Koiratuotteita Espanjassa

Tästä aiheesta tulee monta kertomusta Espanjasta. Satuin bongaamaan harvinaisen paljon kaikenlaista pienille karvaisille, kaviollisille ja siivekkäille ystävilleni.

Hintataso oli jonkin verran tai paljon Suomea halvempi. Vertaisin Espanjaa entiseen Viroon – kaikki tuntuu tosi halvalta. Nythän ei Virosta saa halvalla kuin viinaa. Kaikki muu on Suomen hintaista tai kalliimpaa.

Espanjassa koiria on paljon – melkein joka talossa. Kadun vilinässä näkyy vain pikkukoiria ja satunnaisia amstaffeja. Isoja koiria löytyi lähes joka pihasta. Aitojen sisältä kuului iltaisin varsinkin jylhä kumina, kun jossain rasahti. Varkaiden varalta on joka piha suojattu muurin tai takorautakalterien avulla. Sisäpihoilla vartioi koirat lisääntyvää varkautta vastaan.

Jokaisessa piipahtamassa kaupassa kävin katsomassa eläintarvikehyllyn ja koirien ruuat. Pysy kanavalla!

Penturemmejä tuli ostettua muutama, koska hinta oli vain euron. Suomessa hinta on viidestä eurosta ylöspäin.

Näitä toppamajoja en ottanut – lämmitelköön viluiset espanjalaiskoirat näissä. Hinnat noin 30 euroa.

Raikkaan väriset kaukalopedit pinossa eläinkaupassa. Hinnat 3 eurosta ylöspäin.

Turhuuksien markkinat

Olen nähnyt jo vaikka mitä tuotteita ja turhakkeita eläimille, mutta nyt pomppasi jotain hullua esiin espanjalaisessa ruokakaupassa!

Nimittäin Espanjasta saa kuivamuonan päälle laitettavaksi kastiketta koirille. Blogissa on nyt hetken Espanja-teemaviikot, koska juttua sieltä on yllin kyllin kerrottavaksi.

"Tiedättehän, miten harmittavaa on, jos koira ei syö..?", voisi joku koiramummo sanoa. "Kuivamuonakin on joka päivä samanlaista. Pitäähän sille jotain tehdä, ettei Haukku kuole nälkään". Ihmisetkin syövät pihvinsä kastikkeen kanssa, niin ajatus varmaan on, että koiralle maistuu ateria paremmin kastikkeen kanssa.

Mielikuvissa vedotaan siis ihmiseen ja hänen makutottumuksiinsa. Se lähtee jo pullojen väreistä. Eikö vaan, ne on kuin sinappi- ja ketsuppipullot? Oletteko koskaan miettinyt näitä koirien liharuokia? Olen monesti niitä katsonut, että paljonko niihin pitää käyttää aikaa, rahaa, väriaineita ja hajusteita, jotta ruokapurkin metallikannen avattuaan ihmiselle tulee miellyttävä tuoksu ja kokemus. Sillä koiranruuat myydään.

Harmahtavaa järkyttävän haisevaa massaa ei ihmiset purkissa kotiinsa toisi. Jos olisi lehmän mahalaukkua purkitettuna. Joten kaikki liha- ja elinmassa pitää värjätä, puristaa neliönmalliseksi ja hyytelöidä sopivan pehmeäksi vielä hajustaa lihapadalta tuoksuvaksi.

Olen ollut mainosalalla toistakymmentä vuotta ja tiedän, että juuri ihmisen mielikuviin ja aisteihin vetoamalla myydään tuotteita. Myös koirien suuhun.

Lisäaineita näissä kastikkeissa on varmasti kilometrin verran. Tarvitaanko koiranruokamarkkinoilla vielä tätä sekoittamaan ja vääristämään ihmisten ajatuksia koirien ruokinnasta? Kaikenlaista kummallista jo on myynnissä "koiran hyvinvointiin".

Maahantuojat hoi! Älkää tuoko tätä Suomeen!

