Hae tästä blogista

tiistai 6. marraskuuta 2012

Mustalaisleiri muuttaa eläinlääkärille

Viime aikoina on tuntunut, että mulle voisi nimetä oman parkkiruudun eläinlääkärin pihaan. 

Milloin käyn ostamassa jotain tarveainetta, kuskaan tuttavaani, käyn näyttämässä milloin mitäkin asiaa koiristani tai tarkastuttamassa pentuja. Viimeisen parin kuukauden aikana olen valehtelematta käynyt ainakin kerran viikossa Siuntion eläinlääkäreillä asioimassa.

Kun on koiria paljon, on hyvä ja luotettava suhde eläinlääkäriin lähes "elintärkeää". Kun on koiria paljon, on kiva, kun eläinlääkärille on vain 5 minuutin ajomatka. Ei, se on luxusta. Ja piste i:n päällä on, jos eläinlääkäriltä lähtee myös vierailun aiheesta huolimatta hyvällä mielellä.

Tänään marssin ovesta sisään kunnon arsenaalin kera. Kaksi boxia koiranpentuja ja pienokaiseni turvakaukalo ja käsilaukku piti raahata autosta sisään. Viisi pentua sai pentutarkastuksen ja yksi kävi kontrollissa muuten vaan. Muistin ottaa myös kaikki mukaani, toisin kuin perjantaina lompakkoni, joka vietti viikonloppua paikallisessa kaupassa, kun unohdin sen ostoskärryihin. 

Pennut pitivät pyöritystä yllä lattian tasossa, kun yksi kerrallaan ne kävivät pöydän päällä tutkittavana. Käytäntö oli pakon sanelema, sillä kiljunta boxissa peitti alleen muut äänet. Vapautimme koko remmin kaahaamaan lattialle. Paperit olin onneksi täyttänyt jo tietojen osalta kotona ja pennut oli valmiiksi sirutettu, niin tarkastus itsessään sujui joutuisaan.

Aina on kivaa, kun asioiden hoitamisen yhteydessä voi rupatella muutakin. Siinäpä se eläinlääkäri punnitaankin – kuka on paras ihmisten kanssa. Tuskin monikaan osaa arvioida hoitaako eläinlääkäri koiran hyvin vai erinomaisesti. Mutta ihmisten kohtaamisesta tulee se varsinainen osaaminen esiin.

Heidissä arvostan sitä, että hän kumoaa hymyillen mun omat netistä tehdyt diagnoosit. Tai vaihtoehtoiset hoitomuodot ja selittää miksi mikäkin menee eläimessä – kuten menee. Ja jaksaa selittää asioita, vaikka hän puhun aidasta ja minä aidanseipäästä.

Ihmislapseni – vajaan puolen vuoden ikäinen pikku-ukkeli on iloinen eläinlääkärillä kävijä. Ja tunne on molemminpuolinen myös vastaanotolla. Mulle on nyt luvattu järjestää aika "koska tahansa", kunhan pikkuhurmuri on mukana.


Käsimatkatavarat vastaanotolla sisällä. Kaikki pienokaiset omissa kaukaloissaan.

Pennut aiheuttivat elämää lattiantasossa. Niiden kiljuntaa ei vaan kestänyt kuunnella boxissa.




maanantai 5. marraskuuta 2012

Paras huumori on...

...aina se alkukantainen kakkahuumori!

Kakkaa pitää kasvattajan kestää,
muuten se voi homman estää.

Haju on läsnä aina,
Vaikka aamiaisella sunnuntaina.

Ei auta oksennella tai yökkiä,
siivotessa hoidetaan lasta ja kyökkiä.

Elämä kasvattajana on hauskempaa,
Kun kakasta huumoria voi ammentaa.

Taas tuli vuosia monta,
Kun nauru on loppumatonta!


Siili ei ole hyvä lelu pentulaatikkoon...

Pikkupennun keinoruokinta

Viikko sitten oli sellainen hetki tässä huushollissa, että heikompaa hirvittäisi. Joskus eläinten kanssa joutuu kaventamaan omaa mukavuusaluetta ja tinkimään yöunista.

Kahden pentueen lisäksi otin hoitooni kaksi kolmen päivän ikäistä pentua, joiden emältä on loppunut maito. Ensin pennut olivat niin pieniä, että niitä lisäruokittiin. Sitten emältä loppui maito syystä tai toisesta. Ehkä sen "aivojen maitokeskus" kuvitteli, ettei maidolle ole tarvetta kun se ei vähene pentujen lisäruokinnan vuoksi. Mikä onkaan johtanut mihinkin, tulos on, että pennut oli ruokittava nyt 2–3 tunnin välein ympäri vuorokauden.

