Musta paholainen - Simo

Simo kaivopuistossa citylenkillä toukokuussa 2008
eli kuukausi "takaisin kotiin" -muuton jälkeen

Koiristani ensimmäisen esittelykunnian saa – kukas muu, kuin SIMO! Simolla on poikkeuksellinen historia. Sen tarina ansaitsee vähintään tämän yhden kirjoituksen netin mustaan aukkkoon. Ja tämä ei varmasti jää viimeiseksi

Simon ja koko pentueen synty oli jo yllätyksiä täynnä. Minulla oli jalostuslainassa hyvä mäyräkoirauros Ruotsista ja kiva sekä sijoituksessa kaunis musta mäyräkoiranarttu, jolle odotin kuumeisesti jälkeläisiä. Ruotsin poika osoittautui kuitenkin steriiliksi ja oli nopeasti päätettävä uusi uros.

Spede oli tuolloin vasta reilun vuoden ikäinen, mutta sen emä oli samasta kennelistä, kuin tämä surullinen Ruotsin poika, joten suunniteltu sukutaulu toteutuisi sen sukuhaaran kohdalta. Eipä muuta, kuin pikana Spede vaadittavaan silmätarkastukseen ja hommiin.

Pentuja syntyi aikanaan kuusi kappaletta. Simo myytiin Satakuntaan kasvattini omistajan metsästyskaverille ja sille suunniteltiin metsästyskoiran suraa. Se näytti ajo-ominaisuuksiaan jo ensimmäisenä talvena 5 kuukauden ikäisenä, mutta omistajan muiden kiireiden vuoksi sen metsästysura ei koskaan kunnolla alkanut. Kasvattini omistaja oli toistuvasti lupautunut ostamaan Simon, mikäli sille ei aikaa riittäisi ja niinpä kaupat lopulta tehtiin talvella 2007–2008.

Yhden kauden ehti Simo metsästellä Harrin ja muiden pitkäkarvaisten mäyräkoirien seurassa sekä ajossa että luolilla, ennen kuin kohtalo taas puuttui sen elämään. Harrille palautui nuori urosmäyräkoira hänen omasta pentueestaan. Kahden nuoren ja voimakkaan uroksen pitäminen samassa taloudessa oli hankalaa. Simolle olisi varmasti löytynyt nopeasti uusi koti Harrin tuttavapiiristä, mutta päätin ottaa sen kotiini, jotta sen kiertokulku varmasti päättyisi. Näin se pääsiäisenä 2008 muutti meille.

Tänäkin päivänä tuntuu täysin käsittämättömältä, että Simo missään muualla olisi koskaan asunutkaan. Se on täysin "minun näköiseni" koira. Kukakin voi sitten siitä päätellä minun luonteenpiirteitäni. Sen luottamus minuun on horjumatonta, ja se tietää että missään tilanteessa en sitä loukkaa. Kunnioituksemme on molemminpuolista ja sitä parasta ystävyyttä, mitä eläimen ja ihmisen välille voi syntyä.

Simon oma-aloitteista hanhenmetsästystä olohuoneessa.

Muutama Simon piirre tosin olisi ehkä erilainen, jos sen olisin saanut kouluttaa pennusta. Se EI makaisi keittiön pöydällä, se EI karkaisi kiipeämällä aitojen yli, se EI murtautuisi näyttelyhäkeistä ulos, sitä voisi pitää vapaana, se EI hyppelisi keittiön ikkunasta alas, se EI repisi kaikkia tyynyjä kappaleiksi silmän välttäessä ja se EI kokeilisi niin monessa asiassa olenko hereillä. Simoa ei yksinkertaisesti voisi antaakaan kenellekään muulle, sillä sen pitäminen ja karkailemisen estäminen on lähes kokopäivätyötä.

Simosta tuli ensimmäinen kasvattamani käyttövalio 20.9.2008.
Minun ja Simon vierellä tuomari Urpo Silvonen.

Simo on ensimmäinen kasvattamani pitkäkarvainen mäyräkoira joka on käyttövalio luolilta. Se valioitui puolessa vuodessa minulle tultuaan. Tätä kirjoittaessa edelleen ainoa. Se on myös muotovalio, eli kaksoisvalio, joka on kasvatustyössä tavoitteeni.

Simo 2010 erämessuilla keinokarhunäytöksessä.

Simo oli mukaa Riihimäen erämessuilla viime kesänä. Se sai olla messuosastolla ihmisten ihailtavana karkeakarvaisen naisystävänsä Eijan kanssa. Se osallistui myös luolakoiranäytökseen sekä testattiin keinokarhu Penan kanssa. Simoa tosin ei karhu pahemmin kiinnostanut, vaan se juoksi hetken ihmeteltyään luoliin, jotka sijaitsivat samalla näytösareenalla. Juontajan todetessakin, että kyllä tämä mäyräkoira käyttötarkoituksensa tietää.

Simo 2010 erämessuilla luolakoiranäytöksessä.

Kotona Simo on leikkisän luonteensa ansiosta hauska kaveri. Sitä ei pidättele mitkään aidat tai seinät. Se on karannut pari kertaa ikkunasta hypäten 2 metriä alas. Se on ylittänyt aidat etu- ja takapihalta lukemattomia kertoja. Sitä on haettu usean henkilön voimalla pitkin Siuntion kyläteitä. Milloin se on ollut naapurin talon kivijalassa supin perässä, milloin takana virtaavan joen jäällä ja milloin läheisellä kylätiellä. Jos joku tietää koiristani vain yhden – hän tietää luultavasti vain Simon nimen.

Simo on asunut alkuvuosinaan jonkin verran tarhassa, mutta se ei ole vaikuttanut sen olemukseen juurikaan. Ehkä vanhojen tarhakavereiden - pystykorvien näkeminen on sellaista, mikä saa Simossa tulenlieskat roihahtamaan. Se ei epäröi hyökätä pystykorvan kimppuun, kun se sellaisen näkee. Ehkä vanhat kaverit ei olleet kivoja pienelle mäyräkoiralle. Sängyssä nukkuminen onnistuu silti tälle vähän kovapäisellekin mäyräkoirapojalle, ja se nauttii siitä koko suuren sydämensä kyllyydestä. Simo myös rakastaa pentuja ja on todella hyvä opettaja varsinkin nuorille urospennuille. Se leikittää niitä ja painii mielellään, eikä hermostu mistään.

Valitettavasti suku on pahin, ja omaa isäänsä Simo ei siedä silmissään. Ja tunne on valitettavasti yhtä vahva myös isänsä puolelta. Nämä kaksi muuten kilttiä urosta on ollut pidettävä erillään ja siitä syystä Spede lähtikin välillä Italiaan jalostuspuuhiin. Simo sekä rakastaa, että vihaa yhtä tulenpalavasti. Siinä onkin ehkä sen luonteen viehätys.

Simo omassa komeudessaan.

Tämä musta ja palavalla sielulla varustettu mäyräkoira on antanut minulle monta ilon hetkeä harrastuksessa sekä kotona ja tulee toivottavasti antamaan niitä vielä monta vuotta.

Olen eilen astuttanut ensimmäistä kertaa oman narttuni sillä, joten kauan eläköön Simo ja nämä simomaiset paholaismäyräkoirat!