Ratsastus on kestävyysurheilua

Samalla otsikolla löytyy artikkeli tuoreessa Hippos-lehdessä, jota julkaisee Suomen Ratsastajainliitto.

Hevosen hajun lisäksi ratsastuksen jälkeen haisee HIKI!

Artikkelissa kerrotaan, mitä Oulunsalon ammattikorkeakoulun fysioterapian opiskelijoiden Anniina Mörsärin ja Riikka Pitkäahon opinnäytetyö on tuonut esille. Reippaasti ratsaille on poikittaistutkimus ratsastuksen fyysisestä kuormittavuudesta. Se muuttaa käsityksiä ratsastuksesta liikuntana.

Moniko teistä on kuullut, että ratsastus on vain istumista hevosen selässä? Tao miten siinä voi tulla hiki? Ratsastusta vähätellään usein urheilumuotona kommentein, että lajissa työn tekee hevonen, ja ratsastaja vain istuu kyydissä. Nämä vähättelevät väitteet saavat tässä tutkimuksessa kyytiä.

64 ratsastajalla ja 64-80 minuutin ratsastusajoilla tehty tutkimus osoittaa, että kaloreita kului 87-1046. Minimisyke oli ratsastajilla 101 ja maksimisyke 174 lyöntiä minuutissa ratsastuksen aikana.

Ajatelkaa! Jos  30-60 vuotiaan noin 60-kiloisen istumatyötä tekevän naisen päivittäinen energiankulutus on vajaa 2200 kaloria, josta perusaineenvaihdunta kuluttaa noin 1600 kaloria. Ratsastuksen jälkeen on riski jopa laihtua.

"Ratsastus on keskilakorikulutuksen ja sykkeen mukaan kohtalaisen kuormittavaa kestävyysurheilua. Jotta kestävyysliikunnasta olisi hyötyä, sitä pitäisi harjoittaa 2-3 kertaa vikossa. Säännöllisesti ratsastamalla voidaan vähentää riskiä sairastua muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin kaksi diabetekseen sekä kohonneeseen verenpaineeseen. Ratsastus voi ehkäistä luukatoa lisäämällä ja ylläpitämällä luun tiheyttä" kirjoittaa Hippos.

Rentouttavan puuhastelun, mielen virkistyksen ja hevosten kanssa puuhastelun lisäksi harrastuksesta on todellista hyötyä terveydelle ja kunnolle.

Noustaan senkin vuoksi iloiten ratsaille!

Eläimellinen keskiviikko

Potilas lepää hetken jotta jaksaa juosta kolmijalkana.

Eläimellinen sunnuntai -niminen bloginpätkä on jo kirjoitettu, joten jatketaan sarjaa keskiviikolla. Ehkä jatkossa nämä päiväraportit voi nimetä "Eläimellinen elämä 365/24/7".

Nenu aloitti aamupäivän pihajumpan hyppimällä aurinkotuolin päällä etupihalla sillä seurauksella, että yksi jalka solahti puupinnojen rakoon. Sisälle kuului kaameaa kiljuntaa ja kun pääsin ulos, Nenu seisoi oikea etujalka ilmassa. Se ei osaa näköjään kävellä kolmella jalalla vaan mätkähti aina päälleen ja kaulalleen maahan kun yritti liikkua.

Kannoin sen sisään ja annoin koti-apteekista löytyvää Metacamia sen ohjeen mukaan. Eipä sitä montaa tippaa tarvittu tuon kokoiselle pennulle.  Urhea pieni potilas litki ne kiltisti kielen päältä.

Nenu nukkui pari tuntia työhuoneessa jaloissani, kunnes totesi olevansa tarpeeksi tarmokas ontuessaankin. Niinpä koko loppuilta sujui tutuissa merkeissä, kun teinikolmikko Kepa, Baba ja Nenu riehuivat keittiössä.

Saisikohan jostain mäyräkoiran kokoisia trampoliineja, jotta nuo voisivat pomppia siinä ilman, että käyttäisivät pihan huonekaluja parkour-harjoituksiinsa?

Undulaatit Tipi ja Tepa pääsivät kesäretkelle. Nostin ne häkkeineen paistattelemaan ulos aurinkoon. Ohikulkevat traktorit olivat sisäseiniin tottuneille siipiniekoille ihmeellisiä, mutta muuten linnut virkistyivät aurinkokylvystä huomattavasti. Auringossa oli tänään reilu 20 astetta lämmintä, eikä tuullut juuri nimeksikään, joten vilustumisvaaraa ei ollut.

Toivon, että aurinko ja tuoreruoka innostaisivat pariskunnan pesimään. Laitoin niille viime viikolla  pesälaatikkon ja olen lisännyt niille nyt tuoreruokaa entistä useammin. Olen kokeillut kaikenlaista omenasta tomaattiin, mutta tälle urbaaniundulaattiparille ei tunnu kelpaavan juuri muu, kuin porkkana. Voikukan lehtiä Tipi nyppi palasiksi innoissaan kun annoin häkkiin niitä.

Martta laitumella.

Sillä aikaa kun linnut ulkoilivat, pääsi myös Martta-paksukainen ja Rumpali etupihaan pomppimaan. Nyt kun ei ole aitausta tarvitsevia pikkupentuja, toimii pentuaitaus hyvin kanien ulkoilualueena. Se pitää vain muutaman sekunnin aikuiset koirat ulkopuolella, joten koirat saivat nauttia muutaman tunnin sisäelämää ihan Nenunkin paikallaolon ja toipumisen vuoksi.

Illalla vielä oli ratsastustunnin vuoro, jonka jälkeen jokailtainen etupihajuoksutus mäyräkoirille joka on yleensä riehakas Simon toimesta. Tänään kaikkia eläinlajeja on kohdeltu tasapuolisesti.

Tänään en ole käynyt kuntosalilla, istunut sohvalla, huollattanut kynsiäni tai avannut telkkaria. Tai mitä "normaalit ihmiset" iltaisin tekevätkään. Tänään olen seurannut monen eläimen puuhia ulkoillessaan ja nauttinut loppukesän auringosta.

Paluu arkeen ja kotiin

Kahden kaupungin välillä matkustaminen ja eläinlauman organisointi vaatii aina jonkin verran ponnisteluja. Onneksi on iso auto ja kaikki koirat mahtuvat matkustamaan mukana. Samoin työ kulkee läppärilaukussa mukana osoitteesta huolimatta. Vain kanit ja undulaatit ovat pysyneet toistaiseksi koko kesän samassa paikassa, mutta niiden ruokinnasta on huolehdittu täällä Siuntiossa hyvin ystävien toimesta. Kolme kania asustaa kesäkaneina ystävien luona lähistöllä, joten sekin helpottaa kesän aikana hoitotoimenpiteitä.

Olen pystynyt näillä järjestelyillä olemaan pitkiä viikonloppuja Porissa, tekemään töitä sieltä käsin ja harrastamaan sieltäkäsin näyttelyitä ja koetoimintaa. Ilman sen ihmeellisempää lomaa nämä tauot ovat tehneet kesästä kesän ja antaneet vähän lomatunnelmaa työn oheen.

Eikä kesää ilman pentuja. Poriin syntyi uusimmat pentuni heinäkuussa (karkeakarvaisia mäyräkoiria) ja pomppiipa siellä myös kaksi pentuetta kaninpoikasia.

Tietysti se vaatii organisointia siirrellä laumaa paikasta toiseen, sillä mukana on seurattava tarvittava määrä hihnoja, ruokakuppeja, ruokaa, peittoja, kampoja, trimmausvälineistöä jne. Onneksi koirat ovat yhtä kotonaan molemmissa paikoissa, niin itselle paikkakunnan vaihto on helppoa. Samoin pakettiauto, jossa on kiinteä sekä turvallinen kuljetuskalusto ja paljon vakiotarviketta helpottaa kulkemista.

Koirilla on selvästi kaksi johtajaa ja kaksi kotipaikkaa. Ne ovat sopeutumisen mestareita, vaikka me ihmiset emme uskalla siihen useinkaan luottaa. Pikemminkin uskon, että mitä enemmän ihminen yrittää tasoittaa tietä ja kuoppia koiran elämästä, sitä huonommin sopeutuminen sujuu. Kun tervepäisellä ja hyvähermoisella koiralla on vakaa ja hermostumaton johtaja, joka ei tee kaikista muutoksista numeroa, ei koirakaan näe olosuhteiden muutoksessa mitään kummallista.

Ajatuksia ja kirjoitusten aiheita on kerääntynyt pitkin kesää ja ajettuja kilometrejä. Monesta kesän kokemuksesta voin ammentaa kerrottavaa vielä pitkälle talveen. Lehtien suurkuluttajana olen törmännyt moneen mielenkiintoiseen artikkeliin ja ilmiöön erityyppisissä erä-, koira-, hevos- ja sanomalehdissä, joita haluan jakaa teidän kanssanne. Monta tuotetestiä on tulossa. Samoin tapahtumien reportaaseja.

Ihana, ihana syksy ja arki palaa!

Nenu ja Baba ovat eläneet huoletonta koiranpennun elämää koko kesän.

Ei haukku haavaa tee

Koirien leikki saattaa muuttua hetkessä tappeluksi, jos tunteet kuumenevat liikaa.
Kuvan koirat eivät liity tarinaan.

