Aamulla kävin - haloo!! - lenkkareissa viemässä hevoset ulos. Tallin omistaja oli asioilla, joten vein viisi hevosta yksitellen laitumile. Helppo homma, jos ei jo toisen hevosen aikana ota jo mutapuljuja.
Onko mikään tunteista kamalampi, kuin märät jalat? Ehkä jääkylmät ja märät jalat. Joka askeleella ajatukset meni kenkiin ja varpaiden välistä tursuvaan savimutaan. Siinä ei voi ajatella todellakaan mitään muuta, kun tuska seuraa mukana. On pakko saada kuivat lämpimät sukat ja kuivat kengät, tai edes märät sukat ja kengät pois.
Äitini on kylässä ja yritti kaikkensa pelastaakseen lenkkarit. Ne on olleet nyt kaksi pyöritystä pesukoneessa, kun kerta ei riittänyt. Huomenna tarkistan tilanteen, kun ne on kuivuneet.
Illalla ajattelin käydä vain nopeasti ratsastamassa, mutta se ei ihan käynytkään. Koska. Odessa lentävä preeriaponini oli kurassa puoleen kylkeen. Sitä ei voinut satuloida tuosta vaan ja lähteä ulos, vaan piti tehdä taikatemppuja harja kädessä.
Koko kesän olen hellinyt sen kiiltävää karvaa ihanan pehmeillä harjoilla. Pitääkin katsoa, mitä se pehmeän harjanluonnonmateriaali on. Jotain oikeaa karvaa. Nyt käyttöön astui perinteinen muoviharjaksinen dandy.
Lopulta päästiin kentälle ja nauttimaan vauhdikkaasta menosta. Jonka jälkeen oli taas pienimuotoisempi harjaussessio. Nyt vain jalat sekä mahan alusta oli kurastuneet.
I hate kura!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti