Hae tästä blogista

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Palloretkellä poolokentällä

Lontoossa asuvan kasvatin omistajani Minnan lähellä, tarkalleen Virginia Watersissa on upeat Guards Polo Clubin poolokentät, joita saa kansa käyttää vapaasti ulkoiluun. Koirineen! Olin ruohonvihreänä kateudesta, miten upeissa paikoissa Minna, Dale, Boo, Corky ja Joey saavat lenkkeillä.

Tilaa riitti jokaisen koiran egolle ja pallolle. Horisontissa Corky, keskellä Joey ja edessä Boo.

En osaa selittää tai kertoa, miten suuresta alueesta on kyse. Kymmeniä tai satoja hehtaareja kuitenkin on kyseessä. Alueella järjestetään poolokilpailuja niin, että osa alueesta on harjoituskenttinä ja osa kilpailukenttinä. Kenttä voidaan rajata ja maalata tarpeen mukaan eri kohtiin, kun pohja menee rikki kilpailun aikana.

Poolokausi starttaa vasta huhtikuussa, mutta traktori ja työmiehet hoisivat nurmea koko ajan meidänkin lenkin aikana. Aina välillä kaukaisuudesta tuli esiin piste, joka lähentyessään paljastui ihmiseksi koiransa kanssa. Kaikilla oli koirat vapaana ja ne moikkasivat, kunnes taas jatkoivat leppoisaa matkaansa.

Täällä oli tilaa heittää palloa monta sataa kertaa ja kulkea samalla hiljakseen eteenpäin. Välillä koirat juoksivat keskenään ja välillä treenattiin seuraavan päivän koitosta, Crufts esiintymistä, varten. Eipä haittaa koiria olla pitkää päivää näyttelyhallissa, kun on kunnon lenkkipäivä takana.

Mäyräkoirat ja vinttikoirat sulassa sovussa menossa poolokentille.

Minnan kanssa mietittiin, että jos kyseinen alue sijaitsisi Suomessa, se olisi ensinnäkin aidattu, toiseksi vartioitu, kolmanneksi kielletty ihmisiltä ja varsinkin koirilta. Kaikki satsaus ihmistyövuosissa kohdistettaisiin valvontaan, sakottamiseen ja kieltämiseen. Englannissa nämä kuningattaren maat olivat kaiken kansan käytössä. Kiitos siitä hänen korkeudelleen.

Kuvakavalkadi kävelyretkestä:



Kauniilla sillalla oli pakko pysähtyä valokuvaamaan.

Halusin monta muistokuvaa itsestäni ja Joeysta. Englantilaistuneesta kasvatistani.



Tilaa silmänkantamattomiin.




Traktori ajoi pitkin valtaisaa aluetta ristiin rastiin ruohonleikkuri perässään.

Pooloponien satulointikatokset ja pilttuut.



Ystävällinen rouva ja Dandiedinmontinterrierinsä.

Seuraava suhahtava tuttavuus oli joku vinttikoiransekoitus.


Pooloponin kumibuutsi. Työmiehet kysyivät, mitä valokuvaan. Kun vastasin, ilmeet olivat epäuskoiset... Hullu nainen!




Kieli venui retken mittaan. Joey puoliväsyneenä.


Pallon kanssa oli hyvä treenata liikkeitä ja väsyneenä seisomista.




Yksi koira ei osannut lukea, että kahlailu kielletty.


Joutsenia kerjuulla.


Kauniin värinen mandariinisorsa oikealla.

Kuninkaallinen ankkalampi.

Lontoon olympialaisissa tämä oli kenttäratsastuksessa mukana oleva banketti, jolta hypättiin rantaveteen.

Kioski ja piknik-alue.

Herkullista kahvia ja pikkupurtavaa kioskista.

Bongattu yksi mäyräkoira puiston lastenalueen reunalta.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Talven hupi on hiihtoratsastus

Jokainen ponityttö ja hevospoika on aivan varmasti jossain kohtaa hiihtoratsastanut. Tai jokaisen pitäisi hiihtoratsastaa. Niin hauskaa se on.

Tässä mennään laskettelusuksilla. Vedettävällä on ikää noin 8 vuotta.

Ensimmäinen on vielä menossa, kun toinen jo odottaa innolla. Huomaa, molemmilla kunnon kypärät.

Tässä mallia, miten nuoriso menee lumilaudalla.


Hiihtolomalla vedin valmentajani lapsia Odessalla pitkin tallin teitä. Se oli kolmas kerta, kun Odessa hoisi hevosvoiman virkaa. Sillä tuntuu onnistuvan ihan kaikki, mitä sen kanssa keksii kokeilla. Kivaa vaihtelua sillekin koulun vääntämisen lomaan ja vielä parempaa lihaskuntotreeniä. Ja luonnollisesti tässä oli ihmisilläkin hauskaa.

Kun minä olin pieni... tai ainakin nuorempi, mentiin pulkalla silloisen vuokrahevosen Bartelin kanssa ja yritettiin Jylhiksen kanssa tiputtaa toinen toisiamme kurveissa pois matkasta. Lumikokkareita lensi laukassa kavioista naamaan ja välillä keskipakoisvoima sai meidät suistettua pulkasta. Ja hauskaa oli.


lauantai 9. maaliskuuta 2013

Englannista palanneena heti arkeen

Aivot vielä tallentavat kaikkea Englannissa koettua kovalevylle, mutta eläimellinen elämä jatkuu jo täyttä häkää täällä kotona. Astutus, koirantrimmaus, siivous ja matkalaukun purkaminen on tänään ohjelmassa. Kuvaraportti Cruftsista, Englannin eläinkaupoista, tarvikevalikoimista ja kaikesta muusta mielenkiintoisesta alkaa vyörymään blogiin ensi viikon aikana.

Joey Cruftsissa. Ja kuinka hänelle kävikään. Se selviää seuraavista kirjoituksista.
Kotona oli heti arki ja astutukset edessä palatessa. Glamour loppui lyhyeen.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Koiranäyttelyharrastajien mekka – Crufts

Lähdemme jälleen poikasen kanssa matkaan. Englantiin ja siellä suuntana Birmingham. Kaupungin nimen sanominen saa koiraharrastajat nyökyttelemään. Crufts. Maailman suurin koiranäyttely. Koiranäyttelyharrastajien mekka. Must.





Englanti on suuri koiramaa ja siellä koirakulttuuri on vahna. Vain Crufts voi voittaa suomalaiset koiranäyttelyt koiramäärässä. Se on näyttely, johon useat tuomarit ja harrastajat matkustavat katsomaan vuosittain.

Muutaman vuoden näyttely on ollut avoin myös ulkomaalaisille koirille. Tällöin koiran tulee saada osallistumisoikeus, jonka saa vain vuoden Voittaja-näyttelystä kustakin maasta. Osallistumisoikeus on vain seuraavalle vuodelle. Kansainväliset muotovaliot pääsevät nykyään myös mukaan.

Englannissa rekisteröidyt koirat tarvitsevat vuosittain myös oikeuden osallistua näyttelyyn. Sen saa tietyissä näyttelyissä ja arvatenkin niissä osallistujamäärä on moninkertainen tavallisiin avoimiin näyttelyihin verrattuna.

Viime kesänä lähetin yhden ylisuureksi kasvaneen kasvattini Englantiin juuri synnytyslaitokselta palattuani. Koiria piti vähentää, jotta selviän pienen vauvani kanssa kahdestaan kaikesta. Suomessa Baballa ei olisi ollut mahdollisuuksia jättiläismäisen runkonsa ansiosta.

Tämänkaltaisessa joukossa olemme torstaina 7.3.2013.
Mäyräkoirat Englannissa on hieman poneja pienempiä.
Englannissa mäyräkoirilla on eri rotumääritelmä ja siellä niiden koot vasta alkavat siitä, mihin Suomessa sen soisi loppuvan. Baban takana on kauempana menestyneitä englantilaisia koiria, joten koko tuli varmasti sieltä tuliaisina sukupolvien takaa tuliaisena. Onneksi Minna Haganilla oli tilaus sisällä mäyräkoiraan ja Babasta jo pentuaikana puheltiinkin, niin Minna lupautui kokeilemaan miten saarivaltakunta ottaisi pojan vastaan.

Nyt on kulunut hieman alle vuosi Baban muutosta. Se vaihtoi nopeasti nimensä Joey:ksi, koska se kuulemma on aivan Joey! Tällä matkalla tullaan tekemään omistajanvaihdos, sillä Minna ja hänen miehensä ovat rakastuneet lopullisesti tähän pöhköön mustaa koiraan.

Joey sai nopeasti osallistumisoikeuden 2013 Cruftsiin, vaikka sillä oli vain 4 näyttelyä aikaa hoitaa se. Se on sijoittunut kiitettävästi kärjen tuntumaan joka kerta, mikä on suoranainen ihme sen lähtömaan ja sukutaustan huomioon ottaen.


Lähes viikottain ja nyt vielä kiihtyvään tahtiin on tullut osallistujille mainoksia ja ilmaislahjoista tietoa näyttelyalueella. Hehtaarien kokoiset myyntialueet havittelevat kävijöiden puntia.

Voittoa emme lähde hakemaan vaan mahdollisimman korkeaa sijoitusta. Joka tapauksessa Joeyn astuminen kehään on historiallinen tapahtuma. Se on ensimmäinen Badamtam's koira, joka astuu kehään Cruftsissa. Eikä vain Badamtam's koira, vaan myös ensimmäinen Suomessa syntynyt pitkäkarvainen mäyräkoira. Itse asiassa luulen, että se myös ensimmäinen suomalaisomistuksessa oleva suomessa syntynyt mäyräkoira kaikenkaikkiaan, joka esiintyy Cruftsissa tai koko Englannissa.

Minulle vihreälle matolle astuminen on myös ensimmäinen kerta, joten katsotaan, miten onnistun. Onneksi meillä on Joeyn kanssa yksi päivä aikaa hioa askeleita yhteen. Minulla asuessaan se oli aina pari askelta ajatuksiani edellä tehden kivaa tuhoa mm. aurinkotuoleilleni. Toivon, että jälleennäkeminen pitkästä aikaa saa sen seuraamaan minua kuin hai laivaa.

Kunhan olen syönyt Minnan kanssa Englannin vanhimmassa pubissa, katsellut Joeyn lenkkimaastoja pooloklubilla ja pyörähtänyt ensikertaa vihreällä matolla, saatte katsella loputonta kuvaraporttia ja lukea juttua reissusta. Saatan pistää väliaikatietoja myöskin kännykällä, joten pysyhän kanavalla!



perjantai 1. maaliskuuta 2013

Rotukoira, paperikoira, rekisteröity vai mikä?

Sain linkin yhteen netin tori.fi ilmoitukseen myytävästä koiranpennusta. Koska sitä myytiin valokuvalla ja karkeakarvaisena mäyräkoirana, ystäväni oli siihen reagoinut. Mikä on rotukoira? Miksi koiralla olisi hyvä olla rekisteripaperit? Miksi myynnissä on rekisteröimättömiä koiria?

Suloinen pentu, mutta onko se mäyräkoira?









Kaikki mäyräkoiria kasvattavat huomaavat tässä ilmoituksen koirassa heti kaksikin epäkohtaa. Puolipystyt korvat sekä pitkät etujalat. Koko pään ilme viittaa terrieriin enemmän kuin mäyräkoiraan. Koska olen mäyräkoiria kaikissa karvanlaaduissa kasvattava ja mäyräkoirien ulkomuototuomari, ystäväni näytti ilmoitusta minulle ja kysyi onko mäyräkoiralla korvat noin pystyssä pentunakaan.