Pennut syntyivät nelisen tunnin ajomatkan päässä minusta, mutta päätettiin, että suorietaan siirto ja pennut tulevat tänne. Syynä oli se, että minulla on täällä kaksi imettävää narttua, joilla on 5 ja 6 viikkoiset pennut, jotka jo syövät kiinteää ruokaa. Molemmilta emiltä tulee maitoa, joten imettäjä vaihtoehtoja on kaksi. Lisäksi itse olen äitiyslomalla kotona ja pystyn hoitamaan ympäri vuorokauden pennuista.

Pennut pakattiin kylmälaukkuun lämpöpullon, pehmusteen ja pyyheliinan kera. Emä boxiin yksin, jotta se ei kuoppaisella ja mutkaisella tieosuudella vahingossa vahingoita pentuja. Puolessa välissä matkaa, jossa tapasimme, syötettiin pentuja koiranpentujen äidinmaidon vastikkeella.

Pentujen oma emä onneksi putsasi pentuja, joten minun ei tarvinnut syötön organisoinnin lisäksi huolehtia pissatuksesta ja mahan toiminnasta. Pennut olivat kuitenkin niin luisen ohuita, että aloitin keinoruokinnalla ja joka kolmas tai neljäs kerta ehkä kokeilin vierailla emillä syöttää niitä. Pentujen kun on saatava noin 3 tunnin välein ruokaa, oli yöaikaan varsinkin helpompi syöttää "patentilla", kuin makuuttaa keinoemoa kiinni pitäen ja tietämättä paljonko maitoa menee.

Tärkeitä osatekijöitä vastasyntyneiden pentujen selviämiseen on: lämpö, neste, ravinto, putsaus/suolen toiminta, riittävä energian saanti, säännöllinen ruokinta ja suoraan sanottuna onni.

Ilta ja yö 1 (pennut 3 pv vanhoja): Pennut ovat tosi kuivia ja laihoja. Ne ovat aavistuksen viileitä, mutta ihme kyllä imevät vielä. Aloitan tehoruokinnan 2 tunnin välein vastikkeella. Lisään siihen Puppyboosteria joka annokseen. Emä saa Primperania maidon herumiseen. Yritin pentuja toisella emällä, mutta ne ovat vielä liian heikkoja imemään nisää kunnolla pysyäkseen siinä. Vaikka imurefleksi on hyvä, on pentujen ennuste heikko. Mikä tahansa pieni muutos voi viedä niiden kunnon ja hengen. Ilman lämpöä ja ruokaa ne kuolisivat tunnissa–kahdessa. Pentulaatikossa on lämpövesipullot varmuuden vuoksi.

Päivä 2 (pennut 4 pv vanhoja): Emä ei syö ja maitoa ei ole siis oletettavissa lisää sen vuoksi. Juotan sitä joka pentujen juottamisella ruiskun kanssa. Lopetan iltapäivällä Primperanin, josko se on syömättömyyden syy (ihmisten oksennuksenestolääke). Annoin myös iltapäivällä toisten pentujen imeä emää, jotta sen aivot saisivat signaalin lisätä maidontuotantoa. Pennut alkavat hiukan kerrallaan piristyä ja syödä paremmin. Eron näkee joka syötöllä, joten työ on palkitsevaa vaikka olen melko kuollut yön jäljiltä valvomisesta.

Yö 2: Pennut syövät hyvin ja nopeasti. Lämpö huoneessa pidetään edelleen normaalia lämpimämpänä, mutta lämpöpullot olen ottanut jo pois laatikosta.

Päivä 3 (pennut 5 pv vanhoja): Pennut imevät jo kunnolla "keinonisää", jonka olen tehnyt ruiskusta ja tutista. Uskallan kokeilla jo antaa imeä toista vanhempien pentujen emää. Se onnistuu kohtuullisesti, mutta pennut eivät löydä hyvin nisää tai pysy siinä. Intoa ja elinvoimaa on kuitenkin jo niin hyvin, että uskon niiden jäävän henkiin. Emä syö ensimmäisen kerran. Jos saan emän maidon alkamaan uudelleen, rupeama muuttuu huomattavasti helpommaksi. Emä hoitaa pentuja edelleen hyvin ja huolehtii nuolemisella vatsan toiminnasta.

Päivien 4 ja 5 (pennut 6 ja 7 pv vanhoja) aikana pentujen kunto alkoi heikentyä. Ensin kuoli toinen ja kaksi päivää myöhemmin viikon ikäisenä toinen. Tässä kohtaa olin väsymyksestä jo aivan sekaisin, joten jätin tämän blogin kirjoituksen kesken ja jätin tallennettuna koneelle. Tunnelma on jokseenkin turta, sillä merkkejä pentujen etenemisestä oli jo muutaman päivän ajan. Pennut olivat hyvin aktiivisia ja reippaita, mutta ilmeisesti niillä oli jotain rakenteellista vikaa. Pentueessa syntyi myös kaksi muuta pentua, jotka olivat epämuodostuneita.