Ensikosketus Espanjaan

Lähes suoraan Saksasta, vain yhden yön kotona vietettyämme, suuntasimme Espanjaan lomalle. Ilman yhtään koiraa, tietokone kylläkin mukana. Onneksi työt sisältänyt ulkoinen kovalevy sentään vahingossa unohtui Suomeen.

Suoraan lentokentältä päätimme lähteä lauantaiselle kirpparille Fuengirolan Feria-alueelle. Kirpputoreilla saa hyvän näkymän tavallisen paikallisen arkeen. Mitä ihmisillä on kotona, millaisia tarvikkeita käyttävät ja mitä he pitävät arvossa.

Minua tietysti kiinnosti nähdä eläintarvikkeita. Mitä paikalliset asukkaat käyttävät arjessaan eläimien kanssa. Kaupoissa voi nähdä vain sitä, mitä markkinavoimat haluaisivat meidän eläimien kanssa käyttävän.

Nämä pienet häkit pistivät ensin silmään. Mitä ne on?

Ensimmäinen eläimiin liittyvä tarvike oli pienen pieni puurunkoinen häkki. Ihmettelin sitä ja ajattelin koristeeksi. Suomessa olen sisustustarvikeliikkeissä nähnyt tällaisia ja joissain on värikäs tekolintu orrella. Kun näitä vanhoja tuli pari–kolme vastaan, huomasimme niissä selviä käytön jälkiä. Linnunkakkaa ja siemenen jämiä. Näissä on ollut lintuja sisällä!

Uudempi lintuhäkki kirpparilla, mutta ei juurikaan suurempi.

Häkkejä oli myös nykyaikaisempia, mutta melko pieniä nekin. Tarkemmalla tutkimisella ja myöhemmällä selvittelyllä selvisi, että häkki on kanarianlintua (nyk. nimi kanarianhemppo) varten. Yksikössä siksi, että ei näihin kahta mahdu. Urokset laulavat kauniisti ja niitä pidetään yksittäin. Enempää en tässä kohtaa tiedä, mutta tämän viikon aikana aion kaivaa tietoa kanarianlinnuista. Tällainen puuhäkki on mitoiltaan noin 20-25 cm x 20 cm x 15 cm. Siivet siinä voi ehkä levittää pieni kanarianhemppo, mutta eipä sitten muuta. Lentää ei voi vaan istua lyhyellä orrella. Tämä ei ole kovin kiva juttu.

Koiria oli kävelemässä paljon. Suurin osa oli sekarotuisia pieniä koiria. Rotukoirat olivat pääsääntöisesti Yorkshirenterrierejä, eli Yorkkeja. Muutama Chihuahua näkyi myös. 

Tässä koirassa voisi olla jackrusselia ja jotain pitkäkarvaista luppakorvaa. Suloinen se oli.

         

Joululahja pikkulinnuille

Olen kyllä taas niin iloinen. Kahden pienimmän eläimeni puolesta. Lintujen!

Olen pitkään etsinyt isoa käytännöllistä häkkiä undulaateilleni. Se löytyi aatonaattona Kirkkonummen Faunattaresta! Ostin syksyllä jo yhden ison häkin, mutta se oli isommille papukaijoille ja pinnaväli oli niin iso, että siitä olisi päässyt undulaatit läpi. Se meni virolaiselle au pairilleni heidän neitokakadunsa iloksi.

Sen jälkeen olen aina eläinkaupoissa tähyillyt isoja häkkejä ja monena iltana selannut tori.fi ja muita netin myyntipalstoja. Lintuja pidetään yleisesti liian pienissä häkeissä. Yhdellä lintupalstalla oli hyvä tyyli markkinaosastossa. Ensin oli eri lintulajien häkkien minimimitat eläinsuojelusäädöksessä. Jos myyntiin ilmoitettiin liian pieniä häkkejä, ylläpitäjä laittoi ystävällisen viestin ilmiotuksen perään, että tässä häkissä ei saa pitää lintua kuin kuljetuksen tms. väliaikaisen tilanteen ajan.