Puhdasrotuisen mäyräkoiran rekisteröity pentu tyypillisine korvineen.
Ulkomuototuomarina en tietysti anna epävirallisia lausuntoja koiran ulkomuodosta, eikä se tässä asiassa olekaan jutun ydin. Kaikille kasvattajille syntyy keskivertoja ja ulkomuodollisesti huonoja pentuja. Niitä on tullut nähtyä kavereilla ja omassa pentulaatikossa. Sanoihin "rotunomainen ulkomuoto" mahtuu koiraa laidasta laitaan.

Mäyräkoiralla ei ole historiassa milloinkaan ollut puolipystyjä korvia ja se on kondystrofinen rotu, mikä tarkoittaa raajojen kasvuhäiriötä. Mäyräkoiran raajoissa on kääpiökasvuisuuden aiheuttava häiriö ja ne ovat siksi lyhyet. Kuvan pennulla on terrierimäiset korvat ja epäilyttävän pitkät eturaajat, jotka tekevät siitä täysin vieraan rodun näköisen.

Kuva voi vääristää, mutta  ilmoituksen tekstissä oli viisi merkittävää kirjainta "ei rek.". Se on lyhennetty sanoista "ei rekisteröity",  joka tarkoittaa, että koiraa ei ole rekisteröity Suomen Kennelliiton koirarekisteriin. Se on FCI:n eli koirien rotumääritelmät vahvistavan kansainvälisen koiranjalostusliiton ja eri maiden kennelliittojen kattojärjestö. Kuulostaa monimutkaiselta, mutta ei tartuta siihen.

Ilmoituksen mukaan ostajan siis tulee ymmärtää, että koiralla ei ole ns. "papereita". Sen hinnaksi on laitettu 400 euroa, joka on sittemmin vielä laskettu 300 euroon. Rekisteröity karkeakarvainen mäyräkoira maksaa keskiverrosti 900-1200 euroa. Halvemmalla voi saada kasvattajalta, jolla on vaikea myydä koiria esimerkiksi maantieteellisen sijantinsa vuoksi. Tai kalliimmalla vaikka SM ajomestarin jälkeläisiä.

Miksi kaikki kasvattajat eivät silloin rekisteröi koiriaan? Rekisteripaperit maksavat halvimmillaan 33 euroa pennulta (2013), joten rahasta se ei voi olla kiinni. Oikein – rekisteröinnin hinta ei ole este sille, että myynnissä on paljon rekisteröimättömiä pentuja. Jos tämä myyjä hankkisi rekisteripaperit, koirasta saisi ainakin 600 euroa paremman hinnan. Katetta siitä jäisi enemmän vielä emän silmätarkastuksen, rekisteripapereiden, rotuyhdistyksen jäsenmaksun ja kennelliiton jäsenmaksun jälkeen. Miksi hän ei tekisi sitä?

• Vanhemmat eivät ole rekisteröity
• Vanhemmille ei ole tehty terveystutkimuksia
• Vanhemmilla on terveystutkimukset, mutta ne on todettu sairaiksi tai eivät täytä vaatimuksia
• Koiran emällä on ollut pennut edellisestäkin 2 juoksusta tai jo kerran ns. tiheä pennutus
• Koiran emä on yli 8 vuotias eikä se ole läpäissyt terveystarkastusta
• Koiran emä on yli 8 vuotias eikä sille ole tehty terveystarkastusta
• Kasvattaja on saanut rekisteröintikiellon rikkomusten vuoksi, eikä hänen kasvattamia pentuja rekisteröidä Kennelliitossa.
• Kasvattaja ei ole ottanut selvää määräyksistä (tai ei välitä niistä) ja ei saa pennuille papereita
• Kasvattaja ei ehkä omista koko koiraa oikeasti...