Tässä kohtaa jälkikäteen ei voi sanoa, että tekisin mitään toisin. Minulla on pitkä kokemus vastasyntyneiden pentujen lisäruokinnasta. Aina välillä joku saattaa tarvita pari kertaa varmuuden vuoksi lisäruokaa. Huomaan nopeasti vastasyntyneiden elinvoimassa häiriöt, koska olen nähnyt pentuja niin paljon. Valitettavasti noin puolessa tapauksista, kun jotain ilmenee, sitä ei pysty pysäyttämään vaan jotain on vialla. Onneksi näitä tulee kuitenkin prosentuaalisesti niin harvoin, että tätä jaksaa.

Ihminen on aika voimaton luonnonvoimien edessä, jos joku on mennäkseen pieleen. Elävää eläintä ei saa eläväksi, jos siinä on vika. Siinä on tämän touhun suuri vaikeus. Ihminen leikkii "jumalaa" päättäessään mitkä eläimet saavat lisääntyä ja kenen kanssa. Silloin on myös otettava vastaan, mitä on "tilannut". Homma on hoidettava loppuun asti - oli se pentujen luovutus, kuolema tai jokin muu. Kesken ei voi jättää ja sanoa, että "tämä ei ollutkaan kivaa, en mä enää halua".

Emä oli kolme-neljä päivää selkeästi masentunut ja makasi suurimman osan ajasta sänkyni alla, jonne se lopulta vei viimeisen pennun kun se alkoi heikentyä tuntuvasti. Kun se ensimmäistä kertaa tuli kauppareissun jälkeen minua iloisesti vastaan olin helpottunut sen surun puolesta. Aika parantaa haavat, niinhän sanotaan.

Jos tästä kokemuksestani on jollekaan mitään apua, lohduton uurastus yötä päivää viikon ajan ei ollut turha. 

Pikkupennun ei kuulu olla "luinen". Mutta jos sen pelkkä maha kasvaa ja kaula ohenee, on jotain pielessä.
Tämä pentu on hiukan luinen, mutta ei vielä sellainen "pallomaha", jota tarkoitan. Ikää 3 vrk.
Mun oma patentti. 10 tai 20 ml ruisku ja Royal Canin maitojauhepaketista tuttiosa päähän.
Tällä saat ruokittua pienikokoista pentua. Tuttipullosta ne ei syö.
Kun imu toimii ja etujalka vispaa, ollaan vielä plussan puolella. Paikallaan oleva tai juomaton pentu ei ole hyvä merkki.
Emä tai muu hoitava narttu on tärkeä pentujen kehitykselle.
Helpottaa myös, jos hoitaa putsaamisen ja siten suolen toiminnan.
Keinoemo jota pitää pitää kiinni. Tämä pentu sentään pystyy imemään keinoemoa.
Luinen pentu ja lyhytkarvainen emä, joka oli liian vilkas pysyäkseen imetyksen ajan paikallaan. Vieras tilanne hämmentää.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Kesä 2012 pikakelauksella

Nyt sen voi todeta. Kesä oli ja meni. Mitä siitä jäi muistoksi? 

Tämä kesä oli minulle erityinen, sillä esikoiseni syntyi. Moni asia eläinten kanssa muuttui samalla tai piti jollain tavalla järjestää uusiksi. Syvyyttä elämään, joka muutenkaan ei ole kovin kevyttä tavaraa. Eläinpienokaisia, menestystä näyttelyissä, matkoja, aurinkoa, luontoa ja leireilyä. Siitä on hyvä kesä tehty.

Kesä alkaa kyykäärmeiden saapumisesta lämmittelemään. Tämä löytyi tallin ja taloni välistä.

Pikku Sissi. Borderinpentuja oli huhtikuussa käymässä syntymässä.

Ukkeli oli 2 viikkoa kun lähdettiin edustamaan koiranäyttelyyn. Onnenpojan avustuksella tuli BIS1!

Kasvatillani Ronjalla on aivan ihanat narun perässä juoksijat.

Toukokuun lopun riemuihin kuului lumimyrsky nurmikolla.

Tallille tuli uudet aidat  – nyt saa talvella lumi tulla!

 Hevonen piti totuttaa pikku-ukkeliin heti alusta lähtien.