Sisustin tämän häkin pesualtaalla, ruokakipoilla, keinuoksilla, kalkkikivellä, hiekka-astialla, yhdellä vesiautomaatilla ja kahdella ruokakipalla. Myös tuoreruualle on pidikkeet. Oksat, joita minulla oli, on liian lyhyitä, joten haen ulkoa luonnonoksia, jotka samalla olisi vähän eripaksuisia. Näin kynnet kuluu hyvin tai ainakin, jos laitan hiekkapaperia oksiin joihinkin kohtiin. Toisen juoma-automaatin aion myös vielä laittaa häkkiin.

Näin keskitalvella on ihanaa, kuunnella lintujen sirkutusta. Linnunlaulua kuunnellessa voi itse laulaa, että "no onkos tullut kesä näin talven keskelle..." Nyt on laitettu ainakin kunnon pesä pikkulinnuille!

Tessa ja Tuukka uudessa kotihäkissään.

Paluumatka Saksasta pentujen kanssa

Sain onneksi kyydin kasvattajalta lentokentälle, sillä rehellisyyden nimissä yksi käsipari olisi täytynyt muuten olla enemmän junalla kulkemiseen.

Auton takapenkillä toinen pennuista mulkoili minua kassista.

Terminaalissa etsin ensiksi oman lentoni check-in tiskin. Koiria ei voi lähtöselvittää automaatin kanssa, ja ne pitää yleisesti maksaa vasta lentokentällä. Norwegian oli poikkeus, kun tilasin sitä kautta lennot juuri Unkariin. Pystyin tilaamaan ja maksamaan koirat siinä heti nettipalvelussa.

Sain kaavakkeen lähtöselvityksestä, mikä kourassa, käsilaukku ja koirakassi kärryillä ja poikanen sylissä ahtauduin hissiin. Epämukavasti lipputoimisto oli 2. kerroksessa. Siellä poikanen istui tiskillä toimituksen ajan ja hurmasi työntekijöitä.

Sitten taas alakertaan ja kohti turvatarkastusta. Koirat kuuluu ottaa silloin pois laukusta, laukku läpivalaisuun ja koira kainalossa läpi metallinpaljastimen - jotta sen sisään ei ole piilotettu esimerkiksi rynnäkkökivääriä. Laukku tutkitaan myös, että siellä ei varmasti ole mitään koiraa vaarallisempaa myöskään.

Koska olin matkustamassa vauvan kanssa minut ohjattiin jo pitkältä etukäteen vammaisille ja muille erikoismatkustajille varatulle linjalle turvatarkastuksessa. Frankfurt on jättikenttä, joten sieltä löytyy tällaiset erikoisuudet. Ensimmäinen mies, joka istui pienen pöydän takana otti boarding passimme ja tarkasti ne lukijalla. Ystävällinen naistyöntekijä otti poikasen syliin ja leikitti häntä sillä välin avuliaasti sylissä ja lattialla kävelyä leikkien. Lapset ovat ilmiselvästi tylsän rutiinityön suola lentokenttätyöntekijöille. Tai sitten lapsiin suhtaudutaan ulkomailla tulevina ihmisinä, ei rääkyvinä ikävyyksinä.

Jahas, minne lähdettäis. Kotiin ja äkkiä, siispä turvatarkastukseen mars!!

Toinen, vähän vakavammin ja ilottomammin työhönsä suhtautuva perin saksalaisen kuulantyöntäjän näköinen nainen otti topakasti koirakassin kädestäni. Vakava, mutta avulias ajattelin. Tekeepä työtänsä kuitenkin hänkin. Samalla nostin ipadia käsilaukusta tavaralokeroon, johon läpivalaistavat tavarat laitetaan. Kolmas virkailija huomautti, että minulla on kännykkä taskussa. Aikamoinen viiden hengen koneisto yhden ihmisen ja pikkuihmisen tarpeisiin. Ja saksalaisella tehokkuudella ja täsmällisyydellä toimien, kuin koneisto. Jokaisella oli tehtävänsä. Kännykkää lokeroon ostaessani, hups, koirakassi oli jo mennyt läpivalaisuun.