Selityksiä riittää ja on ostajan omalla vastuulla, mitä kaikkea hän uskoo. Perusrehellisiä suomalaisia on ilmeisesti helppoa sumuttaa kaikenlaisilla selityksillä. Samoin sääli ja koiran pelastaminen on hyvä myyntivaltti. Tähän argumenttiin perustuu ulkomailta pelastettavat kulkukoirat.

Rekisteripaperit
Harva ostaja tajuaa, että pennuille ei ehkä edes saa papereita rahallakaan. Nimenomaan. Syitä voi olla se, että vanhempia ei ole terveystarkastettu, ne voivat olla terveystarkastettu, mutta eivät täytä vaatimuksia. Saattavat olla vaikka PRA-sairaita silmistään. Kummallinen kirjainyhdistelmä mutta tarkoittaa etenevää verkkokalvon surkastumaa, joka sokeutta koiran aina. Kyllä ja lopullisesti. Hoitoa ei ole, eikä itku auta markkinoilla.

Rekisteröimättömien koirien kaupassa pätee "perävalotakuu" – se kestää juuri niin kauan, kuin autosi perävalot näkyvät myyjän ikkunasta tai peräpeilistä. Prepaid-liittymän sim-kortti vaihtuu puhelimessa ja et tavoita enää myyjää. On valitettavasti tiedossa useita tapauksia, jossa myyjät käyttävät vierasta nimeä, joten heitä ei tavoita enää milloinkaan 020202-palvelusta tai Googlesta tai yhtään mistään. Tai vaikka tavoitat ja kerrot, että koiranpentu kuoli kahden viikon päästä hakemisesta vaikkapa parvoon, ei hänellä ole mikään velvollisuus korvata mitään. Tuskin asia edes kiinnostaa.


Kun koirasta on maksettu 300 euroa eikä 900 euroa, tavara ei ole kaiketi priimaa. Ja sillä ajatuksella rekisteröimätön kannattaakin ostaa. Se on mitä on ja elää minkä elää. Paljonko olet valmis maksamaan koirasta, joka elää esimerkiksi 2 viikkoa? Maksa sen verran rekisteröimättömästä.

"Pattereita" eli patterdalenterrierin pentuja.
Rekisteröimättömiä. Eli sekarotuisia.

Sekarotuisia ovat kaikki koirat, jotka eivät ole rekisteröity FCI:n jonkin maan rekisteriin. Eli Suomessa Kennelliittoon ja sen FI-rekisteriin. On olemassa working russeleita, workin spanieleita, patterdaenterriereitä ja muita ns. rotuja joilla on omat epäviralliset rekisterinsä. Nekin ovat samaa sarjaa, kuin "rekisteröimätön saksanpaimenkoira", "mäyräkoira ei rek.", "kultainen noutaja ilman papereita" tai "labradori-saksanseisoja". Myydään näitä tahallaan tai tahattomasti tehtyjä pentuja millä nimellä tahansa, ne ovat sekarotuisia. Ilmiasu voi olla rotukoiran, mutta perintötekijät vaikka naapurin Reetun. Todellinen sika säkissä tai susi lampaan vaatteissa.

Jos maksat rekisteröidystä koirasta 700–2000 euroa, joka on luultavasti rotukoirien hintahaitari, sinulla on oikeusturvaa edes jonkin verran. Rotukoiran kaupasta tehdään aina Kennelliiton kauppasopimus. Jos kasvattaja on Kennelliiton jäsen ja allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen, hänen on näin toimittava. Suomalaista kasvattajaa sitovat kasvattajasitoumuksen allekirjoituksen jälkeen ankarimmat mahdolliset säännökset, mitä koirankasvatuksen saralla kenties löytyy koko maailmasta.  Uskokaa, olen vertaillut asiaa monen ulkomaisen kasvattajakollegan kanssa.
Tanskalaiset rekisteripaperit

Kasvattajasitoumus on kasvattajan vakuutus siitä, että koira on, mitä hän papereissaan lupaa, kasvattaja ymmärtää Kennelliiton säännöt, eläinsuojelulain, vakuuttaa tekevänsä kaikki sopimukset Kennelliiton kaavakkeilla ja olevan salailematta tiedossaan olevia sairauksia. Hän lupaa samalla päästää Kennelliiton tarkastajat kotiinsa tarkastamaan tilat, koirien rokotukset ja vaikka ottamaan polveutumisnäytteitä koiristaan.