Sattuipa eilen, että sain Simon totaaliseen hurmostilaan heitellessäni sille lelua. Se juoksi, haukkui, riehui ja nautti koko sielunsa kyllydestä riehumisesta.

Kävipä niin, että Kepa olikin nopeampana lelulla yhden kerran ja Simo rähähti. Yleensä Kepa väistyy automaattisesti ja yhteiselo jatkuu, mutta tällä kertaa Kepa rähähtikin takaisin. Tilanne oli sadasosasekunnissa muuttunut niin, että Simo makasi selällään nurmessa ja Kepa muristen sen päällä.

Koska Simon henkinen kantti sekä fyysinen voima on moninkertainen yksivuotiaaseen Kepaan nähden, tuli minulle kiire. Tiesin, että on mahdollista tulla joko iso riita, kunnon tappelu tai ruumiita. Koska en ollut aivan koirien vierssä mennäkseni väliin vaan välimatkaa oli metrejä avasin suuren suuni ja karjuin. En ole ihan varma, mutta luultavasti jotain "Perkele nyt loppuu tuollainen". Ja se loppui ihmetyksekseni kuin seinään. Niille, jotka eivät tunne minua kerrottakoon että minulla on kova ääni. Ja niille, ketkä tuntevat vain vähän, suuttuessani ääni tuplaantuu ja asennetta tulee äänen mukana isojen kirjainten verran.

Kepa nousi hämillään Simon päältä ja Simo katsoi samoin hämillään minuun. Äsken testosteroiinia tihkuneet urokset olivat kuin märät kissanpojat katsoessaan minuun. "Mites tässä nyt vahingossa näin kävi", näytti puhekupla molempien päällä. Olin tyytyväinen, että pojat eivät jääneet kyräilemään ja homma oli yhtä nopeasti ohi kuin oli alkanutkin.

Ei ole järkevää pitää talossa voimakkaita uroksia jotka eivät tule keskenään toimeen, joten on elinehto että ihminen on pomo ja riitoja ei synny. Tällä kertaa ei tullut ensimmäisenä mietintään, että on luovuttava jommasta kummasta, vaan helpotus että sopu säilyi.

Ehdein vasta henkeä vetää, kun kuulin ohikulkevan lenkkeilijän sanovan ivallisesti toiselle, että "En ole ennen nähnyt noin kovaäänistä koirankoulutusta..". Vaikka minulla oli kolme litraa adrenaliinia veressä, kurkku kipeä huutamisesta ja otsasuoni pullisteli lausuin vain hyväntuulisen kommentin. Äänensävy olisi voinut olla yhtä luja kuin uroksille, vastasin normaalilla äänellä normaaliakin rauhallisemmin leudossa kesäillassa "Koirat tappelivat ja roikkuivat melkein toistensa kurkuissa".

Lenkkeilijät menivät jo matkan päässä noloina sekä taivasta katsellen, kun tajusivat minun kuullen halveksuvan kommentin.

Tietysti minua harmitti ihmisten halveksuva asenne, kun en edes koskenut koiraan. Kyllä huutoa maailmaan mahtuu on muutenkin minusta loistava motto. Eniten ehkä olin helpottunut maineeni kannalta, että he eivät nähneet sitä, mitä olisi tapahtunut jos koirat olisivat todella olleet jo kurkkunahoissaan kiinni. Silloin olisi voinut näkyä jonkinasteista ravistusta kun olisin irrottanut kahta verenhimoista urosta toisistaan. Ei tarvita paljoa mielikuvitusta, mitkä olisivat olleet kommentit sen episodin jälkeen.

Kunpa pääsisin kertomaan noille tyypillisille kaikesta vaivaa näkeville, että episodin aikana ei vahingoitettu yhtään eläintä tai ihmistä. Korkeintaan järkytettiin kesäillan hiljaisuutta ja saatiin kaksi puupäätä urosta ruotuun. Tarvisi oikeastaan vähän useammin korotella ääntä, niin ei tarvisi tärisyttää äänihuulia kerralla ihan noin rajusti. Herran pelko, vai miten se menee toimii myös koirilla.

Jo tämän Härregud-kauhistelun jälkeen odotan, koska lenkkeilijöiden kutsuma Täti Eläinsuojelija kaartaa paikalle jonain päivänä. Hänet on kuorrutettu kauhutarinoilla ja väritetty liiottelulla sekä valjastettu kertomaan, miten pitää koiria lempeästi opettaa. Ja estää koirien tappelu antamalla niille aina makupalaa, jos eivät tappele ja jättämällä ilman makupalaa jos tappelevat. Tämän harjoituksen jälkeen ei niitä tarvitse kyllä toisaalta enää myöskään ruokkia tai ulkoiluttaa.

Tällaisille cityihmisille ja muille besservissereille minulla on yleensä vakiolausahdus: "Opeta minulle miten pidetään toistensa kanssa hengissä ja nuhteessa 10 koiraa, kun olet itse elänyt 10 koiran kanssa". Amen tältä illalta.

Kanille edullista ja maistuvaa

Kaneille löytyy hyvin erilaisia ruokia, pellettejä, sekoituksia yms. lemmikkiliikkeistä ja marketeista. Sain vinkkiä, että Agrimarketista saa kaneille tarkoitettua rehua edullisesti. Lähdinpä siis matkaan.

Virkkalan Agrimarketista löytyi heti säkki oven vierestä. Hinta 25,90 euroa/15 kg. Ensituntumalta vaikuttaa maistuvalta sillä Rumpali kävi heti tarjoilun kimppuun. Sille maistuu yleensä paremmin kuiva heinä ja pelletit tai muu rehu. Se kyllä syö tuoretta ruohoa, apilaa ja voikukan lehtiä, mutta mielummin kuivaa.

Ruokkijan mieleen tämä ruoka vaikuttaa monipuoliselta, miellyttävältä ja terveelliseltä. Siinä on joukossa mm. kuivattuja voikukan kukintoja ja porkkanaa. Yleisväri rehussa on aika tumman harmahtava johtuen siitä, että kaikki on kuivattua. Kauniin keltainen voikukka ei ole kuivuessaan enää yhtä herkullisen värinen saati vihreä varsi.

Silti se, mikä on ihmisen mieleen tai kuvitelmia ei aina ole sama mistä eläin eniten pitää. Ihminen menee helposti siihen halpaan, että tuotteen pussi tai tuoksu miellyttää heitä ja tekevät ostopäätöksen sen perusteella. Tietysti inhimillistä, muttei tarkoita aina samaa kuin "parhaaksi sinun eläimellesi".  Laatumielikuvaa voidaan muokata eri keinoin ihmistä eli tuotteen maksajaa miellyttäväksi, joten seurailen maittavuutta ihan oikeiden eläinmaistajien kanssa.

Ruoka on koostumukseltaan monipuolista.

Rumpali ihastui tähän ruokaan heti. 

Salzburg, Budabest, Helsinki...

Tarinoita riittänee Pariisista vielä koko talveksi. Keskusteltiin ystäväni Kirsin kanssa retkistä eilen. Kirsi matkasi 3 päivää bussissa suuntaansa, kun me taivalsimme saman matkan reilussa 3 tunnissa. Kumpikaan keino matkustaa noin pitkää matkaa koirien kanssa ei ole kiva tai helppo.

Ehjänä perille ja ehjänä pois on aina hyvä tavoite matkalle. Seikkailu se on varmasti aina.

Mutta ei ole mennyt muutenkaan usealla suomalaisella putkeen. Yksi saman firman busseista, jolla Kirsi matkusti oli hajonnut Belgian ja Saksan rajalle. Eräs tuttu ei päässyt lähtemään Pariisista kahteen päivään ensin menestyttyään ja sitten lentokenttähenkilökunnan oikkuihin koirien kanssa matkustavien erikoisista säännöistä. Jotkut suomalaiset olivat vuokranneet auton, joka oli hajonnut Saksaan. Näin sieltä oli vuokrattava seuraava, jotta matka pääsi jatkumaan. Tarinoita tulee kuulumaan varmaan monia vielä ja niin se menee, että tekevälle sattuu. Ja kun ei tee mitään, ei koe ja näe mitään eikä varmasti mitään satukaan.

Nämä ovat yhdenlaisia seikkailuja aina ja tarjoavat sopivasti addrenaliinia, jännitystä, iloa ja takuuvarmasti muistoja. Kaikkia tuskaisia hetkiä bussimatkoilla muisteltuamme, aloimme kaivaa esiin karttaa ja miettiä, miten ensi vuoden toukokuussa pääsisi parhaiten Salzburgiin. 2013 on vuorossa Budapest ja 2014 kisataan kotimaisemissa Helsingissä. 2016 on puolestaan seikkailu Moskovaan ja eiköhän se 2015 retkikohde selviä ennen pitkää.

Bon Voyage my friends!

Pariisista palanneena

No niin kaikki lukijat. Tiedän, että janoatte raporttia Pariisista, koirien Maailman Voittaja 2011 -näyttelystä, eli tämän vuoden huipputapahtumasta. Lupaan palata aiheeseen pätkittäin. Sulateltuani asiaa ja kaikkea kokemaani, tulen varmasti kirjoittamaan havainnoista, tekemään teräviä huomioita, kertomaan maailman trendeistä tällä saralla ja niin edelleen.

Aivan ensiksi kerron teille, että Jola on pitkäkarvaisten mäyräkoirien "Miss Universum". Maailman Voittaja -11. Se kantaa tämän vuoden kruunua päällänsä ja saa siitä nimensä eteen ikuisiksi ajoiksi vuosiluvun ja kirjaimet WW, World Winner. Jolan nimi on nyt kirjoitettu historiaan.

Kuva: Jetta Tschokkinen, esittäjä Essi Sinikorpi.

Tästä voitte päätellä, että ensimmäinen fiilis tapahtuman johdosta on helpottunut. Toiseksi hyvin onnellinen ja kolmanneksi väsynyt.

Ponnistus oli melkoisen rankka sekä fyysisesti, psyykisesti, että taloudellisesti. Mutta se oli jokaisen veri ja tuskapisaran sekä euron arvoinen. Se täytti kaikki odotukset ja vältti suurimmat pelot. Nyt on niin ihana istua kotona, nauttia ajasta koirien, kanien, lintujen ja hevosten kanssa, että en juuri nyt haluasi palata enää kuin voittotunnelmiin.

Tätä sulateltuani tulen kertomaan monta tarinaa ja monta asiaa, millä maailmalla pärjää. Ja millä ei varmasti pärjää.

Selvisimme koko kaaoksesta, 36 000 koiran jaloista ja monesta mutkasta. Mukana oli jatkuvasti 3 henkeä lähimpänä tukena ja 6 muuta aivan lähellä tarjoamassa apua ja hengessä mukana. Sen lisäksi vielä moni tuttu suomalainen ja ulkolainen ystävä kannusti meitä, onnitteli meitä ja eli mukana kaikessa kahden kilpailupäivän aikana. Päällimmäisenä on suuri kiitollisuus näille ihmisille ja onni kaikestä tuesta, mitä heiltä sain. Myös kotisuomessa oli monta, joka odotti ja seurasi tapahtumia ja eli mukana vaikka ei päässyt matkaan.

Tästä kaikesta tulette kuulemaan vielä kesän ja syksyn aikana kuvin ja sanoin. Merci!

Lentokoneessa Pariisiin

Onnellisesti lentokoneessa ja pieni pätkä jopa untakin pallossa. Kirjoitan tällä kertaa lentokoneessa, mutta tietoteknisistä syistä teksti siirtyy verkkoon ja blogiin vasta jokunen tunti myöhemmin.

Koirien lentäminen on tietyllä tapaa yksinkertaista, kun säännöt ja kuviot on selvät. Niitä sääntöjä ja kuvioita on puolestaan hiukan toista sataa, joten matkaan ei lähdetä hetken mielijohteesta. Tai toki lähteä voi, mutta matka tyssää luultavasti jo lentokentällä.

Koiralle pitää varata paikka lentokoneeseen jo etukäteen. Varaus onnistuu lennon varausnumerolla puhelimitse lentoyhtiön varausnumeroon soittaessa. Samalla voi toki varata myös oman lennon, mutta netin kautta ostaessa säästää 30 euroa lipunkirjoituskuluja.

Lemmikkieläintä ei vahvisteta lennolle noin vain, vaan vahvistus tulee 24 tunnin sisällä. Tuon ajan sisällä kaiketi vahvistetaan, että ketään superallergista ei ole koneessa, tai ilmoittautunut sellaiseksi. Sähköpostiin tulee vahvistus ”pet in cabin”, ruuman termiä en muista. Tämä paperi on syytä ottaa lähtöselvitykseen varmuuden vuoksi aina mukaan. Lemmikkipaikan vahvistuttua paikka on varma. Useimmiten.

Meille kävi aamulla niin, että check-in tiskillä varauksessa näkyi vain 1 lemmikkipaikka, vaikka koiria oli tiskillä 3 ja lentokuljetuslaatikoita 2. Tässä kohtaa ei vielä alettu raivoamaan vaan kyselimme henkilökunnalta kaikkia eri vaihtoehtoja mahdolliseen tietokatkoon. Koirien tiedot löytyivätkin järjestelmän uumenista, joskin vääristä kohdista. Ne vahvistettiin oikealle riville ja onneksi myös paluulennolle, jotta samaa asiaa ei tarvitse käydä ranskaksi. Varsinkaan kun sitä ei meistä osaa kukaan.

Olimme kentällä 2 tuntia ennen lähtöä, joten paniikkia ei tullut ajasta.

Alle 8 kg koira (eli 7 gk, koska määrän tulee sisältää myös kuljetuskassin) voi matkustaa matkustamossa omistajansa jalkotilassa edellisen penkin alla. Määräysten mukaiseen kassiin ei kovin kummoista koiraa mahdu. Pienikokoinen mäyräkoiranarttu mahtuu kassiin tai pentu. Muut saavat tyytyä oloonsa ruumassa.

Koiran tulee matkustaa lentoyhtiöiden hyväksymällä muovisella kuljetuslaatikolla. Metallihäkissä koira ei koneeseen pääse, vaikka se olisi miten vahva. Tässä tärkein pointti on ”veden (lue pissan) kestävyys”.

Kentälle saavuttaessa pitää käydä check-in tiskillä lähtöselvittämässä itsensä ja koira matkaan. Koira ja laatikko punnitaan ja virkailija merkitsee boarding passiin veloitusta varten omat merkintänsä seuraavaa luukkua varten, jos hän ei itse ota maksua. Koiran matka maksetaan sen jälkeen lipputoimistoon. Sitä ei voi koskaan maksaa etukäteen vaan se maksetaan aina kentällä. Kuten tiedätte, lipputoimistossa riittää että jonossa edessäsi on se yksi, joka on jäänyt lennolta ja hän etsii virkailijan kanssa korvaavaa lentoa Honoluluun samaksi päiväksi, varaa aikaa kaikkeen jonottamiseen. Koiran kanssa kentälle pitää mennä väh. 2 tuntia ennen koneen lähtöä. Ja haitaksi ei ole vaikka vielä vähän ennen sitä.

Kun lippu koiralle on maksettu ja kuitti on kourassa, painellaan takaisin lähtöselvitykseen. Virkailija kutsuu paikalle turvatarkastajat ja koiran boxi katsotaan läpi sen ollessa tyhjä. Matot, patjat yms. Otetaan ulos. Ei kannata vielä kotona täytää juomakuppeja, sillä ne loiskuvat varmasti tässä kohtaa.

Koira laitetaan takaisin kuljetuslaatikkoon ja luovutetaan kenttävirkailijoiden huomaan. Turvatarkastus ja koiran luovutus tapahtuu yleensä erikoismatkatavaroiden ovelta. Saat tietää sen sijainnin virkailijalta (paitsi kuulemma Pariisin kentällä, we will see). Nyt olet itse valmis turvatarkastukseen ja juomaan kahvia lentoa odotellessa. Et voi nyt asioille yhtään mitäään ennen määränpäätä.

Jos koira matkustaa lentokassissa matkustamossa, kassi läpivalaistaan turvatarkastuksessa ilman koiraa. Laitat omat taskujesi aarteet, vyöt ja takit laatikkoihin hihnalle kuten normaalistikin. Otat koirasi kainaloon ja laitat tyhjän kassin hihnalle. Kävelette yhdessä läpivalaisun läpi. Jos piippaa, koira laitetaan kassiin tai annetaan kenttähenkilökunnalle ja tutkitaan onko syy kaarituissa vaiko farkkujen niiteissä.

Koneessa koiran tulee olla kassissa aivan koko ajan. Kassi edellisen penkin alla ja kiinni koko matkan ajan. Saat ottaa koirasi pois kassista vasta määränpäässä lentokentän sisätiloissa. Joskin sillä on ehkä turvallisempi olo sinun olkapäälläsi katsellessaan kassin verkkokankaan läpi menoa turvalliselta korkeudelta.

Ruumaan menneet koirat luovutetaan matkatavaroiden luovutustilassa. Joskus ne tulevat hihnalla kuin karusellissa, joskus ne on vaan jätetty jonkun oven taakse nurkkaan. Joskus mukana on kenttähenkilökuntaa, jotka utelevat ummet ja lammet koirasta ja odottavat että otat sen ulos laatikosta silitettäväksi. Monta tarinaa olisi näistä lentokenttätilanteista.

Pienillä vinkeillä voi helpottaa sekä omaa hermostoaan, että koiran oloa koneessa. Kun pääset koneeseen, kysy ovensuussa olevalta lentoemolta, onko koira jo lastattu koneeseen. Hän joko häkeltyy, lupaa tehdä sen tai auliistu lupaa että se on tai että tarkastaa ohjaamosta. Näin olet yrittänyt varmistaa, että koira on samassa koneessa itsesi kanssa ja että olet ainakin muistuttanut siitä. Koiria on unohtunut sinne tänne maailmalle. Itseltä jäi viimeksi vuosi sitten yksi koira Norjaan, kun se unohdettiin lastata pikkukentältä koneeseen. Tuolloin koira vietiin paikalliseen koirahoitolaan ja se tuli seuraavana päivänä toisella lennolla perässä. Sitä ennen vaadittiin tiukkaa keskustelua ja puhelinsoittoja toista kymmentä – norjaksi. Onneksi hallitsen kielen, muuten olisi ollut pahempi katastrofi ilmassa ja lopputulos ehkä hermoraunio tai muu hökötys.