Otin poikasen virkailijalta, joka käsin oli tutkinut vauvan jalkoja, kuten elokuvissa voit nähdä tehtävän pidätetyille. Jouduin siis odottamaan hetkisen. Helsinki-Vantaalla kävelin itse lapsi sylissä metallinpaljastimen läpi.

Läpivalaisupömpelin toisella puolella istui keski-ikäinen kalju mies, jolle kuului laitteen käyttö. Hän oli vuorostaan taas leppoisan näköinen ja ystävällisesti kysyi, oliko minulla kaksi koiraa kassissa. Hymyilin ystävällisesti takaisin ja sanoin, että kyllä vaan. Samaan aikaan ruudulla oli neliön muotoisessa oranssihtavassa näytön kuvassa kaksi kiemuraa osin limittäin, kuten kantavan narttukoiran röntgenkuvassa. Mielestäni näin siinä jopa luurangon, joten jotain valoa voimakkaampia säteitä taitaa laite käyttää. Kalju kysyi, teenkö aina niin, että laitan koirat läpivalaisuun. Hymyilin ja sanoin, että en, mutta en ehtinyt tehdä mitään, koska tämä vieressäni ollut virkailija otti kassin.

Kuulantyöntäjä mulkoili ja puolustautui, että hän kyllä kysyi... En kyllä kuullut mitään, mutta ehkä hänellä oli niin matala bassoääni, etten vaan erottanut sanoja muiden naisten puhuessa kälättäen. Läpivalaisukalju ohjeisti minua, että ensi kerralla ota koirat pois kassista. Kuuluu mennä niin. ”I know!!!!”, minä hänelle huvittuneena tokaisin. Sinne jäivät muutkin työntekijät ihmettelemään kassin kuvaa ruudulle. Ehkä olemme puheenaiheena vielä myöhemminkin kahvipöydässä.

Kuponki, millä koirat maksettiin lipputoimistoon.

Kahta kassia ja yli 10 kiloa painavaa poikasta kantaessani hakeuduin suoraa päätä gatelle. Sillä varustuksella ei kauheasti ole huvia shoppailla, ikkunaosteksella tai muutenkaan etsiskellä kivaa kahvilaa. Frankfurtin kentällä olisi kyllä ollut hyvä valikoima katseltavia pikkuliikkeitä, mutta ei kiitos. Yleensä ulkomailta ostamani lehdet saivat nyt myöskin jäädä ostamatta.

Näytin varmasti säälittävältä, koska istuin vauvan kanssa penkkirivillänodottamassa kahden kassin ja takkien kera. Yritin vielä itse hörppiä kahvia ja syöttää ruokaa purkista poikaselle. Olisivatpa ihmiset tienneet sen, että tässä samassa kaaoksessa toinen kassini sisälsi kaksi ihmeissään olevaa koiranpentua.

Yleensä pennut ovat hiiren hiljaa vähän aikaa olalla kassissa keikuttuaan. Tietysti niiden mahat tulee olla tyhjät, sillä ilman sitä kanssmatkustavat haistavat koirat, vaikka eivät näkisi. Luulen ja uskon vahvasti, että kukaan ei tiennyt kassissani olevan koiria. Vastapäätäni kyllä vaihtui kaksi samalle lennolle odottavaa matkustajaa. Aina pienen hetken istuttuaan vaihtui edestäni odottava matkustaja. Ehkä he kuitenkin näkivät kassin liikkuvan välillä ja pelkäsivät olevansa piilokamerassa. Tai minun olevan joku hämärä salakuljettaja ja poistuivat äkkiä paikalta.

Mutta kotiin päästiin ilman ongelmia. Pennut olivat hieman märkiä kuolattuaan stressiä. Tällainen matkustaminen ei ole pennuille kovinkaan terveellistä ja stressitöntä, joten huvin vuoksi ei pentua kuulu lennättää. Tällä kertaa oma pienokaiseni saneli tämän aikataulun ja kuljetusmuodon.

Lipputoimistolle menossa pentujen kanssa. Tästä kärrystä ei kukaan tiedä mitä suloista on matkatavarana.

