koirille leluja, joissa ei ole sisällä vanua. Sehän on niin monesti nähty, että se vanu suolistetaan heti ensin pois, mutta  itse lelun kuolattu "nahka" jää koiran lempileluksi. Nyt ei tarvitse kerätä vanua ensin tolloittain lattialta, että koira saa sen räsylelunsa. Meillä on ollut tästä sarjasta – jonka nimeä en nyt muista – sorsa-, kettu- ja kaniversiot. Siskoni mäyräkoiran ehdoton lempilelu on vaaleanpunainen flamingo. Piippi löytyy päästä ja hännästä ja keskikohta on kangasta. Kunhan muistan lelujen nimen, kerron sen teille myöhemmin.

Lateksiauto, joka ei enää vingu.

Samanlainen versio ketusta, mutta sisältöineen on säilynyt myös jo melkein pari viikkoa. Jokaisella pienellä mäyräkoiralla pitää olla oma leikkikettu, joten Roska on saanut omansa ennen kuin se on tarpeeksi rohkea päästäkseen itse metsälle.

Lateksilelut on kivoja - jos koiralla ei ole taipumusta ottaa niistä vinkupilliä pois. Moni fiksu koira osaa kaivertaa pillin pois juuri oikeasta kohtaa. Muut tyytyvät rikkomaan pehmeän lateksin niin, että vinkupilli ei enää toimi. Hulluimmat tapaukset juoksevat lateksilelu suussa vinguttaen sitä niin, että kukaan ei kuule mitään muuta.

Lateksileluissa ei ole ideoita säästelty. Olen ostanut leluiksi ranskanperunoita, kaluttuja omenoita, hampurilaisia, eri vihanneksia, krokotiilejä useitakin malleja, kanoja, possuja, kenkiä, palloja, fantasiahahmoja, vasaroita ja vaikka mitä mielikuvituksellisimpia lateksileluja. Unelmatyöpaikka olisi olla suunnittelijana koirien lelutehtaalla, sillä sillä alalla ei ole mitään rajoja luovuuden lentämiselle. Mitä hullumpi tai hassumpi lelu, sitä varmemmin se löytää paikkansa jonkun lattialta.