Koirat eivät kärsi ilmanpaineesta, kuten ihmiset. Näin minulle on uskoteltu. Syynä on kuulemma koiran korvan erilainen rakenne, kuin mitä meillä ihmisillä on. Koirien herkkä kuulo puolestaan on koetuksella nousun ja laskun aikana. Siksi työnsimme tänäänkin pumpulit karvakorviin ja toivotimme vaimeampaa matkaa.

Pariisin Charles De Gaulle -lentokentästä on meitä etukäteen varoiteltu jo sen kaaottisuudesta. Koirien luovutuspaikan kuulemma vielä löytää matkustettuaan ensin terminaalista toiseen junalla ja kuljettuaan kilometrejä terminaaleissa. Lähdössä tarvittavaa luovutusta kuulemma ei löydä millään, kukaan ei tiedä eikä auta ja 3-4 tuntia ei ole yhtään mitään siinä hommassa.

Helsinki-Vantaalla kahvia juodessamme totesimme, että silloin asialla ei niin ole väliä. Kisat on käyty ja kaikki ohi. Lähdöstä myöhästyminen olisi paljon harmittavampaa. Ranskan ilmastoon ja oloihin tottuu kyllä varmasti ajan kanssa.

Bon Voyage, Blue1 lento KF821 – jossain Saksan yllä.

Nokka kohti Pariisia vol. 8

Nyt se on kuulkaas viimeisiä kirjoituksia ennen kun noustaan siiville. Älkääkä luulkokaan, että kaikki olisi valmista. Mitään pakkaamista ei oikeastaan ole aloitettukaan. Nyt alkaa olla työt pulkassa ja aivokapasiteetista siirtyy 200 % matkavalmisteluihin.

Fokus ja ajatus on siinä hetkessä, kun päästään hallin eteen. Sisäänkäynnin etsintä ja ovesta oikealla on meidän kehä. Etukäteistutkinta hallikartoista auttaa hahmottamaan tulevaa. Mielikuvaharjoitusten avulla voi käydä jo etukäteen kaiken läpi ja valmistautua tulevaan.

Mieti 20 000 koiran ja heidän esittäjien ja kannustajien massan ison messualuekompleksin ovelle. Kun heidän kaikkien tulee olla klo 8.30 valmiina arvostelun alkaessa. Jokaisen tulee hakea ennen arvostelua numerolappunsa ja ovet avataan klo 6.30. Se tarkoittaa aivan varmasti kaaosta, tönimistä, koirien panikointia, ihmisten tiuskintaa ja tuskaa. Se kannattaa käydä päässä etukäteen mielummin, kuin paikanpäällä yllättyä, että oville ilmestyy joku muukin koiransa kanssa ja elintärkeine kasseineen.

Maassa maan tavalla on hyvä fraasi. Ranskasta en tiedä juurikaan mitään, mutta olen saanut monelta taholta varoitusta, että kaikki tulee olemaan kaaosta. Meidät suomalaiset on opetettu siihen, että voimme istua perseellämme ja vaatia muita tekemään asiat meidän puolestamme. Ja että kaikki menee, kuten säännöstössä lukee. Maailmalla pärjää, kun ei odota, ei ajattele, ei oleta eikä vaadi – ainakaan mitään suomalaista.

Kun menee avoimin mielin, kysyy, katsoo ja toimii muiden esimerkin mukaan pärjää varmimmin. Kaikki ei varmasti mene ennakkosuunnitelman mukaan, mutta kannattaako siitä itkeä ja pilata oma reissu. Jos ihmisiä tai koiria ei kuole, ollaan aina kuitenkin plussan puolella. Harmittaa saa, jos joku asia menee pieleen, mutta senkin kestää lopulta.

Stressin määrä on aina vakio ja kaikki tuntematon pelottaa ja stressaa. Kun sen itse tiedostaa, sen oppii hyväksymään ja käsittelemään. Tiedän että tämän hetken painostava olotila johtuu vain siitä, että en tiedä miltä paikan päällä asiat näyttää, miten tulemme selviämään ja onnistunko kaikessa mitä toivon. Mutta tiedän myös, että jännitys laukeaa, kunhan ensimmäinen näyttelypäivä lähtee käyntiin. Sen jälkeen toiseen päivään on helpompi valmistautua ja se on se tärkeämpi kilpailupäivä.

Meillä on onneksi hyvä tiimi ja olemme melkein kaikki reissanneet ihan älyttömän paljon maailmalla. Tiedämme, että jos jollain hermo kiristyy, se johtuu matkan haasteista eikä kenenkään naamasta. Minulla on onni omistaa monta ystävää, jotka ovat mukana tässä tiimissä ja ponnistelevat yhteisen päämäärän eteen. Ja minun kasvatustyöni esilletuomiseen. Meillä kaikilla on hienoa jos joku voittaa. Mutta meillä on myös kivaa, vaikka tuloksia ei tulekaan. Itse reissu on jo seikkailu ja yhteinen kokemus.