Lentokentällä poikanen leikki lentoa odotellessa lattialla.
Kassi nytkähti aina välillä pentujen vaihtaessa asentoa.

Jaloissa sekä käsilaukku, että koiralaukku.

Matkasta väsyneet pennut ensi askelin Suomen kamaralla.

Seikkaillen Saksassa S-bahnilla

Pentujenhakumatka Saksasta jatkui lentokoneen jälkeen junalla. Sähköpostissa saatu viesti "take a S-bahn to Friedberg". Mielessäni näin pari raidetta ja paikallisjunan.

Kun pääsin lentoasemalta ulos, löysin helposti S-bahn aseman rappuset ja lippuautomaatin. Automaatin luona oli muutama muukin matkustaja, joten kysyin yhdeltä nuorelta naiselta apua lipun osamiseen. Hän tilasi minulle valmiiksi näytöltä lipun Friedbergiin ja maksoin sen automaattiin. Kiitin ystävällisesti ja siirryin katsomaan linjakarttaa.

Tässä kohtaa minulle valkeni koko S-bahn karmeuden laajuus. Olin menossa matkalaukun, käsilaukun ja rintarepussa majailevan yli 10 kiloisen kengurunpoikaseni kanssa junalabyrinttiin, joten hiki nousin pintaan jo nyt. Pariisin metrossa joskus kulkeneena tietää, miten jalkapohjissa tuntuu pienikin raiteiden vaihto. Portaita, käytäviä ja junan odottelua.

Etsi ensin missä olet ja sen jälkeen Friedberg... Epätoivo ja huokaus.

Tämä minua auttanut nainen kirjoitti ystävällisesti minulle reitin vaihtoehtoiset junat lipun päälle. Ei muuta kuin junaa etsimään alas raidealueelle. Näyttötaulun mukaan meillä olisi 28 minuuttia aikaa junan tuloon. Melko paljon, mutta eihän meillä ole kuin aikaa...

Sitten tapahtui jotain, mitä ei tapahdu Suomessa. Nuori nainen ilmestyi viereeni raiteiden toiselta puolelta olleelta laiturita ja kehoitti tulemaan perässä. Laiturille, jonne hän oli lähtenyt tulisi yksi sopivista junista nopeammin. Hänhän muisti, minne olin menossa ja mitkä junat minulle sopisi seuraavalle vaihtoasemalle. Eli hän oli kiertänyt rappusia pitkin raiteiden yli vain tätä minulle kertomaan! Sitten vielä hän auttoi minua nousemaan portaat matkalaukkuni kanssa, koska minulla oli vauva rintarepussa. Olin häkeltynyt, mutta kiitin häntä ja kerroin, että hän on erittäin ystävällinen.

Nyt sitten peilin eteen jokainen suomalainen: Kun seuraavaksi näet vanhuksen, raskaana olevan, vauvan kanssa kulkevan tai pienen lapsen yksin liikenteessä – mene ja auta. Älä mieti ja häpeä kysyä saisitko auttaa. Saat kyllä, ja todella iloisen mielen pienestä huomiosta, joka vie sinulta alle minuutin. Suomalaisten välinpitämättömyys ympäröivistä ihmisistä on typerää. Ole fiksu ja huomioi muut!

Sitten tarina jatkuu... S-bahn oli tosi siisti ja helppo. Minua vastapäätä istui laitapuolen kulkija, jolla oli koira matkassa. Koira murahteli poikaselleni, joka siis edelleen oli rintarepussa kun istuin penkillä.  Tyyppi puhui puhelimeen ja kielsi muutaman kerran koiraa murisemasta. Tämä juopon ja narkkarin sekoitukselta näyttävä pelottava tyyppi alkoi puhua saksaksi minulle. Ounastelin jo vaikeuksia. Kun sanoin etten puhu saksaa, hän käänsi silmänräpäyksessä englanniksi.

Kulkijalla oli muovikassillinen kaljaa Lidlin pussissa jaloissaan. Sain kuulla, että tämä hänen koiransa oli kokenut kovia. Kulkija kertoi ottaneensa koiran löytötarhalta ja sen taustasta ei tiedetä. Ehkä se on kokenut kovia lasten kanssa. Mietin, että onkohan nykyinen vai edellinen elämä koiralle rankempaa.