Lumimyrsky toistui vielä toukokuussa toistamiseen. Kertakaikkiaan kamalaa!!

"En minä sitä tehnyt" -katse ei auttanut. Tuholainen punnittiin (Timbuktun) lennon tilausta varten.

Kerrankin ruusukkeista on iloa jollekin. Kepan BIS-ruusuke tuotti paljon iloa.

Finnair Cargon nainen liimaa boxiin tarroja ja tuholainen haistelee vieressä. Tervemenoa Englantiin!

Rumpali muutti Kirkkonummelle tyttöjen sylikaniksi.

Kesä ja kaninpennut. Kesä ja pörröiset kaninpennut...

Ahhh... kesäilta ja koiranputki. Hmm... mutta kaunista.

Tuttu lenkkimaasto nyt myös vaunujen kera. Joskin Misu pelkäsi vaunuja.

Kanit ulkosalla nauttimassa.

Leirielämää ja luolaharjoitusta – vaunut mukana joka paikassa.

Uimakoulua Misulle. Opettajana pieni leiriläinen.

Ei tullut Misusta vesipetoa, mutta talviturkki kastui.

Jokisuiston maisema, joka kuuluu kesään. Tätä on tullut katsottua yli 10 vuonna. Mäyräkoiraleirillä.

Lenkkiseurue narut solmussa Pomarkun hiekkatiellä. Tuleepa ikvä kesää!

Herkkkää, herkkää...

Melkein näen mehiläisen lennähtävän ruudun reunast pörräämään apilankukkiin...

Näitä saatiin kaksin kappalein. Mäyräkoirien pohjoismaiseta ja suomalaisesta erikoisnäyttelystä.

Tämä oli se Elsan viimeinen temppu. Petti ja jätti paluumatkalle pohjanmaalta.

Kuva kotiportilta. Vain muutama metri ja rakkaat hevoset laiduntavat ja seuraavat minun touhujani.

Pietarsaaressa astutusmatkalla yövyttiin todellisessa tonttuparatiisissa.

Napsun astutusreissulla tutustuttiin kauniissa kesäillassa Pietarsaaren rantamaisemiin.
Mukava pitkä lenkki vaunujen ja koirien kanssa.

Nämä kaikki tulivat yhden näyttelyn saaliina. Lisäksi monta kymmentä kiloa koiranruokaa.

Sisarus- ja serkustrio tapasi kesälä mun pihassa ja vauhdissa ei pysynyt kamerakaan.

Paljonko tavaraa mahtuu koirareissuautoon? Se oli tyhjennettävä kun se lähti vaihtoon.

Maastoilu on nykyään harvinaista herkkua, koska sinne ei voi ottaa vaunuja mukaan. Kesäillassa metsässä...

Käyn pellon laitaa, minä ilman paitaa... Ei nyt sentään, mutta kera auringon säteiden tullaan maastosta takaisin.

Linnut pääsivät nauttimaan myös auringon säteistä ja lämmön virtauksesta.

Palasin satulaan nopeammin ja tehokkaammin, mitä osasin odottaa. Ukkeli aina mukana kentän laidalla päiväunilla.

500 kiloa iloa ja energiaa. Onnellinen jälleenpaluu satulaan ja iloista menoa pitkin kesää.

Uusi auto ja uudet tuunaukset. Pitää kertoa ketkä menevät tässä.

Ensimmäinen reissu uudella autolla Viroon. Paljon mahtuu tavaraa ja hyvin kulkee! Tästä me tykätään!



perjantai 2. marraskuuta 2012

Suttuisat ruokailijat

Aiheessa koirat vs lapset löysin taas yhtäläisyyksiä.

Koiranpennut ja ihmislapset aloittavat kiinteän ruuan syömisen suttuisasti. Ruokaa on koko pään alueella ja joskus puolen ruumiinkin päällä.

Syömistä kiinteässä muodossa molemmat nisäkäslajit yrittävät ensin imien ja sekös on haastavaa. Toiset pennut imevät lautasen tai astian reunaa etsiessään mistä ruokaa voi imeä. Se ketä ymmärtää nopeiten avata suunsa syödessään, saa hyvän edun lautasen valtaajana.

Oma pienokaiseni ryysti pitkään ruokaa puolittain imien lusikasta, mutta nyt alkaa hoksaamaan suun avausta lusikan lähestyessä. Nyt jo puolentoista kuukauden kiinteällä ruokinnalla se olisi hyvin laiha pentulaatikossa tuolla oppimisnopeudella tai syöntitekniikalla. Auttaisikohan ihmislapsille kirittäjät? Jos päästetään toinen vauva syömään sen ruuat, auttaako kilpailuasetelma saamaan kasvissoseet nopeammin alas?