Tämän Suomen koiraharrastuksen kattoyhdistyksen laatiman sitoumuksen mukaan kasvattaja ei voi vedota kotirauhaan tai muihin oikeuksiinsa, jos tarkastajat tulevat ovelle. Pentutehtailija voi. Hänelle ei voi kukaan mitään niin kauan, kuin koirat eivät kärsi fyysisesti. Silloinkin kun kärsivät, viranomaisten toiminta on hidasta ja mahdollisuuksia annetaan liian pitkään.

Ruotsalaiset rekisteripaperit
Kennelliiton sääntöihin sitoutuneen kasvattajan on oltava aika varma siitä, että hommat toimivat täysin eikä vain sinne päin Kennelliiton ja Suomen valtion eläinsuojelulainsäädännön mukaan. Ja jos ei hoidukaan, tulee neuvontaa. Kun ilmenee rikkeitä, on rangaistukset enemmän kuin varmoja Kennelliiton kurinpitolautakunnassa. Tämä on ostajan kannalta todella varmaa kaupankäyntiä. Kaikki tahot ovat nimenomaan ostajan takana.

Suomen Kennelliiton kurinpitolautakunnassa istuu 8 jäsentä, joista 4 on lakimiehiä. Puheenjohtaja lautakunnassa on aina lakimies. Esittelijä-sihteeri on aina lakimies. Lisäksi 2 jäsenistä on lakimiehiä, mutta myös kokeneita koiraihmisiä. Jäsenistä 4 on kasvattajia tai kokeneita kennelpoliitikkoja, jotka ovat kokeneita. Osa vastaavien asioiden parissa siviilityönsä tehneitä.

Esimerkkinä lautakunnan ja kasvattajasitoumuksen vahvuudesta on, että jo pelkkä koiran kauppa ilman Kennelliiton kauppasopimusta on niin suuri rikos kasvattajalle, että hän joutuu olemaan kaksi vuotta rekisteröimättä pentuja. Se pistää kyllä kasvattajan ajattelemaan ja pysymään selkä suorassa kaikessa toiminnassaan, vaikka vaihtaisi kakkapaperia pentulaatikkoon. Suomalaista moraalia voi kyllä kiittää katsoisi mihin ilmansuuntaan tahansa. Rekisteröitävien koirien kaupassa nimittäin.

Siihen nähden on kumma, että kukaan edes sortuu paperoimattomaan. Markkinat luovat tilanteen näille "pimeille" myyjille. Kun halutaan koira halvemmalla ja ei ole niin siinä kohtaa olevinaan väliä, jos yksi paperi puuttuu. Nettipalstoilta löytyy kyllä aina joku, joka ne sataset ostajalta haluaa. Varausmaksuja huijaavilla ei ehkä ole ainoatakaan koiraa kotona. Miten voit varmistua siitä? Tarkistamalla Kennelliiton koiranetistä, löytyykö tällainen pentue. Hyvin, hyvin helppoa.

Lemmikin asema perheessä ja ihmisen sydämessä on niin suuri, että tuntuu ihan hullulta, että halutaan ottaa riski halpapennun kanssa. Rahaa saa pikavippi-toimistosta vaikka keskellä yötä kännykällä, jos koiran himo iskee. Eli rahan puutteella ei kaiketi voi perustella sitä, että sortuu takaluukkupentuun huoltoasemalla. Kennelliitolla on lainpitävä osamaksusopimus, jos kasvattaja haluaa harjoittaa osamaksulla pankkitoimintaa. Sijoituskoiran kustannukset hankintatilanteessa ovat myös vain puolet pennun hinnasta – ostajan ominaisuuksille on tässä kauppamuodossa yleensä korkeammat kriteerit.