Mies oli todella pelottavan näköinen, mutta kun hän kaivoi kassistaan kaljojen ja koiranruuan välistä lihaliuskapaketin ja antoi koiralleen niitä, minunkin sydän heltyi. Hän kuitenkin oman ruuan sijasta oli ostanut tälle koiralleen ruokaa. Uskon, että jokainen ihminen omaa jonkun lempeän puolen.

Tässä koirassa oli pointteria tai bokseria ja jotain muuta.

Perille päästyämme kävimme suoraan pentuja katsomassa. Poikanen oli iloissaan pitkän matkan katkeamisesta ja niinpä hänet oli saatava lattiatasoon. Hän on oppinut ryömimään ja haluaa olla paljon lattialla, mutta minkäs teet kun on pentuja ja niiden emää innoissaan meitä vastassa. Poikanen pentuaitaukseen ja koiranpennut ulkopuolelle. Niin saimme katsottua pennut läpi ja pääsimme syömään ja yöpuulle hotelliin. Päivä, jonka päättymistä olin jo niin odottanut. Unta ei tarvinnut odotella.

Pentuaitaus oli puhtaampi, kuin ympyröivä lattia, joten poikanen sinne.

Priimaa tavaraa. Nämä pennut me otetaan mukaan ja katsotaan mitä niistä seuraa.

Saksassa mäyräkoiraseikkailuilla

Kirjoitan tätä lentokoneessa matkalla Saksaan. Poikanen nukkuu tottuneesti sylissä ja korkeutta on joitain kilometrejä. Yhden sormen taktiikalla iPadilla hoituu tämäkin.

Koiria tulee tätä nykyä kaikista mahdollisista maailmankolkista Suomeen. Lähteekin vähintään yhtä moneen. Kulkeminen lentokoneella koirien kanssa ei enää ole mikään ihmeellinen juttu, mutta vaatii tietotaitoa etsiä tietoa ja varsinkin toimintakykyä, kun se tieto ei pidä paikkaansa ja/tai on väärää ja/tai on muuttunut.

Tällä matkalla ei vielä ole tapahtunut mitään mutkia, mutta olenkin vasta menomatkalla. Itse lentoihin aina on mahdollista tulla kömmähdyksiä, mutta voi niitä tulla myös kommunikaatiossa. Viime kerralla, kun hain tältä samaiselta kasvattajanaiselta koiraa, oli pienenpieni väärinymmärrys.

Tämä edellinen retki alkoi siitä, kun sain mahdollisuuden ostaa takaisin kasvattini, joka oli lähtemässä kolmanteen kotiinsa eli kasvattajatermein “kiertoon”. Lupasin, että kun saan tämän kaksivuotiaan (tuloksettoman, mutta terveystarkastetun) mäyräkoiran takaisin, ostan tälle koiran silloin omistaneelle harrastajakasvattajalle kunnon käyttölinjaisen uroksen Saksasta tilalle. Muutaman kuukauden päästä olin matkalla. Perille päästyäni pihalla kirmasi iloisia ja mukavan oloisia pentuja. Kasvattajanainen ehdotti, että lähdettäisiin syömään heti aluksi. Meistä se oli hyvä idea, mutta pyysin nähdä urokset ennen lähtöä. Pihalla kun kirmasi kolme narttua.

Tämä kuusissa kymmenissä oleva kasvattaja vastasi englanniksi: “What is male? What is female?” Sitten kun näitä sanoja selvennettiin, kävi ilmi, että urokset oli myyty ja minulla oli kolmesta nartusta valita, kasvattaja sanoi: “Say next time to me booooy!”.

Nyt pitäisi olla odottamassa kak-si (zwei) nart-tua (girl). Pas-sien ja ra-biek-sen ja ma-to-lääk-keen kanssa. We will see... Ensin pitää myös löytää paikan päälle S-bahn:lla, jonka epäilen olevan jonkinlainen juna.