Kiitos jo etukäteen koko tiimille: Sinikka, Irmeli, Maria, Jetta, Jaana, Essi, Antti ja Erno! Myös paikanpäältä tiimiin liittyvät Anu ja Kirsi. Ma monet muut ketkä ovat eläneet meidän valmistautumisessa mukana.

Lisään tähän fiilistelyä viimevuoden Tanskan reissulta. Näette, että joka hetkestä voi nauttia, vaikka kaikki ei menisi putkeen. Näitä kaikkia on kiva muistella jälkikäteen.

Matkatauolla voi ottaa aurinkoa.

Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.

Pääosan esittäjät sovussa porukassa.

Skålaus kuuluu joka tilanteeseen! Astiastosta viis.

Mökeillä voi nauttia ja viihtyä vapaina hetkinä.

Tiimityöllä tulee parhaat trimmaukset. Yksi tekee töitä ja muut katselee!

Kilpailua ei oteta turhan vakavasti. Kuolemanvakavasti vain.

Ja tuomarin edessä ollaan nöyränä polvillaan.

Maailman Voittajan voi pestä vaikka kastelukannulla. Hyvä koira on hyvä koira ilman välineurheiluakin.

Punainen matto sopii meille.

Kasvattajaluokka jälleen kerran. Ja luottohandlerit Essi ja Jaana.

Kisu veti pisimmän korren ja on ylpeä tittelistään.

Me otamme myös pienen maljan voitolle. Vaikka ilmankin astioita.

Ja voittokakkua tietysti. Elämästä saa nauttia!

Reissussa rähjääntyy – mutta mitä siitä! Seikkailu on tehty elävänä ja se on tärkeintä.

Nokka kohti Pariisia vol. 7

Tänään ei ole ehtinyt tapahtua paljoa Pariisiaiheista. Vielä.

Tein silti päätöksen, että vuokraan auton lentokentältä, jotta boxit ja koirat kulkee kaikkein parhaiten hotellien ja näyttelyalueen väliä. Näin meillä ei ole ainaista taxi tai kävelyongelmaa. Tänään, huomenna tai hyvin lähiaikoina pitää haarukoida autovuokraamojen hintoja ja systeemejä. En ole juuri koskaan tarvinnut vuokra-autoa, koska olen lähes aina omalla autolla liikenteessä.

Pariisin liikenne pelottaa joitakin matkakumppaneita, mutta Barcelonan keskustassa mopovilinässä ja Saksan monikaistaisella autobaanalla 160 km/h ajaneena ei Pariisin laitakaupunki voi olla juuri Helsinkiä kummoisempaa. Viikon päästä se tiedetään tarkemmin.

Nyt meitä on monta henkilöä, jolloin osa voi ottaa autosta koirat ja kamat ja loput jäädä parkkeeraamaan autoa jonnekin puolen maapallon kokoiselle parkkipaikalle. Tai viereiseen kaupunkiin.

Kerroinko jo, että sain liput sekä Ranskan Voittajaan, että Maailman Voittajaan, jota paikallisesti kutsutaan Mondialeksi. Reilusti 6:n koiran ilmoittautumista seuraa 1 sisäänpääsyyn oikeuttava lippu. Onneksi tuomarikollega lahjoitti saamansa 4 vapaalippua minulle, joten avustajat pääsevat edes toisena päivänä ilmaiseksi.

Tämän sillan alla on tilaa, jos rahat loppuvat kesken reissun.

Tässä kohtaa älkää edes ajatelko rahaa. Sitä ei saa miettiä siitä lähtien, kun lentoliput tilaa tai ensimmäiset koirien ilmiottautumiset maksetaan. Rahaa menee joka tapauksessa tällaiseen rumpaan joitain tonneja. Joten sitten, kun on pentuja, turha nähdä silmissä suuria setelipinoja. Niitä pinoja on syytä olla jostain muustakin tulonlähteestä, kun kilpaillaan Suomen rajojen ulkopuolella.

Se ekonomiasta, tämä on puhdasta hulluutta ja hauskaa harrastamista. Voisi sitä hullumminkin rahansa käyttää: uhkapeliin, aurinkorantamatkailuun, kesämökin ylläpitoon, keräilykokoelmien hankintaan jne jne. Tässä harrastuksessa näkee maailmaa, oppii eri kulttuureista, saa paljon ystäviä eri maista ja ehkä hitusen elämänkokemusta.