Toivoisin Suomen Kennelliiton jatkossa satsaavan kasvattajia ojentavan lakimiesarmeijan lisäksi paukkuja tiedotukseen, viestintään ja jatkuvaan kanssakäymiseen eri tiedotusvälineiden kanssa. Niin kauan, kuin kysyntää on, löytyy myös myyjiä. Esimerkkejä ja näkökantoja rekisteröimättömien koirien kauppaan riittää jaettavaksi kansalle ihan jatkuvasti. Samoin säännösten tarkistamista ja rekisteröivien kasvattajien opastusta ja kannustamista.

Norjalaiset rekisteripaperit
Kävin nopeasti Kennelliiton sivut läpi ja etusivun lisäksi olevasta yhdeksästä alavalikosta ei löytynyt yhtään projektia rekisteröimättömien koirien kauppaa vastaan. Hakusanalla "rekisteröimätön" löytyi uutisarkistosta vuodelta 2005 kampanja "Älä osta säälistä eläintä". Sanalla "paperiton" löytyy vuodelta 2007 kampanja "Paperiton tuontikoira on ihmiselle terveysriski". Nämä on tärkeitä kampanjoita, mutta luulisi edes usein kysyttyjen kysymysten joukossa olevan joku perustelu rekisteröidyn koiran ostamiseen.

Ongelma ei ole tietysti yksin Suomen Kennelliiton vastuulla vaikka koirien rekisteröinti on. SKL on saavuttanut Suomessa kansan mielissä ja tiedotusvälineissä lähes viranomaisen aseman. Sillä on ankara ja tehokas kurinpitojärjestelmä, mutta sen piiriin eivät tietysti paperittomia koiria myyvät kuulu. Suomen Koirankasvattajat tekevät paljon työtä kouluttaakseen kasvattajia ja ajaakseen koirien ja kasvattajien asemaa sekä Kennelliitossa, että lainsäätäjien edessä. Mutta vain rekisteröityjen koirien. Perustakaa joku Suomen Koiranostajat -järjestö, joka opastaisi tehokkaasti ostajia, miten toimia ostotilanteessa. Tai jos kaikki vain ostaisivat niitä rekisteröityjä koiria.


Koiranpentukauppaa Espanjassa. Suomessa myyjänä on ihminen, ei eläinkauppa. Mutta keneltä ostat?
Koirien yleistynyt kauppatapa on Suomessa yksityisten ihmisten välistä kauppaa. Monissa maissa koiria voi ostaa eläinkaupasta. Se on aika tylyä, eikä sovi meidän kulttuuriimme. Mistä ostaja täällä kylmässä Pohjolassa voisi sitten tietää, että myyjä osaa hommat ja kaikki on kunnossa? Pitäisikö sittenkin koirien, kissojen ja kaikkien lemmikkieläinten kauppaan vaatia rekisteröitymistä esim. johonkin Maa- ja metsätalousministeriön rekisteriin tai lupaa paikalliselta kunnaneläinlääkäriltä tai lääninhallitukselta. Nykyisellään ilmoitus lääninhallitukselle vaaditaan vain laajamittaisesta eläintenpidosta (6 siitosnarttua). Parit pennut voi väsätä kuka tahansa – papereilla tai ilman. Kuvitteellisen eläintenmyyntilupalapun voisi kuka ostaja pyytää näyttämään ja tarkistaa tai edes kysyä myyjän henkilötodistuksen.

Kaiken tämän monitahoisen pohdinnan jälkeen toivon, että kukaan ei ostaisi rekisteröimätöntä koiraa. Olisi yksinkertaisempaa niin.