Olen varustautunut omien ja lapsen 24 tunnin varusteilla sekä koirien lentokassilla. Kassissa on jo valmiina pari sanomalehteä pohjalla ja karva-alusta sen päällä. Lisäksi kassissa on talouspaperia ja pari hedelmäpussia niitä varten, jos pitää siivota jotain vuotovahinkoja. Myös kaksi nylonremmiä on mukana, vaikka pennut tuskin osaavat niissä kulkeakaan. Uskon, että remmissä ne pysyvät kuitenkin näköpiirissä, jos pitää ottaa ne kassista sotkujen siivouksen ajaksi. Minua ei tippaakaan haittaa se, jos ne hetken rimpuilevat remmeissä jos putsaan kassia. Se puolestaan haittaa paljon enemmän, jos kaksi mustaa pistettä katoaa auringon laskuun.

Olisin heittänyt “keikan” yhden päivän aikana vierailleen vain lentoasemalla muutaman tunnin, mutta nyt matkaa mutkistaa pieni poikaseni, 8 kk, joka on imeväisenä otettava mukaan. Hänelle olisi 04 lähtö kotoa ja 02 paluu ollut turhan rankkaa. Suorilla lennoilla ei olisi muuten Frankfurtissa käynyt suurinpiirtein saman päivän aikana. Ja vauvan tai varsinkaan pentujen kanssa en lähde sukkuloimaan Arlandaan tai Kastrupin kentille. Lapsia ja eläimiä saa vähän säästää ylimääräiseltä paikallaanolon tuskalta. Vähemmän tuskaa silloin itsellekin.

Nyt yövymme yhden yön perillä ja aamulla teemme paluukuvion - toivottavasti tismalleen saman kuvion mukaan.

Tämä koira oli edellisen vaihtokaupan tulos. Sain oman kasvattini Simon kotiin.

Pajua kaupunkilaispupuille

Törmäsin Espoon Iso Omenan Faunattaressa mielenkiintoiseen myyntiartikkeliin. Pajunoksiin. Ja vielä kuiviin pajunoksiin.

Kanit ja pikkujyrsijät kyllä rakastavat nakertaa oksia, mutta enemmän omat kanit ainakin rakastavat tuoretta kuorta. Kuiviin oksiin ne eivät koske.

On tosi ymmärrettävää, että miljoonakaupungeissa tai Suomessa pääkaupungin kupeessa ei kaikilla ole omaa takapihaa tai metsää, jossa tätä vitsausta nimeltä paju kasvaa. Mutta eikö Espoossa ole piennarta, josta tuoreen oksan voisi kaneille napsasta? Ilmaiseksi. Se ei voi olla rikollista tuhota rikkakasvia.

22 €:n kilohinnalla tämä innovaatio, jos mikä nostaa Suomen metsäteollisuuden tukkipuusta pajunoksavetoiseksi. Paperikoneiden sammuttua työntekijät tuottavamman metsätuotteen kimppuun oksasaksien kera. Jos siis kauppa käy. Epäilen kyllä sitä, tai ainakin ihmettelen ääneen.

Tallilaatikossa varaeväät

Tallilaatikon ylälokerossa on kaikkea pikkutavaraa, kypärä, erilaisia harja- ja ötökkäaineita ja muuta hyödyllistä. Siellä on poikaselle myös ruokapurkki ja lusikka hätätilanteita varten.

Niin monet kerrat olen hätäisesti korjannut tavarat talteen ja lähtenyt syöttämään poikasta kotiin 200 metrin päähän. Nyt saan kitinää vaimennettua pienen pilttipurkin verran, jotta ehditään kotiin sitten rauhallista vauhtia eikä tarvitse juosta.

Joulukuusi hiiteen oksa kerrallaan

Martta, maailman ahneen kani, on syönyt meidän joulukuusta jo pari viikkoa.

Pistin tällä kertaa joulukuusen kylmälle verannalle, ettei poikaseni keksi kiivetä sen latvaan. Niinpä kuusi on edelleen tuore siellä pakkasasteissa. Parin päivän välein taitan siitä kolme oksaa paksun kanini iloksi.